Pakkohoito kokemuksia

Lienetköhän alalla oleva hoitaja, tai lääkäri? Sen verran täysin kritiikitöntä, maalailevaa, lapsellista ja lähes fantasianomaista tekstisi tuotos on.

Vastaavanlaista hoidon ylikehumista ja hoitoon menemisen mainostamista tekstisi sävy on ollut palstalla aiemminkin. Etenkin silloin, kun joku sattuu vähänkään kritisoimaan psykiatriaa ja alan hoitoköytäntöjä, tai hoitomuotoja. Liian läpinäkyvää tuo sinun yrittämisesi ja se, mikä taka-ajatus siinä on.

Esille tuomasi näkemykset eivät vain vastaa sitä todellisuutta, ja sitä millaista "hoito" on käytännössä oikeasti ihmisten kohdalla sairaaloissa ja avopuolella.

Anonyymi kirjoitti:

Lienetköhän alalla oleva hoitaja, tai lääkäri? Sen verran täysin kritiikitöntä, maalailevaa, lapsellista ja lähes fantasianomaista tekstisi tuotos on.

Vastaavanlaista hoidon ylikehumista ja hoitoon menemisen mainostamista tekstisi sävy on ollut palstalla aiemminkin. Etenkin silloin, kun joku sattuu vähänkään kritisoimaan psykiatriaa ja alan hoitoköytäntöjä, tai hoitomuotoja. Liian läpinäkyvää tuo sinun yrittämisesi ja se, mikä taka-ajatus siinä on.

Esille tuomasi näkemykset eivät vain vastaa sitä todellisuutta, ja sitä millaista "hoito" on käytännössä oikeasti ihmisten kohdalla sairaaloissa ja avopuolella.

Lue lisää

Myös sinun näkemyksesi on vain sinun näkemyksesi, joka on erityisen negatiivinen ja muiden kokemuksia halveksiva.

Anonyymi kirjoitti:

Lienetköhän alalla oleva hoitaja, tai lääkäri? Sen verran täysin kritiikitöntä, maalailevaa, lapsellista ja lähes fantasianomaista tekstisi tuotos on.

Vastaavanlaista hoidon ylikehumista ja hoitoon menemisen mainostamista tekstisi sävy on ollut palstalla aiemminkin. Etenkin silloin, kun joku sattuu vähänkään kritisoimaan psykiatriaa ja alan hoitoköytäntöjä, tai hoitomuotoja. Liian läpinäkyvää tuo sinun yrittämisesi ja se, mikä taka-ajatus siinä on.

Esille tuomasi näkemykset eivät vain vastaa sitä todellisuutta, ja sitä millaista "hoito" on käytännössä oikeasti ihmisten kohdalla sairaaloissa ja avopuolella.

Lue lisää

Pitääkö olla hoitaja tai lääkäri että voi hyötyä hoidosta?

Anonyymi kirjoitti:

Pitääkö olla hoitaja tai lääkäri että voi hyötyä hoidosta?

Heidän, eli alalla olevien pitäisi itse kokea ne samat vastaavat menettelyt, joiden kohteeksi ovat joutuneet aivan liian monet sinisilmäisesti systeemiin uskovat ihmiset. Joita ei edes ihmisinä pidetä, vaan he ovat systeemiin ja sen tarkoitusperien ajamiseen ja lääkeyhtiöiden rikastuttamiseen alistettuja orjia.

Mitään kunnollista, oikeata ja todellista hyötyä ja hoitoa eivät ne elämässään vaikeuksiin joutuneet saa. Muuta kuin pakkohoitoihin, lääkkeiden ottamista, ja koko elämänajaksi diagnoosin aiheuttama stigma, joka seuraa koko loppuelämän ajan. Mitään somaattisia sairauksia ei tutkita, koska ihmisiä ei edes kuunnella, kun he menevät valittelemaan vähänkään vaivojaan esim. julkisella puolelle. Koska siellä omakannassa ja muissa terveystiedoissa ja sairaushistoriassa lukee ja seisoo psykiatrinen diagnoosi, joka määrittelee potilaan koko aseman terveyspuolen hoitotahon edessä. Ja eihän psyykkisen diagnoosin omaavat tietenkään voi koskaan sairastua myöskin somaattisesti. Näinhän siellä terveydenhuollossa ajatellaan.

Itse kun jouduin tapaturmaan pari vuotta, tämä kävi hyvin selväksi. Pistettiin istumaan seuraavan päivän puolella psykiatrin eteen. Mistäköhän syystä, se jäi hieman epäselväksi. Psykiatrihan se niitä tapaturmia ja niiden aiheuttamia vammoja hoitaa? Ja nyt sitten olen yrittänyt toipua parhaani mukaan siitä tapaturmasta seuranneesta aivovammasta, ja täysin yksin. Niin että kuvittelenko minä todella, ettei muka psykiatrinen diagnoosi vaikuta millään tavalla saamaasi kohteluun ja asenteisiin? Ja ei tietenkään psykiatrisen diagnoosin joskus aiemmin historiassa saanut voi sairastua paitsi somaattisesti, neurologisesti ja joutua tapaturmaan ja saada aivovammaa.

Anonyymi kirjoitti:

Pitääkö olla hoitaja tai lääkäri että voi hyötyä hoidosta?

Jokaiselle olisi erityisen tervehdyttävää ja omia vähän strereotypisiä ja asenteellista suhtautumista psyykkisistä sairauksista kärsiviä kohtaan omaaville terveydenhuolto ja psykiatrian alalla oleville kokeilla välillä sitä roolinvaihtoa. Eli kokeilla, miltä tuntuu olla pakkohoitoon joutunut potilas. Ihan vaihteeksi niinkin päin. Voisi olla hyvinkin valaiseva ja omaa maailmankuvaa ja ajattelua muuttava kokemus. Koska niillä, joilla ei ole omakohtaisia kokemuksia, tai eivät kykene asettumaan toisen asemaan, ei voi ikinä ymmärtää esim. niitä, joilla oikeasti on ollut todella huonoja kokemuksia psykiatriasta, hoitohenkilöstön asenteellisuudesta potilasta kohtaan ja käytetyistä hoidoista ja pakkohoidon käytännöistä.

Anonyymi kirjoitti:

Jokaiselle olisi erityisen tervehdyttävää ja omia vähän strereotypisiä ja asenteellista suhtautumista psyykkisistä sairauksista kärsiviä kohtaan omaaville terveydenhuolto ja psykiatrian alalla oleville kokeilla välillä sitä roolinvaihtoa. Eli kokeilla, miltä tuntuu olla pakkohoitoon joutunut potilas. Ihan vaihteeksi niinkin päin. Voisi olla hyvinkin valaiseva ja omaa maailmankuvaa ja ajattelua muuttava kokemus. Koska niillä, joilla ei ole omakohtaisia kokemuksia, tai eivät kykene asettumaan toisen asemaan, ei voi ikinä ymmärtää esim. niitä, joilla oikeasti on ollut todella huonoja kokemuksia psykiatriasta, hoitohenkilöstön asenteellisuudesta potilasta kohtaan ja käytetyistä hoidoista ja pakkohoidon käytännöistä.

Lue lisää

Se olisi hienoa, ja varmaan toisi paljon positiivista mielenterveystyöhön, mutta maailma on mitä on. Eihän kaikki potilaatkaan yritä asettautua hoitohenkilökunnan housuihin, tai ymmärtää että mitä tehdään ja miksi.

Oma valistunut arvaukseni on se että noin 70% kuntoutujista on enempi vähempi tyytyväisiä hoitoon. Ei siksi etteikö siihen jäljelle jäävään osuuteen mahtuisi tragedioita, mutta yhtälailla sinne mahtuu sitä "ammattimaista" valittamistakin. Ongelma on siinä, että se valittamisen ilosta tehty valittaminen, ei kehitä mielenterveystyötä, tai pelasta ihmisiä niiltä tragedioilta.

Anonyymi kirjoitti:

Pitääkö olla hoitaja tai lääkäri että voi hyötyä hoidosta?

Ei voi tietää, olisiko hoidosta joissain tapauksissa hyötyä kyseiselle ammattikunnalle, mutta joskus voisi olla hyödyllistä kokeilla, josko vaikka olisikin.

Anonyymi kirjoitti:

Jokaiselle olisi erityisen tervehdyttävää ja omia vähän strereotypisiä ja asenteellista suhtautumista psyykkisistä sairauksista kärsiviä kohtaan omaaville terveydenhuolto ja psykiatrian alalla oleville kokeilla välillä sitä roolinvaihtoa. Eli kokeilla, miltä tuntuu olla pakkohoitoon joutunut potilas. Ihan vaihteeksi niinkin päin. Voisi olla hyvinkin valaiseva ja omaa maailmankuvaa ja ajattelua muuttava kokemus. Koska niillä, joilla ei ole omakohtaisia kokemuksia, tai eivät kykene asettumaan toisen asemaan, ei voi ikinä ymmärtää esim. niitä, joilla oikeasti on ollut todella huonoja kokemuksia psykiatriasta, hoitohenkilöstön asenteellisuudesta potilasta kohtaan ja käytetyistä hoidoista ja pakkohoidon käytännöistä.

Lue lisää

Miksi se ei olisi valaisevaa myös potilaalle hypätä hoitajan kenkiin ja yrittää hoitaa?

Sama valaiseva ajatusleikki toimii yhtä hyvin myös sinnepäin jos vaan omaa vähän inhimillistä empatiaa.

Anonyymi kirjoitti:

Lienetköhän alalla oleva hoitaja, tai lääkäri? Sen verran täysin kritiikitöntä, maalailevaa, lapsellista ja lähes fantasianomaista tekstisi tuotos on.

Vastaavanlaista hoidon ylikehumista ja hoitoon menemisen mainostamista tekstisi sävy on ollut palstalla aiemminkin. Etenkin silloin, kun joku sattuu vähänkään kritisoimaan psykiatriaa ja alan hoitoköytäntöjä, tai hoitomuotoja. Liian läpinäkyvää tuo sinun yrittämisesi ja se, mikä taka-ajatus siinä on.

Esille tuomasi näkemykset eivät vain vastaa sitä todellisuutta, ja sitä millaista "hoito" on käytännössä oikeasti ihmisten kohdalla sairaaloissa ja avopuolella.

Lue lisää

lienetkö taas siitä lääkejehovien prosenttijengistä, kun et ymmärrä että suurin osa potilaista saa hoidota sitä tarvitsemaansa apua omaan elämäänsä?

Anonyymi kirjoitti:

lienetkö taas siitä lääkejehovien prosenttijengistä, kun et ymmärrä että suurin osa potilaista saa hoidota sitä tarvitsemaansa apua omaan elämäänsä?

Se on sinun uskomuksesi, tai näkemyksesi, että muka suurin osa saisi nykyisistä hoidoista itselleen jotakin hyötyä, tai apua. Tuo ei edes välttämättä pohjaudu mihinkään faktoihin, tai edes mihinkään relevantteihin tutkimustuloksiin. Aika iso osa potilaista, tai aiemmin palveluita käyttäneistä on lähtenyt kokonaan pois niiden palveluiden piiristä, lähinnä siksi, että ei ole kokenut, tai saanut niistä mitään hyötyä, tai sitä mitä toivoi.

Jos hoito on, nk se on yleensä useimmiten ollut ainakin viimeisten 20-30 vuoden aikana, on vain potilaan, tai siis monikossa potilaiden diagnosointia, kategorisoimista, lääkemääräämistä ja leimaamista koko loppuelämäksi, ja koska se ( psykiatria) on useimmiten liian sairauskeskeistä, ei keskustelu ja oireiden syiden selvittämistä, niin enpä usko, että niillä palveluilla tekee yhtään mitään.

Jos se olisi avoimen dialogin tyyppistä, elämässä tapahtuneiden ja tapahtumien selvittämistä, sekä potilaan kuuntelemista ja hänen ymmärtämistään ja kohtaamista samalta tasolta, ihminen ihmisenä, niin sitten niitä palveluita kannattaisi käyttää. Mutta se edellyttää aika tavalla paljon koko psykiatrian alan, käytössä olevien hoitomenetelmien, asenteiden ja koko hoitokulttuurin ja sen ilmapiirin uudistamista ja muuttamista. Humaanimpaan ja inhimillisempään suuntaan.

Anonyymi kirjoitti:

Se on sinun uskomuksesi, tai näkemyksesi, että muka suurin osa saisi nykyisistä hoidoista itselleen jotakin hyötyä, tai apua. Tuo ei edes välttämättä pohjaudu mihinkään faktoihin, tai edes mihinkään relevantteihin tutkimustuloksiin. Aika iso osa potilaista, tai aiemmin palveluita käyttäneistä on lähtenyt kokonaan pois niiden palveluiden piiristä, lähinnä siksi, että ei ole kokenut, tai saanut niistä mitään hyötyä, tai sitä mitä toivoi.

Jos hoito on, nk se on yleensä useimmiten ollut ainakin viimeisten 20-30 vuoden aikana, on vain potilaan, tai siis monikossa potilaiden diagnosointia, kategorisoimista, lääkemääräämistä ja leimaamista koko loppuelämäksi, ja koska se ( psykiatria) on useimmiten liian sairauskeskeistä, ei keskustelu ja oireiden syiden selvittämistä, niin enpä usko, että niillä palveluilla tekee yhtään mitään.

Jos se olisi avoimen dialogin tyyppistä, elämässä tapahtuneiden ja tapahtumien selvittämistä, sekä potilaan kuuntelemista ja hänen ymmärtämistään ja kohtaamista samalta tasolta, ihminen ihmisenä, niin sitten niitä palveluita kannattaisi käyttää. Mutta se edellyttää aika tavalla paljon koko psykiatrian alan, käytössä olevien hoitomenetelmien, asenteiden ja koko hoitokulttuurin ja sen ilmapiirin uudistamista ja muuttamista. Humaanimpaan ja inhimillisempään suuntaan.

Lue lisää

Haluatko ihan oikeasti kuulla minun näkemykseni? Ei se mitään kerron silti.

Minun oma pälli tarina lähtee liikkeelle jo hyvin varhaisesta lapsuudesta. Siihen mahtuu paljon kaikkea, on hoitovirhettä ja lapsiomaisena olemista jne jne...

Arvatenkin sain hyvin varhaisessa lapsuudessa jo tietää että hoito on huonoa.

Koska kohtalolta ei puutu ironiaa, jouduin aikuisena tekemisiin erilaisten pälli puolen tutkimusten ja kyselyiden kanssa.

Mikä ihana tilaisuus todistaa miten huonoa hoito onkaan!

Mutta eihän siitä ironiaa puuttunut vaan elämäni jatkoi tutulla pettymysten radalla. Tutkimus ja kysely toisensa jälkeen ne osoittivat kiistatta että hoito oli hyvää sille suurelle yleisölle, jolle se on suunnattu ja räätälöity.

Se ei poista sitä tosiasiaa, että minä sain huonoa hoitoa, se ei poista sitä tosiasiaa etten saanut oikeaa diagnoosia ajoissa, enkä apua ongelmiini, eikä se poista sitä tosiasiaa, ettei omaisenikaan saanut oikeaa diagnoosia ja apua hänen ongelmiinsa. Eikä se poista sitä tosiasiaa, että minä kuulun siihen vähemmistöön, joka ei selkeästikään hyötynyt siitä suurelle yleisölle tarkoitetusta hoidosta.

Hoito on kuin markkinatalous. Se on kehittynyt satojen vuosien aikana ja se on paras systeemi, mitä meillä tällä hetkellä on. Ehkä joku joskus saa kehitettyä avoimen dialogin siihen malliin että siitä saadaan pitäviä tuloksia, ja että se toimintamallina pystytään monistamaan ja juurruttamaan palvelurakenteisiin.

Sitä päivää odotellessa.

Avoimesta dialogista täytyy muistaa, että se ei ole lääkkeetöntä hoitoa, eikä se tule poistamaan kaikkea sairaudentunnottomuutta tai hoidonvastaisuutta. Voi olla että olen tapani mukaan väärässä, mutta pelkään, että se jopa vaatii aika paljonkin näitä asioita onnistuakseen.

Ihmisillähän olisi jo nyt mahdollisuus hakeutua avoimen dialogin hoitoon, mutta ei taida täältäkään sellaisia löytyä.

Näyttäisi siis siltä, että tässäkin asiassa hoidon varsinaiset kehittäjät ovat erikseen, ja useimmille sairaudentunnottomille avoin dialogi on vain oman sairauden ilmentymä.

Enkä varsinaisesti usko että avoin dialogi tuo mullistavia muutoksia esimerkiksi toipumisorientaatioon nähden joka on jo laajasti levinnyt suomenniemellä.

Jos aidosti uskotte avoimeen dialogiin, niin olkaa mukana sen kehittämisessä. Ottakaa selvää miten muita toimintamalleja levitetään, tehkää laatukriteeristöä ja tutkikaa miten se vaikuttaa vaikkapa omaisiin.

Ottakaa pää pois sieltä lääkkeiden haittavaikutusten pensaasta, ja tutustukaa mitä mielenterveys ja sen hoito on.

Edelliselle kommentoijalle: Olet aivan oikeassa esille tuomissasi näkökulmissa. Minulla ei tuohon ole oikeastaan mitään lisättävää. Koska tekstissäsi on aika hyvin kiteytetty ne olennaisimmat asiat, mitä psykiatriassa, sen käyttämissä hoitomuodoissa ja periaatteissa on vikana.

Itsellänikin on ollut vähän samanlaisia kokemuksia käyttäessäni joskus aikoinaan psykiatrisia palveluita, tai muita terveydenhuollon palveluita.

Minullakin oli taustalla traumaattisia kokemuksia, mutta niitä ei koskaan otettu esille, eikä selvitelty. Puhumattakaan mistään "traumaterapiasta". Sitä ei koskaan edes tarjottu. Jätettiin vain kylmästi yksin. Ilmeisesti eivät edes uskoneet, kun sanoin, että minut on joskus raiskattu. Tämä siis tapahtui julkisella puolella. Kävi hyvin selväksi, millaisena potilaana minua pidettiin. Niin että kerran hullu, aina hullu. Joskus annettu diagnoosi leimaa koko ihmisen, ja sen millaisena hänet nähdään. Ja sanottiin, että pitäisi syödä niitä neuroleptejä koko elämän ajan. Sillähän ne elämässä koetut traumat todellakin selviävät ja katoavat. Että sellaista "laadukasta" ja "hyvätasoista "psykiatriaa.

Anonyymi kirjoitti:

Edelliselle kommentoijalle: Olet aivan oikeassa esille tuomissasi näkökulmissa. Minulla ei tuohon ole oikeastaan mitään lisättävää. Koska tekstissäsi on aika hyvin kiteytetty ne olennaisimmat asiat, mitä psykiatriassa, sen käyttämissä hoitomuodoissa ja periaatteissa on vikana.

Itsellänikin on ollut vähän samanlaisia kokemuksia käyttäessäni joskus aikoinaan psykiatrisia palveluita, tai muita terveydenhuollon palveluita.

Minullakin oli taustalla traumaattisia kokemuksia, mutta niitä ei koskaan otettu esille, eikä selvitelty. Puhumattakaan mistään "traumaterapiasta". Sitä ei koskaan edes tarjottu. Jätettiin vain kylmästi yksin. Ilmeisesti eivät edes uskoneet, kun sanoin, että minut on joskus raiskattu. Tämä siis tapahtui julkisella puolella. Kävi hyvin selväksi, millaisena potilaana minua pidettiin. Niin että kerran hullu, aina hullu. Joskus annettu diagnoosi leimaa koko ihmisen, ja sen millaisena hänet nähdään. Ja sanottiin, että pitäisi syödä niitä neuroleptejä koko elämän ajan. Sillähän ne elämässä koetut traumat todellakin selviävät ja katoavat. Että sellaista "laadukasta" ja "hyvätasoista "psykiatriaa.

Lue lisää

Täällä sinun on turha valittaa saamaasi tai saamatta jäänyttä hoitoa. Täällä kritiikkiäsi mahdollisesti lukevat eivät päätä psykiatriasta eikä psykiatrisesta hoidosta.

Mutta ehkä tämä palsta itsessään on hoitoa ja terapiaa niille, jotka haluavat oikein joukolla kiukutella.

Anonyymi kirjoitti:

Täällä sinun on turha valittaa saamaasi tai saamatta jäänyttä hoitoa. Täällä kritiikkiäsi mahdollisesti lukevat eivät päätä psykiatriasta eikä psykiatrisesta hoidosta.

Mutta ehkä tämä palsta itsessään on hoitoa ja terapiaa niille, jotka haluavat oikein joukolla kiukutella.

Lue lisää

En todellakaan usko, että tällä palstalla pörräisi kovin suurta määrää psykiatreja, THL: n, tai muiden sosiaali ja terveysasioista päättävissä tahoissa olevia virkahenkilöitä. He lienevät poteroituneet sinne "norsunluutorneihinsa", jo aika päiviä sitten ja kuvittelevat tehneensä oikeita hoitolinjauksia, tietävänsä kaikesta kaiken, ja olevansa oikeassa kaikesta, vaikka totuus on se, että etenkään julkisella puolella heidän tekemänsä päätökset ja hoidon taso ja laatu ovat olleet surkeita jo useamman vuosikymmenen, ei muutaman vuoden ajan. Se, että kaiken syyksi laitetaan resurssien puute ja pitkät hoitojonot, eivät muuta niitä tosiasioita, että hoitomenetelmät ja hoidon laatu ovat olleet surkeita ja huonolaatuisia jo pidemmän aikaa. Julkisella puolella hoito on ollut lähinnä vain potilaiden diagnosointia, lääkkeiden määräämistä ja tarpeetonta leimaamista. Mm. traumaterapiaa sieltä ei anneta. Eikä etenkään, jos potilaalle on jo aiemmin lätkäisty jokin muu mt-diagnoosi, joka niin selittää kaiken muun oireilun, mitä ihmiselle tulee kenties myöhemminkin elämässä. Eikö ole huisin kätevää ja helppoa tuo psykiatrin työ, kun vain tsekkaa koneelta, mitä muut lekurit ovat aiemmin potilaasta sinne skriivanneet ja painaa kumileimasimella samat tarinat, diagnoosit ja hoitopäätökset uudestaan potilaalle. Ja sehän ei ole jo valmiiksi otettua asennetta ja asenteellisuutta? Eikö niin?

Anonyymi kirjoitti:

En todellakaan usko, että tällä palstalla pörräisi kovin suurta määrää psykiatreja, THL: n, tai muiden sosiaali ja terveysasioista päättävissä tahoissa olevia virkahenkilöitä. He lienevät poteroituneet sinne "norsunluutorneihinsa", jo aika päiviä sitten ja kuvittelevat tehneensä oikeita hoitolinjauksia, tietävänsä kaikesta kaiken, ja olevansa oikeassa kaikesta, vaikka totuus on se, että etenkään julkisella puolella heidän tekemänsä päätökset ja hoidon taso ja laatu ovat olleet surkeita jo useamman vuosikymmenen, ei muutaman vuoden ajan. Se, että kaiken syyksi laitetaan resurssien puute ja pitkät hoitojonot, eivät muuta niitä tosiasioita, että hoitomenetelmät ja hoidon laatu ovat olleet surkeita ja huonolaatuisia jo pidemmän aikaa. Julkisella puolella hoito on ollut lähinnä vain potilaiden diagnosointia, lääkkeiden määräämistä ja tarpeetonta leimaamista. Mm. traumaterapiaa sieltä ei anneta. Eikä etenkään, jos potilaalle on jo aiemmin lätkäisty jokin muu mt-diagnoosi, joka niin selittää kaiken muun oireilun, mitä ihmiselle tulee kenties myöhemminkin elämässä. Eikö ole huisin kätevää ja helppoa tuo psykiatrin työ, kun vain tsekkaa koneelta, mitä muut lekurit ovat aiemmin potilaasta sinne skriivanneet ja painaa kumileimasimella samat tarinat, diagnoosit ja hoitopäätökset uudestaan potilaalle. Ja sehän ei ole jo valmiiksi otettua asennetta ja asenteellisuutta? Eikö niin?

Lue lisää

Minäkin ja kuka tahansa voisi tehdä tuota jobia. Sen kun vaan katsoo koneelta, mitä muut ovat sinne kirjoittaneet ja jatkaa samaa tarinaa kunkin tapaamansa potilaan kohdalla. Ei tuo vaadi vaivautumista, eikä älliä yhtään sen enempää tuo psykiatrin ammatti ja työ. Näköjään.

Anonyymi kirjoitti:

Täällä sinun on turha valittaa saamaasi tai saamatta jäänyttä hoitoa. Täällä kritiikkiäsi mahdollisesti lukevat eivät päätä psykiatriasta eikä psykiatrisesta hoidosta.

Mutta ehkä tämä palsta itsessään on hoitoa ja terapiaa niille, jotka haluavat oikein joukolla kiukutella.

Lue lisää

Moni systeemiin ja sen toimintaan, käytössä oleviin hoitokeinoihin tai oikeastaan niiden kunnolla toimimattomuuteen varmaan purkaa kokemuksiensa takia enemmänkin sitä pettymystään tälle palstalle. Kaikki tunteet ja kokemuksista kertomiset juontavat aina juurensa, tai johtuvat jostakin. En usko, että tämä palsta toimii kovin hyvin terapian keinona, vaikka kirjoittaminen sinällään voi sitä parhaimmillaan ollakin. On tälle palstalle varmasti kirjoittanut joitakin ihan oikeasti terapiamielessä. Ja niin saa tehdäkin. Kiukku ja pettymys ovat kuitenkin tunteina aivan kaksi erilaista tunnetta. Aina ei voi tietää, mikä tunne ketäkin kirjoittajaa milloinkin ohjaa, tai minkä tunteen seurauksena ihminen kirjoittaa.

Ja miksi ei saisi somessa kertoa tai tuoda esille omaa kiukkuaan, tai pettymystään? Minusta kaikki tunteet ja niiden ilmaiseminen ovat sallittuja, kunhan sen tekee rakentavasti ja asiallisesti. Jos joku vetää siitä herneet nenäänsä tai ei pidä siitä, niin se on hänen oma puutteensa. Hän ei silloin kykene asettumaan toisen asemaan, tai hänen kokemuksiinsa. Toisen ymmärtäminen edellyttää toisen asemaan, tunteisiin, kokemuksiin ja elämäntilanteeseen asettumista ja kykenemistä siihen. Ja sitä tarvittaisiin ennen kaikkea enemmän mt-alalla toimivilta, mutta myös ihan meiltä jokaiselta, toisen kanssa kulkijalta, ystävältä, naapurilta etc.

Mitä tulee psykiatriaan, niin olisi toivottavaa, että alalla olevat tekisivät enemmän niitä galluppeja, ulottaisivat niitä kyseyjä myös niidenkin potilaiden kohdalle, jotka ovat aiemmin käyttäneet mt-palveluita, mutta eivät jostakin syystä niitä enää käytä. Koska kukaan ei lopeta palveluiden käyttämistä ilman mitään taustalla olevaa tärkeää syytä. Hoidon ja palveluiden laadun kehittämiseen tarvitaan hyvin paljon myös potilaiden näkökulmaa, koska hehän ne ovat niitä, jotka niitä palveluita joko tarvitsevat, tai käyttävät. Jos potilaiden mielipiteet ja toiveet oman hoidon ja käytössä olevien hoitokeinojen suhteen jätetään sivuun, eikä niitä noteerata, silloin tehdään erittäin suuri virhe.

Kyselyt kannattaa tehdä palveluiden parantamiseksi, hoidon, käytössä olevien hoitokeinojen ja menetelmien, ilmapiirin ja hoidon kehittämiseksi. Resurssien lisääminen on toki tärkeää, mutta se ei ainoastaan riitä. Siihen tarvitaan rinnalle myös hoitomenetelmien ja palveluiden laadun kehittämistä.

Anonyymi kirjoitti:

En todellakaan usko, että tällä palstalla pörräisi kovin suurta määrää psykiatreja, THL: n, tai muiden sosiaali ja terveysasioista päättävissä tahoissa olevia virkahenkilöitä. He lienevät poteroituneet sinne "norsunluutorneihinsa", jo aika päiviä sitten ja kuvittelevat tehneensä oikeita hoitolinjauksia, tietävänsä kaikesta kaiken, ja olevansa oikeassa kaikesta, vaikka totuus on se, että etenkään julkisella puolella heidän tekemänsä päätökset ja hoidon taso ja laatu ovat olleet surkeita jo useamman vuosikymmenen, ei muutaman vuoden ajan. Se, että kaiken syyksi laitetaan resurssien puute ja pitkät hoitojonot, eivät muuta niitä tosiasioita, että hoitomenetelmät ja hoidon laatu ovat olleet surkeita ja huonolaatuisia jo pidemmän aikaa. Julkisella puolella hoito on ollut lähinnä vain potilaiden diagnosointia, lääkkeiden määräämistä ja tarpeetonta leimaamista. Mm. traumaterapiaa sieltä ei anneta. Eikä etenkään, jos potilaalle on jo aiemmin lätkäisty jokin muu mt-diagnoosi, joka niin selittää kaiken muun oireilun, mitä ihmiselle tulee kenties myöhemminkin elämässä. Eikö ole huisin kätevää ja helppoa tuo psykiatrin työ, kun vain tsekkaa koneelta, mitä muut lekurit ovat aiemmin potilaasta sinne skriivanneet ja painaa kumileimasimella samat tarinat, diagnoosit ja hoitopäätökset uudestaan potilaalle. Ja sehän ei ole jo valmiiksi otettua asennetta ja asenteellisuutta? Eikö niin?

Lue lisää

Maailma on jo hyvän aikaa pyörinyt tiedolla johtamisen ympärillä. Tällä foorumilla ei valitettavasti ole tarjota mitään objektiivista tietoa, eikä se siksi kelpaa tiedolla johtamisen perustaksi.

Hototaho, sen hallinto, tai kehittäminen ei tietenkään ole täydellistä, sellaista ei olekkaan, mutta hoitotaholle riittää, että se on parempaa, tai että se tietää enemmän siitä hoidon vaikuttavuudesta, kun hoidettava itse, joka ei itse saa mitään itseään hoitavaa aikaiseksi.

Tiedolla johtaminen tarkoittaa käytännössä myös sitä, että on kokeiltu ihan tarpeeksi monta kertaa, lähteekö se psykoosi sairaus traumaterapialla, ja tiedetään että ei lähde. Jos kuvittelet hyötyväsi traumaterapiasta, niin voit kuvitella myös itsesi maksamaan sen terapian.

Vai onko se mielenterveyshoito liian ilmaista, kun kuvitellaan, ettei itse tarvitse tehdä mitään sen eteen?

Anonyymi kirjoitti:

Minäkin ja kuka tahansa voisi tehdä tuota jobia. Sen kun vaan katsoo koneelta, mitä muut ovat sinne kirjoittaneet ja jatkaa samaa tarinaa kunkin tapaamansa potilaan kohdalla. Ei tuo vaadi vaivautumista, eikä älliä yhtään sen enempää tuo psykiatrin ammatti ja työ. Näköjään.

Lue lisää

Miksi sitten maailma joka on täynnä helppoheikkejä ei tee sitä? Miten meillä voi olla psykiatri pula?

Anonyymi kirjoitti:

Maailma on jo hyvän aikaa pyörinyt tiedolla johtamisen ympärillä. Tällä foorumilla ei valitettavasti ole tarjota mitään objektiivista tietoa, eikä se siksi kelpaa tiedolla johtamisen perustaksi.

Hototaho, sen hallinto, tai kehittäminen ei tietenkään ole täydellistä, sellaista ei olekkaan, mutta hoitotaholle riittää, että se on parempaa, tai että se tietää enemmän siitä hoidon vaikuttavuudesta, kun hoidettava itse, joka ei itse saa mitään itseään hoitavaa aikaiseksi.

Tiedolla johtaminen tarkoittaa käytännössä myös sitä, että on kokeiltu ihan tarpeeksi monta kertaa, lähteekö se psykoosi sairaus traumaterapialla, ja tiedetään että ei lähde. Jos kuvittelet hyötyväsi traumaterapiasta, niin voit kuvitella myös itsesi maksamaan sen terapian.

Vai onko se mielenterveyshoito liian ilmaista, kun kuvitellaan, ettei itse tarvitse tehdä mitään sen eteen?

Lue lisää

Jos itse ei mitään sen eteen tee, niin ei siitä voi toipuakaan, tai parantua.
Kukaan ei tee sitä toisen puolesta, ei edes pysty tekemään. Suurin osa työstä täytyy tehdä itse. Ammattilaisilta voi saada " työkaluja " tueksi.

Anonyymi kirjoitti:

Edelliselle kommentoijalle: Olet aivan oikeassa esille tuomissasi näkökulmissa. Minulla ei tuohon ole oikeastaan mitään lisättävää. Koska tekstissäsi on aika hyvin kiteytetty ne olennaisimmat asiat, mitä psykiatriassa, sen käyttämissä hoitomuodoissa ja periaatteissa on vikana.

Itsellänikin on ollut vähän samanlaisia kokemuksia käyttäessäni joskus aikoinaan psykiatrisia palveluita, tai muita terveydenhuollon palveluita.

Minullakin oli taustalla traumaattisia kokemuksia, mutta niitä ei koskaan otettu esille, eikä selvitelty. Puhumattakaan mistään "traumaterapiasta". Sitä ei koskaan edes tarjottu. Jätettiin vain kylmästi yksin. Ilmeisesti eivät edes uskoneet, kun sanoin, että minut on joskus raiskattu. Tämä siis tapahtui julkisella puolella. Kävi hyvin selväksi, millaisena potilaana minua pidettiin. Niin että kerran hullu, aina hullu. Joskus annettu diagnoosi leimaa koko ihmisen, ja sen millaisena hänet nähdään. Ja sanottiin, että pitäisi syödä niitä neuroleptejä koko elämän ajan. Sillähän ne elämässä koetut traumat todellakin selviävät ja katoavat. Että sellaista "laadukasta" ja "hyvätasoista "psykiatriaa.

Lue lisää

Elämässä koetut traumat eivät katoa, eivät koskaan eivätkä millään. Eivät puhumallakaan. Niiden kanssa on opittava tulemaan toimeen!

Mutta mikä estää sinua silti jakamasta traumojasi? Maailma on täynnä ihmisiä.

Anonyymi kirjoitti:

Elämässä koetut traumat eivät katoa, eivät koskaan eivätkä millään. Eivät puhumallakaan. Niiden kanssa on opittava tulemaan toimeen!

Mutta mikä estää sinua silti jakamasta traumojasi? Maailma on täynnä ihmisiä.

Lue lisää

Tuossa se tärkein pointti oikeastaan on.
Kaikki mitä elämässä on jo tapahtunut, ei poistu, mutta asioiden kanssa pystyy oppia elämään.
Tapahtuneet asiat seuraavat läpi elämän, tahtoi tai ei, silloin on parempi opetella keinot, joilla ne kaikkein ikävimmät jutut pystyy pitämään hallinnassaan.
Ihmisille sattuu ja tapahtuu aina jotakin, aika paljon saman tyyppisiäkin asioita, myös tosi huonoja ja jopa pahojakin, mutta silti me jokainen koemme ne omalla tavallamme.
Kukaan ei ole hyvä sanomaan toiselle, miten toisen tulisi ajatella ja tuntea kokemuksistaan, miten niiden kanssa muka kuuluisi elää.
Joka tapauksessa kokemusten jälkeen on elämäkin mahdollista, ei se aina hyvää ole, ei kai kenelläkään aina ole, mutta mahdollista kuitenkin.
Keinot ja omat voimavarat on löydettävä itse, koska itse tietää parhaiten, mikä on itselle se sopivin keino tulla toimeen itsensä kanssa.

No mut siinä alutuksessa oli kyllä muitakin pointteja kuin tuo eli oliko hyötyä ja mikä oma kokemus. Ei ole suinkaan aina itse aiheutettu tilanne eikä suinkaan ole aina kyse uhkatilanteesta, vaan kyllä toimii myös kiusaamisvälineenä lääkärin, sukulaisten ym. aloitteesta tehtävä M1-lähete.

Monisairas