Jäin tossa viikolla yhtenä iltana kelaamaan, että miten helppoa oli nuorempana hakeutua suhteisiin joissa oli potentiaalia jopa pitkään parisuhteeseen, miksei elämänkin mittaiseen. Se ei vaan ollut mikään asia, molempia toinen kuumotti ja juttu luisti, asiat lutviutui ja sitten vaan hynttyyt yhteen.
Vaan kun ikää tulee, niin vaikken ole muodostanut mitään erityisiä kriteerejä millainen nainen itselleni kävisi tai ei kävisi, niin huomaan olevani silti hyvin kriittinen valikoiman suhteen. En niin, että voisin listata plussat ja miinukset, vaan se on sellainen kokonaisvaikutelman riskiarvio joka muodostuu useimmiten nopeasti, minuuteissa keskustelun alkamisesta.
Olisko ajatuksia, sanottavaa? Toki elämänkokemus vaikuttaa, mutta en ihan yksiselitteisesti hyväksy argumentiksi sitä, että 20 vuotiaana on vaan niin kokematon, sinisilmänen ja dorka.
Ennakkoluulottomuutta vai jotain muuta?
150
1016
Vastaukset
Jos sulla vaan ei enää ole pakottavaa tarvetta saada naista? Uutuudenviehätys on vaihtunut tietoon ja realismiin?
Ei mulla ole "pakottavaa" tai muutenkaan kuumottavaa tarvetta saada naista ollut sitten ~max 25v:n, suunnilleen. Pipari on kiva juttu, mutta tosiaan vaan kiva juttu, voisi melkein sanoa bonus. Jotenkin vaan aina on ehkä ennemmin ollut haussa huikea tyyppi (piparilla) kuin mitään muuta. No, en tiiä, siks to alotuksen teinki.
randombypasser kirjoitti:
Ei mulla ole "pakottavaa" tai muutenkaan kuumottavaa tarvetta saada naista ollut sitten ~max 25v:n, suunnilleen. Pipari on kiva juttu, mutta tosiaan vaan kiva juttu, voisi melkein sanoa bonus. Jotenkin vaan aina on ehkä ennemmin ollut haussa huikea tyyppi (piparilla) kuin mitään muuta. No, en tiiä, siks to alotuksen teinki.
Selma. ☺️👍
HALiMONSTERi kirjoitti:
Selma. ☺️👍
Jep, Selma oli 80-90 taitteessa pahuksen kivan näkönen mimmi, mitähän sillekin nykyään kuuluu... 😜
randombypasser kirjoitti:
Jep, Selma oli 80-90 taitteessa pahuksen kivan näkönen mimmi, mitähän sillekin nykyään kuuluu... 😜
Unelma Anelma oli myös. 😉
HALiMONSTERi kirjoitti:
Unelma Anelma oli myös. 😉
Ai.... Hitto kun en sitä tuntenut... 😁
No kai siinä on niin että pettymyksien kautta voittoon.. heh. Ei vaines.
Näkisin että itsetuntemuksella on siinä määräävä tekijä. Siinä kriittisyydellä siis. Eli kun oppii iän myötä tuntemaan ja ennenkaikkea arvostamaan itseään, niin rima nousee. Rimaa nostetaan kriittisyydellä. Ja kun osaa olla itekseenkin, niin ei tarvitse sitä toista niin rinnalleen.Lienet varsin oikeilla jäljillä, ainakin itseeni osuu toi "kun osaa olla iisesseenkin", mitä osaan vähän liiankin hyvin. Siinä lienee yksi heikko kohta, oppia tarvitsemaan toista, eikä vain aina olla itseriittoinen ja tarvittu, kyllähän siinä suhde karille herkästi kolahtaa.
randombypasser kirjoitti:
Lienet varsin oikeilla jäljillä, ainakin itseeni osuu toi "kun osaa olla iisesseenkin", mitä osaan vähän liiankin hyvin. Siinä lienee yksi heikko kohta, oppia tarvitsemaan toista, eikä vain aina olla itseriittoinen ja tarvittu, kyllähän siinä suhde karille herkästi kolahtaa.
Eli siis tulkinta.. sä viihdyt niin kivasti omassa elämässäsi, ettet kaipaa kuin sitä ainoaa ja oikeaa.. ja tuosta tulikin mieleen biisi joka kolahti ainakin minuun ihan kybällä. Törmäsin siihen ihan sattumalta..
Nat King Cole
https://youtu.be/GfAb0gNPy6sPikku-pirpana kirjoitti:
Eli siis tulkinta.. sä viihdyt niin kivasti omassa elämässäsi, ettet kaipaa kuin sitä ainoaa ja oikeaa.. ja tuosta tulikin mieleen biisi joka kolahti ainakin minuun ihan kybällä. Törmäsin siihen ihan sattumalta..
Nat King Cole
https://youtu.be/GfAb0gNPy6sEi lainkaan harhatulkinta.
Olen oikeastaan aina vähän niinkuin vahingossa löytänyt kumppanini ja kummallekin on kolissut jokseenkin heti. Ja sitten olen varsin ennakkoluulottomasti lähtenyt leikkiin tosissani. Ja jonkin matkaa eteenpäin olen tutkaillut tunteitani ja tehnyt tietoisen päätöksen rakkauden puolesta. Suunnilleen noin, isossa kuvassa.
Olen jostain parikymmpisestä lähtien tullut siihen tulokseen, että noin puolet sen haluamansa sukupuolen edustajista voivat olla riittävän hyviä elämän mittaiseen, onnelliseen parisuhteeseen. Kysymys on niin monesta pienestä tekijästä, että kovin äkkinäisesti ei kannata laittaa lappua luukulle kenenkään kivan ihmisen kohdalla, jos siis ylipäänsä kaipaa jonkinlaista parisuhdetta, tiiviimpää tai väljempää.
Joo, olen vähän omituinen ja monimutkaine otus 🤪randombypasser kirjoitti:
Ei lainkaan harhatulkinta.
Olen oikeastaan aina vähän niinkuin vahingossa löytänyt kumppanini ja kummallekin on kolissut jokseenkin heti. Ja sitten olen varsin ennakkoluulottomasti lähtenyt leikkiin tosissani. Ja jonkin matkaa eteenpäin olen tutkaillut tunteitani ja tehnyt tietoisen päätöksen rakkauden puolesta. Suunnilleen noin, isossa kuvassa.
Olen jostain parikymmpisestä lähtien tullut siihen tulokseen, että noin puolet sen haluamansa sukupuolen edustajista voivat olla riittävän hyviä elämän mittaiseen, onnelliseen parisuhteeseen. Kysymys on niin monesta pienestä tekijästä, että kovin äkkinäisesti ei kannata laittaa lappua luukulle kenenkään kivan ihmisen kohdalla, jos siis ylipäänsä kaipaa jonkinlaista parisuhdetta, tiiviimpää tai väljempää.
Joo, olen vähän omituinen ja monimutkaine otus 🤪Älä ny ota ihteesi.. ihana sä olet. Justiinsa niin aito.
Mikään outo sinä ole et. Vain ihminen.
Etkä sä vaikuta yhtään sen monimutkaisemmalta kuin kukaan muukaan ihan tavallisista immeisistä. Sanoisin että ajatusmaailmasi on lähellä omaani ja siksi minun silmissäni vaikutat simppeliltä ja helposti ymmärrettävältä.Pikku-pirpana kirjoitti:
Älä ny ota ihteesi.. ihana sä olet. Justiinsa niin aito.
Mikään outo sinä ole et. Vain ihminen.
Etkä sä vaikuta yhtään sen monimutkaisemmalta kuin kukaan muukaan ihan tavallisista immeisistä. Sanoisin että ajatusmaailmasi on lähellä omaani ja siksi minun silmissäni vaikutat simppeliltä ja helposti ymmärrettävältä.En ota/ottanut itteeni, vaan ihan aidosti pidän itseäni omituisena otuksena, en tunnu ymmärtävän edes itse itseäni ja siten on vaikea kuvitella että kukaan muukaan voisi ymmärtää, vaikkei sillä toki niin väliä olekaan.
Olen myös huomannut tuon, että joiltain tai useammaltakin osin meillä ajatukset kulkee samantapaisia ratoja ja keskinäinen ymmärrys on useimmiten helppo saavuttaa ja se lämmittää mieltä.
Huumorintajusi on joskus pieni kummajainen minulle, mutta useimmiten se kukkii rikkaana peri-brittiläistä kuivakkuutta ja lakonisuutta, se on loistavaa, siitä nautin suuresti, olen sen kaltaisen huumorin ja huumorintajun ystävä 😊randombypasser kirjoitti:
En ota/ottanut itteeni, vaan ihan aidosti pidän itseäni omituisena otuksena, en tunnu ymmärtävän edes itse itseäni ja siten on vaikea kuvitella että kukaan muukaan voisi ymmärtää, vaikkei sillä toki niin väliä olekaan.
Olen myös huomannut tuon, että joiltain tai useammaltakin osin meillä ajatukset kulkee samantapaisia ratoja ja keskinäinen ymmärrys on useimmiten helppo saavuttaa ja se lämmittää mieltä.
Huumorintajusi on joskus pieni kummajainen minulle, mutta useimmiten se kukkii rikkaana peri-brittiläistä kuivakkuutta ja lakonisuutta, se on loistavaa, siitä nautin suuresti, olen sen kaltaisen huumorin ja huumorintajun ystävä 😊Kyllä. Taas voin sanoa että olen pitkälti samaa mieltä kanssasi.. alkaa jo tuntumaan ihan typerältä toistolta.
Ihan kuin olisit kauan kadoksissa ollut kaksoisveli..
No minun huumoriani on vaikeampi ymmärtää, koska en juurikaan käytä selventäviä hymiöitä..
Eli en kerro lukijalle milloin pitää nauraa..
Hymiöt ovat kyllä selventäviä, mutta kielellistä köyhyyttä.
En kyllä olisi uskonut, että löydän itselleni ymmärrystä tälläiseltä alustalta.. tosin en sitä lähtenyt hakemaankaan. Hauskaa, että vaikka arvomaailmamme ei kohtaa, ihmisinä olemme kohdanneet. Ja oikeastaan voidaan jo luopua tuosta "arvomaailmamme ei kohtaa" jutusta, sillä yhdistäviä tekijöitä on kovasti enemmän kuin erottavia.
Toi on oikeastaan paha kun luulen ymmärtäväni sinua aika hyvin, mutta se ny voi myös olla palstaharhaa. Tosin epäilen sitä kovasti. Kiitän ja kuittaan tältä illalta. Alan katsomaan leffaa.Pikku-pirpana kirjoitti:
Kyllä. Taas voin sanoa että olen pitkälti samaa mieltä kanssasi.. alkaa jo tuntumaan ihan typerältä toistolta.
Ihan kuin olisit kauan kadoksissa ollut kaksoisveli..
No minun huumoriani on vaikeampi ymmärtää, koska en juurikaan käytä selventäviä hymiöitä..
Eli en kerro lukijalle milloin pitää nauraa..
Hymiöt ovat kyllä selventäviä, mutta kielellistä köyhyyttä.
En kyllä olisi uskonut, että löydän itselleni ymmärrystä tälläiseltä alustalta.. tosin en sitä lähtenyt hakemaankaan. Hauskaa, että vaikka arvomaailmamme ei kohtaa, ihmisinä olemme kohdanneet. Ja oikeastaan voidaan jo luopua tuosta "arvomaailmamme ei kohtaa" jutusta, sillä yhdistäviä tekijöitä on kovasti enemmän kuin erottavia.
Toi on oikeastaan paha kun luulen ymmärtäväni sinua aika hyvin, mutta se ny voi myös olla palstaharhaa. Tosin epäilen sitä kovasti. Kiitän ja kuittaan tältä illalta. Alan katsomaan leffaa.Ei ehkä vaikeampi ymmärtää, huumoriasi, vaan ainoastaan pitää keskittyä lukemaansa, ehkä yhdistää lankoja edellisiin kommentteihin jne., pitkälti siis vain keskittyä lukemaansa, kuin lukisi hyvää romaania. Teen itse monasti samaa, kommentoin jotain asiaa lakonisesti, ilman hymiöitä tai muuta vinkkiä ja samalla hihittelen omille vitseilleni, jotka joku ehkä poimii tekstistä tai sitten ei.
En ota arvomaailma-asioihin kantaa, en ole niin seurannut sellaista linjaa jutusteluissa kun ei ole ollut mitään isompaa mielipide-eroavaisuutta tai muuten sanaharkkaa.
Voihan se ymmärrys ollakin palstaharhaa, varmaan osin onkin, kun ei näillä muutamilla kirjainrimpsuilla kovin syvällisesti tule itseään avattua. Toisaalta olen aika varma, että ymmärrät yllättävänkin hyvin ajatusmaailmaani, mikä tuntuu aika hämmentävältä, melkein pelottavalta.
Jep, nauti illasta ja leffasta 👍randombypasser kirjoitti:
Ei ehkä vaikeampi ymmärtää, huumoriasi, vaan ainoastaan pitää keskittyä lukemaansa, ehkä yhdistää lankoja edellisiin kommentteihin jne., pitkälti siis vain keskittyä lukemaansa, kuin lukisi hyvää romaania. Teen itse monasti samaa, kommentoin jotain asiaa lakonisesti, ilman hymiöitä tai muuta vinkkiä ja samalla hihittelen omille vitseilleni, jotka joku ehkä poimii tekstistä tai sitten ei.
En ota arvomaailma-asioihin kantaa, en ole niin seurannut sellaista linjaa jutusteluissa kun ei ole ollut mitään isompaa mielipide-eroavaisuutta tai muuten sanaharkkaa.
Voihan se ymmärrys ollakin palstaharhaa, varmaan osin onkin, kun ei näillä muutamilla kirjainrimpsuilla kovin syvällisesti tule itseään avattua. Toisaalta olen aika varma, että ymmärrät yllättävänkin hyvin ajatusmaailmaani, mikä tuntuu aika hämmentävältä, melkein pelottavalta.
Jep, nauti illasta ja leffasta 👍Sä olet mainio!
Leffa oli erinomainen, varsinkin kun se oli alkuperäinen ranskalainen, eikä jenkkiversio. Mutta koska tuo oli niin hyvä, haluan nähdä myös siitä tehdyn jenkin.
Niin. Täällä ei voi täysin avautua ja hyvin suppeata on kommunikointi. Joten aion vain naatiskella nyt tästä meidän palstatuttavuudesta ja yhteisymmärryksestä. Sen aikaa kun sitä kestää.. en ala sitä sen kummemmin miettimään. Kivaa on ollut turista kanssasi.Pikku-pirpana kirjoitti:
Sä olet mainio!
Leffa oli erinomainen, varsinkin kun se oli alkuperäinen ranskalainen, eikä jenkkiversio. Mutta koska tuo oli niin hyvä, haluan nähdä myös siitä tehdyn jenkin.
Niin. Täällä ei voi täysin avautua ja hyvin suppeata on kommunikointi. Joten aion vain naatiskella nyt tästä meidän palstatuttavuudesta ja yhteisymmärryksestä. Sen aikaa kun sitä kestää.. en ala sitä sen kummemmin miettimään. Kivaa on ollut turista kanssasi.Tuli tosta mitään sanomattomasta ja lakonisesta tavasta kommunikoida mieleen biisi tai oikeastaan biisin lyriikat ja nimi, olkoonkin että biisissä lauletaan rakkauden kiemuroista, mutta lyriikoissa on kivoja huulia upotettuna.
https://www.youtube.com/watch?v=bESGLojNYSorandombypasser kirjoitti:
Tuli tosta mitään sanomattomasta ja lakonisesta tavasta kommunikoida mieleen biisi tai oikeastaan biisin lyriikat ja nimi, olkoonkin että biisissä lauletaan rakkauden kiemuroista, mutta lyriikoissa on kivoja huulia upotettuna.
https://www.youtube.com/watch?v=bESGLojNYSoJaa .. olenko oikeasti mielestäsi lakoninen ja mitäänsanomaton kirjoittaja? Enkä ny sillä että loukkaantuisin mielipiteestäsi, vaan ihan mielenkiinnosta. Itse kun pidän itseäni suht hyvänä. Noin palautteen mukaan. Tosin aina saa oppia uutta.
Sinulla on todella rikas sanavarasto ja osaat käytellä sitä taidokkaasti. Sinua on kiva lukea. Ja lisäksi sinä myös osaat sanoa, etkä vain lässyttää joutavia.
Kuuntelin biisin kaksi kertaa pelkillä lyriikoilla ja sit kolmannen kerran videon kanssa. Minulla on hieman sellaista .. sanoisinko hahmotushäiriötä, etten aina erota ulkomaisista biiseistä sanoituksia suoraan biisistä, vaan tarvitsen ne lyriikat.
Olen vähän ihmeissäni sinun kanssasi, jos totta puhutaan. Olet käynyt tänään mielessäni ja olenkin miettinyt sinua. Ihan koska tunnut olevan niin helposti ymmärrettävä ja kiinnostavakin. Toki ymmärrän että iso osa sinusta on vain mielikuvia kirjoittamaasi tekstiä mukaillen, mutta silti...
Noh, siirrän tuon tunteen sivuun, mutta minä olen impulsiivinen tunteideni suhteen. Häiritsevää se on silti.Pikku-pirpana kirjoitti:
Jaa .. olenko oikeasti mielestäsi lakoninen ja mitäänsanomaton kirjoittaja? Enkä ny sillä että loukkaantuisin mielipiteestäsi, vaan ihan mielenkiinnosta. Itse kun pidän itseäni suht hyvänä. Noin palautteen mukaan. Tosin aina saa oppia uutta.
Sinulla on todella rikas sanavarasto ja osaat käytellä sitä taidokkaasti. Sinua on kiva lukea. Ja lisäksi sinä myös osaat sanoa, etkä vain lässyttää joutavia.
Kuuntelin biisin kaksi kertaa pelkillä lyriikoilla ja sit kolmannen kerran videon kanssa. Minulla on hieman sellaista .. sanoisinko hahmotushäiriötä, etten aina erota ulkomaisista biiseistä sanoituksia suoraan biisistä, vaan tarvitsen ne lyriikat.
Olen vähän ihmeissäni sinun kanssasi, jos totta puhutaan. Olet käynyt tänään mielessäni ja olenkin miettinyt sinua. Ihan koska tunnut olevan niin helposti ymmärrettävä ja kiinnostavakin. Toki ymmärrän että iso osa sinusta on vain mielikuvia kirjoittamaasi tekstiä mukaillen, mutta silti...
Noh, siirrän tuon tunteen sivuun, mutta minä olen impulsiivinen tunteideni suhteen. Häiritsevää se on silti.No olet hyvä keskustelemaan, mutta jokin taipumus on kommentoida asioita lakonisesti. Ja nimenomaan oletan sen olevan useimmiten huumoria, erilainen tapa kommentoida, tuottaa sisältöä itse tekstin ulkopuolelta. Välillä itse keskustelukin voi olla sellainen, että turha sinne on runoilla, kuhan nyt toteaa asian ja siirtyy seuraavaan keskusteluun.
Öööh, tota, joo, kiitos. En ole ikinä ollut hyvä ottamaan minkäänlaisia kehuja vastaan ja vaikka sitä on tullut tarkoituksella harjoiteltua IRL, niin täällä se ei näemmä toimi, vetää ukkelin puihin, niin sanotusti. Mutta kiva kuulla, tosiaan, kun hirveästi rakastan meidän äidinkielen uskomatonta rikkautta ja syvyyttä, on todella sääli vain tuoda tylsästi asiansa esille kun usein sen voisi tehdä hieman värikkäämminkin.
Hööö, tokko se hahmotushäiriötä on, vaan puhtaasti kiinni vieraasta kielestä ja siitä, ettei sitä tarvitse käyttää jatkuvasti. Korva kuuntelee suomeksi ja artisti laulaa englanniksi, sanojen painotukset jne. on ihan erilaisia ja herkästi kuulee jotain aivan muuta kuin mitä todellisuudessa laulettiin. Aika harvakseltaan itsekään pärjään täysin ilman niitä, jos koskaan, mutta mitäpä siitä, pikkulunttaus on hyväksi ja taas opittiin uusia asioita. Lyriikkalunttaus kunniaan!
Ja joo, taas meni ukkeli solmuun, aika helppoa näinä päivinä, näemmä. Kieltämättä sinäkin olet mielessä väliin muulloinkin kuin palstalla höpötellessä, mutta en nyt ole jäänyt miettimään, ei parane antaa ajatuksilleen liikoja valtuuksia, ne voi viedä yöunetkin ja toisinaan viekin.
Olen varmaan helposti ymmärrettävä ja luultavasti luettavissa kuin avoin kirja, mikä ei haittaa itseäni laisinkaan, päinvastoin. Tai no, on tahoja joille kirjan kannet laitetaan kiinni, vaikka harvassa, mutta se on ihan normaalia, intuitiivista itsesuojelua. Kiinnostavaksi en kyllä itseäni koe, oikeastaan olen pohjimmiltani todella tasainen, harmaa ja suorastaan tylsä, palstalla nyt ehkä tulee värjättyä vapaammin.
Musta ei impulsiivista saa muuta kuin silloin kun sählään jotain ja turhaudun sähläämiseeni. Silloin löytyy impulsiivisuutta ärräpäiden muodossa, voipa tuota pilatut veistelykappaleet tms. lentää samalla pusikkoon. Paha tapa, oppia ikä kaikki, mutta aikaahan on rajattomasti.randombypasser kirjoitti:
No olet hyvä keskustelemaan, mutta jokin taipumus on kommentoida asioita lakonisesti. Ja nimenomaan oletan sen olevan useimmiten huumoria, erilainen tapa kommentoida, tuottaa sisältöä itse tekstin ulkopuolelta. Välillä itse keskustelukin voi olla sellainen, että turha sinne on runoilla, kuhan nyt toteaa asian ja siirtyy seuraavaan keskusteluun.
Öööh, tota, joo, kiitos. En ole ikinä ollut hyvä ottamaan minkäänlaisia kehuja vastaan ja vaikka sitä on tullut tarkoituksella harjoiteltua IRL, niin täällä se ei näemmä toimi, vetää ukkelin puihin, niin sanotusti. Mutta kiva kuulla, tosiaan, kun hirveästi rakastan meidän äidinkielen uskomatonta rikkautta ja syvyyttä, on todella sääli vain tuoda tylsästi asiansa esille kun usein sen voisi tehdä hieman värikkäämminkin.
Hööö, tokko se hahmotushäiriötä on, vaan puhtaasti kiinni vieraasta kielestä ja siitä, ettei sitä tarvitse käyttää jatkuvasti. Korva kuuntelee suomeksi ja artisti laulaa englanniksi, sanojen painotukset jne. on ihan erilaisia ja herkästi kuulee jotain aivan muuta kuin mitä todellisuudessa laulettiin. Aika harvakseltaan itsekään pärjään täysin ilman niitä, jos koskaan, mutta mitäpä siitä, pikkulunttaus on hyväksi ja taas opittiin uusia asioita. Lyriikkalunttaus kunniaan!
Ja joo, taas meni ukkeli solmuun, aika helppoa näinä päivinä, näemmä. Kieltämättä sinäkin olet mielessä väliin muulloinkin kuin palstalla höpötellessä, mutta en nyt ole jäänyt miettimään, ei parane antaa ajatuksilleen liikoja valtuuksia, ne voi viedä yöunetkin ja toisinaan viekin.
Olen varmaan helposti ymmärrettävä ja luultavasti luettavissa kuin avoin kirja, mikä ei haittaa itseäni laisinkaan, päinvastoin. Tai no, on tahoja joille kirjan kannet laitetaan kiinni, vaikka harvassa, mutta se on ihan normaalia, intuitiivista itsesuojelua. Kiinnostavaksi en kyllä itseäni koe, oikeastaan olen pohjimmiltani todella tasainen, harmaa ja suorastaan tylsä, palstalla nyt ehkä tulee värjättyä vapaammin.
Musta ei impulsiivista saa muuta kuin silloin kun sählään jotain ja turhaudun sähläämiseeni. Silloin löytyy impulsiivisuutta ärräpäiden muodossa, voipa tuota pilatut veistelykappaleet tms. lentää samalla pusikkoon. Paha tapa, oppia ikä kaikki, mutta aikaahan on rajattomasti.No älä ny ala mitään leijumaan.. en mä kehu jos en näe aihetta siihen. Joidenkin ihmisten kanssa se pose on vaan kaivamalla kaivettava, mutta melkein voin sanoa, että kaikista löytyy positiivisia puolia. Minä kehun mielelläni jos näen aihetta tai aiheenpoikasta siihen. En jää miettimään mitä se kehun kohde ajattelee kehumisestani.
Olen vain todennut että sitä tehdään turhan vähän meidän kulttuurissamme.
Kuten sanoin, olen impulsiivinen, sanon ja teen mitä tunnen. Muista välittämättä. Aika ajoin tulee väärinkäsityksiä, sillä olen kyllä hyvin välitön. Toiset ottavat kommenttini vittuiluna ja rohkeimmat uskaltaa kysyä et vittuiletko, mutta useimmat eivät. Ja toisaalta kun selviää että kehun tosissani, niin sit tykkäävät. Monesti ihmiset ovat tottuneet makeiluun, että ottavat heittoni vastaan puolihuolimattomasti, vaikka en edes osaa makeilla.
Jos minusta tuntuu hyvältä joku asia, sanon sen häpeilemättä ilman sen kummempia taka-ajatuksia.
Älä mene solmuun kun sanon, että saan sinusta sellaisen kutittelevan tunteen. Kiehdot minua. Ehkä se on tuo erinomainen kommunikaatiotaitosi. En oikeastaan tiedä vielä mikä sinussa kiehtoo.
Ja tuohon kommentoinnin lakonisuuteen.. täällä palstalla yritän pitää viestit edes jotensakutenkin lyhyinä. Harvemmin lähden perustelemaan tai avaamaan asiaa tarkemmin ihan siksi, että jos jotakuta sattuu kiinnostamaan hän varmaankin kysyy jos on kysyäkseen.
Et ikinä arvaa, mutta minäkin rakastan sanoja. En tosin ole kovinkaan hyvä itse äidinkielessä, mutta sanat.. jotkut metkat sanat saa mut ihan oikeasti tykästymään niihin.
Lempisanani oli ennen asetyylisalisyylihappo mutta rakastuin sanaan joo. Ihan siksi, se kun muuttaa muotoaan äänenpainon ja esitystavan mukaan. Vihaisesti tiuskaistu joo on eri asia kuin leppoisasti letkautettuna.
Ja tuohon itseni ilmaisemiseen minun pitänee ehkä kiinnittää enempi huomiota. Jotenkin ajattelen, ettei ketään kiinnosta minä ja lakoniset juttuni.. joten en ole ihan antanut sitä mihin kykenen. Ja toisekseen.. kirjoitan kännyllä tök,tök tyylillä .. eli hitaasti mutta epäselvästi... heh. Siksi viestit jäänevät osittain vaillinaisiksi.
Luulen että sinun kanssasi voin antaa itselleni luvan pitkiin viesteihin aina välillä. Kyllä sä sotten osaat sanoa kun riittää.. eix je?Pikku-pirpana kirjoitti:
No älä ny ala mitään leijumaan.. en mä kehu jos en näe aihetta siihen. Joidenkin ihmisten kanssa se pose on vaan kaivamalla kaivettava, mutta melkein voin sanoa, että kaikista löytyy positiivisia puolia. Minä kehun mielelläni jos näen aihetta tai aiheenpoikasta siihen. En jää miettimään mitä se kehun kohde ajattelee kehumisestani.
Olen vain todennut että sitä tehdään turhan vähän meidän kulttuurissamme.
Kuten sanoin, olen impulsiivinen, sanon ja teen mitä tunnen. Muista välittämättä. Aika ajoin tulee väärinkäsityksiä, sillä olen kyllä hyvin välitön. Toiset ottavat kommenttini vittuiluna ja rohkeimmat uskaltaa kysyä et vittuiletko, mutta useimmat eivät. Ja toisaalta kun selviää että kehun tosissani, niin sit tykkäävät. Monesti ihmiset ovat tottuneet makeiluun, että ottavat heittoni vastaan puolihuolimattomasti, vaikka en edes osaa makeilla.
Jos minusta tuntuu hyvältä joku asia, sanon sen häpeilemättä ilman sen kummempia taka-ajatuksia.
Älä mene solmuun kun sanon, että saan sinusta sellaisen kutittelevan tunteen. Kiehdot minua. Ehkä se on tuo erinomainen kommunikaatiotaitosi. En oikeastaan tiedä vielä mikä sinussa kiehtoo.
Ja tuohon kommentoinnin lakonisuuteen.. täällä palstalla yritän pitää viestit edes jotensakutenkin lyhyinä. Harvemmin lähden perustelemaan tai avaamaan asiaa tarkemmin ihan siksi, että jos jotakuta sattuu kiinnostamaan hän varmaankin kysyy jos on kysyäkseen.
Et ikinä arvaa, mutta minäkin rakastan sanoja. En tosin ole kovinkaan hyvä itse äidinkielessä, mutta sanat.. jotkut metkat sanat saa mut ihan oikeasti tykästymään niihin.
Lempisanani oli ennen asetyylisalisyylihappo mutta rakastuin sanaan joo. Ihan siksi, se kun muuttaa muotoaan äänenpainon ja esitystavan mukaan. Vihaisesti tiuskaistu joo on eri asia kuin leppoisasti letkautettuna.
Ja tuohon itseni ilmaisemiseen minun pitänee ehkä kiinnittää enempi huomiota. Jotenkin ajattelen, ettei ketään kiinnosta minä ja lakoniset juttuni.. joten en ole ihan antanut sitä mihin kykenen. Ja toisekseen.. kirjoitan kännyllä tök,tök tyylillä .. eli hitaasti mutta epäselvästi... heh. Siksi viestit jäänevät osittain vaillinaisiksi.
Luulen että sinun kanssasi voin antaa itselleni luvan pitkiin viesteihin aina välillä. Kyllä sä sotten osaat sanoa kun riittää.. eix je?No eipä tässä kerkiä leijumaan ja jaloissa on jo sen verran kilometrejä painolastina, ettei ne ihan pienellä maasta irtoisikaan, ei enää.
Käyttelen kehuja ja kiitoksia tehokkaasti työelämässä, muutama pieni sana aidosti sydämestä pelastaa monta päivää. Ja yhteistyö sujuu paljon paremmin.
Kyllä on pakko mennä vähän solmuun, mutta älä kysy miksi. Sinäkin olet kiehtova, vähän jonkinlainen arvoitus, joka jää kiusaamaan ajatuksia. Äläkä kysy tästäkään miksi, en tiedä, se on vain kuvailu siitä mitä tunnen.
Asetyylisalisyylihappo on monen suosikki ja onhan se aika hauska. Tuo joo on metka, en nyt ole rakastunut siihen, mutta olen noteerannut saman kuin sinäkin, että painotuksia ja sävyä muuttamalla sillä sanalla voi vastata/kommentoida melkein mitä tahansa.
Pitkät viestit ok, kun siltä tuntuu, jos sattuu tuntumaan. Vastaan mitä vastaan, jos vastaan, helppoa, joo'o.randombypasser kirjoitti:
No eipä tässä kerkiä leijumaan ja jaloissa on jo sen verran kilometrejä painolastina, ettei ne ihan pienellä maasta irtoisikaan, ei enää.
Käyttelen kehuja ja kiitoksia tehokkaasti työelämässä, muutama pieni sana aidosti sydämestä pelastaa monta päivää. Ja yhteistyö sujuu paljon paremmin.
Kyllä on pakko mennä vähän solmuun, mutta älä kysy miksi. Sinäkin olet kiehtova, vähän jonkinlainen arvoitus, joka jää kiusaamaan ajatuksia. Äläkä kysy tästäkään miksi, en tiedä, se on vain kuvailu siitä mitä tunnen.
Asetyylisalisyylihappo on monen suosikki ja onhan se aika hauska. Tuo joo on metka, en nyt ole rakastunut siihen, mutta olen noteerannut saman kuin sinäkin, että painotuksia ja sävyä muuttamalla sillä sanalla voi vastata/kommentoida melkein mitä tahansa.
Pitkät viestit ok, kun siltä tuntuu, jos sattuu tuntumaan. Vastaan mitä vastaan, jos vastaan, helppoa, joo'o.Hyvä. Arvelinkin ettet sä ole ihmisiä, jotka alkavat ihmettelemään kehujen motiivia. Tosin hyvähän tuo on tietää, ettei tule väärinkäsityksiä. Ihailen palstalla myös suuresti Lady-E:tä ja olen myös ihan ehta Dissen fani. Sinusta en vielä tiedä varmaksi sanoa, mitä tunnen. Sehän selvinnee ajan kanssa.
No noissa kehuissa taidat olla pitkälle taitavampi kuin minä, jos niitä ammattimaisesti osaat käytellä. Mä nyt olen vähän sellainen töksäyttelijä. Suu puhuu ennenkuin aivot ajattelee. Olen ajatellut että se on välittömyyttä, mutta voi se olla huonotapaisuuttakin. Todennäköisesti molempia. Mutta olen sinut asian kanssa. Mä ny olen mikä olen.
Joo, en kysy, eip ole tarvetta. Sä annat mitä annat, mutta sulla on kuitenkin hieno tapa selventää asioitasi. Kiitän sinua siitä. Se on parempi kuin minun tapani, eli jättää asiat vähän niinkuin roikkumaan tai auki. Se tapani ärsyttää yhtä parasta ystävääni ihan sikana. Eli se ei ole palstatapa, vaan ihan minua itseäni.
Ja siitä syntyy sitten vääriä mielipiteitä ja olettamuksia.
No juu. Vastaat mitä vastaat taihi jätät vastaamatta. Kaik käy. Ei mulla ole kovinkaan suuria odotuksia tästä palstattavuudesta.. tää on vähän niin kuin kirsikka kakun päältä...mutta ei se kirsikka kakkua tee.
Lähinnä koko jutussa oli pointtina kertoa se, että olen noteerannut sinut ihmisenä. Ja aika vaikutuksen olet minuun tehnyt. Tuollaisen ilmaiseminen on hankalaa, ettei synny väärinkäsityksiä.Pikku-pirpana kirjoitti:
Hyvä. Arvelinkin ettet sä ole ihmisiä, jotka alkavat ihmettelemään kehujen motiivia. Tosin hyvähän tuo on tietää, ettei tule väärinkäsityksiä. Ihailen palstalla myös suuresti Lady-E:tä ja olen myös ihan ehta Dissen fani. Sinusta en vielä tiedä varmaksi sanoa, mitä tunnen. Sehän selvinnee ajan kanssa.
No noissa kehuissa taidat olla pitkälle taitavampi kuin minä, jos niitä ammattimaisesti osaat käytellä. Mä nyt olen vähän sellainen töksäyttelijä. Suu puhuu ennenkuin aivot ajattelee. Olen ajatellut että se on välittömyyttä, mutta voi se olla huonotapaisuuttakin. Todennäköisesti molempia. Mutta olen sinut asian kanssa. Mä ny olen mikä olen.
Joo, en kysy, eip ole tarvetta. Sä annat mitä annat, mutta sulla on kuitenkin hieno tapa selventää asioitasi. Kiitän sinua siitä. Se on parempi kuin minun tapani, eli jättää asiat vähän niinkuin roikkumaan tai auki. Se tapani ärsyttää yhtä parasta ystävääni ihan sikana. Eli se ei ole palstatapa, vaan ihan minua itseäni.
Ja siitä syntyy sitten vääriä mielipiteitä ja olettamuksia.
No juu. Vastaat mitä vastaat taihi jätät vastaamatta. Kaik käy. Ei mulla ole kovinkaan suuria odotuksia tästä palstattavuudesta.. tää on vähän niin kuin kirsikka kakun päältä...mutta ei se kirsikka kakkua tee.
Lähinnä koko jutussa oli pointtina kertoa se, että olen noteerannut sinut ihmisenä. Ja aika vaikutuksen olet minuun tehnyt. Tuollaisen ilmaiseminen on hankalaa, ettei synny väärinkäsityksiä.No ja. Saatan ihmetellä kehuja, myös haukkuja tai mitä tahansa kommentteja, jos en itse koe, että ne ovat linjassa. Mutta ihminen on yksinkertainen ja hyvin yksioikoinen elukka, ei niihin yleensä tarvitse kauhean montaa minuuttia tuhlata löytääkseen tukun mahdollisia syitä, eikä enempää tarttetakaan.
Disse on hauska, Ellu on kiva tai suorastaan upea, YB myös ja niin edelleen. Sitten on jokunen aiempi aktiivinen kommentoija, jotka joutaisivat palaamaan palstalle, olivat hienoja keskustelukavereita ja mikä parasta, monissa asioissa paljon itseäni fiksumpia. Mutta aika entinen ei koskaan palaa, joten otetaan mitä nyt on tarjolla.
Mulle kehut on erikseen opeteltu asia, väline, koska ei ole ollut aiemmin tapana kehuskella ketään. Työelämä opetti kuuntelemaan sydäntä ja sitten vielä avaamaan suun. Seuranta todensi, että kehuilla ja kiitoksilla on järkyttävän suuri vaikutus, joten koko kommunikaatio muuttui. Aika selkeä kokonaisuus, vaikka ajallisesti siinä meni toistakymmentä vuotta. Jälkiviisaus on niin kaunista, mutta toisaalta ensin pitää kylvää, jotta voi myöhemmin korjata satoa.
Noo, ehkä mä täällä jaksan selventää, mutta en aina IRL, ihmiset on mitä on ja saa olla musta mitä mieltä haluavat, ei pal kiinnosta. En muutenkaan perusta sinällään ihmisistä, en suoranaisesti kaipaa ketään, koskaan, missään. Joo, jos olisi kumppani, niin sitä kyllä kaipaisin, mutta se nyt on poikkeama. Mutta tuossa mielessä voin unohtaa kaikki ystäväni, tuttavani, suvunkin ja vain elellä omaa pientä noidankattilaani.
Njääh, palstalla syntyy väärinkäsitys pelkästä kehusta tai kiitoksesta, joten mikään sen syvempi lausunto on väistämättä tuhoon tuomittu. Mutta minä ymmärsin, se varmastikin riittää.randombypasser kirjoitti:
No ja. Saatan ihmetellä kehuja, myös haukkuja tai mitä tahansa kommentteja, jos en itse koe, että ne ovat linjassa. Mutta ihminen on yksinkertainen ja hyvin yksioikoinen elukka, ei niihin yleensä tarvitse kauhean montaa minuuttia tuhlata löytääkseen tukun mahdollisia syitä, eikä enempää tarttetakaan.
Disse on hauska, Ellu on kiva tai suorastaan upea, YB myös ja niin edelleen. Sitten on jokunen aiempi aktiivinen kommentoija, jotka joutaisivat palaamaan palstalle, olivat hienoja keskustelukavereita ja mikä parasta, monissa asioissa paljon itseäni fiksumpia. Mutta aika entinen ei koskaan palaa, joten otetaan mitä nyt on tarjolla.
Mulle kehut on erikseen opeteltu asia, väline, koska ei ole ollut aiemmin tapana kehuskella ketään. Työelämä opetti kuuntelemaan sydäntä ja sitten vielä avaamaan suun. Seuranta todensi, että kehuilla ja kiitoksilla on järkyttävän suuri vaikutus, joten koko kommunikaatio muuttui. Aika selkeä kokonaisuus, vaikka ajallisesti siinä meni toistakymmentä vuotta. Jälkiviisaus on niin kaunista, mutta toisaalta ensin pitää kylvää, jotta voi myöhemmin korjata satoa.
Noo, ehkä mä täällä jaksan selventää, mutta en aina IRL, ihmiset on mitä on ja saa olla musta mitä mieltä haluavat, ei pal kiinnosta. En muutenkaan perusta sinällään ihmisistä, en suoranaisesti kaipaa ketään, koskaan, missään. Joo, jos olisi kumppani, niin sitä kyllä kaipaisin, mutta se nyt on poikkeama. Mutta tuossa mielessä voin unohtaa kaikki ystäväni, tuttavani, suvunkin ja vain elellä omaa pientä noidankattilaani.
Njääh, palstalla syntyy väärinkäsitys pelkästä kehusta tai kiitoksesta, joten mikään sen syvempi lausunto on väistämättä tuhoon tuomittu. Mutta minä ymmärsin, se varmastikin riittää.Ja hittolainen..
Mä en leiki sun kanssa enää..
.. tää on ihan epistä...
Sä olet löytänyt Pirpanan käyttöoppaan jostakin.. ja huijaat ja puijaat.Pikku-pirpana kirjoitti:
Ja hittolainen..
Mä en leiki sun kanssa enää..
.. tää on ihan epistä...
Sä olet löytänyt Pirpanan käyttöoppaan jostakin.. ja huijaat ja puijaat.Myönnän reilusti, että tämä hiekkalaatikko on ahdas, tykkään omia kaikki lelut, leikkiä niillä yksin ja vielä piruilla perään, joten en ihmettele jos et halua enää leikkiä...
Käsi sydämellä vannon, etten ymmärrä alkuunkaan, mistä puhut. Ja tätä et kuullut multa, jos joku kysyy, mutta miehet ei koskaan lue manuaaleja, se on kuulemma homppien hommaa. Mikä sitten selittääkin aika paljon...
Ehkä vaihdan nikkini spin doctoriksi, jos kerran huijailen ja puijailen.. Mistä tulikin mieleeni kiva biisi.
https://www.youtube.com/watch?v=wsdy_rct6uorandombypasser kirjoitti:
Myönnän reilusti, että tämä hiekkalaatikko on ahdas, tykkään omia kaikki lelut, leikkiä niillä yksin ja vielä piruilla perään, joten en ihmettele jos et halua enää leikkiä...
Käsi sydämellä vannon, etten ymmärrä alkuunkaan, mistä puhut. Ja tätä et kuullut multa, jos joku kysyy, mutta miehet ei koskaan lue manuaaleja, se on kuulemma homppien hommaa. Mikä sitten selittääkin aika paljon...
Ehkä vaihdan nikkini spin doctoriksi, jos kerran huijailen ja puijailen.. Mistä tulikin mieleeni kiva biisi.
https://www.youtube.com/watch?v=wsdy_rct6uoNo perskule, kun sä mainitsit tuossa, ettet niin vällää ihmisistä...
Mä olen nyt raadollinen kun kerron tän..
Mielestäni ihmiset ovat lähinnä rasitteita ja vaikka tulenkin erilaisten ihmisten kanssa toimeen vallan mainioisti, pärjäisin hyvin ilman sukuani, tuttaviani ja ystäviäni. Minulla ei ole ihmisen ikävää toisen luo. En ole koskaan ollut laumasielu ja en voi sietää ajatusta, että olisin jonkun kanssa erottamattomasti. Sellainen läheisriippuvaisuus ei ole mun juttu.
Jos oikeasti haluan pitää hauskaa, ilta ulkona baarissa tai leffassa tai vaikkapa risteilyllä.. lähden yksin. Ihan siksi, ettei tarvitse ottaa ketään toista huomioon, vaan saan nautiskella ihan itse omasta erinomaisesta seurastani.. heh. Olen hyvin itsellinen.
Tässäkin asiassa olemme samankaltaisia, vaikka emme samanlaisia. Pärjäämme ilman vertaistukea.
Alkaa vaan oikeasti tuntumaan, että sä olet se kauan kadoksissa ollut kaksoisveli .. tai sit meillä on samankaltainen syntymäkartta tai jotakin.
Todella hämmentävää.Pikku-pirpana kirjoitti:
No perskule, kun sä mainitsit tuossa, ettet niin vällää ihmisistä...
Mä olen nyt raadollinen kun kerron tän..
Mielestäni ihmiset ovat lähinnä rasitteita ja vaikka tulenkin erilaisten ihmisten kanssa toimeen vallan mainioisti, pärjäisin hyvin ilman sukuani, tuttaviani ja ystäviäni. Minulla ei ole ihmisen ikävää toisen luo. En ole koskaan ollut laumasielu ja en voi sietää ajatusta, että olisin jonkun kanssa erottamattomasti. Sellainen läheisriippuvaisuus ei ole mun juttu.
Jos oikeasti haluan pitää hauskaa, ilta ulkona baarissa tai leffassa tai vaikkapa risteilyllä.. lähden yksin. Ihan siksi, ettei tarvitse ottaa ketään toista huomioon, vaan saan nautiskella ihan itse omasta erinomaisesta seurastani.. heh. Olen hyvin itsellinen.
Tässäkin asiassa olemme samankaltaisia, vaikka emme samanlaisia. Pärjäämme ilman vertaistukea.
Alkaa vaan oikeasti tuntumaan, että sä olet se kauan kadoksissa ollut kaksoisveli .. tai sit meillä on samankaltainen syntymäkartta tai jotakin.
Todella hämmentävää.No en ehkä koe ihmisiä rasitteena tai en ainakaan paljon, mutta todellakin voin elää ilman muita ihmisiä vähintäänkin tyytyväisenä. Tuo on hyvin sanottu, ettei ole ihmisen ikävää toisen luo.
Ystävät jne. on kivoja, mutta haluan itse määrittää missä, milloin ja miten ollaan yhteydessä. Ajat on olleet hieman poikkeukselliset itselleni, mutta siltikään en ole kohta kolmeen kuukauteen pitänyt mitään yhteyttä kehenkään muuhun kuin vanhempiini, jotka ovat saman henkisiä. En ole jaksanut vastailla soittoihin, viesteihin, muuhun, ei kiinnosta. Muutamille sanoin eri yhteyksissä, että ei kannata nyt, en jaksa enkä välitä, unohda minut toistaiseksi, pyyhi pois elämästäsi.
On meissä jokunen erokin, kuten pitääkin olla.
Itse mielelläni lähden jonkun tai joittenkin kanssa illan viettoon tai vaikka risteilylle. En yksin niin viihdy niissä touhuissa, mitä nyt leffassa on kiva käydä itsekseen, mutta en enää jaksa myöskään huolehtia muista noissa tilanteissa, ehdin tehdä sitä liian paljon ja liian pitkään aikoinaan. Luultavasti alan taas opettelemaan uudelleen sitä, että lähden yksin ulos syömään, baariin, leffaan, risteilylle, kaikeen sellaiseen.
Ja sitten on se seikka, että edelleen jääräpäisesti haluan ns. perinteisen kiinteän parisuhteen, siinäkin on iso ero. Sinä ja jokunen toinenkin on kuitenkin saanut pohtimaan asiaa uudelleen, mutta ainakin tällä hetkellä asenne on muuttumaton. En sinällään koe perinteistä parisuhdetta ja yhdessä eloa rasitteeksi, vaikka onhan se sitäkin toisinaan, mutta sain aiemmin miltei riittävän määrän erillisyyttä ihan vain työn muodossa.
Ja se tuohon sosiaalisen elämän täyssulkuun täytyy sanoa, että työni on pitkälti ihmisten parissa työskentelyä, suoraan ihmisille työskentelyä ja siinä on tarpeen jaksaa olla sosiaalinen, höpötellä, vitsailla, flirttailla, kiittää ja kehua, opastaa ja opettaa, olla läsnä. Se on kuormittavaa ainakin itselleni, mutta toisaalta ne ihmiset tietyllä tapaa samalla on työni suola enkä vaihtaisi heitä pois. Ehkä hiukan paradoksaalista ja suorastaan miäleenvikaasta, mutta niin olen minäkin.
Paljon samaa, kattotaan mitä vielä löytyy, ties vaikka verenpunainen puolikuu vasemman rinnan alta molemmilla. Noitia, kehveli.- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
No en ehkä koe ihmisiä rasitteena tai en ainakaan paljon, mutta todellakin voin elää ilman muita ihmisiä vähintäänkin tyytyväisenä. Tuo on hyvin sanottu, ettei ole ihmisen ikävää toisen luo.
Ystävät jne. on kivoja, mutta haluan itse määrittää missä, milloin ja miten ollaan yhteydessä. Ajat on olleet hieman poikkeukselliset itselleni, mutta siltikään en ole kohta kolmeen kuukauteen pitänyt mitään yhteyttä kehenkään muuhun kuin vanhempiini, jotka ovat saman henkisiä. En ole jaksanut vastailla soittoihin, viesteihin, muuhun, ei kiinnosta. Muutamille sanoin eri yhteyksissä, että ei kannata nyt, en jaksa enkä välitä, unohda minut toistaiseksi, pyyhi pois elämästäsi.
On meissä jokunen erokin, kuten pitääkin olla.
Itse mielelläni lähden jonkun tai joittenkin kanssa illan viettoon tai vaikka risteilylle. En yksin niin viihdy niissä touhuissa, mitä nyt leffassa on kiva käydä itsekseen, mutta en enää jaksa myöskään huolehtia muista noissa tilanteissa, ehdin tehdä sitä liian paljon ja liian pitkään aikoinaan. Luultavasti alan taas opettelemaan uudelleen sitä, että lähden yksin ulos syömään, baariin, leffaan, risteilylle, kaikeen sellaiseen.
Ja sitten on se seikka, että edelleen jääräpäisesti haluan ns. perinteisen kiinteän parisuhteen, siinäkin on iso ero. Sinä ja jokunen toinenkin on kuitenkin saanut pohtimaan asiaa uudelleen, mutta ainakin tällä hetkellä asenne on muuttumaton. En sinällään koe perinteistä parisuhdetta ja yhdessä eloa rasitteeksi, vaikka onhan se sitäkin toisinaan, mutta sain aiemmin miltei riittävän määrän erillisyyttä ihan vain työn muodossa.
Ja se tuohon sosiaalisen elämän täyssulkuun täytyy sanoa, että työni on pitkälti ihmisten parissa työskentelyä, suoraan ihmisille työskentelyä ja siinä on tarpeen jaksaa olla sosiaalinen, höpötellä, vitsailla, flirttailla, kiittää ja kehua, opastaa ja opettaa, olla läsnä. Se on kuormittavaa ainakin itselleni, mutta toisaalta ne ihmiset tietyllä tapaa samalla on työni suola enkä vaihtaisi heitä pois. Ehkä hiukan paradoksaalista ja suorastaan miäleenvikaasta, mutta niin olen minäkin.
Paljon samaa, kattotaan mitä vielä löytyy, ties vaikka verenpunainen puolikuu vasemman rinnan alta molemmilla. Noitia, kehveli.Oletkin siis aika paljon samanlainen kuin minä. Varo ettei merkurius löydy oikean rintasi alta :) Välillä saa todellakin olla niin paljon ulospäinsuuntautunut työelämässä, ettei välitä edes tänne kirjoittaa nimellään, ettei tarvitsisi keskustella kenenkään kanssa. Riittää kun jättää jotain puumerkkejä jälkeensä, vaikkei niitä enää koskaan itse löytäisi. Varmaan joku alkukantainen tarve omasta olemassaolostaan.
En hahmota muuta ongelmaa omalta osalta kysymykseesi kuin jonkinlaisen ikääntymisen tuoman harjoituksen puutteen ja pelon riittämättömyydestä. Ja mukavuudenhalu tietysti, kun kaikki pitäisi käydä niin helposti. Mutta tässä iässä ovat oletusarvoisesti kaikki joita tapaa vakiintuneessa elämäntilanteessa, eikä massoittain vapaana ympärilläsi toisiaan etsimässä, kuten joskus nuoruudessa.
t.sxth Anonyymi kirjoitti:
Oletkin siis aika paljon samanlainen kuin minä. Varo ettei merkurius löydy oikean rintasi alta :) Välillä saa todellakin olla niin paljon ulospäinsuuntautunut työelämässä, ettei välitä edes tänne kirjoittaa nimellään, ettei tarvitsisi keskustella kenenkään kanssa. Riittää kun jättää jotain puumerkkejä jälkeensä, vaikkei niitä enää koskaan itse löytäisi. Varmaan joku alkukantainen tarve omasta olemassaolostaan.
En hahmota muuta ongelmaa omalta osalta kysymykseesi kuin jonkinlaisen ikääntymisen tuoman harjoituksen puutteen ja pelon riittämättömyydestä. Ja mukavuudenhalu tietysti, kun kaikki pitäisi käydä niin helposti. Mutta tässä iässä ovat oletusarvoisesti kaikki joita tapaa vakiintuneessa elämäntilanteessa, eikä massoittain vapaana ympärilläsi toisiaan etsimässä, kuten joskus nuoruudessa.
t.sxthEhkä olen, samankaltainen, niin.
Oma työ pyörii niin vahvasti ihmisten ympärillä, että onhan se kaltaiselleni perämetsän mökkihöperölle kuluttavaa, vaikka myös antoisaa. Toki kohtaan työssäni ihmisiä laidasta laitaan, mutta sanoisin, että naiset on yliedustettuina 60/40 suhteessa ja eihän sitä täyspäinen mies voi olla pahoillaan, jos työsuhde-etuna kohtaa runsain mitoin kauniita, eri-ikäisiä naisia :D
Harjoituksen puute, riittämättömyys, hyviä pointteja. Ton mukavuudenhalun suhteessa helppouteen poistan, ei täsmää itteeni noin parisuhdemielessä. Muuten mukavuudenhalu kyllä kuuluu vahvasti palettiin.- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Ehkä olen, samankaltainen, niin.
Oma työ pyörii niin vahvasti ihmisten ympärillä, että onhan se kaltaiselleni perämetsän mökkihöperölle kuluttavaa, vaikka myös antoisaa. Toki kohtaan työssäni ihmisiä laidasta laitaan, mutta sanoisin, että naiset on yliedustettuina 60/40 suhteessa ja eihän sitä täyspäinen mies voi olla pahoillaan, jos työsuhde-etuna kohtaa runsain mitoin kauniita, eri-ikäisiä naisia :D
Harjoituksen puute, riittämättömyys, hyviä pointteja. Ton mukavuudenhalun suhteessa helppouteen poistan, ei täsmää itteeni noin parisuhdemielessä. Muuten mukavuudenhalu kyllä kuuluu vahvasti palettiin.Niin no. Tarkoitin että se helppous olla tekemättä mitään verrattuna hakeakseen tarkoituksella muutosta omaan elämäntilanteeseen. Oletko sitten aktiivisempi?
Sitä tekee työpäivänsä, sukeltaa siihen ja nauttii tekemisistään ja saattaa sivussa suunnitella yhtä ja tekevänsä toista, mutta voimavarat loppuu kesken ja se omaan elämään panostaminen siirtyy oman mukavuuden tähden.
t.sxth Anonyymi kirjoitti:
Niin no. Tarkoitin että se helppous olla tekemättä mitään verrattuna hakeakseen tarkoituksella muutosta omaan elämäntilanteeseen. Oletko sitten aktiivisempi?
Sitä tekee työpäivänsä, sukeltaa siihen ja nauttii tekemisistään ja saattaa sivussa suunnitella yhtä ja tekevänsä toista, mutta voimavarat loppuu kesken ja se omaan elämään panostaminen siirtyy oman mukavuuden tähden.
t.sxthAaa, ok, nyt tajuan, olet oikeassa. Mehut saa kulumaan työpäivässä ja sitten on aika työlästä puhua itsensä tekemään vielä jotain kehittävää.
No nyt on ehkä enempikin tarve riipaista kevyttä irtiottoa olleeseen elämäänsä ja kehitellä vähän jotain muuta.
Nuorena ei osannut vältellä ongelmatapauksia, vanhempana huomaat jo kertavilkaisulla olleesi tekemisissä samanlaisen ongelmatapauksen kanssa ja jatkat matkaasi.
Ihminen oppii virheistään.No ainakin toisinaan oppii virheistään ja ainakin toiset oppii virheistään :)
En mä sinällään ns. ongelmatapauksia ole koskaan vältellyt enkä välttele edelleenkään, ennemmin näen niin, että tapauksen ongelmat on mahdollisuus. Toki... nynyisin huomaa sekunneissa ne haastavat piirteet, joiden osalta on joskus kolaroinut jonkun exänsä kanssa. Ja niitä piirteitähän hän ei silleen kaipaa 😁randombypasser kirjoitti:
No ainakin toisinaan oppii virheistään ja ainakin toiset oppii virheistään :)
En mä sinällään ns. ongelmatapauksia ole koskaan vältellyt enkä välttele edelleenkään, ennemmin näen niin, että tapauksen ongelmat on mahdollisuus. Toki... nynyisin huomaa sekunneissa ne haastavat piirteet, joiden osalta on joskus kolaroinut jonkun exänsä kanssa. Ja niitä piirteitähän hän ei silleen kaipaa 😁Elämänarvot pitää myös kohdata. Oikeistolaisen ei kannata ryhtyä suhteeseen vasemmistolaisittain ajattelevan naisen kanssa.
- Anonyymi
Se on kyllä totta, tuntuu että monessa on ollut ongelmaa ja siksi päätin jo vuosia sitten, ettei enää koskaan parisuhdetta. En jaksa tutustua uusiin ihmisiin ja kun ei enää ole läheisyyden tarvettakaan, niin paras on elellä yksin. Oikeastaan ajattelin näin jo silloin kun olin eroamassa kauan kestäneestä parisuhteesta.
Anonyymi kirjoitti:
Se on kyllä totta, tuntuu että monessa on ollut ongelmaa ja siksi päätin jo vuosia sitten, ettei enää koskaan parisuhdetta. En jaksa tutustua uusiin ihmisiin ja kun ei enää ole läheisyyden tarvettakaan, niin paras on elellä yksin. Oikeastaan ajattelin näin jo silloin kun olin eroamassa kauan kestäneestä parisuhteesta.
Seksistä voi nauttia vaikka ei kaipaakaan suhdetta, mutta siinä kulkee raja.
- Anonyymi
Ei ole mitään muita vaatimuksia paitsi se että naisen pitäisi herättää tunteita, sellaisia joista itse ei voisi enää kieltäytyä.
AVHmmm, tuo on itse asiassa aika tiukka raami, kova vaatimus ja rajaa kohteita voimakkaasti. Enkä sano että se on huono asia, vain totean tilanteen. Tai niin, se riippuu ajasta, pitääkö tunteiden herätä ekan vartin aikana vai riittääkö, että kahdeksansilla treffeillä alkaa kutittelemaan?
Kokemukset siitä, mitä se ihanalta tuntuva juttu taas voi tehdä koko elämälle.
Hetken vaikka kuinka olis huikeaa ja ihanaa, voi kohta kyntää turvallaan juurikoita nenällään nostellen.No ehkä juuri tuosta syystä se pipari on omassa pienessä maailmassani lähinnä A) pakollinen ominaisuus alkujaankin, mutta B) lähempänä bonusta sittenkin. En vaan ole ikinä oikein jaksanut ravata lihan perässä, kun siinä on niin hitosti sitä mielenkiintoista ihmistä ympärillä. Eikä sillä, kyllä se seksi maistuu ja kelpaa, mutta vasta kun siinä on se ihminen mukana.
randombypasser kirjoitti:
No ehkä juuri tuosta syystä se pipari on omassa pienessä maailmassani lähinnä A) pakollinen ominaisuus alkujaankin, mutta B) lähempänä bonusta sittenkin. En vaan ole ikinä oikein jaksanut ravata lihan perässä, kun siinä on niin hitosti sitä mielenkiintoista ihmistä ympärillä. Eikä sillä, kyllä se seksi maistuu ja kelpaa, mutta vasta kun siinä on se ihminen mukana.
No mä oon tavannut lasten äitin jälkeen aivan upeita naisia, oon karttanut juuri sellaiset mulkut tapaukset hyvin, vaan siltikin on tullut kuokkaan tavalla jos toisella, niin ei se rnää niin iske....
Viimeisimmän kokeilun kohdalla vissiin vähän kävi naisen mielen päälle, kun en niin vakavissaan ottanut hommaa. Mutta ei minusta mihinkään kylki kyljessä kyhnääjäks oo...
Pitäis olla niin oikesnlainen js lupsakka, tosin oman paikksnsa tietävä lyyli, että sellaiset taitaa ollakin jo siippansa löytäneet. 😄
Mä keskityn ennemmin vaan touhuilee kaikkee muuta ja pidän varauksen mahdollisuuteen, mut en kyllä pohdi mitään stategiaa miten, milloin ja millätavoin... siihen menee kallista energiaa kaikesta kivasta 😄Disseisback kirjoitti:
No mä oon tavannut lasten äitin jälkeen aivan upeita naisia, oon karttanut juuri sellaiset mulkut tapaukset hyvin, vaan siltikin on tullut kuokkaan tavalla jos toisella, niin ei se rnää niin iske....
Viimeisimmän kokeilun kohdalla vissiin vähän kävi naisen mielen päälle, kun en niin vakavissaan ottanut hommaa. Mutta ei minusta mihinkään kylki kyljessä kyhnääjäks oo...
Pitäis olla niin oikesnlainen js lupsakka, tosin oman paikksnsa tietävä lyyli, että sellaiset taitaa ollakin jo siippansa löytäneet. 😄
Mä keskityn ennemmin vaan touhuilee kaikkee muuta ja pidän varauksen mahdollisuuteen, mut en kyllä pohdi mitään stategiaa miten, milloin ja millätavoin... siihen menee kallista energiaa kaikesta kivasta 😄Kyllä sen tietää, kun sopiva tai sopivalta vaikuttava osuu kohdille 😁
Ei tässä jaksa strategioita miettiä, luotan siihen, että jos joku passeli kävelee kohdalle, niin kolisee molemminpuolin ja vasta sitten aletaan neuvottelemaan. Ja jos ei kävele, niin sitten ei, on tuota rakkautta saatu jo sen verran nauttia, että ei voi pahoillaan olla jos se tähän jää, kaikilla ei käy näinkään hyvä tuuri kuin itellä.randombypasser kirjoitti:
Kyllä sen tietää, kun sopiva tai sopivalta vaikuttava osuu kohdille 😁
Ei tässä jaksa strategioita miettiä, luotan siihen, että jos joku passeli kävelee kohdalle, niin kolisee molemminpuolin ja vasta sitten aletaan neuvottelemaan. Ja jos ei kävele, niin sitten ei, on tuota rakkautta saatu jo sen verran nauttia, että ei voi pahoillaan olla jos se tähän jää, kaikilla ei käy näinkään hyvä tuuri kuin itellä.Juurikin noin! 😊👌
Pitää ottaa tää vähän itsekin savolaisittain....pistää vastuuta enempi naiskatraaseen päin, eli pois itsestä. 😄 Nytkähtää sitten likemmäks, kunhan osoittautuu kunnon eläjäks. 😁Disseisback kirjoitti:
Juurikin noin! 😊👌
Pitää ottaa tää vähän itsekin savolaisittain....pistää vastuuta enempi naiskatraaseen päin, eli pois itsestä. 😄 Nytkähtää sitten likemmäks, kunhan osoittautuu kunnon eläjäks. 😁Just näin 😂
randombypasser kirjoitti:
Just näin 😂
No myönnetään, että tästä vielä kolme-neljä vuotta sitten, oli jokin hirvittävä tarve löytää joku ihgu tyyppi jajaja, mutta nyt ei tosiaankaan kyse ole enää samasta... kolista pitää, mutta ei voi olla kiire, eikä vääntöö, eikä kääntöö. Toisaalta ei nyt hirveesti hotsita mikään pelkkä zillailukaan, että kyllä pitää ymmärtää seksinkin päälle.
Mutta kylläpähän sen tietää kun kohdalle osuu. 😄Disseisback kirjoitti:
No myönnetään, että tästä vielä kolme-neljä vuotta sitten, oli jokin hirvittävä tarve löytää joku ihgu tyyppi jajaja, mutta nyt ei tosiaankaan kyse ole enää samasta... kolista pitää, mutta ei voi olla kiire, eikä vääntöö, eikä kääntöö. Toisaalta ei nyt hirveesti hotsita mikään pelkkä zillailukaan, että kyllä pitää ymmärtää seksinkin päälle.
Mutta kylläpähän sen tietää kun kohdalle osuu. 😄Mulla ei ole silleen tarvetta ja kuten muissa yhteyksissä todettu, en ole edes valmis siihen, matkalla vielä edellisen jäljiltä.
Ei mua vääntö ja kääntö haittaa, ei jos se on sitä että katotaan kaappien paikkoja ja etitään toistemme rajoja ja reunoja, tutkitaan mitä ja millaisia ME oltais yhdessä. Se oikeastaan vähän kuuluukin asiaan, pikkasen pitää olla kitkaa ja kipinöitä, muutenkin kuin vällyjen välissä 😁randombypasser kirjoitti:
Mulla ei ole silleen tarvetta ja kuten muissa yhteyksissä todettu, en ole edes valmis siihen, matkalla vielä edellisen jäljiltä.
Ei mua vääntö ja kääntö haittaa, ei jos se on sitä että katotaan kaappien paikkoja ja etitään toistemme rajoja ja reunoja, tutkitaan mitä ja millaisia ME oltais yhdessä. Se oikeastaan vähän kuuluukin asiaan, pikkasen pitää olla kitkaa ja kipinöitä, muutenkin kuin vällyjen välissä 😁No toisaalta voi tosi kipakastikin täräyttää vaikka mitä, ei tartte mikään "vieraskorea" ollakkaan, mutta sitten pitää itsekin kestää sama. 😁
Edellinen vähän lämpes sisäänpäin....rupes selkeesti vaan v.ttuilemaan. Tosi inha tapa... mutta kun oli jätkien kaa rymyilta ja se sit kyseli, että miten menee, vastasin että hyvin, just keksittiin, että saunotaan vielä meillä, niin kohta tuli viesti, että eiköhän tää ole tässä, ei kuulemma arvot kohtaa. Ois vissiin pitänyt hänet huomioida ja lässytellä kaikkee ja toivotella hyvät yöt jne. No ei silloin just tullut mieleen... noh...
Kyllä mä ehkä kuitenkin haluun vaan rusinat pullasta. ...mut hei, mielellään tarjoon vastaan kaikki rusinat... en tykkää niistä. 😁Disseisback kirjoitti:
No toisaalta voi tosi kipakastikin täräyttää vaikka mitä, ei tartte mikään "vieraskorea" ollakkaan, mutta sitten pitää itsekin kestää sama. 😁
Edellinen vähän lämpes sisäänpäin....rupes selkeesti vaan v.ttuilemaan. Tosi inha tapa... mutta kun oli jätkien kaa rymyilta ja se sit kyseli, että miten menee, vastasin että hyvin, just keksittiin, että saunotaan vielä meillä, niin kohta tuli viesti, että eiköhän tää ole tässä, ei kuulemma arvot kohtaa. Ois vissiin pitänyt hänet huomioida ja lässytellä kaikkee ja toivotella hyvät yöt jne. No ei silloin just tullut mieleen... noh...
Kyllä mä ehkä kuitenkin haluun vaan rusinat pullasta. ...mut hei, mielellään tarjoon vastaan kaikki rusinat... en tykkää niistä. 😁No siinä ei tainnu oletukset ja unelmat ihan kohdata... Se on tietty vaikea ajatuksia lukea, pitäis aika tarkastikin osata kertoa mitä haluaa ja mitä ei. Ja heti kun särähtää, niin päivittää sitä listaa toiselle, että hitto tuo teki hyvää tai tuosta en kyllä oikein pidä, voidaanko puhua.
Se on herkkä hommaa, siinä missä toisaalta kirveellä veistellen sitä vähän niinku tehdään, lastu kerrallaan, mutta vain pinnasta, hiljaksiin, liian syvältä kun ottaa niin homma loppu kerrasta.randombypasser kirjoitti:
No siinä ei tainnu oletukset ja unelmat ihan kohdata... Se on tietty vaikea ajatuksia lukea, pitäis aika tarkastikin osata kertoa mitä haluaa ja mitä ei. Ja heti kun särähtää, niin päivittää sitä listaa toiselle, että hitto tuo teki hyvää tai tuosta en kyllä oikein pidä, voidaanko puhua.
Se on herkkä hommaa, siinä missä toisaalta kirveellä veistellen sitä vähän niinku tehdään, lastu kerrallaan, mutta vain pinnasta, hiljaksiin, liian syvältä kun ottaa niin homma loppu kerrasta.No mä mietin, että sitä pitäis niin hyvin kuunnella jotain fiilinkejään, eikä koettaa ajatuksella miettiä. Kuitenkin se jokin itsessä valitsee senkin miten toista kohti käyttäytyy...
Mietin, että jos se nainen olis mulle oikeasti ollut oikea, niin oisin huolehtinut, että otan hänet huomioon, vaikka pidän hubaa jätkien kaa...🤔Disseisback kirjoitti:
No mä mietin, että sitä pitäis niin hyvin kuunnella jotain fiilinkejään, eikä koettaa ajatuksella miettiä. Kuitenkin se jokin itsessä valitsee senkin miten toista kohti käyttäytyy...
Mietin, että jos se nainen olis mulle oikeasti ollut oikea, niin oisin huolehtinut, että otan hänet huomioon, vaikka pidän hubaa jätkien kaa...🤔Jeps, olen samaa mieltä, kyllä sitä toisen huomioi ittestään, jopa hiukan liikaakin, kun se toinen on sydämellä katsottu. Useimmilla meistä se toimii automatiikalla, ei tartte miettiä, kysellä itteltään, haastella kumppanin kanssa, se vain tapahtuu.
Niin ehkä se leidi ei ollut sinua varten, mutta hyvä että asia on testattu ja varmistettu teidän kesken 👍randombypasser kirjoitti:
Jeps, olen samaa mieltä, kyllä sitä toisen huomioi ittestään, jopa hiukan liikaakin, kun se toinen on sydämellä katsottu. Useimmilla meistä se toimii automatiikalla, ei tartte miettiä, kysellä itteltään, haastella kumppanin kanssa, se vain tapahtuu.
Niin ehkä se leidi ei ollut sinua varten, mutta hyvä että asia on testattu ja varmistettu teidän kesken 👍Joo. Ei ollut mun juttu...
Mutta sitä kun keräilee itseään jonkinaikaa ja sit lähtee taas toisin miettein kohti uusia pettymyksiä, niin on kadottanut sen itsensä kuuntelun...🤔
Sitä koettaa liikaa miettimällä miettiä, vaikka oikeasti pitäis tuntea...aistia...
Siinä se voi olla se vastaus sun kysymykseen. Pää koettaa korvata sydämmen, kun se on rusentunut. 🤔 Jokatapauksessa se tarvitaan siihen, kun katsotaan kuka se vois oikeesti olla. Pää koettaa etsiä sen "fiksun" tapauksen. 😄Disseisback kirjoitti:
Joo. Ei ollut mun juttu...
Mutta sitä kun keräilee itseään jonkinaikaa ja sit lähtee taas toisin miettein kohti uusia pettymyksiä, niin on kadottanut sen itsensä kuuntelun...🤔
Sitä koettaa liikaa miettimällä miettiä, vaikka oikeasti pitäis tuntea...aistia...
Siinä se voi olla se vastaus sun kysymykseen. Pää koettaa korvata sydämmen, kun se on rusentunut. 🤔 Jokatapauksessa se tarvitaan siihen, kun katsotaan kuka se vois oikeesti olla. Pää koettaa etsiä sen "fiksun" tapauksen. 😄Mmmm, ei mulla pää ikinä ole poissa niistä kuvioista, mikä toisaalta voi olla huonokin homma. Nuppitietsikka tekee analyysia lennosta jo suhteen alkumetreillä ja funtsii mikä toi toinen on olentojaan, pärjäänkö ja jaksanko sen kanssa, kutitteleeko se vielä kymmennen vuodenkin päästä kivasti.
randombypasser kirjoitti:
Mmmm, ei mulla pää ikinä ole poissa niistä kuvioista, mikä toisaalta voi olla huonokin homma. Nuppitietsikka tekee analyysia lennosta jo suhteen alkumetreillä ja funtsii mikä toi toinen on olentojaan, pärjäänkö ja jaksanko sen kanssa, kutitteleeko se vielä kymmennen vuodenkin päästä kivasti.
Ssmoin...paitsi ne hetket kun naulitsee sen toisen tähtäimeen, ihastuu, rakastuu.. harrastaa seksiä, tuntee ikävää, surua, iloa...
Disseisback kirjoitti:
Ssmoin...paitsi ne hetket kun naulitsee sen toisen tähtäimeen, ihastuu, rakastuu.. harrastaa seksiä, tuntee ikävää, surua, iloa...
Mut noi aistitut jutut ei muuten muutu, ne on yhtä sähköisiä 40 kuin 20 vuotiaana. Mut 40 vuotiaana se järki tulee sotkemaan...
Ja muisti... se viheliäinen kaiken sotkija, siihen luotetaan liikaa. Se kun taltioi ihan mitä huvittaa ja aivot keksii loput. 🙄Disseisback kirjoitti:
Mut noi aistitut jutut ei muuten muutu, ne on yhtä sähköisiä 40 kuin 20 vuotiaana. Mut 40 vuotiaana se järki tulee sotkemaan...
Ja muisti... se viheliäinen kaiken sotkija, siihen luotetaan liikaa. Se kun taltioi ihan mitä huvittaa ja aivot keksii loput. 🙄Kyllä muisti pelaa oikein, jos sitä käyttää järkevästi. Riittää, kun ruotii jonkin tapahtuman heti valmiiksi, kerää siitä ne olennaiset tiedot ja johtopäätökset heti, painaa muistiinsa ja jättää asian taakseen. Silloin muisti muistaa ydinasiat oikein, vaikka reunamilla tarinaa vähän värjättäisiinkiin.
randombypasser kirjoitti:
Kyllä muisti pelaa oikein, jos sitä käyttää järkevästi. Riittää, kun ruotii jonkin tapahtuman heti valmiiksi, kerää siitä ne olennaiset tiedot ja johtopäätökset heti, painaa muistiinsa ja jättää asian taakseen. Silloin muisti muistaa ydinasiat oikein, vaikka reunamilla tarinaa vähän värjättäisiinkiin.
No mä oon aibskin huomsnnut, että muisti pistää muistiin sen, mikä on sen hetken fiiliksen mukaista. Ja niiden asioiden jäsentely pelkän muistin varassa on aika hataraa totuuden kanssa.
Ja siitä on tieteellistä tutkimustakin...Disseisback kirjoitti:
No mä oon aibskin huomsnnut, että muisti pistää muistiin sen, mikä on sen hetken fiiliksen mukaista. Ja niiden asioiden jäsentely pelkän muistin varassa on aika hataraa totuuden kanssa.
Ja siitä on tieteellistä tutkimustakin...Se riippuu täysin siitä, pystytkö "pysäyttämään" tilanteen mielessäsi ja analysoimaan sen sillä hetkellä kun se tapahtuu tai välittömästi sen jälkeen. Jos ei, niin sitten muisti tallettaa tapahtuneet yhdessä niihin liittyvien tunteiden kanssa, koska tällä tavoin muistijälki on vahvempi. Kyse on puhtaasti kivikautisesta selviytymisstrategiasta ja se toimii edelleenkin hyvin. Tuo toinen vaihtoehto mahdollistaa sitten sen, että voi hiukan valikoida mitä sinne muistiin talletetaan, toisin sanoen sinne ei päädy niin paljon roskaa ja virhehavaintoja.
randombypasser kirjoitti:
Se riippuu täysin siitä, pystytkö "pysäyttämään" tilanteen mielessäsi ja analysoimaan sen sillä hetkellä kun se tapahtuu tai välittömästi sen jälkeen. Jos ei, niin sitten muisti tallettaa tapahtuneet yhdessä niihin liittyvien tunteiden kanssa, koska tällä tavoin muistijälki on vahvempi. Kyse on puhtaasti kivikautisesta selviytymisstrategiasta ja se toimii edelleenkin hyvin. Tuo toinen vaihtoehto mahdollistaa sitten sen, että voi hiukan valikoida mitä sinne muistiin talletetaan, toisin sanoen sinne ei päädy niin paljon roskaa ja virhehavaintoja.
No selkeissä traumaattisissa tilsnteissa rationaalinen tyyppi osaa kyllä tallettaa juuri oikean tiedon, mutta siltikin ihmisellä on toisenlaistakin aivokemiaa, mihin ihminen käyttää paljon enemmän dataa. Ja se ei ole rationaalista.
Puhutaan intuiitiosta...Disseisback kirjoitti:
No selkeissä traumaattisissa tilsnteissa rationaalinen tyyppi osaa kyllä tallettaa juuri oikean tiedon, mutta siltikin ihmisellä on toisenlaistakin aivokemiaa, mihin ihminen käyttää paljon enemmän dataa. Ja se ei ole rationaalista.
Puhutaan intuiitiosta...Voipi olla, mutta mun pölykoppa toimii kyllä isoilta osin eri tavalla, siellä pienet demonit työstää jatkuvalla syötöllä freudilaista analyysia aivan kaikesta eikä niitä kiinnosta tunteet, vaan brenkku ja tulokset.
randombypasser kirjoitti:
Voipi olla, mutta mun pölykoppa toimii kyllä isoilta osin eri tavalla, siellä pienet demonit työstää jatkuvalla syötöllä freudilaista analyysia aivan kaikesta eikä niitä kiinnosta tunteet, vaan brenkku ja tulokset.
Niin minäkin ajattelin. Ajattelin myös, että kun tiedän tarkkaan mistä mikäkin koostuu ja mikä on mitäkin jne. pystyn jatkossa tietämään tarkoin, miten löydän sellaisen ja tälläisen ihmisen jostain. 😁
Kyllä se on toi intuiitio mikä sen määrittää, eikä sitä pysty purkamaan...tai ehkä joku osaa...
Nuorena riitti, että kumpikin oli kevyesti ihastunut toisiansa, kumpaakaan ei ahdistanut suhteessa (jos yrittää vastoin omaa tunnetta, niin käy helposti), vastapuolella ei ollut isoja ongelmia (jotka olisi pitänyt mietityttämään). Sitten tunteet joko haihtui ja suhde jäi lyhyeksi tai vahvistui, kun ja jos alku eteni intiimille tasolle. Samat kriteerit kävisi nyt 1-4 treffeille menoon tai kevyeen ei sitovaan suhteeseen.
Nyt seurustelua ei ajattele ilman, että tapailu tai muu kanssakäyminen arjessa johtaa voimakkaisiin molemmin puolisiin tunteisiin. Varmaan nuorena vastaava kynnys tai ”taso” olisi ollut kihlojen osto.
Ensirakkaus oli vahva, olisin ollut valmis muuttamaan Jyväskylään melkein siltä istumalta (no en ihan, mutta heti mietin myös sitä vaihtoehtoa). Sen jälkeen vain ajatteli, että seuraavat suhteet ei tuntunut samalta, koska ensirakkaus sai tuntemaan voimakkaammin. Rakkaus toki syveni pitkissä suhteissa, mutta ei se koskaan ollut samanlaista. Vasta yli 40v tajusin, rakastuessani, että olin ollut yli 20v väärässä. Ensirakkaus ei ollut vain ensimmäinen…
Asia on kaksipiippuinen. Jos pitäisi rakastua syvästi ilman, että edes tutustuu, eihän sitä voi käydä. Toki esim. harrastuksissa ja töissä tutustuu ilman seurustelua ja tapailu silloin alkaa vasta kun tunne on jo kehittynyt ainakin voimakas ihastunut-tasolle. On tosiasia, että rakkaudelle on annettava mahdollisuus ja aikaa syttyä, jos sen haluaa löytää. Oma kohtaisesti tiedän, että tunteet syttyy voimakkaammin kun ollaan lähekkäin ja ihon tuoksu tuntuu. Voimakkaammin tuntuva rakkaus tosin tuntuu jo kauan ennen kosketuksia, halausta, suudelmia ja seksiä.Mietin tossa, että sanomaasi sivuten olen kolmasti ollut kunnon pitkässä suhteessa. Ja jokaisen kerran olen hyvin tietoisesti valinnut sen ihmisen osalta rakastaa. Ei niin, että olisi ollut vain tapailua ja keskinkertaiset tunteet, vaan kyllä niissä oli roihua, mutta lopullinen "naula arkkuun" oli hyvin tietoinen valinta. Ja sinällään siis päätös antautua itseään isommille asioille.
randombypasser kirjoitti:
Mietin tossa, että sanomaasi sivuten olen kolmasti ollut kunnon pitkässä suhteessa. Ja jokaisen kerran olen hyvin tietoisesti valinnut sen ihmisen osalta rakastaa. Ei niin, että olisi ollut vain tapailua ja keskinkertaiset tunteet, vaan kyllä niissä oli roihua, mutta lopullinen "naula arkkuun" oli hyvin tietoinen valinta. Ja sinällään siis päätös antautua itseään isommille asioille.
Itse taas en voi ajatella syvää ja voimallista rakkautta ”valintana”. En tiedä puhummeko ihan eri asiasta, Se valitsee sinut ja joko hyväksyt tunteen ja elät niiden mukana tai sitten kärsit (tunne on, vaikka sille ei anna sijaa elämässä).
Ihastuksen kohdalla valinta, toinen on sopiva ja haluan edetä, toimii juuri noin kuin kuvaat. Tunne alkaa voimistua kun valinnan tekee ja suhde lähenee ja muuttuu intiimiksi. Noiden suhteiden huono puoli on, että tunteet laimenee helposti kun ei näe tai kun suhde arkipäiväistyy liikaa, Nuo suhteet voi kestää onnellisena lopun elämän kunhan parin seksielämä ja fyysinen läheisyys ei kuidu kokoon. Kun kuivuu, myös tunteet alkaa helposti jossain kohtaa kuivua. Näin tuon omakohtaisesti koen.
Tuossa voimakkaammassa tunteessa, et vain voi elää ilman toista ja tunne on hullun vahva jo ennen kun ollaan oltu millään tavalla toista lähellä (edellyttäen, että tunnetaan muuten).Emberizi kirjoitti:
Itse taas en voi ajatella syvää ja voimallista rakkautta ”valintana”. En tiedä puhummeko ihan eri asiasta, Se valitsee sinut ja joko hyväksyt tunteen ja elät niiden mukana tai sitten kärsit (tunne on, vaikka sille ei anna sijaa elämässä).
Ihastuksen kohdalla valinta, toinen on sopiva ja haluan edetä, toimii juuri noin kuin kuvaat. Tunne alkaa voimistua kun valinnan tekee ja suhde lähenee ja muuttuu intiimiksi. Noiden suhteiden huono puoli on, että tunteet laimenee helposti kun ei näe tai kun suhde arkipäiväistyy liikaa, Nuo suhteet voi kestää onnellisena lopun elämän kunhan parin seksielämä ja fyysinen läheisyys ei kuidu kokoon. Kun kuivuu, myös tunteet alkaa helposti jossain kohtaa kuivua. Näin tuon omakohtaisesti koen.
Tuossa voimakkaammassa tunteessa, et vain voi elää ilman toista ja tunne on hullun vahva jo ennen kun ollaan oltu millään tavalla toista lähellä (edellyttäen, että tunnetaan muuten).Voi olla, että puhumme eri asioista tai samoista asioista eri tavoin, tiedä häntä.
Olen kyllä kokenut noita "en voi elää ilman toista" aikoja suhteissani, mutta niistä huolimatta tai ehkä juuri niiden tähden olen myös tietyllä hetkellä hyvin tietoisesti miettinyt tuntemuksiani ja tehnyt päätöksen.
Luultavasti tässä on kyse siitä, että minä ryhdyn suhteeseen vain kun pää menee sekaisin ja sitten elän sitä tovin kaikkinensa, mutta jollain tietyllä hetkellä pysähdyn viimeisen kerran varmistamaan itseltäni sen, että onko tämä nyt tässä, onko epälyksiä, epävarmuuksia, pelkoja vai voitko antaa mennä, uskallatko antautua toiselle kokonaan. Kolmasti kyllä, kerran ei ja se ei-tilanne oli kurja, kuten sen kuuluukin olla.
Jotain sellaista, vaikea selittää, vaatisi pitkän illan keskustella kasvotusten hyvän viinin ääressä enkä tiedä saisinko sittenkään sanoitettua itseäni auki tuon osalta.randombypasser kirjoitti:
Voi olla, että puhumme eri asioista tai samoista asioista eri tavoin, tiedä häntä.
Olen kyllä kokenut noita "en voi elää ilman toista" aikoja suhteissani, mutta niistä huolimatta tai ehkä juuri niiden tähden olen myös tietyllä hetkellä hyvin tietoisesti miettinyt tuntemuksiani ja tehnyt päätöksen.
Luultavasti tässä on kyse siitä, että minä ryhdyn suhteeseen vain kun pää menee sekaisin ja sitten elän sitä tovin kaikkinensa, mutta jollain tietyllä hetkellä pysähdyn viimeisen kerran varmistamaan itseltäni sen, että onko tämä nyt tässä, onko epälyksiä, epävarmuuksia, pelkoja vai voitko antaa mennä, uskallatko antautua toiselle kokonaan. Kolmasti kyllä, kerran ei ja se ei-tilanne oli kurja, kuten sen kuuluukin olla.
Jotain sellaista, vaikea selittää, vaatisi pitkän illan keskustella kasvotusten hyvän viinin ääressä enkä tiedä saisinko sittenkään sanoitettua itseäni auki tuon osalta.Ehkä nyt ymmärsin paremmin. Aikakin luulen niin.
Emberizi kirjoitti:
Ehkä nyt ymmärsin paremmin. Aikakin luulen niin.
Hyvä, koska minä en ymmärrä itseäni vieläkään, joten voit sitten jossain välissä suomentaa minulle ajatuksiani, kun höpöttelen palstalla jotain puutaheinää rakkauskäsityksestäni tms. 🤣
randombypasser kirjoitti:
Hyvä, koska minä en ymmärrä itseäni vieläkään, joten voit sitten jossain välissä suomentaa minulle ajatuksiani, kun höpöttelen palstalla jotain puutaheinää rakkauskäsityksestäni tms. 🤣
Heh heh 😆 Etköhän sinä itseäsi ymmärrä ihan hyvin, vaikka itseäsi mollaat. Tunteiden kokeminen, tunteiden vahvuus ja pysyvyys ovat niin henkilökohtaisia kokemuksia yksilöstä toiseen vaihtelevia kokemuksia, ettei ihmiset vaan välttämättä tunne samalla tavalla.
Itseä helpotti suuren rakkauden sanoittaminen sanalla rakkaustsunami. Sellaista se suuri tunne ihanimmillaan on kun surffaat voimallisilla aalloilla tai kauheimmillaan on kun aalto vyöryy päälle, etkä pääse turvaan siltä ja vaan ajaudut voiman mukana mihin virta vie. Aalloillakaan ei voi surffata ellei uskalla mennä mukaan aallon ”päälle” ja yritä pitää tasapainoa. Jos kyydissä pysyy, reissu on huima ja ikimuistoinen. Aina ei pysy…
Ihastuminen ei tuota aaltoja, ainakaan enempää mitä Itämeressä on. Se tunne mitä isolla Aallolla ratsastaminen voi tuoda, on ihastumisessa lähinnä kuin sub-lautailua. Kivaa sekin, mutta hyvin erilaista.Emberizi kirjoitti:
Heh heh 😆 Etköhän sinä itseäsi ymmärrä ihan hyvin, vaikka itseäsi mollaat. Tunteiden kokeminen, tunteiden vahvuus ja pysyvyys ovat niin henkilökohtaisia kokemuksia yksilöstä toiseen vaihtelevia kokemuksia, ettei ihmiset vaan välttämättä tunne samalla tavalla.
Itseä helpotti suuren rakkauden sanoittaminen sanalla rakkaustsunami. Sellaista se suuri tunne ihanimmillaan on kun surffaat voimallisilla aalloilla tai kauheimmillaan on kun aalto vyöryy päälle, etkä pääse turvaan siltä ja vaan ajaudut voiman mukana mihin virta vie. Aalloillakaan ei voi surffata ellei uskalla mennä mukaan aallon ”päälle” ja yritä pitää tasapainoa. Jos kyydissä pysyy, reissu on huima ja ikimuistoinen. Aina ei pysy…
Ihastuminen ei tuota aaltoja, ainakaan enempää mitä Itämeressä on. Se tunne mitä isolla Aallolla ratsastaminen voi tuoda, on ihastumisessa lähinnä kuin sub-lautailua. Kivaa sekin, mutta hyvin erilaista.Välillä ymmärrän, välillä joutuu peilin edessä kysymään kuka hitto ja mitä hittoa. Mutta se nyt kuuluu elämään, kysyä välillä itseltään henkilöllisyystodistusta.
Kappas, mulle kävi uskomaton tuuri, että just silloin kuin se tsunami vyöryi yli, Antti oli tehnyt siitä kappaleen. Ja hiton hyvän sellaisen, sanat allekirjoitan miltei kirjlaimelleen, se oli mahtavaa, ehkäpä sen kokee vielä tai sitten tyydyn vain nauttimaan siitä koetusta 😊
https://www.youtube.com/watch?v=ScCShsNFwgIrandombypasser kirjoitti:
Välillä ymmärrän, välillä joutuu peilin edessä kysymään kuka hitto ja mitä hittoa. Mutta se nyt kuuluu elämään, kysyä välillä itseltään henkilöllisyystodistusta.
Kappas, mulle kävi uskomaton tuuri, että just silloin kuin se tsunami vyöryi yli, Antti oli tehnyt siitä kappaleen. Ja hiton hyvän sellaisen, sanat allekirjoitan miltei kirjlaimelleen, se oli mahtavaa, ehkäpä sen kokee vielä tai sitten tyydyn vain nauttimaan siitä koetusta 😊
https://www.youtube.com/watch?v=ScCShsNFwgIEnpä muistanutkaan tuota kappaletta, mutta siitä samasta asiastahan se kertoo.
2010 näkyy olevan vuosi, aika kauan jo siis. Itsellä se oli vuosi, jona katsoin vihaisesti jos joku mies yritti edes puhua ystävällisesti ja jos olisi yrittänyt iskeä, olisin varmaan motannut (vaikken koskaan ole väkivaltainen ollutkaan)😆 Olin tuore kahden alle 3v totaaliyksinhuoltaja. Ainoa poikkeus oli yksi turvallinen silloin ystävänä ollut miestyökaveri, jonka kanssa kävimme syömässä lounaalla kahdestaan aika usein (puolisalaa, vaikka mitään suhteeseen viittaavaa ei ollut). Ihminen, ketä arvostan paljon. En käynyt missään, enkä tapaillut ketään 1.5 vuoteen.
Elämä on nyt ihan erilaista.Emberizi kirjoitti:
Enpä muistanutkaan tuota kappaletta, mutta siitä samasta asiastahan se kertoo.
2010 näkyy olevan vuosi, aika kauan jo siis. Itsellä se oli vuosi, jona katsoin vihaisesti jos joku mies yritti edes puhua ystävällisesti ja jos olisi yrittänyt iskeä, olisin varmaan motannut (vaikken koskaan ole väkivaltainen ollutkaan)😆 Olin tuore kahden alle 3v totaaliyksinhuoltaja. Ainoa poikkeus oli yksi turvallinen silloin ystävänä ollut miestyökaveri, jonka kanssa kävimme syömässä lounaalla kahdestaan aika usein (puolisalaa, vaikka mitään suhteeseen viittaavaa ei ollut). Ihminen, ketä arvostan paljon. En käynyt missään, enkä tapaillut ketään 1.5 vuoteen.
Elämä on nyt ihan erilaista.Joops, 2010, se oli vähän monisyinen vuosi itselleni tai oikeastaan varsin monisyinen. Siinä vuodenvaihteessa sit kolisi kunnolla ja se oli menoa, hyökyaalto, aika yllättäenkin vielä, tavallaan. Kantoi oman aikansa, kunnes loppui, harmi sinällään, mutta sitä sattuu kun kahden ihmisen välillä loppuu yhteys ja kyvyt rakentaa se uudelleen.
No nyt mulla on vuorostani reilut 1,5 vuotta vaihetta en käy missään, en kohtaa uusia ihmisiä, enkä jaksa edes ajatella moista. Mutta hiukan on mieli muuttunut, viimeisen vaaran tyvellä ollaan, viimeinen ylämäki kavuttavana, luulisin, mutta sen näkee sitten aikanaan.
On sulla ollut aika kyytiä aikoinaan, siinä mielessä olen siunattu kun on vain kolmen keski-ikäisen kissan yksinhuoltajuus ja sekin itse valittu 😂randombypasser kirjoitti:
Joops, 2010, se oli vähän monisyinen vuosi itselleni tai oikeastaan varsin monisyinen. Siinä vuodenvaihteessa sit kolisi kunnolla ja se oli menoa, hyökyaalto, aika yllättäenkin vielä, tavallaan. Kantoi oman aikansa, kunnes loppui, harmi sinällään, mutta sitä sattuu kun kahden ihmisen välillä loppuu yhteys ja kyvyt rakentaa se uudelleen.
No nyt mulla on vuorostani reilut 1,5 vuotta vaihetta en käy missään, en kohtaa uusia ihmisiä, enkä jaksa edes ajatella moista. Mutta hiukan on mieli muuttunut, viimeisen vaaran tyvellä ollaan, viimeinen ylämäki kavuttavana, luulisin, mutta sen näkee sitten aikanaan.
On sulla ollut aika kyytiä aikoinaan, siinä mielessä olen siunattu kun on vain kolmen keski-ikäisen kissan yksinhuoltajuus ja sekin itse valittu 😂Keski-ikäiset kissat voi huomattavasti hankalampia persoonia kuin lapset…. Joskus itsellä oli kaksi kissaa ja kun olin viikon jenkeissä työmatkalla, toinen oli kostanut minulle poissaolon kakkaamalla tanssimatolleni (Xbox peli, yritin liikkua sillä). 🤣 Ja kun olin aika busy kahden alle 2v kanssa ja vauva söi 16-20h/vrk ja kissa jäi ilman tunnin rapsutussessiota, alkoi pissata säännönmukaisesti joka paikkaan, jossa imetin. 😂 Kissat oli pakko viedä pariksi kuukaudeksi muualle rapsuteltavaksi. Pojasta ja ko. kissasta tuli silti sydänystävät ja hyvin läheiset.
Ja kun niillä lapsilla on paljon samaa kuin itsessä, ymmärtää niitä hyvässä ja pahassa. No joskus voi vähän väliaikaisesti turhauttaa teinien kanssa, 😆mutta kuitenkin he on elämän suola. Ja vaikka kaikki ei aina mene kuin Strömsössä, silti kaikki lapset on kilttejä eivätkö hölmöile mitään isoa.
Elämän haasteista selviää kun sulkee muut kuin ihan pakolliset ulos. Pärjäsin näin jälkikäteen ajatellen tosi hyvin, ja nekin vuodet oli hyviä. Suuri kiitos siitä menee älyttömän hyville tuloverkoille ja hyville ystäville, joista yksikään ei hävinnyt (mitä usein kriiseissä käy)! En kaadottanut itseäni, mutta omat tarpeet oli monta vuotta hyvin vähällä. Pelkkä kauppakäynti yksin oli juhlaa. 😂
Ilman elämäni en olisi minä. Ja hyvinhäN tässä on loppujen lopuksi käynyt, Lapsuuteni on turvallisesti kiintynyt ja asuinalue kuin Muumilaakso (lapset ei näe mitään pahaa). Se kannataa, vaikka aikuisuudessa ei kaikki menisi yhtä helposti.Emberizi kirjoitti:
Keski-ikäiset kissat voi huomattavasti hankalampia persoonia kuin lapset…. Joskus itsellä oli kaksi kissaa ja kun olin viikon jenkeissä työmatkalla, toinen oli kostanut minulle poissaolon kakkaamalla tanssimatolleni (Xbox peli, yritin liikkua sillä). 🤣 Ja kun olin aika busy kahden alle 2v kanssa ja vauva söi 16-20h/vrk ja kissa jäi ilman tunnin rapsutussessiota, alkoi pissata säännönmukaisesti joka paikkaan, jossa imetin. 😂 Kissat oli pakko viedä pariksi kuukaudeksi muualle rapsuteltavaksi. Pojasta ja ko. kissasta tuli silti sydänystävät ja hyvin läheiset.
Ja kun niillä lapsilla on paljon samaa kuin itsessä, ymmärtää niitä hyvässä ja pahassa. No joskus voi vähän väliaikaisesti turhauttaa teinien kanssa, 😆mutta kuitenkin he on elämän suola. Ja vaikka kaikki ei aina mene kuin Strömsössä, silti kaikki lapset on kilttejä eivätkö hölmöile mitään isoa.
Elämän haasteista selviää kun sulkee muut kuin ihan pakolliset ulos. Pärjäsin näin jälkikäteen ajatellen tosi hyvin, ja nekin vuodet oli hyviä. Suuri kiitos siitä menee älyttömän hyville tuloverkoille ja hyville ystäville, joista yksikään ei hävinnyt (mitä usein kriiseissä käy)! En kaadottanut itseäni, mutta omat tarpeet oli monta vuotta hyvin vähällä. Pelkkä kauppakäynti yksin oli juhlaa. 😂
Ilman elämäni en olisi minä. Ja hyvinhäN tässä on loppujen lopuksi käynyt, Lapsuuteni on turvallisesti kiintynyt ja asuinalue kuin Muumilaakso (lapset ei näe mitään pahaa). Se kannataa, vaikka aikuisuudessa ei kaikki menisi yhtä helposti.Juu, onhan noi, omistajansa näköisiä, sanoisin, kuka milläkin tavalla. Mutta aika jääräpäitä, tietyissä asioissa, onneksi nykyään suurimmat haitat on karvapallo-oksennukset yllättävissä paikoissa.
Joutuuhan sitä aika ahtaaseen paikkaan, kun yksin täytyy selviytyä kahden mukulan kanssa, siinä on herkästi happi vähissä pitkän aikaa ja ns. oma aika jää minimiin. Siinä olet oikeassa, että tuollaisessa tiukassa paikassa on pakko sulkea kaikki ylimääräinen ulos ja keskittyä selviytymiseen.
Nnnnn, mun lapsuus oli.... Sellanen seitkyt-kasikyt -lukulaisen näennäisen turvallisesti kiinnittynyt, se oli aika levotonta aikaa, jos kohta harvoin kukaan tosissaan kellekään pahoja tahtoi, elämässä vaan tuppaa sattumaan ja tapahtumaan. Siinä ehkä kiinnittymisteorian perusteella ei mitään sellaista ollutkaan, vaan jotain menneen etäisen vanhemmuuden ja orastavan modernin turvallisen kiinnittymisen välimallia, haparointia uutta, parempaa mallia kohden. Mutta mulla oli vapaus määrittää elämäni isoilta osin itse jostain kuuden-seitsemän vanhasta, tavallaan kova koulu, mutta toisaalta hirvittävän arvokasta.randombypasser kirjoitti:
Juu, onhan noi, omistajansa näköisiä, sanoisin, kuka milläkin tavalla. Mutta aika jääräpäitä, tietyissä asioissa, onneksi nykyään suurimmat haitat on karvapallo-oksennukset yllättävissä paikoissa.
Joutuuhan sitä aika ahtaaseen paikkaan, kun yksin täytyy selviytyä kahden mukulan kanssa, siinä on herkästi happi vähissä pitkän aikaa ja ns. oma aika jää minimiin. Siinä olet oikeassa, että tuollaisessa tiukassa paikassa on pakko sulkea kaikki ylimääräinen ulos ja keskittyä selviytymiseen.
Nnnnn, mun lapsuus oli.... Sellanen seitkyt-kasikyt -lukulaisen näennäisen turvallisesti kiinnittynyt, se oli aika levotonta aikaa, jos kohta harvoin kukaan tosissaan kellekään pahoja tahtoi, elämässä vaan tuppaa sattumaan ja tapahtumaan. Siinä ehkä kiinnittymisteorian perusteella ei mitään sellaista ollutkaan, vaan jotain menneen etäisen vanhemmuuden ja orastavan modernin turvallisen kiinnittymisen välimallia, haparointia uutta, parempaa mallia kohden. Mutta mulla oli vapaus määrittää elämäni isoilta osin itse jostain kuuden-seitsemän vanhasta, tavallaan kova koulu, mutta toisaalta hirvittävän arvokasta.Itsekin olen saanut aika vapaasti mennä, kun aina pidin 110% kun lupasin, enkä koskaan aiheuttanut huolta. Muistan jääneeni yksin kotiin 6lk, kun muu perhe lähti mökille viikonlopuksi (harrastuksen varjolla). 5lk kävin yksin Hesan keskustassa bussilla ja milloin missäkin, 16v olin yksin mökillä pari vko (ilman autoa, lähimpään kauppaan ajoin pyörällä 20km hiekkatietä yms. Mutta vapaus tuli vasta kun oli jo aika iso fyysisesti ja myös hyvin vastuuntuntoinen.
Liian iso vastuu liian pienenä on kaksi piippuinen miekka. Ihmisestä voi kasvaa vastuunottaja ja hyvin tunnollinen, hyvä asia, mutta silloin on isompi riski hukuttaa itsensä aikuisena velvollisuuden tunteen ja suorittamisen alle. Ehkä, ainakin osassa tapauksissa?Emberizi kirjoitti:
Itsekin olen saanut aika vapaasti mennä, kun aina pidin 110% kun lupasin, enkä koskaan aiheuttanut huolta. Muistan jääneeni yksin kotiin 6lk, kun muu perhe lähti mökille viikonlopuksi (harrastuksen varjolla). 5lk kävin yksin Hesan keskustassa bussilla ja milloin missäkin, 16v olin yksin mökillä pari vko (ilman autoa, lähimpään kauppaan ajoin pyörällä 20km hiekkatietä yms. Mutta vapaus tuli vasta kun oli jo aika iso fyysisesti ja myös hyvin vastuuntuntoinen.
Liian iso vastuu liian pienenä on kaksi piippuinen miekka. Ihmisestä voi kasvaa vastuunottaja ja hyvin tunnollinen, hyvä asia, mutta silloin on isompi riski hukuttaa itsensä aikuisena velvollisuuden tunteen ja suorittamisen alle. Ehkä, ainakin osassa tapauksissa?Itte en ollut juuri kauralyhdettä isompi kun sitä omaa vastuuta tuli, mutta toki siihen huutoon piti myös vastata, muuten olisi ehkä tullut nopea palautus maanpinnalle. Yksin en tainnut koskaa jäädä ennen yläastetta, ehkä, en ole ihan varma, mutta muuten sain tulla ja mennä miltei miten huvitti. Miltei tarkoittaa sitä, että jos en kyennyt vastaamaan velvotteisiin tai tilanne edes näytti siltä, käytiin vikkelästi pientä palaveria asiasta...
On, tunnistan ittestäni kyllä tuo kuvauksen joiltain osin, vähän liian paljon vähän liian pienenä, se tarttuu kuin terva ihoon, sitä ei helpolla pois pestä, sillä on seurauksensa, sellaisia joissa on pääosin hyvinä pidettyjä puolia, mutta niitä on vaikea hallita ja silloin ne kääntyvät itseään vastaan. Juuri nuo, velvollisuus, vastuu, tunnollisuus, suoritekin...
Voivat olla hyödyllisiäkin, todella hyviä ominaisuuksia, mutta vain tietyissä tilanteissa ja/tai tiettyyn rajaan saakka. Parisuhteelle nuo ovat herkästi myrkkyä.randombypasser kirjoitti:
Itte en ollut juuri kauralyhdettä isompi kun sitä omaa vastuuta tuli, mutta toki siihen huutoon piti myös vastata, muuten olisi ehkä tullut nopea palautus maanpinnalle. Yksin en tainnut koskaa jäädä ennen yläastetta, ehkä, en ole ihan varma, mutta muuten sain tulla ja mennä miltei miten huvitti. Miltei tarkoittaa sitä, että jos en kyennyt vastaamaan velvotteisiin tai tilanne edes näytti siltä, käytiin vikkelästi pientä palaveria asiasta...
On, tunnistan ittestäni kyllä tuo kuvauksen joiltain osin, vähän liian paljon vähän liian pienenä, se tarttuu kuin terva ihoon, sitä ei helpolla pois pestä, sillä on seurauksensa, sellaisia joissa on pääosin hyvinä pidettyjä puolia, mutta niitä on vaikea hallita ja silloin ne kääntyvät itseään vastaan. Juuri nuo, velvollisuus, vastuu, tunnollisuus, suoritekin...
Voivat olla hyödyllisiäkin, todella hyviä ominaisuuksia, mutta vain tietyissä tilanteissa ja/tai tiettyyn rajaan saakka. Parisuhteelle nuo ovat herkästi myrkkyä.Kun tunnistat asioita, ja niiden mahdollisia seurauksia itsessäsi, ei ne välttämättä ole risti parisuhteelle. Omat toimintamallit pystyy näkemään ja osittain katkaisemaan, kun ymmärrys löytyy,
Oman lapsen yksi kaveri elää kahden yötyötä tekevän vanhemman nuorimmaisena. Talossa on kai joku teinikomedia, mutta lapsi on usein yksin öitä ja ei voi tulla leikkimään, on pitää käytännössä huushollia vanhemmille siistinä iltapäivän, jotta voivat tulla yöllä siistiin kotiin. Sanoin omalleni, että mitä jos kutsuisit kaverin meille yökylään ja pidätte vaikka herkku&leffa illan niin ei tarvitse olla aina yksin. Oma lapsi sanoi, ettei kaveri voi tulla, kun sen pitää mennä koulusta aina suoraan siivoamaan. Kuulostaa 3 lapsen äidistä aika surulliselta lapsuudelta.Emberizi kirjoitti:
Kun tunnistat asioita, ja niiden mahdollisia seurauksia itsessäsi, ei ne välttämättä ole risti parisuhteelle. Omat toimintamallit pystyy näkemään ja osittain katkaisemaan, kun ymmärrys löytyy,
Oman lapsen yksi kaveri elää kahden yötyötä tekevän vanhemman nuorimmaisena. Talossa on kai joku teinikomedia, mutta lapsi on usein yksin öitä ja ei voi tulla leikkimään, on pitää käytännössä huushollia vanhemmille siistinä iltapäivän, jotta voivat tulla yöllä siistiin kotiin. Sanoin omalleni, että mitä jos kutsuisit kaverin meille yökylään ja pidätte vaikka herkku&leffa illan niin ei tarvitse olla aina yksin. Oma lapsi sanoi, ettei kaveri voi tulla, kun sen pitää mennä koulusta aina suoraan siivoamaan. Kuulostaa 3 lapsen äidistä aika surulliselta lapsuudelta.Kyllä se kaipaa peilin, että niitä ominaisuuksiaan löytää. Tai no ei aina, välillä jaksaa olla niin hereillä, että huomaa toistuvia toimintamalleja ittekseenkin, mutta helpompaa peilin kanssa. On se sitten puoliso, todella hyvä ystävä, ehkä työkaverit, mikä nyt milloinkin toimii ja on saatavilla.
Toi kuvaamasi tilanne... Toi on karmea, surullinen ei riitä kuvaamaan. Pystyn ymmärtäämään tuon, sen miksi näin tapahtuu, mutta väärältä se silti tuntuu, nykyaikana.
- Anonyymi
Koska aikuisena jo tietää vähän edes mitä haluaa ja mitä ei halua missään tapauksessa, niin ei tarvitse koittaa sokkona?
Lisäksi aikuiset ovat jo urautuneet omaan elämäänsä ja se selkeyttää valintoja ihan positiivisessa mielessä.- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Urautuneet... No toi kuulostaa ihan loogiselta, joo.
Niin se kertoo paljon ihmisestä millaisen elämän on itselleen tehnyt. Enkä nyt tarkoita varallisuutta, vaikka sekin joku osa sitä kokonaisuutta on.
Jos on rahaa on esim säästeliäs jos ei ja aina tuhkaa kaiken niin on estottomasti ja huoletta elämästä nauttiva, sangviininen. Jotain tälläistä.
Sit millainen koti on, onko lapsia ja millainen suhde heihin tai muuhun perheeseen, miten on harrastuksia jne
Kertoohan ne tosi paljon. Ihminen itse voi sanoa mitä vaan, mutta teot kertovat puolestaan totuuden ja se, millainen elämä on muodoiltaan kertoo teoista millä se on rakennettu.
Siinä hyvin vähän painaa, vaikuttaako joku kivalta tai mielenkiintoiselta ihmiseltä noin niinkun silmämääräisesti.
- Anonyymi
Nuorena on niin tunteidensa vietävänä.
No en minä. Tai olin joo, mutta aina pysyi siinä mielessä järki ja analytiikka mukana. Joten ei, ei käy.
- Anonyymi
En ollut sitä nuorenakaan. Näin vanhempana riittää se joskus harvoin tapahtuva ihastumisen tunne, mutta kun ajattelen että pitäisi ruveta tutustumaan ihan uuteen ihmiseen, niin silloin käy aina niin että ihastumisen tunteet loppuvat. En edes mielikuvissani pysty näkemään itseäni ihastukseni kanssa. Yksin olemiseen tottuneena erityispiirteisenä ei ole mitään tarvetta muuttaa elämäänsä. Ehkä muutoksen kokee sellaisena, että joku tulee sotkemaan oman elämäni järjestystä ja sellaiseen ei ole minkäänlaista jaksamista ja siksi se aiheuttaa ahdistusta. Motivaatiota muutokseen ei voi luoda ulkopuolelta.
- Anonyymi
Tähän voisi esittää vastakysymyksen. Onko pakko saada uusi suhde? Ei minun ainakaan, vaan päinvastoin.
Pakko? Ei tässä mistään pakosta puhuta, vaan analysoidaan sitä miksi ihminen on varttuessaan valikoivampi.
randombypasser kirjoitti:
Pakko? Ei tässä mistään pakosta puhuta, vaan analysoidaan sitä miksi ihminen on varttuessaan valikoivampi.
Mitäs mieltä itse olet? Kuinka paljon se, että ero on sattunut, vaikuttaa siihen ettei uskalla hypätä uuteen tai antaa katkeruuden tai kyynisyyden vaikuttaa asiaan? Siis onko suurin este oma pää?
Emberizi kirjoitti:
Mitäs mieltä itse olet? Kuinka paljon se, että ero on sattunut, vaikuttaa siihen ettei uskalla hypätä uuteen tai antaa katkeruuden tai kyynisyyden vaikuttaa asiaan? Siis onko suurin este oma pää?
Hmmm, ikävä ihminen, haastaa ajattelemaan ja kyseenalaistamaan oman ajattelun 😂
Sattuu sattuu, on sattunut ennenkin, eikä ole olennaisesti ikinä haitannut, asia jonka olen tiedostanut hyvin pian eron jälkeen ja jonka olen myös ottanut tietoisesti käsittelyyn erojen yhteydessä. Asioita tapahtuu eikä ne aina ole kivoja, ne sattuvat, mutta menneet tuskat eivät saat vaikutta tulevaisuuteen eikä vanhohin pettymyksiin saa jäädä kiinni. Suunnilleen noin.
On toki joitain yksityiskohtia, joista ylipääseminen voi olla työläämpää, mutta olen oppinut sen, että riittää kun ne tiedostaa ja niitä työstää. Ja jos uusi suhde alkaa kesken niiden käsittelyn, niin muistaa tuoda ne kipukohdat nopeasti toisenkin tietoon, ettei toisen tarvitse ihmetellä outoa urpoa.
En koe, ettenkö uskaltaisi ja myös haluaisi hypätä uuteen suhteeseen menneistä pettymyksistä ja kivuista huolimatta. Ne ovat mukanani, kyllä, eivätkä varmastikaan täysin käsiteltyjä, mutta eivät myöskään esteenä, eivätkä etenkään salaisuuksia.
Suurin este varmasti on oma pää, ainakin minulla, mutten oikein ymmärrä mikä tai mikä kaikki siellä, siksi tuon aloituksen tein, että saan vähän laajennettua näkökulmaa muiden kokemuksista.
- Anonyymi
Aika samat mietteet.
- Anonyymi
Ei kuulu ihmisen hakeutua vakinaiseen parisuhteeseen. Siitä seuraa vain ongelmia, jotka johtuvat yksinomaan siitä, että minkäänlainen sitoutuminen ei ole luonnonmukaista, vaan systeemi on luotu yhteiskunnan kontrollitarpeesta.
Tykkäisin, jos kaikki miehet tulisivat kaapeista ja panisivat vain toisiaan. Naiset keksivät tekemistä keskenään. Lapsia tehtäisiin vain keinosiemennysasemilla vain valikoidusti. Kuka rakkautta kaipaa, niin hommaa hamsterin, taikka kissan, koiran, hevosen tms hellittäväksi.- Anonyymi
Ei se ihan noinkaan ole. Useamman vuosikymmenen kestäneessä parisuhteessa voi olla paljon hyvää, mutta jostain syystä ero voi tulla. Mutta voi olla niin että se yksi suhde riittää, eikä sen jälkeen enää ole mitään tarvetta sopeutua tilanteeseen, jossa pitäisi opetella suhteessa olemista alusta alkaen itselle vieraan ihmisen kanssa. Ei tunnu olevan mitään tavoittelemisen arvoista siinä, että aloittaisi uuden parisuhteen. Motivaatio siihen puuttuu kokonaan.
Anonyymi kirjoitti:
Ei se ihan noinkaan ole. Useamman vuosikymmenen kestäneessä parisuhteessa voi olla paljon hyvää, mutta jostain syystä ero voi tulla. Mutta voi olla niin että se yksi suhde riittää, eikä sen jälkeen enää ole mitään tarvetta sopeutua tilanteeseen, jossa pitäisi opetella suhteessa olemista alusta alkaen itselle vieraan ihmisen kanssa. Ei tunnu olevan mitään tavoittelemisen arvoista siinä, että aloittaisi uuden parisuhteen. Motivaatio siihen puuttuu kokonaan.
Se on pitkälti ja ehkä jopa täysin kiinni siitä, että voiko rakastaa toista juuri sellaisena kuin toinen on, mitään poistamatta tai lisäämättä, yrittämättä muuttaa mitään ja saako itse ilon olla kumppanilleen vastaavassa asemassa. Ne jotka tuon tasapainon löytävät rakkaudessaan, saanevat yleensä ilolla nauttia pitkästä parisuhteestaan.
- Anonyymi
Kyllä kaipaan nimenomaan miehen kehon kosketusta, en naisen enkä lapsen. Eläimen kosketus on myös rakas.
Minulle suhteessa se juttu on nimenomaan se fyysinen kontakti miehen ja naisen välillä.
Aikuisena tosi tarkkaan tietää, että kenen läheisyys juuri kiinnostaa, eikä vaan kokeilumielessä hapuile😍😛 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä kaipaan nimenomaan miehen kehon kosketusta, en naisen enkä lapsen. Eläimen kosketus on myös rakas.
Minulle suhteessa se juttu on nimenomaan se fyysinen kontakti miehen ja naisen välillä.
Aikuisena tosi tarkkaan tietää, että kenen läheisyys juuri kiinnostaa, eikä vaan kokeilumielessä hapuile😍😛Niin lisään vielä, että lemmikki varmaan minulla korvaa se lapsen kosketuksen:)
- Anonyymi
Jos ihmiset kasvavat suhteessa erilleen niin kai se sama ilmiö voi tapahtua vaikka ei olisi edes suhteessa keskenään. Ihminen ehtii vanhetessaan kehittämään niin paljon outouksia, traumoja ja periaatteita ettei niitä enää saa sovitettua yhteen millään.
En oikein usko sitä, etteikö niitä kummankin omituisuuksia saisi sovitettua yhteen. Kyse on kuitenkin lähinnä ainostaan siitä, että onko halua toiseen ja voiko hyväksyä toisen sellaisenaan, omituisuudet mukaan lukien. Jos vastaus molempiin edellä on kyllä, niin vain taivas on rajana.
Jos sitten on asettunut omiin uriinsa, eikä uskalla laskea toista niihin uriin mukaan, eikä ehkä haluakaan ketään uriansa sotkemaan, niin sekin on puhdas valinta, ei niinkään "satuinpa kasvamaan kaikista muista erilleen".- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
En oikein usko sitä, etteikö niitä kummankin omituisuuksia saisi sovitettua yhteen. Kyse on kuitenkin lähinnä ainostaan siitä, että onko halua toiseen ja voiko hyväksyä toisen sellaisenaan, omituisuudet mukaan lukien. Jos vastaus molempiin edellä on kyllä, niin vain taivas on rajana.
Jos sitten on asettunut omiin uriinsa, eikä uskalla laskea toista niihin uriin mukaan, eikä ehkä haluakaan ketään uriansa sotkemaan, niin sekin on puhdas valinta, ei niinkään "satuinpa kasvamaan kaikista muista erilleen".Ei se ole välttämättä kiinni uskalluksesta, vaan siitä ettei enää ole motivaatiota ruveta suhteeseen uuden ihmisen kanssa. Kun on jo tottunut olemaan yksin ja elämää on takana paljon enemmän kuin edessä, niin ei vain ole sellaista tunnetta että tarttis saada ketään, jonka kanssa pitäisi sopeutua elämään. Sitten se voi liittyä erityispiirteisyyteen, jonka takia tarvitsee paljon omaa aikaa, tai voi olla joitain sairauksia, tai halut ovat loppuneet, eikä enää ole minkäänlaista läheisyydentarvetta.
Anonyymi kirjoitti:
Ei se ole välttämättä kiinni uskalluksesta, vaan siitä ettei enää ole motivaatiota ruveta suhteeseen uuden ihmisen kanssa. Kun on jo tottunut olemaan yksin ja elämää on takana paljon enemmän kuin edessä, niin ei vain ole sellaista tunnetta että tarttis saada ketään, jonka kanssa pitäisi sopeutua elämään. Sitten se voi liittyä erityispiirteisyyteen, jonka takia tarvitsee paljon omaa aikaa, tai voi olla joitain sairauksia, tai halut ovat loppuneet, eikä enää ole minkäänlaista läheisyydentarvetta.
En sanonnut mitään uskalluksesta, kun se on toissijainen asia. Kun halua on, riittävästi, uskallus on hyvin harvoin esteenä.
Tohon muuhun osaan voin yhtyä jossain määrin, koen aika paljon tuohon suuntaan mitä tuossa kuvailit, sillä erolla, että olen enimmän osan aikuisiästäni ollut parisuhteessa, mutta viihdyn aivan yhtä hyvin itseksenikin, että tarvitsemalla tarvitse ihmistä rinnalleni.- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
En sanonnut mitään uskalluksesta, kun se on toissijainen asia. Kun halua on, riittävästi, uskallus on hyvin harvoin esteenä.
Tohon muuhun osaan voin yhtyä jossain määrin, koen aika paljon tuohon suuntaan mitä tuossa kuvailit, sillä erolla, että olen enimmän osan aikuisiästäni ollut parisuhteessa, mutta viihdyn aivan yhtä hyvin itseksenikin, että tarvitsemalla tarvitse ihmistä rinnalleni.Minäkin olen ollut suurimman osan aikuiselämästäni parisuhteessa ja eron jälkeen vuosia yksin. Olin jo ennen eroa sitä mieltä, etten halua uutta parisuhdetta. Omat läheiset ovat tärkeitä ja vaikka ihastumisia on ollut, niin en ole halunnut ruveta tutustumaan keneenkään. Tunnen itseni hyvin ja tiedän ettei minulle tule tarvetta enää koskaan saada parisuhdetta itselleni tuntemattoman ihmisen kanssa.
- Anonyymi
No nuorena siellä takaraivossa on kuitenkin se ajan loputtomuuden ajatus, että vielähän tässä ehtii jos ei tämä sattuisikaan nyt ihan prikulleen osumaan.
Ei mulla, olin alle parikymppisenä hyvin tietoinen oman aikani rajoitteista, ikinä ei ole ollut tunnetta loputtomuudesta, iäisyydestä, toistuvista mahdollisuuksien vuosista, vaan päinvastoin. Mutta kiire ei ole ollut silti, kun ei se mitään hyödytä, kiireellä saa vaan enemmän sotkua aikaiseksi ja sen siivoamiseen se vasta kallista aikaa palaakin.
- Anonyymi
Minä en ajatellut nuorena noin mennessäni naimisiin. En edes ajatellut sitä vaihtoehtoa että eroaisin joskus, mutta niin kuitenkin kävi.
Anonyymi kirjoitti:
Minä en ajatellut nuorena noin mennessäni naimisiin. En edes ajatellut sitä vaihtoehtoa että eroaisin joskus, mutta niin kuitenkin kävi.
En minäkään, sitä sinällään ajatellut, mutta inhorealisti faktantarkistaja takaraivossa muistutti, että puolet parisuhteista loppuu ennen viidettä vuotta ja jäljelle jääneestä puolikkaasta puolet ennen kahdeksatta ja taas jääneestä osuudesta puolet ennen kymmenettä vuotta. Eli karkeasti 80% parisuhteista ei kestä yli kymmentä vuotta. On siinä työmaata parisuhdeterapeuteille...
Kokemusperäisesti en osaa neuvoa sillä minulla on aina ollut hiukan vaikeaa tutustua naisiin suhdemielessä. Vähän ujona ja arkana ei oikein osannut tunnistaa esim milloin uskalsi ottaa kädestä kiinni ilman pelkoa rakennekynsistä verkkokalvolla.
Varmasti sitten oli vaikeuksia naisilla minun tulkinnassa joten usein varmaan tulkittiin myös kiinnostuksen puutteena tai miehenä joka etsi vain ystävää.
En myöskään ole mikään nopeiden tunnekuohujen kaveri joten en ole koskaan edes miettinyt koko kemia-asiaa. Jotkut vannovat sen nimeen mutta itsellä ihastuminen etenee enemmänkin omalla painollaan. Tästä syystä en myöskään ole kovin kriittinen naisten henkisten tai ulkoisten ominaisuuksien suhteen tapaamisten alussa.
Itse aloitukseen niin mietin että olisiko kyseessä puhtaasti laiskuus? Tarkoitan tällä sitä että nuorena oli mahdollista vielä mukauttaa molempien elämä yhteen ilman suuria kompromissejä. Opiskelut ja työelämä edessä, vuokrakämppä jne.
Nyt miettii että kaikkea joutuu ehkä elämässään muuttamaan ja se tuntuu aika raskaalta. Ennen sovitettiin oma elämä toisen mukaan nyt toiveissa olisi löytää joku joka mahdolisimman helposti sujahtaa omaan elämään.Tohon alkuosaan sanoisin, että lukuunottamatta lievää ujoiutta ja arkuutta voin samaistua sanomaasi, kuulostaa aika tutulta :)
Mulla tossa mielessä ehkä suurin haaste on se, että voin avautua aika reippaastikin omista asioistani, koska itselleni ne eivät ole enää mitään, eivät heikkouksia tai muuta, mutten muuten päästä ketään syvemmälle itseeni kovin helposti. On olemassa selkeä rajalinja, josta yli ei tulla ilman eri lupaa ja se voi olla joillekin hämmentävää. Ehkä itsellenikin, jokin suojaushan se on, tiedostamaton.
Voisihan se olla laiskuuskin, miksei, sopisi joiltain osin kyllä hyvin. Toisaalta ei mua huimaa muuttaa yhteen hetkessä, jos sydämet lyö kipinää yhdessä. Olen aika joustava sellaisissa tilanteissa, joskohta pidän omat metkuni ja kiemurani, ne kun on se mikä minä olen.- Anonyymi
Olen samaa mieltä siitä että nuorena oli helpompaa parikymppisenä sopeutua parisuhteeseen, mutta oli siinäkin alussa sellaisia hetkiä, että joitakin asioita tuli mietittyä. En silloin osannut tuoda kaikkea keskustelemalla puolisoni tietoisuuteen, eikä hän ollut sellainen joka olisi halunnut tai osannut keskustella. Siksi kirjoitin omia ajatuksiani paperille jo siihen aikaan.
Anonyymi kirjoitti:
Olen samaa mieltä siitä että nuorena oli helpompaa parikymppisenä sopeutua parisuhteeseen, mutta oli siinäkin alussa sellaisia hetkiä, että joitakin asioita tuli mietittyä. En silloin osannut tuoda kaikkea keskustelemalla puolisoni tietoisuuteen, eikä hän ollut sellainen joka olisi halunnut tai osannut keskustella. Siksi kirjoitin omia ajatuksiani paperille jo siihen aikaan.
Se on todella hyvä tapa, kirjoittaa ajatuksiaan auki, toki itselle mutta myös kumppanille, ei sitä aina tai kaikki saa sanottua asioita puhellessa. Ja kun ne kirjoittaa, yleensä säästyy siltä että asiat tulee sanottua kiivastuksissaan ikävällä tavalla, ei tarvitse kiukkupäissään laukoa totuuksia kun voi lyödä kumppanille papereita käteen ja sanoa että lue. Exäni teki monasti näin ja arvostan sitä, se oli todella fiksusti tehty.
- Anonyymi
Täällä jauhetaan taas puuta heinää ja tätä iänikuista rakkaushöttöä.
Se on sillä tavalla, että hormonitoiminta on nuorena vilkkaampaa ja panettaa niin maan penteleesti, että kaikenlaiseen tulee lähdettyä.
Aikuisemmalla iällä järki pääsee sanelemaan väliin.
Toisaalta voi olla sillä tavalla, että nuorena mukiinmenevä ihmissuhde kauhea panemisen määrä on sitä kivointa. Vanhempana taas joku muu on kivempaa, eikä siinä riitä kohtuullinen kumppani.
Luonto ja hormoonit kaiken takana.
-keinovaginamies-- Anonyymi
Turhaa yleistystä. Ei kaikki nuorenpanakaan lähde kaikenlaiseen. Demiseksuaali ei halua seksiä kenen kanssa tahansa, koska ei saa sellaisesta mitään. Vanhempana omat tarkat rajat ja sairaudet voivat vaikuttaa niin että seksistä tulee tarpeetonta ja sairauksien takia mahdotonta. Mutta ei se haittaa elämää, kun muutenkin viihtyy hyvin yksin.
Jos haluat vetää tolla helpolla selityksellä, niin anna mennä vaan, mutta se, että itse ehkä olet juossut tatti ojossa ensimmäiset kolmekymmentä vuotta ei tarkoita sitä, että kakki muutkin tekee niin, ei edes parikymppisinä.
- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Jos haluat vetää tolla helpolla selityksellä, niin anna mennä vaan, mutta se, että itse ehkä olet juossut tatti ojossa ensimmäiset kolmekymmentä vuotta ei tarkoita sitä, että kakki muutkin tekee niin, ei edes parikymppisinä.
En minä tässä itsestäni mitään puhunut.
Mutta asioiden yleistäminen ja yksinkertaistaminen ovat oleellisia taitoja, jos pyritään tehokkaaseen ja riittävän hyvään ratkaisuun.
Ei ole mitään väliä mitä 8 % populaatiosta touhuaa, kun 78 % osoittaa suunnan.
-keinovaginamies- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En minä tässä itsestäni mitään puhunut.
Mutta asioiden yleistäminen ja yksinkertaistaminen ovat oleellisia taitoja, jos pyritään tehokkaaseen ja riittävän hyvään ratkaisuun.
Ei ole mitään väliä mitä 8 % populaatiosta touhuaa, kun 78 % osoittaa suunnan.
-keinovaginamies-Mistä nuo luvut repäisit.
Nuorena ihmiset ovat sopeutuvia ja laaja-alaisia. Mitä vanhemmiksi tulevat, sen kaavamaisemmiksi ja vaativammiksi käyvät.
On siksi aivan tavallista, että vanhemmat, jos ovat löytäneet seurustelukumppanin, eivät kuitenkaan asetu saman katon alle, vaan tapaavat vain silloin tällöin. 🌹👀Ton kaavamaisen nielen kyllä, vaativampi lienee yksilökohtaista, itse kun en ole sen vaativampi ainakaan niiden leidien osalta, jotka jossain määrin alkavat kiinnostaa.
- Anonyymi
En ole koskaan hakeutunut mihinkään suhteeseen, saati parisuhteeseen "helposti". Vanhempana sikäli helpompaa, että tietää, jos mahdollista, vieläkin varmemmin mitä ei halua. Lisäksi osaa tarvittaessa päästää irti suhteesta, jos toteaa sen jollain tavoin epäkelpoiseksi.
- Sheena- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Elämän tärkein oppi on tietää, mitä ainakaan ei halua 👍
Olet täysin oikeassa. Helppoa minulle, en halua parisuhdetta kenenkään kanssa. Pelkät kaverisuhteet ovat mahdollisia jo kauan tuntemieni ihmisten kanssa. Tämä on ollut selvää jo vuosien ajan.
Anonyymi kirjoitti:
Olet täysin oikeassa. Helppoa minulle, en halua parisuhdetta kenenkään kanssa. Pelkät kaverisuhteet ovat mahdollisia jo kauan tuntemieni ihmisten kanssa. Tämä on ollut selvää jo vuosien ajan.
Se on hyvä, kun tietää tuon, on oppinut mikä on hyvä ja mikä tuo ongelmia. Entä jos, vastoin kaikkia todennäköisyyksiä, rakastuisit ja hullaantuisit jostakusta ihmisestä? Vain kuriositeettina kysyn.
- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Se on hyvä, kun tietää tuon, on oppinut mikä on hyvä ja mikä tuo ongelmia. Entä jos, vastoin kaikkia todennäköisyyksiä, rakastuisit ja hullaantuisit jostakusta ihmisestä? Vain kuriositeettina kysyn.
En ole helposti rakastuva ihminen. Olen ollut elämäni aikana vain kaksi kertaa rakastunut. Ensimmäinen oli lukioikäisenä, sellainen muutaman kuukauden seurustelusuhde ja toisen kanssa johon rakastuin, olin yhdessä melkein kolmekymmentä vuotta. Sen jälkeen pelkkiä ihastumisia, mutta pelkät ihastumiset riittivät. En halunnutkaan sen enempää. Olen erityispiirteinen ja viihtynyt todella hyvin yksin reilusti yli kymmenen vuotta. En kaipaa enää läheisyyttä ja rankkojen vuosien takia erityispiirteisyyteni on vahvistunut ja ehkä myös ikä vahvistanut sitä tunnetta. Minulle riittää ne läheiset ihmiset, jotka ovat jo elämässäni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole helposti rakastuva ihminen. Olen ollut elämäni aikana vain kaksi kertaa rakastunut. Ensimmäinen oli lukioikäisenä, sellainen muutaman kuukauden seurustelusuhde ja toisen kanssa johon rakastuin, olin yhdessä melkein kolmekymmentä vuotta. Sen jälkeen pelkkiä ihastumisia, mutta pelkät ihastumiset riittivät. En halunnutkaan sen enempää. Olen erityispiirteinen ja viihtynyt todella hyvin yksin reilusti yli kymmenen vuotta. En kaipaa enää läheisyyttä ja rankkojen vuosien takia erityispiirteisyyteni on vahvistunut ja ehkä myös ikä vahvistanut sitä tunnetta. Minulle riittää ne läheiset ihmiset, jotka ovat jo elämässäni.
Ehkä olen samanlainen kuin äitini ja isoäitini, jotka eivät halunneet uutta suhdetta jäätyään yksin. Ehkä olemme sellaisia, että aika aikaa kutakin. Kun parisuhde on loppunut eroon tai puolison kuolemaan, on ollut tarvetta saada aikaa itselle. Koska monen lapsen äitinä elämä oli kädet täynnä työtä ja sitten kun huomasi yksin jäädessään, kuinka mukavaa on se että sai elää omaan tahtiinsa, niin huomasi sen itselleen parhaimmaksi vaihtoehdoksi kulkiessaan kohti vanhuutta. On kutenkin aina ne omat lapset elämässä kaikkein tärkeimpinä.
- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Elämän tärkein oppi on tietää, mitä ainakaan ei halua 👍
Näin se menee. Ihminen tekee tavattomasti elämässään valintoja. Kaikkea mitä haluaa ei voi valita, joten suurin osa valinnoista pitää tehdä rajaten pois ne vaihtoehdot mitä ei ainakaan halua.
- Sheena - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä olen samanlainen kuin äitini ja isoäitini, jotka eivät halunneet uutta suhdetta jäätyään yksin. Ehkä olemme sellaisia, että aika aikaa kutakin. Kun parisuhde on loppunut eroon tai puolison kuolemaan, on ollut tarvetta saada aikaa itselle. Koska monen lapsen äitinä elämä oli kädet täynnä työtä ja sitten kun huomasi yksin jäädessään, kuinka mukavaa on se että sai elää omaan tahtiinsa, niin huomasi sen itselleen parhaimmaksi vaihtoehdoksi kulkiessaan kohti vanhuutta. On kutenkin aina ne omat lapset elämässä kaikkein tärkeimpinä.
Suosittelen erillissuhdetta...
- Sheena Anonyymi kirjoitti:
Näin se menee. Ihminen tekee tavattomasti elämässään valintoja. Kaikkea mitä haluaa ei voi valita, joten suurin osa valinnoista pitää tehdä rajaten pois ne vaihtoehdot mitä ei ainakaan halua.
- SheenaSen selvittäminen mitä haluaisi, onnistuu, jos nyt ei helposti, niin verrattain helposti ja yksikseen. Sen selvittäminen, mitä ei ainakaan halua, edellyttää elämänkokemusta ja toisia ihmisiä. Pidempi tie, mutta elämä on, laiskasti lainattuna.
- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Sen selvittäminen mitä haluaisi, onnistuu, jos nyt ei helposti, niin verrattain helposti ja yksikseen. Sen selvittäminen, mitä ei ainakaan halua, edellyttää elämänkokemusta ja toisia ihmisiä. Pidempi tie, mutta elämä on, laiskasti lainattuna.
En koe olevani mikään vanha ihmelapsi, silti varhain lapsena selvisi, ettei kannata kaikkea haluta mitä tulee mieleen (kukaan ei opettanut varsinaisesti). Vain sellaista mitä voi saada kannattaa haluta, eikä niistäkään kaikkea, vain yhden tai muutaman tärkeimmän silloin tällöin. Ihan kuin päässäni olisi elämän varhaisina vuosina ollut kirjoitettuna koodi "valitse taistelusi"🤔.
Siksi läpi elämän on ollut tuo sama meininki: pitää heti karsia pois mitä ei ainakaan halua ja niistäkin suurin osa mitä haluaa. Keskittyen vain siihen millä kokee olevan itselleen merkitystä.
- Sheena Anonyymi kirjoitti:
En koe olevani mikään vanha ihmelapsi, silti varhain lapsena selvisi, ettei kannata kaikkea haluta mitä tulee mieleen (kukaan ei opettanut varsinaisesti). Vain sellaista mitä voi saada kannattaa haluta, eikä niistäkään kaikkea, vain yhden tai muutaman tärkeimmän silloin tällöin. Ihan kuin päässäni olisi elämän varhaisina vuosina ollut kirjoitettuna koodi "valitse taistelusi"🤔.
Siksi läpi elämän on ollut tuo sama meininki: pitää heti karsia pois mitä ei ainakaan halua ja niistäkin suurin osa mitä haluaa. Keskittyen vain siihen millä kokee olevan itselleen merkitystä.
- SheenaMulla on vähän sama kokemus, tosin hiukan eri vinkkelistä. Tai no osin samastakin vinkkelistä, mutta.
Opin rahan arvon suunnilleen syksyllä -79 ja sen jälkeen moni asia elämässä selkeempää, joskin vmäisempää. Sen jälkeen monet toiveet/unelmat haudattiin ja keskityttiin niihin, millä oli myös maksavan tahon (vanhemmat) vinkkelistä pidempikestoista lisäarvoa. Aika perussettiä 70- ja 80-luvuilla, luulisin, mutta sen kunnollinen ymmärtäminen mistä raha tulee, mitä sille voi tehdä ja mikä on kunkin valinnan seuraus ei luultavasti ollut mitenkään tavanomaista. No sillä ymmärryksellä oli ja on seurauksensa, mutta se on kokonaan eri tarina.
Toi valitse taistelusi oli kyllä sillon kasikytluvulla aika kirjaimellisesti se, sanasta sanaan :) Toki oli taistelut opettajien kanssa, vanhempien kanssa, ylipäänsä auktoriteettien kanssa, mutta myös aika isosti juuri kirjaimellisesti, kannatti miettiä kenen kanssa ryhtyy rystysiään kolisuttelemaan. Mutta se oli sitä aikaa, se oli aika hauskaakin. Kai sitä on edelleen tietyissä piireissä/asuinympäristöissä, näin ymmärtäisin lukemaani.- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Mulla on vähän sama kokemus, tosin hiukan eri vinkkelistä. Tai no osin samastakin vinkkelistä, mutta.
Opin rahan arvon suunnilleen syksyllä -79 ja sen jälkeen moni asia elämässä selkeempää, joskin vmäisempää. Sen jälkeen monet toiveet/unelmat haudattiin ja keskityttiin niihin, millä oli myös maksavan tahon (vanhemmat) vinkkelistä pidempikestoista lisäarvoa. Aika perussettiä 70- ja 80-luvuilla, luulisin, mutta sen kunnollinen ymmärtäminen mistä raha tulee, mitä sille voi tehdä ja mikä on kunkin valinnan seuraus ei luultavasti ollut mitenkään tavanomaista. No sillä ymmärryksellä oli ja on seurauksensa, mutta se on kokonaan eri tarina.
Toi valitse taistelusi oli kyllä sillon kasikytluvulla aika kirjaimellisesti se, sanasta sanaan :) Toki oli taistelut opettajien kanssa, vanhempien kanssa, ylipäänsä auktoriteettien kanssa, mutta myös aika isosti juuri kirjaimellisesti, kannatti miettiä kenen kanssa ryhtyy rystysiään kolisuttelemaan. Mutta se oli sitä aikaa, se oli aika hauskaakin. Kai sitä on edelleen tietyissä piireissä/asuinympäristöissä, näin ymmärtäisin lukemaani.Itse olen kiitollinen vanhemmilleni, etenkin äidille, ja muille läheisille, että heissä oli valitsemilleni taisteluille vastusta aina toisellekymmenelle ikävuodelleni asti :). Sen jälkeen ei ollut enää, mutta ymmärsin olla hiljaa, tai protestoida/perustella niin vakuuttavasti, että sain mitä kovasti halusin.
Taloustaitoni taisi nekin tulla geenien mukana. Alle kouluikäisestä sain hieman omaa rahaa ja aniharvoin käytin sitä esimerkiksi karkkiin tai limuun, säästin huolella. Mitä sinulle tapahtui rahan kanssa -79?
- Sheena Anonyymi kirjoitti:
Itse olen kiitollinen vanhemmilleni, etenkin äidille, ja muille läheisille, että heissä oli valitsemilleni taisteluille vastusta aina toisellekymmenelle ikävuodelleni asti :). Sen jälkeen ei ollut enää, mutta ymmärsin olla hiljaa, tai protestoida/perustella niin vakuuttavasti, että sain mitä kovasti halusin.
Taloustaitoni taisi nekin tulla geenien mukana. Alle kouluikäisestä sain hieman omaa rahaa ja aniharvoin käytin sitä esimerkiksi karkkiin tai limuun, säästin huolella. Mitä sinulle tapahtui rahan kanssa -79?
- SheenaNo ite en kauheasti vanhempien kanssa paininut, oli sen verran vapaan kasvatuksen metodit ettei tarttenut. Toki asioista piti tiedottaa ja keskustella, mut siinä se. Opetti olemaan vastuullinen, itsestään, mutta myös toisille ja toisista. Liikaakin, kyllä.
Sen kun tietäis mitä rahan kanssa tapahtu -79. Mä vähän luulen, että jotain yleistä taloushärdelliä tai jotain, jotain sellasta mitä en kyennyt varsinaisesti ymmärtämään, mutta jotain joka oli isosti esillä kotona ja osasin kysellä riittävän järkeviä asioita ymmärtääkseni jotain. Sit on varmaan joulu ollut samaan syssyyn hiukan köyhempi tms., niin kops ja klops. Vuonna 80 het kun täytin vaaditut 7 vuotta, avasin oman pankkitilin jne. Sen jälkeen meillä on ollut hyvä yhteisymmärrys fyrkan kanssa, mikä tosin ei tarkoita sitä, että olisin miljonääri ja asuisin kartanossa, kaukana siitä 😂
Mun oli nuorempanakin hyvin helppoa olla hakeutumatta suhteisiin eikä tuo ole muuttunut mihinkään. Ja siinä vaiheessa naiset on kuitenkin nuoria, nättejä ja vaikeita ja sittemmin enää vaikeita.
- Anonyymi
Välillä mietin millaiset laput silmillään jotkut miehet kulkevat. Tosiasiahan on, että miehet ovat ainakin yhtä vaikeita kuin naiset. Erityisen vaikeita miehistä tulee isinä. Silloin kiukuttelevat ja vaativat huomioita ja paapomista enemmän kuin yksikään lapsi.
Anonyymi kirjoitti:
Välillä mietin millaiset laput silmillään jotkut miehet kulkevat. Tosiasiahan on, että miehet ovat ainakin yhtä vaikeita kuin naiset. Erityisen vaikeita miehistä tulee isinä. Silloin kiukuttelevat ja vaativat huomioita ja paapomista enemmän kuin yksikään lapsi.
Miehet voi hyvinkin olla vielä vaikempia. Mutta ei mun ole tarvinnut sellaista ajatella koska en ole koskaan mitään parisuhdetta miehen kanssa edes harkinnut.
Itse taidan olla jokseenkin keskivertokekkuli, löydän suhteita helpostikin, mutta ryhdyn niihin vain harvoin. Ja satunnaisseksi ei kiinnosta, siinä taidan poiketa keskivertokekkulista.
Mun kokemuksen mukaan, riippuen toki siitä mitä hakee, elämää kokeneemmat naiset on helpompia kuin nuoret. Tosin en nyt ole käynyt teinibaareissa kokeilemassa setämiescharmia, mutta silti.
- Anonyymi
Minulle on tullut liian monta kertaa pettymys parisuhteessa, joten taidan jättää sikseen koko haaveen parisuhteesta. Asioista on puhuttu jo tutustuessa, silloin kun mies on alkanut todellakin minua kiinnostamaan ja mies puolestaan minusta kiinnostunut tehden aloitteita...
Jokainen kumppanini on sanonut ymmärtävänsä asiat, miten minä ne koen.
Olen demiseksuaalinen ja parisuhde on ohi, jos minut ns. petetään.
Miehet nyt ilmeisesti eivät koe asiaa samoin, vaikka kuinka asian heille selittäisi.
Tunneside katkeaa silloin kun minä saan selville toisen seksuaallisen suhteen olemassaolon. Se on kerrasta poikki, mun seksuaallinen halukkuuteni petoksen jälkeen; voidaan määritellä aseksuaalisuudeksi. Luottamuksen on mentyä, meni parisuhdekin. Kuulemani mukaan olen pikkuseikasta nipottaja!
Lisää päänsärkyä en kaipaa, miehet jää paitsioon, ilman parisuhdettakin voin elää.Luottamuksen rikkominen on aina raju isku ja seuraukset sen mukaiset, mitä nyt kullakin parilla tai vaikka ystävyydelläkin on, mutta paluuta entiseen ei milloinkaan ole, se meni, sitä ei tule olemaan enää hetkeäkään. Tai no voi olla, jos molemmat siihen ryhtyvät, mutta koska mikään ei muutu, on seuraava mahalasku väistämätön ja tuska sen mukainen.
Ei ne miehet yksin käytä väärin luottamusta, kyllä se on molemminpuolista, sukupuoliin nähden. Yleistyksiä kannattaa välttää.- Anonyymi
"Tunneside katkeaa silloin kun minä saan selville toisen seksuaallisen suhteen olemassaolon. Se on kerrasta poikki, mun seksuaallinen halukkuuteni petoksen jälkeen "
Aika jännä. Oletko koskaan ajatellut, että sinun olisi parempi olla ja elää epätietoisuudessa? V
älttyisit päänsäryltä? Voisit nauttia suhteista?
- Sheena - Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Luottamuksen rikkominen on aina raju isku ja seuraukset sen mukaiset, mitä nyt kullakin parilla tai vaikka ystävyydelläkin on, mutta paluuta entiseen ei milloinkaan ole, se meni, sitä ei tule olemaan enää hetkeäkään. Tai no voi olla, jos molemmat siihen ryhtyvät, mutta koska mikään ei muutu, on seuraava mahalasku väistämätön ja tuska sen mukainen.
Ei ne miehet yksin käytä väärin luottamusta, kyllä se on molemminpuolista, sukupuoliin nähden. Yleistyksiä kannattaa välttää.Olet oikeassa;" Ei ne miehet yksin käytä väärin luottamusta, kyllä se on molemminpuolista, sukupuoliin nähden. Yleistyksiä kannattaa välttää."
Mä syyllistyin itsekin sen luottamuksen rikkomiseen. Hankkiuduin raskaaksi, viimeisen kihlattuni kanssa... eromme jälkeen, tarkoituksella. Minä halusin lapsen ja otin sen tietentahtoen, petoksella.
Raskaaksi tultuani en enää halunnut tavata häntä, mutt hän sai tietoonsa asian, yhteisten tuttujemme kautta. Hänellä on nyt tapaamisoikeus tyttärensä kanssa ja hän on tunnustanut lapsensa. Elatusvelvollisuutta ei hänelle määritelty, maksakoot lapsen tilille jos haluaa. (tai olkoot maksamatta)
Rahat; jos niitä on sinne kertynyt, saa tyttäremme itse nostaa tililtään teini-ikäisenä niin halutessaan. Tili on suljettu meiltä molemmilta vanhemmilta... tilille saamme tallettaa rahaa, mutt nostoja ei saada tehdä.
Oli siinä pankin kanssa neuvottelua... sai rautalangasta vääntää ja selittää asiaa vieraille ihmisille. Tili ei ole meidän kummankaan säästötili, vaan lapsellemme tuleva opintotuki rahasto, josta miellä kummallakaan vanhemmalla; ei ole oikeutta nostaa rahaa pois.
Minua ainakin nolotti, koko prosessi johon jouduin osallistumaan.
Se miksi minä en vaadi elatusapua; tämä lapsenhankinta oli kokonaan mun tietoinen projektini! Hän nimenomaan kysyi, tarvitaanko ehkäisyvälinettä? Minä vastasin etten minä ainakaan sitä kaipaa! Olisi epäoikeudenmukaista vaatia huijauksen kohteelta rahallista korvausta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Tunneside katkeaa silloin kun minä saan selville toisen seksuaallisen suhteen olemassaolon. Se on kerrasta poikki, mun seksuaallinen halukkuuteni petoksen jälkeen "
Aika jännä. Oletko koskaan ajatellut, että sinun olisi parempi olla ja elää epätietoisuudessa? V
älttyisit päänsäryltä? Voisit nauttia suhteista?
- SheenaAika jännä. Oletko koskaan ajatellut, että sinun olisi parempi olla ja elää epätietoisuudessa?
Kuvitteletko ett mä jotenkin, kyttäisin miehen tekemisiä? En mä ehdi olla mikään stalkkaaja, mutt kun tosiasiat lentää silmille. Mä en kykene enää luottamaan ihmiseen, joka kyllä tiesi mun reaktioni petokseen. Kuitenkin siihen lankesi!
Mä itken itkuni, yksinäni kunnes helpottaa.
Mä en tiedä miten sinä asiaan suhtautuisit, jos sinun kihlattusi tulisi; kolmannen lapsensa ISÄKSI... ex-vaimo tuli raskaaksi, kun mies oli tapaamassa kahta pientä poikaansa.
Olivathan he kuksineet ennenkin, avioliittonsa aikana ja hankkineet kaksi poikaa.
Mutt avioeron jälkeen hankittu pieni tytär; oli mulle liikaa, koska mä olin kihloissa miehen kanssa. Mä siis en ollut riittävän hyvä hänelle... meinaatkos ett jäisin siihen odottamaan seuraavaa petosta! EN todellakaan, enkä mä halua mitään katumusta kuunnella!
Se oli siinä; Hyvästi! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika jännä. Oletko koskaan ajatellut, että sinun olisi parempi olla ja elää epätietoisuudessa?
Kuvitteletko ett mä jotenkin, kyttäisin miehen tekemisiä? En mä ehdi olla mikään stalkkaaja, mutt kun tosiasiat lentää silmille. Mä en kykene enää luottamaan ihmiseen, joka kyllä tiesi mun reaktioni petokseen. Kuitenkin siihen lankesi!
Mä itken itkuni, yksinäni kunnes helpottaa.
Mä en tiedä miten sinä asiaan suhtautuisit, jos sinun kihlattusi tulisi; kolmannen lapsensa ISÄKSI... ex-vaimo tuli raskaaksi, kun mies oli tapaamassa kahta pientä poikaansa.
Olivathan he kuksineet ennenkin, avioliittonsa aikana ja hankkineet kaksi poikaa.
Mutt avioeron jälkeen hankittu pieni tytär; oli mulle liikaa, koska mä olin kihloissa miehen kanssa. Mä siis en ollut riittävän hyvä hänelle... meinaatkos ett jäisin siihen odottamaan seuraavaa petosta! EN todellakaan, enkä mä halua mitään katumusta kuunnella!
Se oli siinä; Hyvästi!Teit oikein, mutta ei tuollaisesta välttämättä heti palaudu. Muista ttei kysymyksessä ole se ettetkö olisi riittänyt, kysymyksessä on miehen kypsyysaste. Kaikki marjat eivät ole tarpeeksi kypsyneitä poimittaviksi, sama käy myös naisiin.
Mutta, ei kannata miettiä onko ollut tarpeeksi hyvä vai ei, koska ei kai meistä kukaan sitä oikeasti voi olla, jos ei löydä sitä sielunkumppaniaan ja ne ovat harvassa.
AV - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika jännä. Oletko koskaan ajatellut, että sinun olisi parempi olla ja elää epätietoisuudessa?
Kuvitteletko ett mä jotenkin, kyttäisin miehen tekemisiä? En mä ehdi olla mikään stalkkaaja, mutt kun tosiasiat lentää silmille. Mä en kykene enää luottamaan ihmiseen, joka kyllä tiesi mun reaktioni petokseen. Kuitenkin siihen lankesi!
Mä itken itkuni, yksinäni kunnes helpottaa.
Mä en tiedä miten sinä asiaan suhtautuisit, jos sinun kihlattusi tulisi; kolmannen lapsensa ISÄKSI... ex-vaimo tuli raskaaksi, kun mies oli tapaamassa kahta pientä poikaansa.
Olivathan he kuksineet ennenkin, avioliittonsa aikana ja hankkineet kaksi poikaa.
Mutt avioeron jälkeen hankittu pieni tytär; oli mulle liikaa, koska mä olin kihloissa miehen kanssa. Mä siis en ollut riittävän hyvä hänelle... meinaatkos ett jäisin siihen odottamaan seuraavaa petosta! EN todellakaan, enkä mä halua mitään katumusta kuunnella!
Se oli siinä; Hyvästi!Epätietoisuus säästää useassa tapauksessa turhilta riidoilta, jonninjoutavilta väittelyiltä, eipäs-juupas -leikeiltä ja selittämisiltä. Useat parisuhteet on etupäässä jatkuvaa suhteen "selvittämistä", tiukkaamista, vääntämistä ja kääntämistä, suoranaista kuulustelua. Päivästä, viikosta, kuukaudesta, vuodesta toiseen.
En kuvittele mitään. Kiinnitin ainoastaan huomion tuohon
" Tunneside katkeaa silloin kun minä saan selville toisen seksuaallisen suhteen olemassaolon. Se on kerrasta poikki, mun seksuaallinen halukkuuteni petoksen jälkeen "
Minulla sellainen kokemus, ettei olemassaoleva läheinen tunneside todellakaan välttämättä katkea toisen vieraissakäyntiin. Omaan pettymykseen se katkeaa, jos katkeaa. Pettymystä puolestaan ei tule, jos on epätietoinen toisen puuhasteluista. Pettymys on pienempi ja paremmin siedettävä, jos suhde muuten voi hyvin tai tyydyttävästi. Siksi ajattelenkin, että suhde on tismalleen niin hyvä kuin se on ollut ennen uskottomuutta kuin sen jälkeen.
Kirjoittamastasi päätellen sinulla on ollut myrskyisä suhde, joka päättyi vielä myrskyisämmin. Exäsi vaikuttaa olevan levotonta sorttia, joka ei malta pitää "näppejään" erossa ex-vaimostaan, haahuilee sinne tänne, on rajaton tai seksiaddikti mitä lie. Et tietenkään jää siihen roikkumaan, koska sinulle ei sovi, se on selvä. Ilman jonkunnäköistä sopivaa keskinäistä luottamusta ei suhteesta tule mitään.
" jos sinun kihlattusi tulisi; kolmannen lapsensa ISÄKSI... ex-vaimo tuli raskaaksi, kun mies oli tapaamassa kahta pientä poikaansa."
En tietäisi itkeäkö vai nauraa, mutta valitsisin nauramisen ainakin sen jälkeen kun pöly on laskeutunut. Siihen voit luottaa, että tiedän toisenlaisia hurjia ja aivan kreisejä tapauksia parisuhteissa. Aivan mahdottomia, mutta totta. Salatut elämät ja muut telkkarisarjat jää pitkälle oikean elämän jälkeen.
- Sheena - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet oikeassa;" Ei ne miehet yksin käytä väärin luottamusta, kyllä se on molemminpuolista, sukupuoliin nähden. Yleistyksiä kannattaa välttää."
Mä syyllistyin itsekin sen luottamuksen rikkomiseen. Hankkiuduin raskaaksi, viimeisen kihlattuni kanssa... eromme jälkeen, tarkoituksella. Minä halusin lapsen ja otin sen tietentahtoen, petoksella.
Raskaaksi tultuani en enää halunnut tavata häntä, mutt hän sai tietoonsa asian, yhteisten tuttujemme kautta. Hänellä on nyt tapaamisoikeus tyttärensä kanssa ja hän on tunnustanut lapsensa. Elatusvelvollisuutta ei hänelle määritelty, maksakoot lapsen tilille jos haluaa. (tai olkoot maksamatta)
Rahat; jos niitä on sinne kertynyt, saa tyttäremme itse nostaa tililtään teini-ikäisenä niin halutessaan. Tili on suljettu meiltä molemmilta vanhemmilta... tilille saamme tallettaa rahaa, mutt nostoja ei saada tehdä.
Oli siinä pankin kanssa neuvottelua... sai rautalangasta vääntää ja selittää asiaa vieraille ihmisille. Tili ei ole meidän kummankaan säästötili, vaan lapsellemme tuleva opintotuki rahasto, josta miellä kummallakaan vanhemmalla; ei ole oikeutta nostaa rahaa pois.
Minua ainakin nolotti, koko prosessi johon jouduin osallistumaan.
Se miksi minä en vaadi elatusapua; tämä lapsenhankinta oli kokonaan mun tietoinen projektini! Hän nimenomaan kysyi, tarvitaanko ehkäisyvälinettä? Minä vastasin etten minä ainakaan sitä kaipaa! Olisi epäoikeudenmukaista vaatia huijauksen kohteelta rahallista korvausta.Huijaus tai ei, elatusapu kuuluu kuvioon. Näin se menee. Turha olla liian tunnollinen tuossa tapauksessa. Lapsihan siitä kärsii. Tietysti, jos raha-asiat ovat muuten mallillaan kaikinpuolin, myös lapsen kasvaessa, niin ei sitten.
- Sheena Anonyymi kirjoitti:
Epätietoisuus säästää useassa tapauksessa turhilta riidoilta, jonninjoutavilta väittelyiltä, eipäs-juupas -leikeiltä ja selittämisiltä. Useat parisuhteet on etupäässä jatkuvaa suhteen "selvittämistä", tiukkaamista, vääntämistä ja kääntämistä, suoranaista kuulustelua. Päivästä, viikosta, kuukaudesta, vuodesta toiseen.
En kuvittele mitään. Kiinnitin ainoastaan huomion tuohon
" Tunneside katkeaa silloin kun minä saan selville toisen seksuaallisen suhteen olemassaolon. Se on kerrasta poikki, mun seksuaallinen halukkuuteni petoksen jälkeen "
Minulla sellainen kokemus, ettei olemassaoleva läheinen tunneside todellakaan välttämättä katkea toisen vieraissakäyntiin. Omaan pettymykseen se katkeaa, jos katkeaa. Pettymystä puolestaan ei tule, jos on epätietoinen toisen puuhasteluista. Pettymys on pienempi ja paremmin siedettävä, jos suhde muuten voi hyvin tai tyydyttävästi. Siksi ajattelenkin, että suhde on tismalleen niin hyvä kuin se on ollut ennen uskottomuutta kuin sen jälkeen.
Kirjoittamastasi päätellen sinulla on ollut myrskyisä suhde, joka päättyi vielä myrskyisämmin. Exäsi vaikuttaa olevan levotonta sorttia, joka ei malta pitää "näppejään" erossa ex-vaimostaan, haahuilee sinne tänne, on rajaton tai seksiaddikti mitä lie. Et tietenkään jää siihen roikkumaan, koska sinulle ei sovi, se on selvä. Ilman jonkunnäköistä sopivaa keskinäistä luottamusta ei suhteesta tule mitään.
" jos sinun kihlattusi tulisi; kolmannen lapsensa ISÄKSI... ex-vaimo tuli raskaaksi, kun mies oli tapaamassa kahta pientä poikaansa."
En tietäisi itkeäkö vai nauraa, mutta valitsisin nauramisen ainakin sen jälkeen kun pöly on laskeutunut. Siihen voit luottaa, että tiedän toisenlaisia hurjia ja aivan kreisejä tapauksia parisuhteissa. Aivan mahdottomia, mutta totta. Salatut elämät ja muut telkkarisarjat jää pitkälle oikean elämän jälkeen.
- SheenaSivusta sohellan, mutta tuo kommenttisi osa on niin totta, että ei mitään järkeä.
"Siihen voit luottaa, että tiedän toisenlaisia hurjia ja aivan kreisejä tapauksia parisuhteissa. Aivan mahdottomia, mutta totta. Salatut elämät ja muut telkkarisarjat jää pitkälle oikean elämän jälkeen."
On tullut myös nähtyä jos jonkinlaista, niin parisuhteissa kuin töissäkin. Kaunikset, Salkkarit, Tempparit, BB, kaikki on aika pehmeetä ja köykästä verrattuna tosielämään :)- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huijaus tai ei, elatusapu kuuluu kuvioon. Näin se menee. Turha olla liian tunnollinen tuossa tapauksessa. Lapsihan siitä kärsii. Tietysti, jos raha-asiat ovat muuten mallillaan kaikinpuolin, myös lapsen kasvaessa, niin ei sitten.
- Sheena"Tietysti, jos raha-asiat ovat muuten mallillaan kaikinpuolin, myös lapsen kasvaessa, niin ei sitten."
Mulla on sukuni ja heidän tukensa, jos mä jostain syystä en pystyisi elättämään meitä.
Sukuni on tavallaan sosiaalitukeni, meillä on ns. klaani, joka pitää huolta toisistaan.
Vanhanaikaista tai ei, mutt turvallisempaa kuin yhteiskunnan sosiaalihuolto; KELA säädöksineen ja pilkkuineen.
trollikka - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Tietysti, jos raha-asiat ovat muuten mallillaan kaikinpuolin, myös lapsen kasvaessa, niin ei sitten."
Mulla on sukuni ja heidän tukensa, jos mä jostain syystä en pystyisi elättämään meitä.
Sukuni on tavallaan sosiaalitukeni, meillä on ns. klaani, joka pitää huolta toisistaan.
Vanhanaikaista tai ei, mutt turvallisempaa kuin yhteiskunnan sosiaalihuolto; KELA säädöksineen ja pilkkuineen.
trollikkaKELAn pilkut ja pisteet ovat aika usein sittenkin vakaampaa sosiaalihuoltoa. Suvun kanssa toimiessa pätee lähes aina vanha sanonta "kenen leipää syöt, sen lauluja laulat". Voi myös tulla riitaa suvussa, työttömyyttä, kuolemaa, kun pennit ei riitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teit oikein, mutta ei tuollaisesta välttämättä heti palaudu. Muista ttei kysymyksessä ole se ettetkö olisi riittänyt, kysymyksessä on miehen kypsyysaste. Kaikki marjat eivät ole tarpeeksi kypsyneitä poimittaviksi, sama käy myös naisiin.
Mutta, ei kannata miettiä onko ollut tarpeeksi hyvä vai ei, koska ei kai meistä kukaan sitä oikeasti voi olla, jos ei löydä sitä sielunkumppaniaan ja ne ovat harvassa.
AV"Mutta, ei kannata miettiä onko ollut tarpeeksi hyvä vai ei, koska ei kai meistä kukaan sitä oikeasti voi olla, jos ei löydä sitä sielunkumppaniaan ja ne ovat harvassa."
Ehkä suomalaiseen mentaliteettiin sopii juuri tuo, ettei tunne olevansa tarpeeksi hyvä, kun kumppanilla sutinaa toisaalla. Ehkei tuohon aina liity "kypsyyastekaan", vaan yksinkertaisesti se, ettei osaa valita ja keikkuu kahden hyvän vaihtoehdon välillä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KELAn pilkut ja pisteet ovat aika usein sittenkin vakaampaa sosiaalihuoltoa. Suvun kanssa toimiessa pätee lähes aina vanha sanonta "kenen leipää syöt, sen lauluja laulat". Voi myös tulla riitaa suvussa, työttömyyttä, kuolemaa, kun pennit ei riitä.
En ala avaamaan asiaa enempää, mutt mä tulen toimeen omillani, uskoakseni tulevaisuudessakin. Jos huonosti käy, myyn omaisuuttani.
Hyvää yötä, kello on paljon nukkumaan menoaika!
trollikka
- Anonyymi
Nuorena juotiin viinaa ja käytiin baareissa joten helppoa tutustua naisiin ja siten ne suhteet alkoikin. Yleensä ne suhteet olikin seksisuhteita ja yhden yän juttuja mutta oli ainakin hauskaa käydä baareissa ja saada yhden yön juttuja naisten kanssa.
T viinamies - Anonyymi
Voi reppanaa. Vapaus on niin vaarallista kuin nuoruuskin.
- Anonyymi
Ketjusi oli liian piykä minulle mutta mielestäni sinusta on tullut kyyninen. En sitä kaksikymppisenä ollut. Olet tehnyt kyynisyydestäsi vankilan . SE ON KOHTSLOSI.
Eli TLDR.
Kyyninen... Ehkäpä. Realisti tylsyyteen asti ole ollut aina, joten saatat sotkea kyynisyyden inhorealismiin.
- Anonyymi
Verenvoimaista pääsiäistä. Ilman uskontoa.
- Anonyymi
Se just tietty että dorka. Vaaleanpunaisissa hattaroissa jossa vielä uskoit rakkauteen ja siihen ainoaan oikeaan. Kuka iäkäs siihen enään uskoo? Mauraa partaansa.😉
- Anonyymi
Olet yleensä oikeassa iän kanssa, katsot eri tavalla paitsi vastakkaiseen sukupuoleen, myös kaikkeen ympärilläsi. Heti kun teen pienen poikkeuksen, on edelleen sellainen tunne kuin "Rakkaus", eikä siitä pääse pakoon. Olet vetänyt vetoa tähän henkilöön. Täällä mikään kokemus ei voi pysäyttää sinua!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 881174
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1511006Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll13691En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse48687Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli287685- 60674
Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107660En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt42604Viime yönä mietin paikkoja luonnossa, missä olen kulkenut
kävellyt ja ikävöinyt, ja ollut niin yksin. Monet kerrat. Ne palauttavat mieleeni sinut ja sen, kuinka kipeää on se kaip57602Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?35575