Joukossa liian paljon laiskoja hoitajia, varsinkin vanhustenhoidossa

Anonyymi

Ahkerana hoitajana työskennelleenä, totean, ettei kaikki hoitajat tarvitse palkankorotusta lainkaan. Pienennyksen kylläkin. Olen ollut eritaloissa eri osastoilla ,enimmäkseen vanhusten ja kroonikkojen osastoilla. Ikäväkseni huomasin ja myös sain kokea sen että läheskään kaikilla hoitajilla ei ollut pienintäkään työhalua. Tein vuorollani ja ylitäinä myös yövuoroja. minä sain yökkökaverin, mutta täytyy sanoa, ettei niistä ollut minulle apua, päinvastoin joudun palvelemaan myös heitä.
En tuomitse kaikkia hoitajia, koska toki paljon on ahkeria hoitajia, mutta surettaa ne hoitajat, jotka joutuvat tekemään lusmuilijoitten työt.
En ole kingi, mutta olen todella tykännyt työstäni, enkä ole työvuoroistani ja paljosta ylitöistä huolimatta kokenut sekunttiakaan työuupumusta.
Paljon on parantamisen varaa tänäpäivänäkin, vaikka Suomi on maa, jossa ei saisi tällaisia asioita edes julki tuoda.

Kerron muutaman esimerkin.

-eräs toi ompelukoneen ja kankaat yövuoroon, meni tykötarpeineen osaston olohuoneeseen ja sanoi minulle, ettei häntä sitten saa häiritä. Koko yön ompeli tilattuja vaatteita ulkopuolisille, laskutti tekemisistään tilaajia. Sain tehdä kaikki osaston työt yksin.
- toinen hoitaja tuli juhlapuvussa kaveriksi yöhön , valtava rusetti päässä. Nostin hattua hänelle kuvainnollisesti, kun aamulla on vielä jaksoi istua samalla pallilla toimistossa. Töitten välillä kyselin hänen kuulumisiaan opiskeluista . Hän rehellisesti kertoi opiskelevansa lääkäriksi ja päässeensä yliopistoon muulle paikkakunnalle vanhempiensa statuksella. Hän sanoi että on kiinnostunut lääkärin tittelistä, mutta ei halua tehdä lääkärin työtä, vaan haluaa toimistotyöhön. Hän ei tehnyt pienintäkään irtiottoa toimiston pallilta hoitotyöhön. Kunnioitan rehellisyyttä kertomuksissaan.

- eräs tuli kaverikseni ruokarepun kanssa, laittoi ruokansa jääkaappiin ja antoi minulle hyvin tarkat ohjeet kuinka hänen kanssaan toimia yön ajan. Hän sanoi, että menee nukkumaan osaston olohuoneeseen , mutta minun tulee hänet herättää yön aikana kahden tunnin välein , koska haluaa syödä . Viiden aikaan aamulla hänet oli määräys herättää , että ehtii pestä kasvonsa kylmällä vedellä, syödä ja karistaa unet kasvoilta ettei aamuvuorolaiset näe hänen nukkuneen. En herättänyt, mutta kertoi olleen hänellä herätyskello varmuuden vuoksi. Painoa taisi kaverilla olla valehtelematta 160kg.
Olen aina työni tehnyt suurella sydämellä ja ahkeruudella. Mieluimmin teen työtä potilaitten kanssa kuin lusmuilen laiskotellen. Toki paljon on ahkeria ,työstään pitäviä hoitajia, mutta valitettavaa on että laiskojen työt joutuu ne ahkerat tekemään, eikä niistä tule korvausta.

Minulla on myös omaisten kanssa kokemuksia kotisairaanhoitajan laiminlyönneistä. Kolmeen päivään ei oltu käyty antamassa ruokaa, eikä lääkkeitä. Neljäntenä päivänä kotisairaanhoitaja meni ja soitti minulle. että omaiseni oli rähmällään pöydän vieressä, eikä jaksa mitään. Omaiseni oli nälässä , sokeri alhaalla, eikä lääkkeitä saanut ja niin hänet piti toimittaa sairaalaan. Ruokakaappi, lääkedosetti , monet muut asiat ja ennenkaikkea ASUNTOON ASENNETTU KAMERA KERTOI SEN , ETTEI OLTU KÄYTY KOLMEEN PÄIVÄÄN. Tämä tapaus oli seudulla jossa hoitajia oli jopa liikaa, että johtajan mielestä joutivat tupakoimaan pihalla monet kerrat päivässä. kyllähän millä puuttuu oikeanlaiset pomot, johtajat kaikissa noissa elimissä. Ja LISÄKSI TYÖMORAALIN PUUTE.

15

810

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Samaa ilmiötä todistanut sairaalassa x. Yhdellä osastolla x hoitajat pitivät kahvitauon lisäksi kahvitauko 2:sen potilaiden läsnä. Osastolla kuului muutenkin jatkuva mussutus. Sipsipussin äänen opin tunnistamaan hyvin nopeasti.

    • Anonyymi

      Mikä tuomareihin on tullut kun nekin valittavat?

    • Anonyymi

      Eihän se normaalia ole, että nais ihminen painaa yli 100 kg.

    • Anonyymi

      Tämä on ikävä kyllä liiankin totta; lusmuilijoita riittää. Ja niitähän riittää niin kauan, kun moinen sallitaan ja mahdollistetaan.

      Minäkin, nuorempana ja vastavalmistuneena, aivan liian usein tein työparin työt.
      Nykyään en todellakaan - sanon samantien, että jokainen hoitakoon omat hommansa kunnialla, tai menen samantien keskustelemaan asiasta esimiehen kanssa. Ja niin myös teen, ellei asenne parane sillä seisomalla.

    • Anonyymi

      Joutuuko asiakkaat kärsimään hoitajien toimista? Sehän olisi kamalaa. Kuka puuttuisi asiaan jos se on niin?

    • Anonyymi

      Vanhusten hoitokodeissa hoitajat ovat jo työuransa huipulla. Ei ole tarvetta edetä mihinkään urallansa eikä edes päteä työssänsä. Hoitajan työstä eläkkeelle periaate. Motivationa saada se pieni palkkansa. Hoitokotityö ei ole hektistä kuten sairaalassa jossa pitää aina olla varpaillansa. Hoitokodissa homma pyörii opituissa unettavissa rutiineissa. Aika on pysähtynyt. Kuunnellaan seinäkellon tik-tak raksutusta. Sellaisessa työssä hoitajat laitostuvat muutamassa vuodessa. Jotta hoitajan aika ei pitkästyttäisi niin helpostikin omat kuviot tulevat tärkeämmiksi kuin hoitotyö. Jokainen tekee omiansa. Hoidettavat ovat käytännössä paljoltikin säilytyksessä. Televisio päälle. Hoidettavat kärrätään ruutua katsomaan. Välillä käydään tsekkaamassa hengittääkö "Se" vielä. Onko ylläoleva kuvaus totta vai keksittyä satua? Hoitajat kertokoot.

      • Anonyymi

        Puhut omalla suullani kertoessasi hoitokodin arjesta.
        Yksi asia mikä on ERITTÄIN tärkeää hoitajan työssä on se, että jokainen työntekijä on arvostettu ja käyttäytyminen toisia kohtaan pitää olla oikealla lailla korrekti ja samanlainen. Meitä on erilaisia ihmisiä mutta emme ole siellä toistemme takia.
        Yhtenäinen työpiiri jossa kaikki hyväksytään sellaisena kuin ovat ovat hyvän työympäristön suola.


    • Anonyymi

      En jaksanut edes lukea loppuun. Jos työntekijä ompelee työvuorossa ja sanoo ettei saa häiritä, sinun tehtävä on kertoa esimiehelle siitä. Esimiehen tulee puuttua sen jälkeen tilanteeseen, tietysti.

    • Anonyymi

      Semmoinen "hoitokoti"/"hoivakoti" on nimensä veroinen kun vanhukset ovat talon pääasia. Työntekijät tulevat toisena!

      • Anonyymi

        Ja jos hoitaja kokee ettei oikeasti enää kiinnosta,tehdään vaan ne pakolliset niin tehkää palvelus vanhuksille ja vaihtakaa toiseen ammattiin tai opiskelkaa jotain muuta alaa.
        Ystävällisesti toivoen

        yksi heistä.


    • Anonyymi

      Voin kokemuksella sanoa että ahkerana hoitajana lennät ensimmäisenä pihalle koska johtajat ja muut työntekijät näkevät sinut uhkana. Ahkeruus ei todellakaan palkitse.

      • Anonyymi

        Miten ahkera hoitaja voi lentää pihalle...? Vaikea uskoa...Mainitsit, että muut työntekijät ja johtajat näkevät sinut uhkana. Millä lailla?
        Minkälainen ihminen olet työpaikalla, puututko muiden tekemisiin helposti? Oletko määräilevä? Näitä hoitajia on joka työpaikassa ja se ei välttämättä ole aina se hyvä asia.


    • Anonyymi

      Paskapuhetta. Ahkera hoitaja ei "lennä pihalle", ellei tee jotain todella anteeksiantamatonta potilasturvallisuutta vaarantavaa. Edes ne ei-niin-ahkerat eivät lenn pihalle.

      Joten sinä, joka näin väität "kokemuksesta", taisitkin mokata ihan kunnolla.

      • Anonyymi

        Ahkera hoitaja herättää närästystä. Se on totta. En päällepäsmäröi , mutta otan esille epäkohtia. Ihmettelen hoitoalan koulutuksen tasoa. Esim aseptiikka, vanhusten hoivassakin on tärkeää osata se.perusasia asentohoito ei suju, ruokailuasennot on miten sattuu. Ja tätä ei saisi sanoa mutta ylipainoinen hoitaja ei suoriudu kuntouttavasta hoitotyöstä. Taloudellista näkemystä kaivattaisiin lisää. Koulutuksen tasoa on nostettava. Osaamattomuus on kallista. Tolkuttomia ohjeita satelee joka suunnasta, mm Avit.


    • Anonyymi

      Näin on

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      50
      2224
    2. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      82
      922
    3. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      904
    4. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      863
    5. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      23
      834
    6. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      51
      811
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      114
      806
    8. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      749
    9. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      9
      743
    10. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      723
    Aihe