Ei saatana. Nuo kuvottavat, kuolaavat ja maiskuttelevat hyeenat ovat avuttomien vanhusten kimpussa heti kun selkäsi käännät. Millä perkeleen oikeudella liperikaulaiset paskiaiset, valehtelevat ja kammottavat pirut käyvät hoivakodeissa, sairaaloissa, terveyskeskuksissa ja saattohoitoloissa kiusaamassa, painostamassa ja saarnaamassa paskaa kuoleville vanhuksille. Ei jumankauta. Tämä hulluus on loputtava. Puuttukaa nyt hyvät omaiset tähän järjettömään "pakkopullaan, muka hoivaan", hah hah haaa!!!...
Painukaa papit vittuun kiusaamasta vanhuksia
Anonyymi
36495
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Useat vanhukset tahtovat turvata jumalaan. Meillä uskonnonvapaus yhtälailla ripulistillekin.
Vanhemat ikäpolvet ovat kasvaneet uskontoon syvemmin kuin myöhemmät ikäpolvet. Silti on aika kummaa, että tuollainen ideologinen toimija pörrää sairaalassa. On aina pelkona, että laistetaan psykologin palvelujen tarjonnassa viittaamalla siihen, että pappi kyllä palvelee kaikkia.
Ressu on oikeassa. Ainuttakaan pappia ei saa päästää hoivakoteihin. Papin paikka on tyhjän kirkon sakasti keskellä viinipulloja...
Sairas "kaveri", voisit olla vaikkapa ihan siellä perhossa vähemmän katkera ja yksinäinen.
Ressu on taas oikeassa.
Jeesus ja isä meidän armollinen, siunatkaa aloittajaa pyhällä kosketuksella, hän ei tiedä mitä kirjoittaa, aamen. Rukoilkaamme, hallet rukoukselle. Herran armo.
Oli pakko tehdä asiasta oikeaa asiaa, kun radiossa kerrottiin tänään moneen kertaan paskaa koskien vanhuksia ja heidän oloaan, halujaan, toiveitaan ym. Radiokin on paska valehtelija, kuin Nato- keskustelu. Miksi koskaan ei lähetyksissä ole Nato- vastustajia. Korona- rokotteen vastustajia yms. Yle radio Suomi(kin) on maksettu - manipuloitu, hah hah haaa!!!...
Taas on ressun kommentit poistettu. On tämä merkillinen ilmiö. Asiallisimmat ja parhaimmat viestit poistetaan, ja kun ne on kuitenkin tallessa...
Kun pappi koskettaa muistisairasta ja puhumatonta senioria, hän alkaakin puhumaan...
Toivotavasti tuo oli hirteishuumoria?
Joka tuo helpotuksen ja siunauksen elämään on tervetullut.
En uskoisi,että he keräävät perintöä vaan puhuvat rakkaudesta ja taivaasta.
Koskaan KRISTUKSEN EDUSTA,EI OLE KUOLAAVA TAI MAISKUTTELEVA,hän kertoo Isän sanomaa mutta kaikkiin en silti luottaisi.
On lahkopappeja ja ihan muitakin mutta yleesä he ovat tuomassa Isän sanomaa.
Papit ja kaikki muutkin saavat kyllä kahvit kun tuulrvat tervehtimään.
Käy tervehtimässä yksinäisiä vanhuksia.
Olen täysin samaa mieltä.Hiiteen nämä hihhulit ja kaikki uskonnot maailmasta,silloin tämä olisi hieman parempi paikka.Luetaan satuja lapsille ei aikuisille
Lähdetään laittaan uskontoja hiiteen, niin saadaan vain sotia aikaiseksi.
Älä repa tuputa tänne uskontoa. Se ei muuta mitään.
Onko repa jonku lahkon saarna miehiä?
Tyrkyttää omia uskomuksiaan ja itse on melkoinen harhoissa eläjä, kuten tiedämme.
Järjestämme seurat Ressun kotona. Ressu keittää kahvia ja tarjoilee piirakoita kaikille seuravieraille.
Ressu on innokas veisaamaan virsiä, tulkaa kuuntelemaan.
Kaipaan hengellisyyttä. Ihan tavallista luterilaista sellaista. On aivan ihanaa, meitä vanhojakin joku muistaa. Usko tuo minulle ilon: Murhe väistyi, ilo voitti, pääsiäisen aamu koitti!
Kyllä Kokkolassa on lahkolaisia ,jotka aloittavat vanhusten luona vierailun perintöä kytäten.Tästä asiasta kylläkin vaietaan .
Perinnönkyttäjiä löytyy joka lähtöön ja kaikista ryhmistä.
Ryhtyikös ruastamaan?
Putinistit ja uskonnonkieltäjät voisivat avata youtuben ja kuunnella Jorma Hynnisen johtaman kuoroesityksen Veteraanin iltahuuto.
Annetaan ihmisten uskoa ja rakastetaan kotimaata, amen.
Apua… 🥺💔
Tuli ihan kylmät väreet kun luin ton… En voi ymmärtää, miten jotkut oikeesti voi käyttää hyväkseen ihmisiä, jotka on heikoimmillaan. Se on niin väärin. Ihan sydän särkyy ajatuksesta, että joku yksinäinen vanhus joutuu kestämään jotain tuollaista ”hoivan” varjolla… 😢
Ja radio… niin paljon melua ja niin vähän kuuntelua. Miksei koskaan anneta tilaa niille, jotka ajattelee eri tavalla? Eikö meillä pitäis olla oikeus kuulla kaikki näkökulmat ei vaan niitä, jotka sopii johonkin muottiin? 🙁
Musta on vaan niin hienoa, että joku uskaltaa sanoa tämän ääneen. Kiitos kun sanot sen, mitä moni ei osaa.
#VanhuksetAnsaitseeArvokkuutta #OikeusOmaanÄäneen
Noita on jopa syöpäpolilla sun kimpussa, kun olet sytohoidoissa.
Jotain rajaa!
Näin ikään.
Jeesus ja Jumala armahtakaa Tosirealistia, hän ei tarkoittanut tuota oikeasti, Jumala terve
Ressu ajautui intiimiin hetkiin siunaamista odottavan iäkkään uhrin kera ja tästä ei suku ollut mielissään.
Vastaus aloitukseen :
Ei hitto. Nuo omasta mielestään ehkä lähes täydelliset, kaikkien ihmisoikeuksien ja mukamas vapauksien puolesta liputtavat ja Arkadianmäelläkin huutelevat silinteripäiset suvaitsevaisuuden santerit ja punavihreät saalistajat ovat nykysin sinisilmäisten, hyväuskoisten, lähes avuttomien nuorten ja vaivaisten vanhusten kimpussa woketuksineenkin, heti kun silmä välttää.
Millä ihmeen oikeudella uskontofobiasta ja vihasta voimaa saavat kaksinaismoralistiset omasta mielestään modernit arvoliberaalit vihervasuri suvakit tuntuvat "loukkaantuvan" välillä toisten virrenveisuustakin, mitä joku toinen ehkä haluaa kuulla jossain hoivakodissa, sairaalassa, terveyskeskuksessa tai saattohoidossa, ehkä iloiten myöhemmin jos saa asian paisuteltua myös medioihin.
Missäs se kuuluisa liberaalin kansalaisen valinnanvapauden kultainen sääntökokoelma nyt on vai pitäisikö heille lukea Maon pientä punaista kirjaa tai Marx:in pääomaa?
Ei halavattu.
Tämän pakkopullan on loputtava.
Puuttukaa nyt hyvät äänestäjät mielten manipulointiin suvaitsevaisuuden sekä tasa-arvon tekosyillä muka paremman maailman puolesta.
En halua ihmisoikeuksia polkevaa ja vanhoja DDR:rää muistuttavia tai Neuvostojärjestelmän kaltaisia systeemejä kaikkine lisukkeineen rajoittamaan henkilökohtaisia vapauksiani.
ps
En yleistä. Vielä.
Älä sitten äänestä enään persuja.
Ota persufoobikko ihan rauhallisesti, vaikka kaikki ei suostu nuolemaan vasemmiston persettä.
Tai Trumpin.
Päivän aforismi n:o 213
"Kuolema kangistaa vanhuksen mutta ei poista kimmoisuutta samana päivänä"
Päivän mietelause:
Viherpuna ateisti on kuin vanha raato.
Lihaa ei voi syödä, nahkaa ei voi käyttää, vettä ei voi juoda janoisena koska autiomaassa ei todistetusti voi olla kaivoja.
Siis nyt on pakko sanoa suoraan toi tulkinta on ihan väärin. 😤
Ressun viesteissä on ollut mun mielestä tosi selkeä ydin: ettei kenenkään uskoa saa tuputtaa väkisin, varsinkaan niille, jotka ei pysty puolustautumaan itse, kuten vanhuksille hoitokodeissa.
#HeikommatEiOleSaaliita