Ihmettelen sitä, kun ei välttämättä ymmärretä, että jos uskovaista ihmistä todella vaivaa vaikka vaikea masennus, ei hänen itsetuho-ajatuksiaan ja uhkailujaan ymmärretä. Nehän kuuluvat sairauteen. Vähätellään ja hyssytellään.
Tietäähän todellisuudentajuinen sairas sen, että hän helvettiin joutuu, jos itsensä tappaa, mutta tiedän sellaisiakin tapauksia, että vaikka on uskovainen, on ollut niin sairas, että on päättänyt päivänsä itse. On ollut joko sekaisin tai niin syvästi masentunut, ettei ole nähnyt enää mitään valoa.
Sellaisten ihmisten kohdalla arvelen niin, että Jumala armahtaa ja avaa taivasportit, sillä ihminen on ollut niin sekaisin tms. ettei ole enää ymmärtänyt eikä jsksanut ajatella, mitä siitä teosta seuraa. Mene ja tiedä sitten, en voi olla tuomari tässäkään asiassa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Eipä meistä kellään ole oikeutta olla tuomarina. Ehkäpä se vähättely ja hyssytys johtuu siitä, että on niin vaikeata tietää mitä sanoisi ja miten auttaisi toista. Pääsee paljon helpommalla kun sanoo esim: "Älä sure, kyllä se tilanne aikanaan korjaantuu. Kyllä Jumala sinusta huolehtii". Sitten se masentunut ehkä hymyilee hiukan, ja lohduttelija uskoo, että nyt ollaan oikeaan suuntaan menossa ja hänen lohduttelustaan oli oikeasti apua.
Tämä elämä on vaikeaa, oli sitten uskova tai ei. Jumala kuitenkin näkee jokaisen sydämeen, ja osaa oikein arvioida että minkälainen tilanne ihmisellä on. Hän tuomitsee oikein, tai jättää tuomitsematta. Eikä kysy siihen ihmisiltä lupaa.
T: Tiinaliina