Miten tavallinen aikuinen ihminen voi pukeutua Pattayan matkalle? Ensikertalaisia on nykyisin matkoilla mukana paljon, pukeutumisohjeita on kuitenkin vaikea löytää.
Kun kokemus puuttuu, tekee helposti erehdyksiä ja kallis Pattayan reissu saattaa pelkästä tietämättömyydestä mennä pilalle.
Klassinen näky, suomalaisturisteja kuljettava linja-auto, jonka ikkunoista tirkistelevät parhaaseen tummaan pukuunsa pukeutuneet huopahattupäiset herrasmiehet ja villakankaisessa kävelypuvussa hikoilevat kukkahattuiset naiset, alkaa onneksi olla jo takanapäin.
Vieläkin enemmän voisimme ottaa oppia ruotsalaisista. He ovat todellakin oppineet rennon pukeutumisen tyylin; joidenkin mielestä jopa liiankin rennon.
Mutta mielestäni hivenen liian huoleton vaatetus, jossa viihtyy, on monta vertaa parempi kuin tiukasti asianmukainen, joka on epämukava
Ykköspuku ei ole reissupuku
9
127
Vastaukset
- Anonyymi
Tieteski simmarit, sammarit, kummarit ja pipo on riittävä asukokonaisuus.
- Anonyymi
Kotiin mennään oloasussa, joka lopulta riisutaan.
Urheilu- ja pukeutumiskulttuurissa kannattaa toimia Ilmari Susiluodon periaatteiden pohjalta eli oman maun mukaan ja nostaa kissa pöydälle.- Anonyymi
OKn johtoonhan nostettiin Ilmarin tytär, kaikenlaisten ahdistelukohujen keskellä.
Homma , enemmän kuin vähemmän, haiskahtaa.
Nornaalisti mulla on arkena rento frotee pyjama tai sitten siniharmaa laitoksen logolla varustettu aamu takki. Viikon loppuisin mulla on hormonaalisesti joko laitoksen logolla varustettu aamu takki tai rento frotee pyjama. Kesällä oli niin kuuma päivä että oli pelkissä housu vaipoissa ja talkissa, joka oli maailman parasta talkkia jota ozzi osporne käytti juostessaa maailman ennätyksen miesten mara toonilla.
Meinasin tulla hulluksi ku aamu takin kolmen danin musta vyö juuttui oven väliin just ku olin lykkimässä virpomaan viimeisiä pääsiäis munia kahvion ilmais kiulusta...- Anonyymi
Susiluodolta odotetaan julkista selvitystä koko skandaalista, ketä Lehtimäki ja painonnostajatyttö ovat ahdistelleet, keitä muut ja miksi tämä tulee julkisuuteen nyt, kesken juridisten selvitysten ?
Lakia on rikottu, usean tahon toimesta. Pesä pitää siivota NYT ! - Anonyymi
Vanhanajan luukkupöksyt ovat paras reissupuku matkoille.
- Anonyymi
Se heittäköön ensimmäisen myllynkiven, kaulaansa, ken ensimmäisenä väittää olevansa syytön, kuin jeesuksen risti.
- Anonyymi
Tyylikkäästi pukeutuvat on tyylikkäitä. Juntit pukeutuu junttimaisesti, kansallisuudella ei väliä.
- Anonyymi
Isolle miehelle sopii hyvin naisten käsilaukku 70 luvulta ja Tarjoustalon XXXXXL farkuista leikatut shortsit. Pikeepaidan asiaa ajaa voimakkaasti hikeä itseensä sitova plagiaattituote, joka on likomärkä jo viiden minuutin ulkoilun jälkeen. Valitettavasti urheilupaitoja ei löydy kokoa virtahepo. https://imgbb.com/DgYMZ7t Pallomaha kruunaa koko komeuden.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2353001Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell131682Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.91368- 1031216
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1291211- 751127
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531042Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581035Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717947- 135932