Olen syntynyt perheeseen jossa meidän lasten elämä oli selviytymistä päivästä toiseen. Tietysti välillä oli joitakin hyviä aikoja, mutta koska vanhemmat eivät tehneet millekään asialle mitään, eläminen oli aina kampailua ja selviytymistä. Vanhemmat keskittyivät vain selvittelemään välejä keskenään, heillä ei ollut mitään yhteistyötä, ja siinä kaikki asiat rapistuivat ja mikään ei toiminut. Toinen vanhemmista oli varmasti pahasti häiriöinen, vaikka lääkärintodistusta ei siitä ole, persoona hänellä muuttui tarpeen mukaan, ettei sellaisesta ihmisestä saisi lääkärikään selvää. Eikä lapsena ollut tietoa mikä on persoonallisuushäiriö elämä vain oli sitä mitä oli, ei osannut mitään epäillä.
Mikä minä olen? Onko tässä mahdolliset narsisti-vai läheisriippuvuus eväät elämään?
Selviytyminen
3
221
Vastaukset
- Anonyymi
Hukassa oleva ihminen, jolle ne tärkeimmät ihmiset eivät ole kyenneet antamaan riittäviä eväitä elämään. Tämä peilaus omasta vastaavasta elämästä
- Anonyymi
Eväät ei ehkä häävit, mutta mitään ei ole vielä menetetty. Koska olet tiedostanut tilanteen, pystyt myös tietoisesti työstämään asiaa ja rakentamaan itseäsi sopivan vahvaksi jotta et ole läheisriippuvainen etkä tarvitse narsistin valheminään suojaksi heikolle sisimmälle. Olet sopivan vahva asettamaan rajat jos joku yrittää ottaa liikaa valtaa. Liian vahva ei kannata olla. Se että tiedostat tarkoittaa että kykenet huomioimaan asioita, muitakin ihmisiä, ja sinulla on toivoa elää ihan erilaisessa suhteessa muihin ihmisiin kuin vanhemmillasi.
Sinä olet sinä, et vanhempiesi jatke tai heidän toiveidensa toteuttaja. Et myöskään ole velkaa vanhemmillesi eikä sinun tarvitse kannatella heitä. Et ole vanhempiesi kopiokaan. Sinä olet arvokas itsesi, keskity siihen. Älä anna lapsuudenkodin määritellä itseäsi, se ei ole loppuelämäsi suunnannäyttäjä jos vain et anna sen olla. - Anonyymi
Voimia sinulle
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834473Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243228Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392894Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172697Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172549- 162540
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432487Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142075Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281727