Lopputalvella lämpötilat seilasivat reippaiden yöpakkasten ja iltapäivälämpöjen välillä tehden monille pilkkijärvien parkkipaikoille huimat jääpaanteet. Kun säät olivat maaliskuulla taivaallisen hienot pitkiä aikoja, myös jäille tuli niin retkiluistelijoita kuin pilkkikansaa aivan solkenaan.
Se luonnollisesti ruuhkautti niukat parkkipaikat ja erityisesti, koska jääpaanteisille luiskille eivät ihmiset etuvetoautoillaan selvästikään halunneet mennä. Neliveto-Suzukeille (ja muillekin) kuitenkin jäi oivat parkkipaikat niihin paikkoihin, mihin muilla ei ollut autolla parkkiin asiaa.
-Olikin tavattoman huojentavaa tietää, että itselle parkkipaikka todennäköisesti löytyy sieltä mistä haluaa. Lisäksi oli huojentavaa tietää, ettei edes päivällä sattuva lumituisku aiheuta ongelmia pois pääsemisen kanssa, kun Vitaran huolettomat ajo-ominaisuudet ja loistava neliveto hoitavat pois paikalta, mihin nyt yleensä kehtaa kaupunkimaasturin työntää.
Hiukkaakaan eräjormailuun taipuvaisille henkilöille voin suositella Vitaraa ääriluotettavaksi ja huolettomaksi kulkupeliksi!
Nelivedolla pääsee!!
Anonyymi
3
789
Vastaukset 3
- Anonyymi
Ohjaus vain on onneton.
- Anonyymi
Komppaan. Onko todellakin niin että Suzukin ohjausta eivät insinöörit saa kuntoon.
- Anonyymi
Onko tämä nyt sellainen huijausmoottorilla oleva?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 132186
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671108Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.2701074- 79897
- 86825
- 63798
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22706Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69691- 65681
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?138667- 46641
Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?131639Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32598Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46594- 52582
- 40554
- 55548
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y24544Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri20518Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40513