Olen parikymppinen mies ja olen harrastanut ryyppäämistä jo varmaan 16-vuotiaasta lähtien. Minulle on myös diagnosoitu epilepsia pari vuotta sitten, mutta sekään ei menoa ole estänyt. (varmaan olisi pitänyt) Viime viikonloppuna vedin n. 3 päivää putkeen alkoholia ja sitä seuraava krapula oli melko vittumainen. Koko päivän ahdisti ihan pirusti ja luulin kokoajan kuulevani ääniä. Kun suljin silmäni, näin ihmisten kasvoja, demoneita ja muita kuvioita ja muotoja. Illalla en enää kestänyt ja oli pakko ottaa kolme loiventavaa olutta oloa parantamaan. No, olo parani hetkeksi ja yritin nukkua, mutta uni ei tullut. Muutama tunti piti sängyssä pyöriä, ennenkuin nukahdin. Seuraava päivä sujui samanlaisissa merkeissä ja illalla oli taas otettava pari tasoittavaa. En kuitenkaan taas saanut nukuttua kunnolla. Tämä tapahtui toissapäivänä, eikä olo ole tästä paljoa parantunut. Viime yönä en saanut nukuttua, ahdistaa ja tuntuu kokoajan kuin olisi joku epilepsiakohtaus tulossa. Luin hetki sitten noista viinakrampeista, jotka ovat epilepsiakohtauksen tyyppisiä ja jotka tulevat rankan ryyppäämisen jälkeen. Voiko mulle tässä vielä joku sellainen tulla? Ryyppyputken päättymisestä on kuitenkin jo muutama päivä.
Ryyppyputki
Anonyymi
5214
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei tule viinaramppia mutta epilepsiakohtaus voi tulla. Syö lääkkeesi ja lopeta tuollainen rännääminen.
Sellasta se on kun sympaattinen hermosto käy ylikierroksilla ne laskut eli krapulat on vaan maksettava. Vanhempana ymmärrät sitten että ei ole kännääminen enää viikon darran arvoista. Monet juopot juo masennukseen, mutta raukat eivät ymmärrä olevansa noidankehässä.
- Extissu5
Jos noin nuorena alkaa jo noita kuvailemiasi oireita tulemaan niin kannattais vähän varoa.Joka kerta,kun alkaa uusi ryyppyputki,niin ikäänkuin lähtee kävelemään lähempänä "rotkon reunaa".Vuosien mittaan nuo vierotusoireet tulee aina vaan toistaan pahempina ja löytää uusia ikävämpiä muotoja.En halua paljoa muistella niitä vaikka ehkä pitäisi.Jokaiselle voi löytyä joku asia,jota pitää mielessä.Ite miettinyt,että viina vienyt melkein kaiken.
Ei niin huonoa, etteikö olisi jotain hyvääkin.
Eli hyvää on se, että koskaan ei asiat ole niin huonosti etteikö niitä viinalla saisi vieläkin huonommaksi.
"Sokerin lasku veressä laukaisee viinakrampin,viina syö sokeria,syö etikkakurkkuja,saat nukuttua,etikka hapettaa viinan,itse ryyppäsin 5 vuotta putkeen,nykyään otan oluen ainoastaan puhtaaseen vitutukseen,tyhjään mahaan ei saa ryypätä,syö sokeria paljon"!!!