Samat ajatukset jotka pelottavat, pelko siitä että on sairas tai seonnut, ahdistuneisuus ja väsymys

Anonyymi

Olen 15v tyttö ja minulla on ollut nyt jonkin viikon ajan pelkoa siitä että oisin seonnut tai että olisin jotenkin mielisairas. Minun elämäni on kuitenkin ihan normaalia. Minulla on ihana perhe joka tukee tilanteessa kuin tilanteessa eikä minulla ole mitään mistä olisin traumatisoitunut. Pelkään että olisin sairastunut skitsofreniaan vaikka mitään oireita en ole yhdistänyt minun ajatukisiini. Pelkään myös tämän hetkisen tilanteen takia ydinsotaa joka saa minussa ahdistuneen tunteen. Minulla ei ole ahdistuneisuutta joka päivä mutta nyt olen huomannut että se on yleensä koulussa tai hetkinä milloin on mahdollista olla oman ajatustensa vanki. Minulla on alhainen hemoglobiini ja raudanpuute anemia josta olen lukenut että siihen kuuluvia oireita on ahdistuneisuus mutta minun ahdistavat ajatukset ovat voimakkaita kun ne tulevat. En millään haluaisi ylikuormittaa mieltäni koska se ei todellakaan tee hyvää mielenterveydelle. Pelkään että jos sairastun niin en enää koskaan olisi oma itseni. Olen todella herkkä persoona ja tuntuu että en pysty nykyään tekemään oikein mitään ilman että ahdistun vaikka ahdistuneisuutta ei tulekaan joka päivä. Ahdistun helposti jos puhutaan murhista, mielisairauksista, huumeista, alkoholismista tai sodasta. Olen hakenut netistä kaikkia mahdollisia oireisiini liittyviä asioita mutta en ole siltikään varma mitä minun pitäisi tehdä. Ajatukseni ovat kuitenkin selkeitä jos pelkotiloja ei lasketa. Tuntuu että en halua uskoa muiden kommentteja ennen kun olen saanut oikean todisteen siitä että minulla on kaikki hyvin. Pyydän että joku kertoisi mistä on kyse.

6

222

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen siis tämä henkilö joka kirjoitti tämän mutta pakko vielä lisätä. Aloin pelkäämään skitsofrenian saantia silloin kun luin tekstin siitä että taiteellisella ihmisillä tulee helpommin skitsofrenia tai muita mielenterveysongelmia ja minä olen taiteellinen.

    • Anonyymi

      Aloittajalle: Kirjoitat hyvin ja selkeästi. Enkä näe sinussa mitään hajanaisuutta, tai sekavuuden merkkejä.

      Moni kokee tällä hetkellä samanlaisia tunteita, ajatuksia ja tuntemuksia, kuin Sinä. Maailmanpoliittinen ja sotatilanne, tai sen uhka vaikuttaa tavalla tai toisella moniin meistä. Kenellä enemmän, toisella vähemmän. On toki varmasti niitäkin, joihin sota Ukrainassa, tai sodan uhkan leviäminen ei hetkauta, ja vaikuta millään tavalla. On silti aivan normaalia reagoida pelottaviin ja uhkaaviin asioihin myös mielen tasolla ja esim. tuntemalla ahdistusta, pelkoa ja masennusta. Se ei ole mikään merkki, tai todiste misään mielisairaudesta, tai sairastumisesta psykoosiin.

      Rauta ja muiden veriarvojen tsekkaaminen kontrollikokein on paikallaan.

      Kuvaamiasi oireita on monissa muissakin sairauksissa, kuin mitä itse toit esille. Pelolla on sellainen ikävä vaikutus, että se vain ruokkii ja lisää esim. sekoamisen tunnetta. Koeta keskittyä muihin iloa ja onnellisuutta lisääviin asioihin ja harrasteisiin. Huolehdi itsestäsi, lepää ja nuku riittävästi. Huolta ja ahdistuneisuuden tunnetta aiheuttavia asioita ei kannata liikaa vatvoa. Pidä yllä sosiaalisia suhteitasi ja kontakteista muihin ihmisiin.

      Vältä tv: n ja etenkin sotaa, väkivaltaa ja kärsimystä sisältäviä uutismateriaaleja, koska niillä on myös ahdistuneisuutta lisäävä vaikutus.

      Et sekoa. Siitä olen aivan varma. 😏

      • Anonyymi

        Tiktokista olen poistunut kokonaan oman mielenrauhani säilyttämiseksi. En kyttää uutisia ja jos huolettaa niin puhun aina vanhemmilleni. Minulla on myös säännöllinen rautalääkitys aloitettuna jotenka toivon että olisin pian paranemaan päin mutta kiitos vastauksestasi. Sain paljon paremman mielen ja toivon että osaan ottaa neuvosi huomioon jatkossakin.


    • Anonyymi

      Hyvä! Jatka samaan malliin. Uskon, että sinulla menee pian paremmin, ja valoisammin, kun keskityt itseesi, omaan hyvinvointiisi ja jaksamiseen. Etkä stressaa ja huolehdi turhasta. Et ole yksin. Etkä ainoa, jolla on ahdistusta, tai pelkotiloja. On paljon asioita, joihin me emme voi maailmassa vaikuttaa. Tärkeintä on, että ajattelee ja tekee juuri niitä asioita, jotka tuovat omaan elämään iloa.

      • (Olen siis tämä joka kirjoitti tämän)
        Sinänsä uskon sen että mulla on kaikki okei mut sit käy mielessä että entä jos ei ookkaan. Mä en vaan jotenki osaa uskoa sitä vaikka samaan aikaan uskonkin. Sen tiedän että skitsofreniaa sairastavia lapsia on vähän ja muutenkin sitä sairastavia ihmisiä Suomessa on pieni osa mutta sitten tulee se ajatus että jos olenkin yksi niistä jotka siihen sairastuu. Tämä on ärsyttävää että yliajattelen asioita paljon mutta olen huomannut että aika koulun ulkopuolella on yleensä minulle helpompaa kun ahdistun koulussa helpommin.


    • Anonyymi

      ahdistuneisuushäiriö

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      35
      9714
    2. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      41
      5294
    3. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      43
      4973
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      203
      3821
    5. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      3333
    6. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      44
      3138
    7. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      2906
    8. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      44
      2573
    9. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      69
      2542
    10. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      56
      2453
    Aihe