Tunnistakaa aliravitsemus ajoissa!

Kirjoitan oman kokemukseni pitkään jatkuneesta aliravitsemuksesta, ja olisi kiva kuulla muidenkin tarinoita, että tietäisi onko tämä yleistä. Kyse minulla on ollut liian vähästä syömisestä, ei tietyn ruoka-aineen välttelystä. Olen nyt, 47 vuotiaana, tajunnut mitä kaikkea aliravitsemus voi aiheuttaa. 18 vuotiaana loppui kuukautiset, koska söin niin vähän. Gynekologi sanoi, että syö enemmän, mutta ei siitä sen enempää. Silloin olisi voinut patistaa ravitsemusterapeutille, koska sellainen osaa esittää asian niin että ymmärtää. Hormonihoidolla menkat tuli takaisin, ja ekan lapsen syntymän jälkeen toimi ilman lääkkeitä. Ei kukaan missään vaiheessa kertonut mitä kaikkea aliravitsemus tuo tullessaan, eli ikäviäkin fyysisiä oireita. Pikkukhiljaa on pahentuneet ummetukset, vatsan turvottelu, päänsäryt, väsymys, rauta-arvot olemattomat. Puoli vuotta sitten patistettiin ravitsemusterapeutille rauta-arvojen takia, ja juurisyy olikin yleinen aliravitsemus. Olen syönyt ihan naurettavan vähän ja sekin mitä on syönyt on ollut kuitupainoitteista. Ei energiaa nimeksikään. Elimistö on käynyt säästöliekillä kymmeniä vuosia. Olen saanut näläntunteesta vain lisää virtaa, kun toiset taas on nälissään apaattisia, väsyneitä. Syötyään on ollut ikävän kylläinen olo. Noidankehä on valmis. Viime vuosi oli ratkaiseva, koska tein erityisen kovaa treeniä neljä kertaa viikossa ja lisäksi arkiliikunta. Painoindekseillä ei ole tässä suurta merkitystä, mutta tiedoksi, että 167 cm / 50.5 kg oli pitkään. Viime vuosina meni jopa 49 kg puolelle. Monen päivän sairastaminen ei edes laskenut enää painoa kun ei ollut mistä pudottaa.
Haluan tällä myös herätellä nuorempia, jotka syövät liian vähän, ja tietävät sen mutta eivät ajattele sen aiheuttavan mitään ongelmia. Minäkin ajattelin, että mitä sitä nyt aikaansa käyttää syömiseen. Mahakin turpoaa, on ikävä olla ja housut kiristää. Tulee lisää painoa ja liikkuminen on raskaampaa. On kiva olla kevyt! Tilanne vaan on se, että siitä tulee tihentyvä kierre, joka lopulta jumittuu. Elimistö alkaa käydä säästöliekillä eikä enää pysty ottamaan ravintoa vastaan. Ei sillai loputtomiin jaksa, olo huononee eikä pysty syömään vaikka joskus haluaisi. Kultainen keskitie pitää löytää, ja sitä tässä itse olen etsmässä terapeutin avulla. Hyviä neuvoja olen saanut kolmelta käynniltä!
0676
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu