Avustuksia odotellessa. Onko Rientolassa muuta elämää olemassakaan, kuin eräs emäntä oman jälkikasvunsa kanssa touhottaa?
Kuulettaa ettei alkuperäiset kyläläiset ole lainkaan kiinnostuneita moisesta.
Kuulettaa ettei alkuperäiset kyläläiset ole lainkaan kiinnostuneita moisesta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jaa no tuota vai niin
Hyvä, että joku jaksaa "touhottaa". Satavuotias talo on pidetty kunnossa ja tarpeellinen pienen kylän kokoontumispaikka ja kokoustamispaikka. Taitaa olla vanhojen. säilytettävien rakennusten luettolassa.
Eikös taloa ole kunnostettukin viime aikoina, olihan siitä ja toiminnasta lehdessäkin juttua jokin aika sitten? Ei tuosta liene ainakaan mitään haittaa kenellekään, jos kylällä on käytettävissä kokoontumistila.
Onhan siitä tietysti vaivaa ja kulujakin talon ylläpidosta, mutta jos intoa ja ahkeruutta joillakin riittää, niin ei siinä ainakaan ole kadehtimiseen aihetta kenellekään.
Juuri, näin! Tuokin talo on palvellut kylän ihmisiä monen sukupolven ajan. Välillä nukkunut Ruususen unta ja uusi sukupolvi herättänyt sen vapaaehtoistyöllä. Harrastushan se on ollut, kukaan ei ole siinä rahallista hyötyä saanut. Idyllinen paikka kesällä ja vain 3km:n päässä keskustasta.
Kerran olen käynyt bocciaa pelaamassa muutama vuosi sitten, kyllä siellä satavuotiaalta haiseekin sisällä.
Ottia tuota ja trallallaa! Antaa touhottaa, ei se toisilta pois ole! O Hopsansaa ja lullatilei, ei huolet paina ei.
Kun souverosti kouvaa ja sitä rataa, jep jep!😊
Taitaahan tuossa olla useampikin touhuaja, ovat tainneet saada siellä jotain aikaiseksikin. Miksi ei kyläläisille passaa?