Rajavalvontaako

Klo 14 50 lensi vähän suurempi potkurikone Nurmeksen yli, mikä rupesi kiinnostamaan. Realiaikaisesta lentojen seurannasta löytyi lentoreitti, kone oli lähtenyt Oulusta ja lentänyt Venäjän rajalle. Aivan rajan pintaa myöten tullut näille korkeuksille ja lähtenyt sitten Kuopion suuntaan, eli rajavalvontaa on tehostettu. Venäjän ja Valkovenäjän presidentit tapaavat tänään kantorakettien laukaisukeskuksessa Amurin alueella, presidenttien kerrotaan keskustelevan Ukrainan tilanteesta. Toivottavasti sormet pysyy poissa kantorakettien laukaisunäppäimiltä.
211045
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Hevosmiesten tietotoimiston mukaan, kyseessä ollu laulujoutsen, katselevat että joko Pielinen on sulana.

Äänestä

Lentokoneiden seuranta on ihan jännä harrastus, älypuhelimen kautta tietää lentokoneen lähtö- ja määränpään, sekä koneen tyypin ja minkäkokoinen- ja maalainen kone on kyseessä.

Äänestä
  • Jos se noin helppoa on niin miksi on tunnistuslentoja, jotka tehdään jälkipoltto päällä. Nehän ovat täysin turhia, kulut sensiaan on Suomen valtiolle, Horneteilla 13 000 €/ tunti.

    Äänestä

  • Elä kehtaa, ei näy armeijan eikä rajakoneet, vain matkustajakoneet ja reitit näkyy ja jotkut helikopterit?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Elä kehtaa, ei näy armeijan eikä rajakoneet, vain matkustajakoneet ja reitit näkyy ja jotkut helikopterit?

    Armeija kone

    Äänestä

Sotilaskoneissa harvoin transponderi päällä, siksi tunnistuslento.

Äänestä

Se olin minä 🥺

Äänestä
  • Miksi et heti sanonu, nyt vasta?!

    Äänestä

On se nykyisin hyvä, että voipi itsekin tarkkailla lentoliikennettä, mikä kone mistä tulossa ja minne menee, kun varuskunnatkin veivät meitä turvaamasta.

Äänestä

Sitten kun on käyny IV ilmavalvonta kurssin, niin tietää miten homma skulaa.

Äänestä

Ilmatilassa on viime päivinä ollut hiljaista, kun Hornetitkaan ei ole olleet piirtämässä kuvioita sinitaivaalle.

Äänestä

Justiista

Äänestä

Ei naurata

Äänestä
  • Ruotsissa on jälleen meneillään suuri väkivalta-aalto, ja tällä kertaa Uppsala on sen keskiössä. Viimeisimmät tapahtumat alkoivat kaksi viikkoa sitten Turkista – ja niiden seurauksena Uppsalassa ja Tukholmassa on kuollut yhteensä seitsemän ihmistä.

    Uhrien joukossa on muun muassa 60-vuotias nainen ja 13-vuotias lapsi. Uppsalaan on asetettu poliisin määrä poikkeustila, niin kutsuttu ”erityinen tapahtuma”, jonka avulla poliisi voi saada käyttöönsä esimerkiksi resursseja muualta maasta.

    Kuolemaan johtaneiden ampumisten lisäksi on tapahtunut lukuisia räjäytyksiä ja ampumisia, joissa ei ole tullut uhreja.

    Äänestä

  • Tilastot kääntyivät
    Vielä elokuussa Ruotsin ampumistilastot näyttivät siltä, että vuodesta saattaa tulla edellisvuotta rauhallisempi. Alkuvuoden poikkeuksellisen rajusta väkivalta-aallosta huolimatta ampumisissa kuolleita oli elokuun lopussa vain 30.

    LUE MYÖSTukholmalainen Vahe: Kaksi miestä ammuttiin kuoliaaksi, toinen kotini ja toinen työpaikkani eteen
    ”Vain”, sillä viime vuonna ampumisissa kuoli 62 ihmistä. Elokuun lopussa oli enää neljä kuukautta jäljellä tätä vuotta.

    Reilut kaksi viikkoa myöhemmin tilanne onkin täysin toinen. Kymmenessä päivässä on kuollut seitsemän ihmistä.

    Monet tapahtumista kytkeytyvät toisiinsa ja niillä on yhteinen nimittäjä: niin kutsuttu Kurdikettu, raskaan sarjan rikollinen Rawa Majid. Kansainvälisesti etsintäkuulutettu Majid on Ruotsin suurimpia huumeiden maahantuojia, väkivaltaisen jengin johtohahmo – ja täysin viranomaisten ulottumattomissa.

    Äänestä

  • Jengitaisteluja Majid on käynyt ennenkin, muun muassa viime talven suuri väkivalta-aalto liittyi tiukasti Majidin ja toisen jengin vihanpitoon.

    Tällä kertaa kyse on Majidin oman jengin, Foxtrotin, sisäisestä valtataistelusta. Foxtrotilla on valtava asema Ruotsissa, sillä he ovat pyörittäneet suurta osaa maan huumemarkkinoista.

    Nyt kuitenkin Majidin aiempi luottomies, Ismail Abdo, jota kutsutaan muun muassa lempinimillä Mansikka (Jordgubben) sekä Dr. Phil, on ajautunut suuriin erimielisyyksiin Majidin kanssa.

    SVT:n tietojen mukaan syynä ovat muun muassa eriävät mielipiteet siitä, onko hyväksyttävää käyttää lapsia ampujina tai hyökätä jengiläisten omaisia kohtaan.

    Sekä Majidin, 37, että Abdon, 33, uskotaan asuvan Turkissa. Ainakin Majidilla, mutta todennäköisesti myös Abdolla on rahalla ostettu Turkin kansalaisuus, joka tekee miehistä niin sanotusti koskemattomia. Molemmat ovat kansainvälisesti etsintäkuulutettuja ja heillä on takanaan pitkiä rikostuomioita. Heidät on myös kumpainenkin vangittu poissaolevana Ruotsissa.

    Mutta Turkki ei luovuta oman maan kansalaisia ulkomaille.

    Äänestä

  • Tapahtumat alkoivat Istanbulissa
    Viime viikkojen tapahtumat alkoivat juuri Turkissa. Istanbulissa tapahtui syyskuun kuudes päivä ampumavälikohtaus, jossa oli osallisena ainakin viisi ruotsalaista, joiden uskotaan olevan Majidin puolella. Tämä oli SVT:n tietojen mukaan kosto aiemmin tapahtuneelle iskulle, joka oli kohdistunut Abdon ryhmittymään.

    Istanbulin tapahtumat ovat osin epäselviä. On ymmärretty, että molemmilla vihamiehillä on laadittuna tappolista. Kumpikin on ykkössijalla toistensa listoilla.

    SVT:n toimittajan ja jengirikosasiantuntijan Diamant Salihun mukaan Istanbulin tapahtumista alkoi uusin koston kierre. Salihu on seurannut Ruotsin jengirikollisten toimintaa vuosien ajan, ja hän on tiettävästi ainoa, joka on saanut suoran yhteyden Majidiin.

    Sitten, vain päivä Istanbulin ampumisen jälkeen, Abdon äiti ammuttiin kuoliaaksi Uppsalassa.

    Äänestä

  • Äiteihin ei kosketa
    Salihu kertoo SVT:llä, että jengirikollisen äidin tappaminen on poikkeuksellista. Hän sanoo, ettei jengiympäristössä yleensä uskalleta hyökätä kenenkään äitiä kohtaan.

    – Jengeissä äidit nähdään pyhinä: heihin ei kosketa. Äidin kimppuun hyökkääminen on heille pahinta mitä voi tehdä – ja siitä todella tulee seurauksia. Jengiympäristössä tämä on selkeä sodanjulistus.

    Abdon äidin jälkeen on kuollut kuusi muuta ihmistä. Kaikkien osallisuudesta kyseiseen konfliktiin ei ole varmuutta. Foxtrot-jengin sisäinen kostonkierre ei näytä kuitenkaan merkkejä loppumisesta.

    – Tilanne näyttää ainakin nyt siltä, ettei tämä lopu ennen kuin esimerkiksi Rawa Majid ja muut johtohahmot hänen puoleltaan ovat kuolleet, arvioi Salihu SVT:llä.

    Avustusrahat jäihin?
    Kurdiketun ollessa ruotsalaisten ulottumattomissa on hallitus miettinyt eri keinoja. Pääministeri Ulf Kristersson (moderaatit) on ehdottanut oikeudenkäynnin järjestämistä Turkissa. Tätä ruotsalaiset syyttäjät eivät pidä realistisena.

    Energia- ja elinkeinoministeri sekä Ruotsin varapääministeri Ebba Busch (kd) puolestaan uhkasi, että hallitus voisi panna Turkkiin myönnettävät kehitysyhteistyörahat jäihin. Viime vuonna Turkkiin annettiin 80 miljoonaa kruunua, eli noin 6,7 miljoonaa euroa.

    – Tukirahat eivät voi mennä sellaisille maille, jotka eivät ota vastuuta kansalaisistaan, jotka altistavat ruotsalaiset terrorismin kaltaisille tapahtumille ja asettavat maan turvattomaan tilaan, Busch sanoi.

    Busch otti myöhemmin sanojaan takaisin saatuaan kritiikkiä oppositiolta Ruotsin Nato-prosessin vahingoittamisesta. Busch sanoi, ettei tukien vetäminen olekaan ajankohtaista eikä hän kommentoinut Turkkia vaan kehitysyhteistyörahoja yleisellä tasolla.

    Äänestä

Venäjällä leviää tieto, että Suomi on kieltänyt kaiken muun rajaliikenteen, paitsi tankeilta.

Äänestä
  • Kyllä, polkupyörillä, kävellen ja tankeilla saa suomeen tulla. Ladat täytyy jättää kotiin! 😂

    Äänestä

🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

😍 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://www.ero4.fun/girl4love

🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Klo 14 50 lensi vähän suurempi potkurikone Nurmeksen yli, mikä rupesi kiinnostamaan. Realiaikaisesta lentojen seurannasta löytyi lentoreitti, kone oli lähtenyt Oulusta ja lentänyt Venäjän rajalle. Aivan rajan pintaa myöten tullut näille korkeuksille ja lähtenyt sitten Kuopion suuntaan, eli rajavalvontaa on tehostettu. Venäjän ja Valkovenäjän presidentit tapaavat tänään kantorakettien laukaisukeskuksessa Amurin alueella, presidenttien kerrotaan keskustelevan Ukrainan tilanteesta. Toivottavasti sormet pysyy poissa kantorakettien laukaisunäppäimiltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu