tänään veljeksien riitely meni niin pitkälle, että tuli terveyskeskusreissu.
Kestoaiheena on tietokone ja sen käyttövuorot.
Olen sanonut heille, että jollette osaa sopia sellaisia aikoja jotka kummallekkin sopii, on vuoro tunnin mittainen. Kumpikin sitten vuorollaan nostaa älyttömän älämölön kun koneella olija ei lähde kun aika on loppunut. ...ja kumpikin jää siihen nyhväämään vuoronsa loputtua, koska toinenkin on niin tehnyt.
Tänään sitten isompi (18 v) lähti väkisin nostamaan pienempää (16 v) koneelta ja nujakoidessaan pienempi nappasi ensimmäisen käteensä osuneen esineen ja huitaisi sillä isoveljeään. Esine sattui olemaan jatkojohto jonka kulma aukaisi haavan isomman ohimolle.
Otin 16 v-uotiaan mukaan terveyskeskukseen ajatuksena saada sieltä mahdollisesti jonkinlaista apua molemmille riidan jälkipuintiin ja eväitä jatkoon.
Isompi livisti saman tien kun haava oli laastaroitu, mutta pienemmän kanssa mieshoitaja tms. jutteli minun läsnäollessani. Kertoi minkälaiset seuraukset tuollaisella lyönnillä voi olla ja pisti pojan vähän ajattelemaan miten helposti tuollaisessa nujakoinnissa voi vahingoittua vaikkapa pyörätuolikuntoon tai jopa mennä henki.
Mutta isompi siis livisti ja jätti meidät sinne. Tuli kyllä hakemaan jonkin ajan kuluttua kun soitin perään. Hänellä on meidän kustatamamme auto, mutta meinasi että me muka tulisimme taksilla perästä.
Muutonkin hän esittää vääryyttä kärsinyttä eikä suostu myöntämään omaa osuuttaan tähän käsistä riistäytyneeseen tilanteeseen.
Syyttää minua, etten pidä huolta nuoremman liiallisesta koneen käytöstä. Nuorempaa, ettei pidä sopimuksista kiinni, eikä näe siinä mitään kummallista ettei itsekkään pidä. Eikä myönnä sitäkään, että oli väärin käydä toiseen käsiksi siirtääkseen hänet siitä koneelta. Hän ei suostu ymmärtämään, ettei hänellä ole oikeutta koskea kehenkään tuollaisessakaan tilanteessa.
Luojan kiitos nujakka loppui kuitenkin heti tuon huitaisun jälkeen eikä isompi esim. "antanut takaisin"
Minä nyt en vain tiedä yhtään mitä minun pitäisi tehdä. En voi jättää asiaa tähänkään vaan jollain lailla heidät on saatava oppimaan ja selvittämään erimielisyytensä muutenkin kuin toisiaan sättimällä. Olen jo vuosia toitottanut ettei tuollainen johda mihinkään vaan heidän pitää oppia keskustelemaan ja tekemään kompromisseja päästäkseen molempia tyydyttävään ratkaisuun. Mikään vain ei tunnu menevän perille.
Miten te olette saaneet opetettua lapsenne "riitelemään" tuloksellisesti ilman väkivaltaa?
Kestoaiheena on tietokone ja sen käyttövuorot.
Olen sanonut heille, että jollette osaa sopia sellaisia aikoja jotka kummallekkin sopii, on vuoro tunnin mittainen. Kumpikin sitten vuorollaan nostaa älyttömän älämölön kun koneella olija ei lähde kun aika on loppunut. ...ja kumpikin jää siihen nyhväämään vuoronsa loputtua, koska toinenkin on niin tehnyt.
Tänään sitten isompi (18 v) lähti väkisin nostamaan pienempää (16 v) koneelta ja nujakoidessaan pienempi nappasi ensimmäisen käteensä osuneen esineen ja huitaisi sillä isoveljeään. Esine sattui olemaan jatkojohto jonka kulma aukaisi haavan isomman ohimolle.
Otin 16 v-uotiaan mukaan terveyskeskukseen ajatuksena saada sieltä mahdollisesti jonkinlaista apua molemmille riidan jälkipuintiin ja eväitä jatkoon.
Isompi livisti saman tien kun haava oli laastaroitu, mutta pienemmän kanssa mieshoitaja tms. jutteli minun läsnäollessani. Kertoi minkälaiset seuraukset tuollaisella lyönnillä voi olla ja pisti pojan vähän ajattelemaan miten helposti tuollaisessa nujakoinnissa voi vahingoittua vaikkapa pyörätuolikuntoon tai jopa mennä henki.
Mutta isompi siis livisti ja jätti meidät sinne. Tuli kyllä hakemaan jonkin ajan kuluttua kun soitin perään. Hänellä on meidän kustatamamme auto, mutta meinasi että me muka tulisimme taksilla perästä.
Muutonkin hän esittää vääryyttä kärsinyttä eikä suostu myöntämään omaa osuuttaan tähän käsistä riistäytyneeseen tilanteeseen.
Syyttää minua, etten pidä huolta nuoremman liiallisesta koneen käytöstä. Nuorempaa, ettei pidä sopimuksista kiinni, eikä näe siinä mitään kummallista ettei itsekkään pidä. Eikä myönnä sitäkään, että oli väärin käydä toiseen käsiksi siirtääkseen hänet siitä koneelta. Hän ei suostu ymmärtämään, ettei hänellä ole oikeutta koskea kehenkään tuollaisessakaan tilanteessa.
Luojan kiitos nujakka loppui kuitenkin heti tuon huitaisun jälkeen eikä isompi esim. "antanut takaisin"
Minä nyt en vain tiedä yhtään mitä minun pitäisi tehdä. En voi jättää asiaa tähänkään vaan jollain lailla heidät on saatava oppimaan ja selvittämään erimielisyytensä muutenkin kuin toisiaan sättimällä. Olen jo vuosia toitottanut ettei tuollainen johda mihinkään vaan heidän pitää oppia keskustelemaan ja tekemään kompromisseja päästäkseen molempia tyydyttävään ratkaisuun. Mikään vain ei tunnu menevän perille.
Miten te olette saaneet opetettua lapsenne "riitelemään" tuloksellisesti ilman väkivaltaa?
Vastaukset 11
Vanhimmat
En mitenkään, ammattiapuakin haettiin, aika teki sitten tehtävänsä niin ikävää kuin se olikin. Nyt vanhin on kakskymppinen ja on ihan mukava isoveli, ei kyllä enää kimppuun menis, eikä pinna pala.
tieto, että tuo nujakointivaihe menee iän myötä ohi... jonkin verran. Tunnen itseni vain nyt aika pahasti epäonnistuneeksi, luultavasti siksi, että kuvittelin heidän jo päässeen ohi tuollaisesta käyttäytymisestä.
Lisäksi on huono omatunto.
Nuoremmalla on murrosikä uhmineen menossa, vanhemmalla jo ohi, enkä ehkä ole sitten ollut aina ihan oikeudenmukainen vaan olen pyytänyt isompaa vaan ymmärtämään ja jopa myöntymään nuoremman oikkuihin.
Hän, siis vanhempi, oli niin hyväntuulinen tuohon nujakkaan asti, että kysäisin jopa mikäs nyt pitää jalat metrin maan pinnasta ja niin hyräilyttää. Ja tunnin kuluttua kaikki pielessä.
Hän on hyvin loukkaantunut tapauksesta enkä tosiaan tiedä mitä tehdä. Hän ei halua puhua ainakaan vielä koko asiasta, murjottaa vain tai väittää minun antavan tämän nuoremman tehdä ihan mitä vain.
Ehkä edes vähän auttoi, kun sanoin nuoremmassa olleen edes sen verran miestä, että tuli sinne terkkariin ja juttelemaan sen hoitajan tms. kanssa ja että hänen olisi pitänyt kyllä tulla myös, muuten on huono arvostella ja olisi itselleenkin ollut hyvä kuulla mitä tällä hoitajalla oli sanottavana.
ota koko tietokone pois rangaistukseksi molemmille. Kun ette kerran osaa olla riitelemättä..käläkälä...otan koko koneen pois. Ei siinä kummempia tarvitse. Sitten jaat vuorot uudelleen, maanantaina A tiistaina B keskiviikko on sun jne. Sit sovit että se toosa on kiinni silloin kun sinä sanot, esim. su.
Tehoaa pienempiinkin, miks ei isompiinkin. Ja joka kerta kun nahina alkaa, virrat veke.
Kohta muuten oot sinä siellä paikattavana jos et ota kuria näppeihis (ja hiirtä kans)!
Meilläkin oli ainainen tappelu pelikoneen kanssa. Tehtiin niin, että sovitiin koko viikon pelaamiset kerralla. Pelittömiä päiviä piti olla kummallakin useampia, kumpikin valitisi pelipäivät, myös aika sovittiin. Sopimuksesta tehtiin kirjallinen ja nimet alle. Sopimus oli seinällä kaikkien nähtävissä ja tarkastettavissa.
ja koneen käyttö lopetettu välillä kokonaan, jos siitä on ryhdytty riitelemään.
Aikataulujen tekeminen on varmaankin se seuraava vaihe, kai siihen on pakko ryhtyä, esim joka toinen päivä tms. Olisin tosiaan halunnut heidän tekevän ne itse yhdessä.
En ole halunnut ryhtyä siihen senkään vuoksi, että molemmat pitävät yhteyttä kavereihinsa koneen avulla. Kännyköillä sekin tulisi paljon kalliimmaksi.
Silloin ei sitten muita harrastuksia ja menoja tule otettua huomioon vaan tulos on sitten juuri se joksi minä sen teen.
Sekin vain johtaa siihen mitä he nytkin lapsellisuuksissaan tekevät välillä eli eivät mene omalla vuorollaan koneelle mutteivät päästä sinne toistakaan.
Tuosta masiinasta pääsee kyllä eroon, mutta asian ydin on se, että he oppisivat neuvottelemaan mistä tahansa asioista riitelemisen sijasta ja pääsemään muuhunkin lopputulokseen kuin että molemmat on toistensa mielestä mänttejä. Lopputuloksenhan pitäisi olla esim. tässä koneen käyttöasiassa kaksi tyytyväistä käyttäjää kahden riitelevän kakaran sijasta.
Kun me teimme ensimmäisen sopimuksen, pelkäsin etukäteen, että mitähän siitä tulee. Mutta yllätys oli suuri: sopimuksen teko oli helppoa, lapset sopivat kerrankin asiat yhdessä. En olisi ikinä uskonut, että sen tekeminen oli niin helppoa. Ja meillä sitä riitaa ja tappelua on myös ollut. Välillä on apuna ollut leipäveitset ja pesäpallomailat, että ihan pienestä riidasta ei todellakaan ole ollut kyse. Eli ehdotapa itse tällaista sopimuksen tekoa, mutta älä ala heti sanelemaan, mitä siihen kuuluu. Saatat yllättyä, millaisia ehdotuksia heiltä tulee. Ja niin, meillä piti vielä tehdä sellainen lisäys sopimukseen, että toinen ei saa olla samassa huoneessa silloin kun toisella on pelivuoro.
Mulla on kahdella vanhimmalla pojalla sama ikä ero.(nyk.22 ja 20) Hekin nahistelivat ja tappelivat pienenä. Ja pientä nahistelua oli vähän isompanakin. Mutta ei nyt enää tuossa vaiheessa olleet kotona pelikoneen ääressä tappelemassa. Kuullostaa aika pahalta kun miehen kokoiset isot pojat vielä käyvät käsiksi toisiinsa. Eikös tuon ikäiset yleensä vietä suurimman osan ajastaan kavereittensa kanssa. Tytötkin pitäis olla enempi mielessä, kuin tietsikka.
Sanoit että pitävät yhteyttä kavereihinsa tietsikan avulla.Siis chattailevät. Eihän sosiaalista elämää vietetä koneen ääressä. Kehota viettämään enemmän aikaa kavereittensa seurassa, kuin kotona riitelemässä.
Ja jos sellasta kiusaa tehdään, että ei tahallaan käytetä omaa vuoroaan koneella, niin sinä aikuisena puutut ja sanot että se vuoro on sitten vapaa toiselle.
Kotona aikuiset on pomoja ja laativat rajat ja säännöt. Sinä sanot sen painavan sanan. Ja teet selväksi sen että niin kauan kun kotona asuvat, niin se tapahtuu aikuisten laatimien sääntöjen mukaan.
No just niin: meilläkin kone oli kiinni ja hiiri töissä mukana, sopivat itse vuorojansa, toinen oli parillisina pävivinä toinen parittomina jne. jne. Hyviä juttuja kaikki, mutta aina se tuntuu palaavan entisille raiteille.
Nyt sitten jokin aika sitten teimme ratkaisun, joka pelasti aviioliittomme ja veljesten hengen ;) eli ostimme toisen tietokoneen!!?? Toinen veljistä antoi säästöjänsä siihen ja sai itselleen vähän paremman vehkeen. Elämä helpottui/muuttui kertalaakista!!! Riitoja ainakin koneesta ei juurikaan ole. IHANAAAAAA... Tietysti käytin ovelaa keittiöpsykologi taitojani ja selitin että kuinka tämä on nyt niin KAUHEA uhraus meiltä ja sillee kivasti syyllistäen... heh, heh. Isoja kolleja ovat ja saavatkin välillä tuntea syyllisyyttä käytöksestään. Niin rankkaa kun tää elämä niiden kanssa joskus on, no onhan ne toki ihaniakin (joskus)...
Noin vuosi sitten luovuin omasta makuuhuoneestani ja nukumme nyk. olohuoneessa! Mitään muuta mahdollisuutta ei ollut, elo oli kuin yhtä helvettiä veljesten tapellessa samassa huoneessa. Nyt annoin periksi ja hankimme sen toisen koneen.
Niin paljon joutuu tekemään työtä näiden murkkujen eteen, että jokunen uhraus oman hyvän olon eteen (tietysti myös koko perheen) ei tuota yhtään huonoa omaatuntoa, niin vaan pääsee joskus helpommalla. Kättä taskuun vaan ja joskus sieltä mistä aita on matalin. Tämä on nääs kuin taidetta tämä nuorten kanssa eläminen!
Ja vinkiksi sinulle, jos tarvitsette toisen koneen vaan poikien yhteydenpitojuttuja varten (chat) , niin markkinoilla on hyvinkin halpoja käytettyjä koneita siihen tarkoitukseen. Enemmän ne tietysti maksavat jos niitä tarvii pelaamiseen ym. vaativampaan käyttöön.
pakko myöntää, että laitettiin jotain jo tilaukseen... haluavat välillä pelaillakkin.
Ei järin kasvatuksellista, mutta tosiaan - kotirauhan vuoksi - jne.
Tämä vaihe alkoi viime syksynä kun toisen pojan jalasta löytyi kasvain, se on leikattu, hoidettu ja kaiken pitäisi siltä osin olla kunnossa, mutta silloin alkuun, kun liikkui vielä kepeillä eikä päässyt minnekkään, hän jämähti tuohon. Ja annoin jämähtääkkin, koska siitä tuntui olevan apua hänen itsensä selvitä siitä kaikesta. Hän otti silloin sellaisen asenteen, että voisi määrätä koska ja kuka koneella on milloinkin.
Pojat käyvät kyllä ulkonakin, harrastuksissaan (futis) ja vanhemmalla on tyttöystäväkin. Nämä riitelyt sattuvat silloin tällöin kun molemmilla olisi ollut jotain koneella tehtävää mielessä yhtäaikaa.
Ja sekin on kyllä sevänä, että täällä asutaan meidän aikuisten säännöillä. Noin yleensä ottaen olen kyllä saanut aina olla enempi ylpeä heistä. Ovat sinänsä ihan fiksuja ja rauhallisia kavereita. Sen vuoksi järkytyinkin tuosta tapauksesta aikalailla.
En olisi itse ikinä uskonut, että äidin pikku söpöläisistä tulee tuollaisia riiviöitä kuten nyt ovat. Jatkuvasti toistensa kimpussa ja suutaan soittamassa. Toki minäkin voin olla heistä ylpeitä, mutten kehuisi näitä kotioloja... Kaikki alkoi jokunen vuosi sitten kun esikoisella alkoi raju murkkuikä. Siihen asti oli ollut pieni kullannuppu. Nykyään sanoo asiat lähestulkoon koko aika huutamalla tai ärtyisällä äänensävyllä. Toinen puhuu vähän kauniimmin, mutta sitten taas ärsyttää toista niin että juoksevat toistensa kimpussa pitkin kämppää. Mietin vaan alakerran naapureita, joilla kaksi murrosikäistä tyttöä, mutta meteliä ei ikinä!!!
Äskenkin kysyin jotain ihan tavallista niin jotain se ärähti... P..kele kun menee toi pinna ajoittain ja lähtee mukaan. Täytyy uskoa noita vanhoja konkareita kun sanovat että, kyllä se menee aikanaan ohi!
Se eka esine olis voinu olla joku terävämpi.