Vuoden 2021 tilikauden tulokseksi ennakoidaan 1,4 miljoonaa euroa ylijäämää

Anonyymi

Äänekoskella hoidetaan taloutta hyvin.
Kun huomioidaan vuoden 2019 tilinpäätöksessä kertynyt ylijäämä 7,6 miljoonaa euroa ja vuoden 2020 ennustettu tulos 1,5 miljoonaa euroa, on Äänekosken kaupungin kertynyt ylijäämä vuoden 2021 tilinpäätöksen jälkeen 10,4 miljoonaa euroa.

Vuoden 2021 talousarvion toimintakulut ovat 139,8 miljoonaa euroa. Nou­sua vuoden 2020 talousarvioon verrattuna on 0,7 prosenttia.Henkilöstökulujen arvioidaan nousevan 1,1 miljoonalla eurolla (1,8%) kuluvan vuo­den talousarvioon verrattuna. Kaupungin henkilöstön kokonaismäärä kasvaa ensi vuonna hieman johtuen pääosin arjen tuen henkilöstölisäyksistä sekä hanketyön resurssien lisääntymisestä.

Verotulojen ennustetaan laskevan 1,0 miljoonaa euroa (-1,3 %) vuoden 2020 alkuperäiseen talousarvioon verrattuna. Kokonaisverotuotoksi arvioidaan 75,1 miljoonaa euroa. Kunnallisveron tuotoksi arvioidaan 61 miljoonaa euroa, mikä on 1,9 miljoonaa euroa (-3,0 %) vähemmän kuin vuoden 2020 al­ku­pe­räi­ses­sä talousarviossa on arvioitu.

– Väkimäärän väheneminen näkyy verotulojen vähennyksenä, harmittelee kaupungin talousjohtaja Tapani Hämäläinen.

aksa.fi 12.11.2020

Voiko tätä enää harmitella?

3

114

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei tarvitse harmistuksesta kieriskellä. Biojalostamo jauhaa puubiomassasta kuitua, liemiä ynnä muita tuotteita. Ja euroja!

    • Anonyymi

      Milloinka teillä avataan tilinpäätöskeskustelu? Entä millaiset ovat päätöksen lähtöluvut?

    • Anonyymi

      Mitkä siellä on ollut talouden tunnusluvut? Entä hyvinvoinnin 🤔

      Ei kaikki kultaa mikä kiiltää

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Täti-ihminen Sofia ja nuori kanadalainen lätkänpelaaja

      Sofialla on kiikarissa Logan Thompson 25v, Las Vegasissa pelaava kanadalaispelaaja. Tätä se kai tarkoitti, kun sanoi Seiskalle, ettei tiedä kuinka pit
      Kotimaiset julkkisjuorut
      206
      3469
    2. Some pillastui: Farmin voitto pedattiin Teemulle?!? "Törkee temppu" "Taina oli ihan vailla mahiksia"

      Ohhoh, Farmi-kaksintaistelu ja finaali on saanut tunteet kuumiksi - ja ehkä syystäkin Suomi24 Keskustelu -palstalla... Olisiko Tainalla ollut mahdolli
      Suomalaiset julkkikset
      30
      3121
    3. Suomessa todettu ilmeisesti eka apinarokkotapaus

      Euroopassa matkailleella miehellä. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008841676.html
      Maailman menoa
      120
      1704
    4. Pääsikö Martti

      Esittelemään velaka mersua ja hyyryä hienostoalueella lippisjonnelle🤗😜😎
      Kotimaiset julkkisjuorut
      203
      1546
    5. Voiko Martinaa muuta kuin nauraa

      Baha oli "tiedän, että ollaan loppuelämä yhdessä."😂 Pikkarainen oli " tässä on nyt se oikea ihminen, en luovu susta koskaan."😂 Lippispojasta sanoo "
      Kotimaiset julkkisjuorut
      348
      1435
    6. Etkö voisi

      Mies: Etkö millään voisi, tahtoisi tai haluaisi tavata? Edes hetken, kuten silloin joskus. Etkö voisi pyytää? Itse en voi. Tekisin mitä vain, jos näki
      Rakkaus ja rakastaminen
      87
      1273
    7. J joskus haluaisin

      Istua syliisi ja samalla suudella sinua...
      Ikävä
      57
      1270
    8. Petit miestäsi

      Pettäisit myös minut. Sinulle ei merkitse rehellisyys mitään. Naisilla on selkäranka. Käärmellä sitä ei ole. Älä enää vaivaa minua.
      Järki ja tunteet
      69
      1132
    9. Mitäs ajattelisit

      Jos saisit häneltä tänään pienessä sievässä lähetetyn viestin puhelimeen "haluan nähdä" tai "ikävä"?
      Ikävä
      89
      1108
    10. Nyt on aika muistella jättitarakkaa

      Uuh uuh uuh. https://aijaa.com/wMPRhU
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      969
    Aihe