Miten olisin parempi ihminen?

Anonyymi

Äitini mielestä olen laiska, aikaansaamaton tyhjäntoimittaja. Olen 19-vuotias ja asun porukoilla, teen sanoisin että normaalin verran kotitöitä, tiskaan, siivoan, imuroin ja pyykkään. Ruokaakin joskus saatan laittaa. Äitini mielestä olen kuitenkin aikaansaamaton vätys, joka ei tule etenemään koskaan elämässäni. Tämä, koska unohdin laittaa pyykit kerran kuivamaan ja sen takia tyrkkäsin ne piiloon lehtikoriin josta äitini ne sitten huomasi. Tästä hän kimpaantui ja alkoi huutamaan, joka on ihan ymmärrettävää. Samalla hän katkaisi puhelinliittymäni ja alkoi perimään minulta 50 euron kuukausimaksua, jotta saan asua kotona.

Hän on auttanut minua paljon ja ollut hyvä äiti päällepäin. Nyt kuitenkin hän on alkanut käyttää minua vastaan esimerkiksi sitä, ettei minulla ole ystäviä haukkuen ja pilkaten minua siitä. Lisäksi hän kommentoi painoani, ulkonäköäni ja vaatteitani pilkallisesti ja epämiellyttävään sävyyn. Hänen mielestään en myöskään ole hyvä ihminen.

Ainoa asia mitä olen ikinä halunnut, on olla äidille hyvä tytär, josta olla ylpeä. nyt olen kuitenkin epäonnistunut siinä. Miten siis voisin olla parempi ihminen, sellainen, joka saisi ystäviä ja tekisi äidistäni minusta ylpeän?

1

309

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ehkä sinun kannattaisi hakea omaa asuntoa ja alkaa opiskelemaan?
      Mielestäni on outoa että jouduit piilottamaan vaatteet jotka unohdit laittaa kuivumaan. Miksi et vain voinut tehdä asiaa loppuun kun hoksasit sen? Onko kotonasi pelon ilmapiiri? Myös äitisi reagointi asiaan oli outo. Katkaista puhelinliittymä jota nykyisin tarvitsee jokainen. Rahan ottaminen vaikutti myös pelkästään rangaistukselta. Itse olisin samassa tilanteessa vain kysynyt ihmeissäni lapseltani miksi hän on piilottanut vaatteet.
      Haluatko olla äitisi kaltaisen haukkujan armon varassa vai itsenäistyä ja seistä omilla jaloillasi? Äitisi ei tue eikä kannusta sinua kuten kuuluisi. Itseluottamuksellesi ei tee hyvää hänen toimensa. (Ehkä hänen tapansa yrittää ohjata sinua nalkuttamalla epäasiallisesti. Parempi olisi asiallisesti keskustella asioista jotka kokee ongelmiksi eikä jopa henkilökohtaisuuksiin mennä. Sehän on aivan törkeää.)
      Kavereita voisit saada koulussa ja harrastuksissa.
      Äitisi haukkumisia sinun ei kannata jäädä kuuntelemaan, hän tuskin muuttuu. Tärkeämpää sinun on ajatella kuinka voisit viettää miellyttävää, antoisaa, kaikinpuolin hyvää elämää kuin miettiä sitä kuinka miellyttäisit tyrannimaista (anteeksi) äitiäsi.
      Ole kuitenkin häntä kohtaan asiallinen ja ystävällinen, elä ala riitelemään mutta terveellä tavalla voisit olla itsekäs ja myös puolustaa itseäsi törkeyksiltä vastaan sanomalla.
      Vaikutat liian kiltiltä. Sellaisia valitettavasti tässä kylmässä, kovassa maailmassa surutta käytetään hyväksi. Hyvä kun olet havahtunut ongelmaan.
      Kaikkea hyvää sinulle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1232
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      336
      701
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      101
      625
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe