Kävin narraamassa ahvenia kevätlahdella. Mönjätehdas vaikutti hiljaiselta. Onko kesälomat jo alkaneet?
Kevätniemessä pilkillä. Mönjätehdas hiljainen.
Anonyymi
28696
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Jospa ne on rekrytoimassa.
Kuulepas sinä aloittaja-apina, sinä paikallinen persereikä. Minä olen käynyt sillä suunnalla pilkillä monestikin, vaikka ne ahffenat on aika mitättömiä.
Jos sinäkin kävisit Kevätniemessä, tai pikemminkin siinä lahdella pilkillä, niin tietäisit, ettei ne tehtaan äänet kuulu, eikä toiminta näy jäälle, koska välissä on mm. ratapenger ja metsäkaistale. Toisaalta se tehdas ei ole meluisa, vaan hyvinkin hiljainen, kuten nykyisten lakien ja asetusten mukaan kuuluukin olla.
Sinun kannattaisi ehkä hakeutua tuonne terkkarille ja kysäistä joltakin lääkäriltä, että miksi tuo kyseinen tehdas on sinulla jatkuvasti mielessä ja mitä tilanteelle pitäisi tehdä. Uskon lääketieteeseen ja uskon siis, että sinunkin sairauteesi on olemassa hoitokeinoja. Ehkä sinua ei voida kokonaan "korjata", mutta jospa päähäsi saataisiin muitakin ajatuksia.
Lähtikö helmi-maaliskuussa ensimmäinen säiliöauto Espoon Vermon lämpölaitokselle. Ei muuten lähtenyt.
Ei se tehdas kuulu kun se on vaihtanut alaa? Se on nykyisin pumpuli pakkaamo ja huopatossutehdas, niistä hommista ei savua ja melua tule.
"Jospa ne on rekrytoimassa."
Taisivat olla pilkillä, kun oli hyvä keli.
"Lähtikö helmi-maaliskuussa ensimmäinen säiliöauto Espoon Vermon lämpölaitokselle. Ei muuten lähtenyt."
Ei ole ainakaan tulut perille Vermoon.
Sata työntekijää tarvitaan. Nyt kannattaa kirjoittaa seevee valmiiksi koska kohta se alkaa.
Aika outoa? Jos venäjä hyökkää tankkeineen lieksaan ja biomöhnää eivät saa panssareihinsa, niin sotahan loppuu lyhyeen, ja ne on helppo tuhota kun eivät pääse minnekkään.
Sanotaan että on rautaa kuin Raatteen tiellä, mutta sitten voimme sanoa että on törkyä kuin Talttatiellä.
Lieksan Teboilista saavat venäläiset omia polttoaineita. Kaupunki vielä avustaa ja ohjaa, että varmasti pääsevät samalle tankkauspisteelle kuin kaupunki.
Kunnan johto järjestää vastaanottokomitean arvovieraille.
Taitavat ollakin sitä Anon porukkaa. Ano ei osallistunut kuulemaan Ukrainan presidentin puhetta koska pitää sitä teatterina. Että tankatkaa vain Lieksan ketkut Teboililta ja tukekaa kansanmurhaa.
Suomen eduskunta oikein taputti seisaaltaan Zelenskyn edessä. Häpeä. Ainoa hyvä asia oli muistohetki tapetuille. Loppu teatteria kuten on koko biomöhnätehas. Miten lie venäläisrahoitus pesty puhtaaksi siellä. Uskallapas kysyä Määttäseltä.
Hyvin näyttää höyry nousevan.
Jostain muusta voi höyry nousta vaan ei mönjätehtaan piisistä. Lieksan Lehti vois tehdä jutun nyt siitä Espoon Vermon lämpölaitokselle menevästä bioöljystä. Montako säiliöautollista öljyä toimitettu?
Pullollinen, tehtaan johtajan auton hanskalokerossa kulki.
Lieksan Lehti voi myös tehdä jutun Lieksan kaupungin ja tytäryhtiöiden, ambulanssien ja rajan autojen polttoainehankinnoista Lukoililta??
Onko kielletty aihe kuten on GFN Lieksa??!!
Lehti voi kerrankin alkaa kirjoittamaan tosi uutisia.
Kyllä , puolen vuoden kesälomat on alkaneet. Pullollinen on saatu mönjää tislattua, nyt joutaa taas lomailla.
Onko tutkittu, että voiko mönjällä korjata tiessä olevia monttuja. Yhden mönjätehtaan tuotanto menee jo lieksaan jos voi.
Tutkintaorganisaatio on täysin työllistetty syöpälääketutkintaan ja kosmetiikkaan. Ei resurssit riitä tällä hetkellä tienpaikkaustutkintaan.
"GFN tutkijaosasto"
Luulisin että voi paikata! Jos se jähmettyy tiehen yhtähyvin kuin putkiin ja säiliöihin, niin varmasti on tiessä kiinni ja pysyy.
Ei mönjätehdas ole lähelläkään Kevätlahtea. Satama on.
Se öljyterminaalin syväsatama, sitäkö tarkoitat?
bioöljypaska ei mene kaupaksi koska öljynpolttajat ei uusi välineistöään biotöhnän mukaisiksi. Tehdas pysäytetään pian kun tuotteelle ei ole markkinoita!
Mullistava keksintö olisi jos bomöhnää saisi briketin tai pelletin muotoon jota voisi sitten polttaa uunissa kuin puita konsanaan. Biomöhnän jähmettymisessä ei ole ongelmaa, vain kone puuttuu millä tehdä niitä brikettejä tai pellettejä ja toinen ongelma on miten saada ne tuotteet niistä tekovälineistä irti?
Eikös se ole ollut pysähtyneenä käynnistymisestä alkaen?
Kyseinen terva on todistetusi täysin toimimatonta.
Savon Voima oy päätyi tähän lopputulokseen tarkoissa tutkimuksissa. Käyttökokeet tehtiin Iisalmessa ja Joensuussa.
Myös Kanadassa valmistus on lopetettu. Yhtiön tarkoitus oli aloittaa uusi tuotanto, mutta tuotteelle ei ollut kysyntää ja siksi tuotannon aloitukseen tarvittavaa rahoitusta ei saatu järjestettyä.
https://www-ic-gc-ca.translate.goog/eic/site/bsf-osb.nsf/eng/br04477.html?_x_tr_sl=en&_x_tr_tl=fi&_x_tr_hl=en-GB&_x_tr_pto=nui
"Myös Kanadassa valmistus on lopetettu. Yhtiön tarkoitus oli aloittaa uusi tuotanto, mutta tuotteelle ei ollut kysyntää ja siksi tuotannon aloitukseen tarvittavaa rahoitusta ei saatu järjestettyä."
Ei hätää, onneksi Joensuussa ei hevin lopu usko tuotteeseen ja rahoitukseen!
Peukut pystyyn ja turboruuvi vaan kireämmälle. Nyt viisaiden miesten täytyy lausua entistäkin viisaampia sanoja niin kyllä se kasvu tulee silmille.