Narsistin kaikki urotyöt ja tekemiset ovat suurta bluffia, narsisti huijaa jopa omia lapsiaan kun nämä ovat pieniä, eivätkä vielä tajua että jutut ovat kaikki bluffaamista. Narsisti aivopesee lapsensa. Jutuillaan narsisti hankkii lapsiltaan ihailua ja saakin sitä heiltä, jotka vasta aikuisena ymmärtävät, että narsisti vedätti heitä koko ajan. Lupasi ja lupasi...Mikään ei olekaan niin kuin narsisti on sanonut tai luvannut, mikään ei täsmää siihen mitä narsisti on puhunut. Kaikki on mennyt oikeasti päin persettä ja narsisti haluaisi sitten lopulta haudata tuon kaiken (lapsineen), niin etteivät uudet bluffattavat saisi mistään kautta tietää kuinka asiat olivat oikeasti.
Narsisti bluffaa
Anonyymi
0
68
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.693254Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91881Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2241269- 1291058
- 991002
- 60954
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil67936Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik6885- 84879
- 34810