Vävypoika: "Missäs se Aino assuu?"

Vävypoika:
”Missäs se Aino assuu?

Väino eli lapsuutensa ja nuoruutensa normaalissa perheessä Itä-Suomessa. Isä ja äiti eivät eronneet, perhe kävi kerran vuodessa kirkossa. Väinö vietti lapsuutensa naapurien lasten kanssa. Parhaita kavereita olivat Esa ja Pentti. Pojat pelasivat yleensä seinäpenniä Juhanin isän autotallin seinästä, kun tyttöjä oli mukana, leikittiin kymmenen tikkua laudalla.
Väino kävi ravintolassa ensimmäinen kerran 17-vuotiaana, tansseissa käytiin lavoilla kuten Törmällä, Uurossa, ravintoloissa Pielishovissa, Kareliassa, jossa Väino tapasi puolisonsa. Parikymppisenä Väino alkoi seurustella, hän meni naimisiin Kertun kanssa. He saivat kaksi lasta. Avioliitto oli onnellinen. Perintönä oli toisen vanhemman omakotitalo ja mökki.
Ammattikoulusta päästyään käsistään taitava Väino alkoi yrittäjäksi ja perusti Plank nimisen yrityksen, joka teki kannellisia sisustuslaatikoita tai kannetta. Töitä oli hyvin. Pintakiilto leimasi ajankuvaa. Väino kulki talvella merkkitoppiksissa, kesällä Lacosten pikeepaidoissa, Leviksen farkuissa sekä sini-valkoisissa purjehduskengissä.
Yllättäen 1990 – luvun lama iski ja Väinon yritys meni nurin ja päälle tuli avioero ja miehen juopottelu käynnistyi. Pankkien kannattavuus vajosi, kotitaloudet velkaantuivat ja työttömyys nousi ennätyslukemiin. Kaiken sekasotkun keskellä Väino piti viikon loman Runnin kylpylässä ja samalla reissulla hän kävi kokeilemassa onneaan Vieremän raveissa. Jokaiseen lähtöön Väino pelasi 50 euron kaksarin, voittoja ei tullut. Väino luopui Lexus LS 400 autostaan ja päivät pitkät hän alkoi viettää yhä enemmän torin kulmilla ja puistoissa paikallisten kemistien kanssa. Myös EU:n ruokapaketit tulivat tutuksi.
Väino otti niskastaan kiinni ja meni uskonnollisiin tilaisuuksiin ja tapasi Aino-lesken. Aluksi kaikki näytti menevän hyvin kuin oikein vanhassa avioliitossa ilman seksielämää. Kuitenkin mies alkoi ryypiskelemään. Kerran mies sekopäänä iltapäivällä meni tapaamaan Ainoa. Hän kyseli parilta talon pihalla olevilta, ” missäs se Aino assuu”, koska hän ei muistanut porrasta, jossa leski asui. Mies soitteli rappukäytävien ovisummereita, kun Aino löytyi, ei hän päästänyt sössöttäjää sisään.
Toisen kerran keskellä yötä mies tuli soittelemaan ison kerrostalon ovikelloja ja etsimään Ainoa. Lopulta mies nukahti G-portaan ulkorappusille melkein tyhjä 12pack-mäyräkoira kainalossaan. Soitettiin poliisit ja Väino joutui säilöön aamuyöksi, sillä reissulla Väino sai lisänimen talon vävypoika.
Viimeinen tippa oli, kun joku kerran päästi miehen porraskäytävään, eikä Aino laskenut silloinkaan miestä sisään ja miehen epäiltiin tehneen jopa tarpeitaan portaiden alle porraskäytävässä.
Kun suhde Ainoon ei ottanut oikein tuulta, Väino muutti toiselle paikkakunnalle. Missä Väino nykyään eläkepäiviään viettää? Ravimiesten epävirallisesta tietotoimistosta on ainakin yksi arvellut, että Väino elää onnellisena jossain lähikunnan 24/7-palvelutalossa.
0157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu