Kumpula/Notkolantie pysäköintiongelma/pelastustyö

Anonyymi

Hollolan Kumpulassa sijaitsevan päättyvän kadun päässä pysäköidyt autot tukkivat koko kadun kääntöpaikan. (Autot yleensä parkissa useamman päivän)
Ongelmaa on jatkunut jo pitkään ja vaikuttaisi olevan pahenemaan päin vuosi vuodelta.
Käyn vanhemmillani kyseisellä kadulla välillä viikonloppuna kylässä niin juuri koskaan ei siellä kadun päässä autoa pysty kääntämään kun siellä on aina useampi auto parkissa.
Paloauton olisi esim. Aivan mahdoton päästä paikalle sekä ambulanssinkin koska autoja on siellä miten sattuu parkissa keskellä kääntöpaikkaa ja katua.
Jäteautot yleensä joutuvat myös peruuttelemaan 2-300 metriä koska kääntyminen siellä mahdotonta.
Tässä esim. Autotodayn sivuilta parkkeeraussääntöjä:

Kaikkein tärkein sääntö

Sääntö on ”Älä estä hälytysajoneuvon kulkua”.

Hyvin tärkeätä on olla tukkimatta pysäköidyillä autoilla päättyvän tien kääntöpaikka.

Vaikka pysäköinti ei ole kielletty merkein, pitää jättää riittävästi tilaa muutamalle hälytysajoneuvolle. Ja myös niin, että paloauto pääsee kääntymään.

Taajamissa kannattaa aina esimerkiksi pihaliittymien kohdalla katsoa, ettei pysäköi liian lähelle liittymää, ja estä sillä tavalla esimerkiksi palokunnan nostolava-auton pääsyn lähelle taloa.

Lisäksi pysäköinnillä ei saa haitata kenenkään tonttiliittymän käyttö ja hankaloittaa pihaan ajoa tai sieltä poistumista.

Lisäksi pätee yleissääntö, että pysäköidyt autot eivät saa haitata liikennettä. Kääntöpaikalla pitää siis voida kääntyä pysäköinnistä huolimatta.

25

3050

    Vastaukset 25

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mainostenjakajana tiedän tämän ongelman kyseisen kadun päässä, jo henkilöautoa on usein lähes mahdoton saada siellä käännettyä ympäri. Jokin pakettiauto on myös seissyt siellä ties kuinka kauan liikkumatta, tuskin on edes missään käytössä. Jossain sitä katua saa surutta käyttää parkkialueena ja jossain päin kuntaa siitä saa sakot hyvinkin nopeasti.
      Luulisi että kunta vaatisi tyhjennettäksi tuollaiset alueet tai hinauttaisi pois autot siitä, talvella lumenauraajat eivät saaneet kääntöpaikkaa kunnolla aurattua kun kyseinen pakettiauto tukki sen seisoessaan siinä koko talven.
      Tämähän on sitä kun ei välitetä muiden liikkumisista mitään kunhan oma autokolonna saadaan johonkin muualle kun omaan pihaan, vaikka kyseisellä alueella varmasti jokainen saisi rakennettua parkkipaikkaa omaankin pihaan kun niitä katsoo.. jos niin haluaisi… mutta kukas nyt autoa omaan pihaan haluaa kun voi sen muuallekkin jättää..

    • Anonyymi

      Hyviin tapoihin yleensä kuuluu sellainen käyttäytyminen ettei estetä naapureiden eikä viranomaisten kulkua.

    • Anonyymi

      Sama porukka kaahailee samaisella kadulla mieletöntä vauhtia

      • Anonyymi

        Joo pitäkää lapset poissa ajotieltä ja aidatkaa pihat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo pitäkää lapset poissa ajotieltä ja aidatkaa pihat

        Kuka siellä sen kadun päässä pitää jotain lastenkotia? Huuto kuuluu ainakin parin kadun päähän, rasittavaa kuunneltavaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka siellä sen kadun päässä pitää jotain lastenkotia? Huuto kuuluu ainakin parin kadun päähän, rasittavaa kuunneltavaa

        Varmaan jokin perhepäiväkoti yms. Kuuluu sellainen suora huuto tuntikausia aikas usein Notkolantieltä tähän Takapellontielle että ulko-ovia ei viitti pitää auki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan jokin perhepäiväkoti yms. Kuuluu sellainen suora huuto tuntikausia aikas usein Notkolantieltä tähän Takapellontielle että ulko-ovia ei viitti pitää auki.

        Suutarin lapsella ei ole kenkiä… vapaa kasvatus ja opetuksen puutos teettää sitä että välitetään vaan itsestään. Lopellahan se taas nähtiin.

      • Anonyymi

        Orimattilan kaahari

    • Anonyymi

      Aikanaan mikä ralli/parkkiongelma oli tuossa Takamaantiellä mikä loppuu siihen pellonlaitaan, olihan sekin touhua. Pelolla odotettu alkaa uudelleen.

      • Anonyymi

        Lestadiolaisillahan on tapana kasvatuksessa se että lapset huutaa pihalla tuntikausia eikä niitä kukaan koskaan komenna

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lestadiolaisillahan on tapana kasvatuksessa se että lapset huutaa pihalla tuntikausia eikä niitä kukaan koskaan komenna

        Pilaavat koko asuinalueen häiriköinnillään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lestadiolaisillahan on tapana kasvatuksessa se että lapset huutaa pihalla tuntikausia eikä niitä kukaan koskaan komenna

        Tapakasvatus on yhdyssana.
        Terveisin GrammatiikkaGestapo

    • Anonyymi

      Kauheaa kaahausta, kaasu pohjassa mennään ja tullaan koko ajan kapealla kadulla. Ei voi ymmärtää miksi taajama-alueella ja rauhallisella asuinalueella kaahataan tollasta vauhtia?

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaasu pohjaan Jeesus ohjaa.
        https://yle.fi/uutiset/3-12285776

        Ainakin punainen Audi kaahaa siellä useasti mitä tässä Peltotien kohdalla asiaa seuraillut vauhtia varmaan aina n.70km/h sen verran lujaa menee aina ohi, pelottaa koska joku jää alle koirien tai lastensa kanssa kun niitä tässä kaduilla liikkuu aika paljon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin punainen Audi kaahaa siellä useasti mitä tässä Peltotien kohdalla asiaa seuraillut vauhtia varmaan aina n.70km/h sen verran lujaa menee aina ohi, pelottaa koska joku jää alle koirien tai lastensa kanssa kun niitä tässä kaduilla liikkuu aika paljon.

        Takamaantieltä tänään polkupyörällä ajaessa Notkolantielle kevyenliikenteen väylää pitkin todella pelästyin kun sieltä Notkolantien päästä lähtenyt iso musta maasturi kiihdytti niin paljon kun auto kiihtyi, todella pelottava kokemus kun oli vielä niin hämärää.
        Kunta voisi rakentaa kadulle jotain isoja hidasteita koska tässä kohtaa yhdistyvät kevyenliikenteenväylä ja ajotie ja jostain syystä tässä kaahataan nykyään aivan järjetöntä vauhtia.
        Lisäksi tätä kevyenliikenteenväylää ajavat vielä ne isot koppimönkijät kovaa vauhtia.

        Varmaan se putkifirman maasturi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan se putkifirman maasturi

        Sellanen pikkunen vihasen näköinen nainen sillä kaahaa, kaikki kadun asukkaathan tuon tietävät vuosien varrelta kun asiaa kysyy keltä vain kadun varrelta. Toivottavasti tulis tutka joskus tähän notkolantien ja peltotien kohdille, tässä vielä lasten leikkipaikka melkein kadun varrella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin punainen Audi kaahaa siellä useasti mitä tässä Peltotien kohdalla asiaa seuraillut vauhtia varmaan aina n.70km/h sen verran lujaa menee aina ohi, pelottaa koska joku jää alle koirien tai lastensa kanssa kun niitä tässä kaduilla liikkuu aika paljon.

        Kiire herätyskokoukseen sillä porukalla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellanen pikkunen vihasen näköinen nainen sillä kaahaa, kaikki kadun asukkaathan tuon tietävät vuosien varrelta kun asiaa kysyy keltä vain kadun varrelta. Toivottavasti tulis tutka joskus tähän notkolantien ja peltotien kohdille, tässä vielä lasten leikkipaikka melkein kadun varrella.

        Sama porukka joka talokaupoistaan valitti etlarissa aikoinaan, kuuluvat tähän lahkoon.

    • Anonyymi

      Nyt aivan tukkeessa kun ei aurata stna

    • Anonyymi

      Pääjeesus ajaa valkoisella autolla ja pikkujeesuksila on kymmeniä autoja kun sikiävät vauhdilla ja porukka riittää

      • Anonyymi

        Jos römpsää haluaa niin lessutyttö on varma saalis aina irtoaa! Muutaman kerran niitä höylänny ja ne tytöt tykkää antaa sanoivat että on luonnollinen asento olla jalat taivasta kohden! Eivätkä niin välitä onko siellä oma vai vieras mies lykkimässä kun naiset ovat kuulemma luotuja siihen tehtävään.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1340
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      131
      696
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      94
      485
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      480
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      92
      451
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe