Kyllä aluksi hävetti mutta on näin käynyt toisille. Tehokkaita metsästys jousia saa ilman lupaa ja ne ovat äänettömiä ja nyt ei naurata.
Poliisihallituksen poliisitarkastajan Mika Koposen mukaan aselupahakemuksen epäämiseen johtavat esimerkiksi rikostuomiot sekä poliisin tietoon tullut holtiton päihteidenkäyttö, väkivaltaisuus tai muu uhkaava käytös.
Jo aiemmin myönnetyn aseluvan peruutuspäätöksiä puolestaan tehdään vuosittain noin 3500-4000.
Poliisihallituksen poliisitarkastajan Mika Koposen mukaan aselupahakemuksen epäämiseen johtavat esimerkiksi rikostuomiot sekä poliisin tietoon tullut holtiton päihteidenkäyttö, väkivaltaisuus tai muu uhkaava käytös.
Jo aiemmin myönnetyn aseluvan peruutuspäätöksiä puolestaan tehdään vuosittain noin 3500-4000.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyseessä kuitenkin jonkin sortin upseeri mutta alkoholismi on sairaus ei katso titteliä.
Ja varsinkin kun ei osaa käyttäytyä, ei päissään eikä selvinpäin. Aselupien evääminen oli oikea ja välttämätön päätös!
Sotatilanteessa sinulle määrätään ase, joka on rynnäkkökivääri, vaikket saisi siviilissä edes lupia pienoiskiväärille.
650 000 suomalaisella on aselupa ja aselupien haltijoilla 1,6 miljoonaa asetta.
Joten jos venäläinen hyökkää, niin vastassa on 1,6 miljoonan aseen rintama plus puolustusvoimien ase arsenaali ja yli 800 000 reserviläistä ja nostoväki.
50-60 vuotiaat nostoväkeen kuuluvat tullaan määräämään rintamalle aseelliseen taisteluun.
Mies on reservissä 17-50 vuotaaksi saakka, jonka jälkeen siirtyy varareserviin eli nostoluokkaan.
Varareserviläisiä ei evakuoida sodan jaloista, kuten naisia, lapsia ja vanhuksia, vaan he ovat taistelemassa rintamalla venäjää vastaan.
Kyllä siellä fyysisesti vaivainenkin pystyy taistelemaan, jos ei kykene liikkumaan johtuen jalkavaivoista ja huonosta selästä, niin kyllä sitä tehokkaasti puolustaa makuultaan ja ryömiin eteenpäin ja päivässä voi ryömiä lähes kilometrin.
Huonojalkaiset varareseviläiset voidaan vetää vaikka tela-ajoneuvon perässä ahkiossa eturintamalle, jossa ei tarvitse liikkua, kunhan ampuu vihollista kohden.
Meikäläinen on kohta 52 vuotias huonojalkainen ja selkää jomottaa, mutta kyllä sotatilanteessa ollaan rynkky kädessä ampumassa vihollisia rintamalla.
Minut on varattu työnantajana käyttöön poikkeusoloissa, kuten moni muukin. Tuskin ne meille rynkkyjä jakaa.
Mitä niillä luvilla tekee.Jos aseen haluaa niin menee ostamaan.Suomessa paljon luvattomia aseita myynnissä ja niihin myös panoksia.
Eipä taida olla, kokkolasta ei ainakaan laittomia saa, poliisi on voimakas torjumaan tällaista
Harva Reijon ikäinen käy metsästämässä. Saman ikäiset ovat ajomiehinä ja nuotion valvojina.