Suru

hei! en oikein osaa lohduttaa tai kertoa muuta kuin oman kokemukseni joka ei nyt ole kyllä' ihan sama kuin sinulla mutta ymmärrän turhautumisesi.meillä esikoinen sai alkunsa n. 2-3kk yrittämisen jälkeen.ei käytetty myöskään ehkäisyä uuden vauvan toivossa esikoisen syntymän jälkeen.imetyksestä sanotaan että se on ehkäisykeino myöskin mutta en imettänyt kuin kuukauden.joten ihmettelin kun toista ei alkanutkaan kuulua ja vuosi siinä vierähti odotellessa ja nyt raskausviikkoja 38.vaikka vuosi kuullostaa vähältä ajalta niin se ei todellakaan tuntunut siltä silloin,monet itkut tuli itkettyä vessassa negatiivinen tulos tikussa.ihmettelin jo mikä minussa on vikana..stressasin ehkä huomaamattanikin paljon enemmän kuin luulin.sitten esikoinen täytti vuoden ja ajattelin että ehkä parempi näin että se toinen ei sitten vielä tulekkaan ja yritin keskittyä muihin asioihin..kappas vaan esikoisen täyttäessä 1v 1kk huomasin katsoa kalenterista että menkat on myöhässä jo viikon...no positiivinenhan se testi oli.tässä minun tarinani joka ei varmaankan auta mitenkään mutta ehkä luo toivoa edes vähän että kyllä se sieltä tulee!tsemppiä!

Kirjoituksesi oli aika tuttua tekstiä minulle. Kerronpa ensin oman tarinani: Jätin ehkäisyn pois (pilleriti) heinäkuussa 2003. Tuolloin luulin, että helpostihan tuo vauva varmasti tulee. 11. kierto sitten toi "onnen", kesäkuussa 2004 teinkin sitten positiivisen raskaustestin. Ilo olu suuri. Odotinhan nyt esikoistamme 34-vuotiaana. Tasan kuukausi positiivisen testin jälkeen koin hyvin kivuliaan keskenmenon (rv 10 alussa). Asia tuntui entistäkin pahemmalta siksi, että ehdin nähdä "pikkuisen" ultrassa ja se teki asiasta todellisemman. Keskenmenon jälkeen kuukautiseni olivat entistäkin kivuliaammat (ja ne on olleet sitä jo ennestäänkin) ja runsaammat. Joka kuukausi kuukautisten lähestyessä aloin tuntea varmuutta siitä, että nyt oli tärpännyt. Oireet tuntuivat niin todellisilta. Kun sitten kuukautiset alkoivat, niin se oli kova pettymys ja toisinaan itkun paikkakin. Keskustelin tilanteesta mieheni kanssa ja päätimme, että menen tutkimuksiin, josko löytyisi jokin järkevä syy, kun ei raskautuminen oikein onnistu. Sain lääkäriltä soittoajan huhtikuun loppupuolella. Seuraavana päivänä raskaustesti näytti plussaa. Eli keskenmenosta meni 8 kiertoa. Nyt on 7. raskausviikko menossa ja raskausoireet ovat hävinneet lähes kokonaan. Nyt taas pelkään, että käy kuin viimeksi.
Ei tässä oikein voi kuin toivoa, että kaikki menisi hyvin. Ikää on jo sen verran (35 v), että kyllä se esikoinen jo saisi tulla.
Odotuksen alkamisen odottaminen voi olla todella raskasta ja turhauttavaa. Ne ihmiset, jotka lasta todella haluaisivat ja varmasti hoitaisivat hyvin, saattavat joutua vartoamaan vuosiakin - jos silloinkaan onnistaa. Sitten on äitejä, jotka eivät lasta olisi halunneet ja näyttävät sen myös lapselleen. Ja he ovat voineet saada sen yhdestä "laakista".
Sinulle en voi muuta lohtua antaa kuin se, että löytyy meitä muitakin, joille on kuitenkin käynyt hyvin. Sinullekin niin käy vielä ennemmin tai myöhemmin. Minä ainakin uskon niin.