Fantasian alku

Roikuin käsistäni kalliota vasten jalkojeni yltämättä maahan. Luolan tapaisessa oli hämärää, nuotiosta ja seinällä olevasta soihdusta tuli ainoa valo. Maassa nuotion vieressä oli kasa eläimennahkoja kuin petinä. Lähellä on myös kivipaasi. Maassa lojui kippoja kuppeja. Joku asui täällä. Luolassa haisi eläimelliseltä. Vereltä, hieltä ja myskiltä.
En muista miten tänne jouduin, olin metsässä etsimässä yrttejä lääkesalvaan kun yhtäkkiä päähäni sattui ja nyt olin täällä luolassa.
Ajatukseni keskeytyivät kun varjo ilmestyy seinään. Leveä ja pitkä varjo, varjo pieneni, tuijotin varjoa ja kuulin askelia, käänsin varovasti päätäni äänen suuntaan ja älähdin inhosta nähdessäni edessäni tumman hahmon. Se oli varmasti parikin metriä pitkä, leveä yläruumis ja paksut lihaksikkaat jalat. Liekki nuotiossa leimahti sopivasti ja värjäsi edessäni seisovan hahmon mieheksi tai miehen tapaiseksi. Jotain outoa hänessä oli. Hän murahtaa. Tuijottaa vain minua siinä. Sitten hän tulee lähemmäs ja ojentaa kätensä kohti minua. Yritän pyristellä pystymättä kuitenkaan estämään tulevaa. Hän tarttuu mekkoni etumukseen ja kiskaisee! Kangas ritisee ja ompeleet hajoavat mekon revetessä päältäni pois. Sydämeni takoo villisti rinnassani ja pidätän hengitystäni. Olennon alaruumista peittää jonkinlainen lannevaate. Se kohoilee epäilyttävästi. En pysty olemaan tuijottamatta sitä. Pikkuhiljaa vaate putoaa sivuun ja paksu elin työntyy sen alta esiin. Kuuluu maiskuttavaa ääntä, kylmähiki valuu rintojeni välistä kohti napaani ja minua puistattaa. Elin suurenee ihan silmissä ja kiiltelevä terska työntyy esiin esinahan alta.
Elimen alla on paksu ja pitkä kieli! Tuijotan uskomatta silmiäni, kieli erittää limaa ja voitelee kyrpää sillä kosteaksi. Valtavat pallit roikkuvat ja alkavat samalla nousta ylös täyttyen äärimmilleen. Ulvahdan ajatuksesta että kohta tunnen elimen sisälläni. Nuo pallit odottavat pääsyä siementämään!

kiinnostaako jatko? 🤪

9

3967

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kiinnostaa

    • Anonyymi

      Ei.

    • Anonyymi

      Jatka ihmeessä.

    • Kiinnostavaa

    • Irvokasta. Ajattelen. Silti en pysty olemaan tuijottamatta. Olento tulee lähemmäs. Sen hengitys haisee todella oksettavalta, käännän pääni pois. Käsi ojentuu ja nostaa minut irti kalliosta. Toinen käsi tukee minua vyötäröltä kun minut siirretään paasille mahalleni. Käteni ovat edelleen sidottuina yhteen, ne ovat ihan turtat en pysty nostamaan niitä, en pysty pakenemaan vaikka tilaisuus tulisikin. Jalkani roikkuvat reunan yli harallaan, en yllä maahan. Makaan alasti kylmän kivipaasin päällä ja sitten kyrpä työntyy takapuoleni päälle, se lepää siinä. Kyrpä tuntuu kahden ranteen paksuiselta ja se on pitkä. Olennon kieli lipoo nyt alapäätäni, minua oksettaa, inhottava paksu limaa erittävä kieli hieroo herkimpiä paikkojani ja kostuttaa minua. Mies olento urisee kuin kiimainen koira. Kieli osuu klitorikseeni ja käy nopeasti pilluhuulieni sisäpuolella, sähkö kulkee vartaloni läpi. Nyt inhoan itseäni ja heikkoa lihaani.
      Miten voin kiihottua jostain näin groteskista!
      Kieli työntyy taas klitorikselleni ja vetäytyy siitä taaksepäin vain työntyäkseen vähän kerrallaan pilluni sisälle tutkien. Ulvahdan inhosta ja samaan aikaan kasvavasta paineesta sisälläni. Kieli vetäytyy pois. Kyrpä siirtyy pois takapuoleni päältä ja hieroo pillunhuuliani. Kieli lipoo nyt kyrpää kostuttaen sitä. Olen siitä huojentunut kun sentään en repeä halki, olennon alkaessa ahtaa kyrpää pilluuni. Se työntyy sisään hitaasti, vaistomaisesti syön sitä sisääni, ähisen, kyynel vierii poskelleni ja hiki valuu selässäni. Valtava voima työntää minua eteenpäin paasin päällä ja tunnen reisieni pureutuvan reunaan.
      Olento tarttuu kiinni lanteistani ja työntää itsensä vielä sisemmäs, niin että kirkaisen kivusta kyrvän täyttäessä minut äärimmilleni. Se odottaa. Tunnen elimen paisuvan sisälläni. Kieli palaa nuolemaan minua, se on lämmin. Sitten kyrpä liukuu pois pillustani hitaasti, älähdän taas. Terskan pää jää vähän sisääni ja taas elin alkaa työntyä koko mitaltaan sisääni. Se liikkuu jo paljon helpommin. Olento on rauhallinen ja antaa kehoni tottua. Kyrpä kirvoittaa jälleen älähdyksen huuliltani painaessa sisäelimiäni. Sitten olennon kärsivällisyys loppuu ja se alkaa liikuttamaan lantiotaan nopeammin ja nopeammin ja nai minua syvin työnnöin. Alan välittömästi huutaa, minua melkein sattuu mutta ei kuitenkaan. Kyrpä kyntää minua vaivatta, valtavat pallit läiskivät vasten takareisiäni. Valtavat kourat vetävät minua vasten kyrpää. Tunnen paineen kasvavan ja kasvavan sisälläni, orgasmi lähenee, syytän itseäni ja saan ah ah, en ole koskaan saanut niin tärisyttävää orgasmia, pilluni supistelee kyrvän ympärillä ja olento murahtaa. Kyrpä laukoo valtavan mällilastin suoraan sisääni, kyrvän vetäytyessä minusta tunnen miten sitä tulee ulos minusta vuolaana virtana.

      • Otus irrottaa köyden käsistäni ja vedän ne hitaasti kylkiäni vasten, pikkuhiljaa veri alkaa jälleen kiertää ja inhottava pistely alkaa. Kuulen maiskuttavan äänen jälleen, märkänä lipova kieli työstää taas elintä joka ei näytä pienenemisen merkkejä, päinvastoin. Otus tarttuu minua lanteista ja pyöräyttää minut helposti ympäri, ylävartaloni nojaa paasiin ja takapuoleni roikkuu sen yli. Kyrpä sojottaa kohti pilluani ja työntyy vähän sisään, vittu on todella liukas mällistä, vedän jalat sivuille koukkuun, en pysty katsomaan olennon kasvoja, sen sijaan katson sen karvaista rintaa ja kyrvän vartta.
        Kyrvän upotessa taas pohjan perälle asti, otus alkaa naida pilluani nopeammin, vittu syö kyrpää taas kuin ei kyrpää äsken jo olisi saanut. Otuksen kourat pitävät minut ilmassa. Läiske ja vitun litimärkä litinä kaikuvat seinillä. Selkäni kaartuu kun työnnän lantiota vasten kyrpää ja hengitän nopeasti, vartaloni kouristelee ja saan toisen orgasmini. Otus ei lopeta, äskeinen mällilasti taisi tyhjentää sen tehokkaasti. Tästä yöstä taitaa tulla pitkä.


      • Nautinnollista, hyvin kirjoitettu.


      • KukanNovellit kirjoitti:

        Otus irrottaa köyden käsistäni ja vedän ne hitaasti kylkiäni vasten, pikkuhiljaa veri alkaa jälleen kiertää ja inhottava pistely alkaa. Kuulen maiskuttavan äänen jälleen, märkänä lipova kieli työstää taas elintä joka ei näytä pienenemisen merkkejä, päinvastoin. Otus tarttuu minua lanteista ja pyöräyttää minut helposti ympäri, ylävartaloni nojaa paasiin ja takapuoleni roikkuu sen yli. Kyrpä sojottaa kohti pilluani ja työntyy vähän sisään, vittu on todella liukas mällistä, vedän jalat sivuille koukkuun, en pysty katsomaan olennon kasvoja, sen sijaan katson sen karvaista rintaa ja kyrvän vartta.
        Kyrvän upotessa taas pohjan perälle asti, otus alkaa naida pilluani nopeammin, vittu syö kyrpää taas kuin ei kyrpää äsken jo olisi saanut. Otuksen kourat pitävät minut ilmassa. Läiske ja vitun litimärkä litinä kaikuvat seinillä. Selkäni kaartuu kun työnnän lantiota vasten kyrpää ja hengitän nopeasti, vartaloni kouristelee ja saan toisen orgasmini. Otus ei lopeta, äskeinen mällilasti taisi tyhjentää sen tehokkaasti. Tästä yöstä taitaa tulla pitkä.

        Pidän kovasti. Tarina etenee suotuisesti. Toivottavasti tulee jatkoa.
        Tuleeko poikaystävä etsimää yrtin poimijaa?


    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 29 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      123
      6115
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2150
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1993
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1163
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      70
      1161
    6. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      1017
    7. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1007
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      932
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      907
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      775
    Aihe