Väylävirasto:
"Mikromuovipäästöt syntyvät ajoneuvojen renkaiden, jarrujen, maalien sekä tien päällysteen ja ajoratamerkintöjen kuluessa. Mikromuovit samoin kuin merkittävä osa muista haitta-aineista kulkeutuu hulevedessä kiintoaineen mukana."
"Mikromuovipäästöt syntyvät ajoneuvojen renkaiden, jarrujen, maalien sekä tien päällysteen ja ajoratamerkintöjen kuluessa. Mikromuovit samoin kuin merkittävä osa muista haitta-aineista kulkeutuu hulevedessä kiintoaineen mukana."
Vastaukset 7
Vanhimmat
Väylävirasto (aiemmin Liikennevirasto) on selvittänyt maantie- ja rataosuuksia, joilla liikenne tai väylänpito voi aiheuttaa riskin pintavedenottamoiden käyttämän veden laadulle.
Persujen pitää kieltää sekä TUULIMYLLYT että maantiet.
Kieltäminen kuuluu vallassa olijoille, jos kielletään hyödyttömt ja haitalliset tuulimyllyt, mutta välttämättömät tiet säilytetään!
Onneksi nykypäättäjät ovat huomanneet tämän epäkohdan jo ajat sitten, ja tiemäärärahoja on leikattu vuosi vuoden perään, ja samalla autoilun kustannuksia on vastaavasti nostettu. Nykyisiä asfalttiteitä ei enää korjata, uusia ei rakenneta, eli palaamme takaisin kekkoslovakiaa edeltäneeseen aikaan? Samalla vanhojen ja vähän uudempienkin UAZ-merkkisten autojen hinnat nousee, samoin kuin kaikkien vanhempien maastoautojen. Eihän täällä muilla kohta pääse muutenkaan liikkumaan, kiitos v*****i vihreät...
Viimeinen vaihtoehto on 4-veto traktorin hankkiminen joille se on mahdollista, muut toteuttakoon nopeutettuna sitä vihreää siirtymää ja alkakoot harjoitella tuohivirsujen tekoa!
Tuuliroottoreiden jäätäminen on paljon pahempi juttu kyllä!
Tuulimyllyissä kaikki on pahempaa.