Sinä olet.

Kuinka sitä voi pieni ihminen ihmetellä kovin,
Miten moni kaipaa ihmeessään kovin.
Vai onko se kaipuu johonkin suurempaan,
Johonkin mihin teillä on kaikista kovin kaipuu.
Etsitte sitä pienestä karskista ihmisestä,
kun se suuri kaipuu tuntuu koko sydämmessä.
Jotain minkä vain koti tuo mieleen,
teillä on ollut koti.
Mutta nyt olette teillä tuntemattomilla,
teillä josta ei tiedä.
Silloin on koti sydämmellä,
ja missä on koti?

Kaipuu kuin Ismo Alangon Lintuperspektiivistä
se vain kalvaa yksinäisiä tässä;
Ei kaipuulle sijaa sovi antaa,
silloin yksinäisyyteen itsensä vain kantaa.

Rakkaus ja lempi yleisesti näin
kääntää järjen vain nurinpäin,
siellä sitten riuhtoo yksin tuskissaan
ja turhiin petikavereihin sekoaa laskuissaan

koska jos sitä yhtä ei saa
Tajuaa; ei ihmistä voi omistaa;
on tosi rakkaus jotain aivan muuta
eikä oikea onni halkaise kenenkään suuta;

Se on hiljaista ja täyttä, tyhjää samalla
Sitä kovin toivoo, että onnistuu tällä saralla;

Kaipuu sydämeen tekee reiän
vain sinä voit sen paikata, tiedän
Mut jos valita vaan voisin
tekisin vain yhden toisin;

Kun kerroit tunteesi kummallisen,
sanoisin, tätä peittele enää en;
-kanssasi oikeasti jaan mä sen!

Vaan sen nimeä vielä tohdi sanoa en.