Ihan oli pakko

Niin, ihan on pakko laittaa tänne, että minä en ainakaan loukkaa ym., vaikka tietäisit, että tiedän enemmän kuin minun pitäisi tietää.
101176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

..olisin toivonut että olisit kertonut asiasta minulle tai jotain... Tavallaan olen ehkä pettynyt. No ollaan kuitenkin tavallaan samassa jamassa. Mitäpä tehdään yhdessä asialle.

Äänestä
  • kerro minulle mitä tehdä. Tavallaan se, että tuntisimme toisemme ei ole edes mahdollista. Sattui vain tähän minun hommaan. Siitä huolimatta haluaisin ratkoa elämääni vaikka tämän oljenkorren avulla.

    Äänestä

  • edellinen onneton kirjoitti:

    kerro minulle mitä tehdä. Tavallaan se, että tuntisimme toisemme ei ole edes mahdollista. Sattui vain tähän minun hommaan. Siitä huolimatta haluaisin ratkoa elämääni vaikka tämän oljenkorren avulla.

    En todellakaan pysty antamaan ohjeita, mutta todelliselle ihmiselle kertominen voisi auttaa eniten. Näillä foorumeilla voi saada vastauksia, jotka satuttavat lisää.

    Äänestä

  • virkasisko kirjoitti:

    En todellakaan pysty antamaan ohjeita, mutta todelliselle ihmiselle kertominen voisi auttaa eniten. Näillä foorumeilla voi saada vastauksia, jotka satuttavat lisää.

    .. juuri, että tiedän että tiedät enemmän, estää minua avautumasta vaikka siitä olisi nyt eniten apua... hiton vaikea puhua. Haluan kuitenkin sanoa että tarvitsisin juuri sinun tukea. Tämä on vaan hitonmoinen pattitilanne. Mikään ei ole sitä miltä se näyttää. Tunnetaan kuitenkin minut niin pitkältä aikaa ja näet miten menneisyyskin minua nujertaa. Nyt sitten tämäkin vielä...

    Äänestä

  • onneton kirjoitti:

    Puhuminen auttaa, muttei täällä.

    Äänestä

  • virkasiskojen sisko kirjoitti:

    Puhuminen auttaa, muttei täällä.

    Tuota noin...tuo onneton ei ole virkaveli, tuskin edes virkaveljen kaiman pikkuserkku. Ettäs Tiedät...

    Äänestä

  • virkaveli kirjoitti:

    Tuota noin...tuo onneton ei ole virkaveli, tuskin edes virkaveljen kaiman pikkuserkku. Ettäs Tiedät...

    Nyt tiedän.. ja häivyn täältä.

    Äänestä

  • virkaveli kirjoitti:

    Tuota noin...tuo onneton ei ole virkaveli, tuskin edes virkaveljen kaiman pikkuserkku. Ettäs Tiedät...

    ..et tiedä minusta mitään! Sama olen, ettäs tiedät! Sun kultakutrilles ei kelpaa mikään puuro, sano minun sanoneen. Olen onneton ja nyt onneksi myös kiukkuinen. Hyvät viikonloput vaan.

    Äänestä

  • onneton kirjoitti:

    ..et tiedä minusta mitään! Sama olen, ettäs tiedät! Sun kultakutrilles ei kelpaa mikään puuro, sano minun sanoneen. Olen onneton ja nyt onneksi myös kiukkuinen. Hyvät viikonloput vaan.

    Sun luonteellasi on kyllä ainakin turha yrittää kuvitella ketään saavansa. Toi sun kommenttisikin oli aika paljon puhuva. Äkkipikanen ja itsekeskeinen.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Sun luonteellasi on kyllä ainakin turha yrittää kuvitella ketään saavansa. Toi sun kommenttisikin oli aika paljon puhuva. Äkkipikanen ja itsekeskeinen.

    väärässä olet ja pahasti. Mitä onnettomampi sen onnellisempi päälle päin :( Jututan ja hymyilen ja vitut välitän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

virkasisko kirjoitti:

Niin, ihan on pakko laittaa tänne, että minä en ainakaan loukkaa ym., vaikka tietäisit, että tiedän enemmän kuin minun pitäisi tietää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu