En jaksais enää..
Taas, jo 17. kerta kun petyin verisen kivuliaasti.
Lasta yritetty siis tammikuusta -04, jota ennen,
joulukuussa -03 jätin (lähinnä koviin kuukautiskipuihin määrätyt) e-pillerit pois.
Viimesyksynä kyllä kerran tärppäsikin,
mutta sain helvetin tuskallisen keskemenon rv 5.
Kävin silloin lääkärilläkin joka kehotti käymään vuoden -05 alussa
PeSu neuvolassa papa-kokeessa mikäli ei ole siihen mennessä uudelleen tärpänny.
No kävinkin, papa ok ja samalla siitä katsotut hormonit.
Kun sitten siellä neuvolassa pyysin muitakin tutkimuksia,
esim. miehelleni edes sperman tutkimista, kehottivat vain vielä odottelemaan ja
MUA muutaman kilon painon pudotukseen
(vaikka olen suht normaali)
ja lisäks olemaan stressaamatta yms.
sekä sanomaan miehelleni terveisiä että vähentää mahdollista tupakointia.
Sen jälkeen katsottaisiin sitten asiaa uudelleen.
Ymmärtääkseni aikaa sperma-analyysiinkin lupasivat katsella ja soitella,
mutta eipä ole mitään kuulunut vaikka aikaa tästäkin on useampi kuukausi.
Tää on raskasta..
Kiltisti kehotin miestäni tupakoinnin vähentämiseen, turhaan.
Jatkoin syksyllä aloittamieni 2 monivitamiinien popsimista.
Lopetin migreeniin ottamani akupunktio-hoidot.
Yritin olla ajattelematta koko vauva-asiaa,
enkä patistellut enää miestäni petipuuhiin ns.lapsentekomielessä,
vaan hommailtiin silloin kun siltä tuntui
(vaikka vaikeaahan se oli kun vauvoja näkyi milloin missäkin).
Mieheni kun on aina ollut sitä mieltä, että kyllä se lapsi tulee kun on tullakseen.
Aloin toiveikkaana kuntoilemaan,
ja katsomaan mitä suuhuni pistin.
Kyllä painoa ehti vähän tippuakin,
mutta kun menkat sitten tuli,
söin suruuni makeaa ja paino palasi entiselleen.
Sama jojoilu toistunut nyt joka kuukausi.
Nyt vain tuntuu etten enää siis jaksais tälläistä..
Ihan vastakin tunsin raskausoireet,
olin lähes varma että oli tärpännyt,
ja vieläpä kun oltiin sattumalta puuhailtukin (ovislaskurin mukaan) oikeaan aikaan,
kunnes alkoi polttava juilinta alavatsalla,
vuodon, kovenevien kipujen ja suolistokramppien kera.
Se siitä sitten taas, koko päivä pilalla,
kun kävelykin koskee vatsaan.
(En tiedä mutta tuntuu että oisko noi menkkakivut jopa pahentuneet km:n jälkeen.)
Vaikuttaisihan se jotenkin tähän kaikkeen,
jos tietäisi että onko miehessäni mitään vikaa, vai kaikki ok!?
Entäpä onko meille lasta koskaan tarkoitettukaan tulevaksi,
jos ei, niin aloittaisinko taas pillerien syönnin jotta kestän nämä menkkakivut.
Kunpa tietäisin mitä pitäisi ajatella tai tehdä,
ikää molemmilla kolmekymmentä,
ja vauvakuume vaivannut jo vuosia..
Neuvoja? Kokemuksia? (lohduttavia) Mielipiteitä kaipailen?
Kiitos..
Taas, jo 17. kerta kun petyin verisen kivuliaasti.
Lasta yritetty siis tammikuusta -04, jota ennen,
joulukuussa -03 jätin (lähinnä koviin kuukautiskipuihin määrätyt) e-pillerit pois.
Viimesyksynä kyllä kerran tärppäsikin,
mutta sain helvetin tuskallisen keskemenon rv 5.
Kävin silloin lääkärilläkin joka kehotti käymään vuoden -05 alussa
PeSu neuvolassa papa-kokeessa mikäli ei ole siihen mennessä uudelleen tärpänny.
No kävinkin, papa ok ja samalla siitä katsotut hormonit.
Kun sitten siellä neuvolassa pyysin muitakin tutkimuksia,
esim. miehelleni edes sperman tutkimista, kehottivat vain vielä odottelemaan ja
MUA muutaman kilon painon pudotukseen
(vaikka olen suht normaali)
ja lisäks olemaan stressaamatta yms.
sekä sanomaan miehelleni terveisiä että vähentää mahdollista tupakointia.
Sen jälkeen katsottaisiin sitten asiaa uudelleen.
Ymmärtääkseni aikaa sperma-analyysiinkin lupasivat katsella ja soitella,
mutta eipä ole mitään kuulunut vaikka aikaa tästäkin on useampi kuukausi.
Tää on raskasta..
Kiltisti kehotin miestäni tupakoinnin vähentämiseen, turhaan.
Jatkoin syksyllä aloittamieni 2 monivitamiinien popsimista.
Lopetin migreeniin ottamani akupunktio-hoidot.
Yritin olla ajattelematta koko vauva-asiaa,
enkä patistellut enää miestäni petipuuhiin ns.lapsentekomielessä,
vaan hommailtiin silloin kun siltä tuntui
(vaikka vaikeaahan se oli kun vauvoja näkyi milloin missäkin).
Mieheni kun on aina ollut sitä mieltä, että kyllä se lapsi tulee kun on tullakseen.
Aloin toiveikkaana kuntoilemaan,
ja katsomaan mitä suuhuni pistin.
Kyllä painoa ehti vähän tippuakin,
mutta kun menkat sitten tuli,
söin suruuni makeaa ja paino palasi entiselleen.
Sama jojoilu toistunut nyt joka kuukausi.
Nyt vain tuntuu etten enää siis jaksais tälläistä..
Ihan vastakin tunsin raskausoireet,
olin lähes varma että oli tärpännyt,
ja vieläpä kun oltiin sattumalta puuhailtukin (ovislaskurin mukaan) oikeaan aikaan,
kunnes alkoi polttava juilinta alavatsalla,
vuodon, kovenevien kipujen ja suolistokramppien kera.
Se siitä sitten taas, koko päivä pilalla,
kun kävelykin koskee vatsaan.
(En tiedä mutta tuntuu että oisko noi menkkakivut jopa pahentuneet km:n jälkeen.)
Vaikuttaisihan se jotenkin tähän kaikkeen,
jos tietäisi että onko miehessäni mitään vikaa, vai kaikki ok!?
Entäpä onko meille lasta koskaan tarkoitettukaan tulevaksi,
jos ei, niin aloittaisinko taas pillerien syönnin jotta kestän nämä menkkakivut.
Kunpa tietäisin mitä pitäisi ajatella tai tehdä,
ikää molemmilla kolmekymmentä,
ja vauvakuume vaivannut jo vuosia..
Neuvoja? Kokemuksia? (lohduttavia) Mielipiteitä kaipailen?
Kiitos..
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuulostipa tarinasi kovin tutulta...ainakin osittain. Itselleni iski vauvakuume 2002 keväällä. Mieheni ehdotuksesta jätin pillerit sitten lopulta pois. Kuvittelin, että eihän siinä mene kovinkaan pitkään kun tulen raskaaksi vaan toisin kävi...Kuukaudet kuluivat eikä raskaudesta ollut tietoakaan. Multa oli leikattu vuosia aiemmin endometrioosi joten se aloin ajatella, että syy on siinä. Joka kuukausi kyttäsin h-hetkeä ja aina sai pettyä. Että se voi olla hermoja raastavaa! Sitten yritin olla ajattelematta koko asiaa, mutta helpommin sanottu kuin tehty!
Aloitin syömään b-vitamiinia ja luin kaiken mahdollisen lapsettomuudesta netistä. Olin aivan varma ettei me tulla koskaan saamaan omaa lasta. Ajatus jostain lapsettomuushoidoista tuntui niin vaikealta meidän kohdalla, koska tiesin että mies ei ihan herkkään niihin lähtisi. Hällä kun oli ajatus että kyllä se vauva sieltä vielä joskus tulee, eipä hätäillä!
No lopulta kuitenkin tärppäsi! eikä siihen loppujen lopuksi mennyt kuin 10 kuukautta, mutta se tuntui ikuisuudelta.
Lapsi syntyi syyskuussa 03. Syntymän jälkeen emme ole käyttänyt mitään ehkäisyä. Menkat alkoivat synntyksen jälkeen joulukuussa joten siitä saakka on mulla ollut mahdollisuus tulla raskaaksi, mutta ei niin ei. Sama epätietoisuus, pettymys, ahdistus, hermoilu on taas päällä.
Meillä oli toiveena, että saataisiin lapset melko peräkkäin. Ikääkin kun on molemmilla jo yli kolmenkymmenen. Nyt on mennyt jo 16 kiertoa. Olen yrittänyt taas saada asian pois mielestä ja keskittyä vaan tähän lapseen joka meillä on. Jos luoja suo, niin toivottavasti vielä joskus saataisiin hälle pikkusisarus.
Ymmärrän ja tiedän tunteesi. Vaikeinta vielä, kun ei tiedä syytä miksei tule raskaaksi. Mutta uskon kuitenkin, että kyllä se vielä joku päivä tärppää teilläkin! Enkä etes sano, että älä ajattele asiaa, koska tiedän että se on melkein mahdotonta!
Pidän peukkuja! Aurinkoista kesän odotusta teille! :)
Pystyn kyllä samaistumaan juttuusi tosi hyvin. Me olemme olleet ilman ehkäisyä helmikuusta -04 asti. Sikäli tilanne on erilainen, että tiedämme "vian" olevan minussa. Mulla on siis pco ja lisäksi myooma. Mulla on käytössä Clomifenit, joita olen nyt syönyt kahden kierron ajan. Vielä yksi olisi jäljellä ja sen jälkeen katsotaan, otetaanko muita juttuja avuksi.
Olo on välillä niin kamala, ettei sitä voi edes sanoin kuvailla. Olen katkera elämälle, vaikka en haluaisi olla, kun meille on käynyt näin. Mieheni suhtautuu asiaan onneksi hyvin lunkisti ja uskoo vakaasti siihen, että joku päivä meillä on vielä oma vauva. Itse en ole kyllä siitä aina niinkään varma... Itseäni on auttanut valtavasti tämä keskustelupalsta. Aina välillä täältä saa lukea sellaisia ihmetarinoita, jotka antavat uskoa huomiseen. Lisäksi on tosi helpottavaa, että jossakin voi purkaa sydäntään ihmisten kanssa, joilla on samoja kokemuksia.
Auringon paistetta kevääseesi ja rutkasti plussaonnea :)
Antaisin vielä sellaisen neuvon, että teidän kannattaisi nyt itse alkaa vaatia, että lapsettomuutenne syytä on alettava tutkia. Onhan teillä jo yritystä kuitenkin takana jo reilusti yli vuosi. Mikäli taloudellinen tilanteenne sallii, suosittelen, että käännytte jonkin yksityisen lapsettomuusklinikan puoleen. Siellä asiat etenevät yleensä nopeammin kuin julkisella puolella.