Uusi työvoimapalvelumalli astuu voimaan 2.5

näin se voi vaikuttaa Kelan etuuksien maksamiseen
Toukokuussa astuu voimaan uusi työvoimapalvelumalli, jonka tavoitteena on tarjota työttömälle työnhakijalle aiempaa enemmän yksilöllistä tukea etenkin työttömyyden alussa. Jatkossakin työnhakijan pitää hakea säännöllisesti töitä, jotta oikeus työttömyysetuuteen säilyy. Työttömyysetuuksien karenssit kuitenkin lyhenevät.

Uusi työvoimapalvelumalli astuu voimaan 2.5.2022. Jatkossa työttömän työnhakijan tilanne ja mahdollisuudet hakea töitä arvioidaan yksilöllisesti. Hänelle tehdään työllistymissuunnitelma, jota pitää noudattaa.

Kun henkilö jää työttömäksi ja ilmoittautuu työnhakijaksi, TE-palveluiden tai kunnan asiantuntija järjestää tapaamisen heti työttömyyden alussa. Yhdessä työnhakijan kanssa tehdään työllistymissuunnitelma. Tämän jälkeen tapaamisia on alkuvaiheessa kahden viikon välein. Tarkoitus on, että jokainen työnhakija saisi sellaista tukea ja sellaisia palveluita, joita tarvitsee.

Töitä pitää hakea sovitusti
Uudessa mallissa työttömän pitää hakea töitä suunnitelman mukaan, jotta oikeus työttömyysetuuteen säilyy. Työnhakija voi itse valita, mitä työpaikkoja hakee. Työttömyysetuutta ei voi menettää eikä sen määrä pienene, jos on hakenut riittävästi töitä ja toiminut työllistymissuunnitelman mukaan.

Perussääntö on, että työttömän pitää hakea neljää työpaikkaa kuukaudessa, mutta määrään vaikuttavat tarjolla olevat työpaikat ja henkilön toimintakyky. Määrästä voidaan poiketa esimerkiksi silloin, jos työnhakija on työkyvytön.

Työnhausta raportoidaan TE-palveluiden verkkoasiointipalvelussa säännöllisesti. Raportointijakso on yleensä kuukauden mittainen.

Karenssit kuitenkin lyhenevät
Jos työnhakija ei hae töitä sovitusti, hän voi saada TE-palveluilta muistutuksen.

Jos työnhakija ei tämänkään jälkeen hae töitä, TE-palvelut voi määrätä hänelle lyhyen karenssin, jonka aikana työttömyysetuutta ei makseta ollenkaan. Nykyisen 60 päivän sijaan karenssi kestää kuitenkin vain 5 tai 10 päivää.

Työnhakija voi menettää työttömyysetuuden toistaiseksi, jos hän toistuvasti ei hae töitä sovitulla tavalla. Jos työnhakija kieltäytyy varmasta työpaikasta, hän voi saada 45 päivän karenssin. Nykyään karenssi on 90 päivää.

Kela maksaa työttömyysetuutta TE-palveluiden tai kunnan työvoimapoliittisen lausunnon perusteella. Samoin Kela lopettaa työttömyysetuuden maksamisen, jos TE-palvelut antaa karenssilausunnon. Lyhyen karenssin jälkeen työttömyysetuutta ei tarvitse hakea uudelleen, vaan sen maksaminen jatkuu automaattisesti.
8196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tuossa on yksi mutta .Toimeentulo on perutuslailla taattu, joten tuota viimesijaista toimeentuloa ei ole leikattavissa ja jos leikataan sovittelematta alentaen sen tasoa ,kyse on valtiollisesta ihmisoikeus rikoksesta ja silloin noita toimia ei saa lailliseksi edes perutuslakia muuttamalla. En usko että tuollaiset toimet menevät läpi perustuslaki valiokunnasta joka valvoo lainsäädännön laillisuutta perutuslakiin nähden ja jos menee ,niin täytyy todeta ,että silloin ei taida jäsenistöllä olla minkäänlaista lain oppineisuutta ,joka on oikeusvaltion ja lainsäädännön perustaksi tuolta löydyttävä. Ihmettelen näitä juttuja miten tuollaisia esityksiäkin ylipäätänsä ulos tuodaan .Mahtaako noilla jutuilla oikeasti olla perää ?

Äänestä
  • Tuota tarkastellessa ei tarvitse olla kovin lainoppinut kun sen sisällöstä käy toimitapojen kautta esiin lain vastaiset toimet ,joita on mm. alisteisen aseman käyttö pakotteen alla, joka tunnetaan myös yhtäläillä ihmisoikeus rikoksena .Tuossa pakotteena toimii viimesijaisen toimeentulon vieminen ja henkilö on työttömänä alisteisessa asemassa koska hänen toimeentulonsa on siitä riippuvainen. Toimeentulo on taasen tunnustettu perus ihmisoikeus ja kuten jo totesin perutuslailla suojattu. Mikäli se viedään tarkoituksella tulee kyseeseen ihmisoikeuksien kieltäminen ihmiseltä ja perutuslain rikkominen. Jos joku lakimies sinulle muuta väittää ,vaihda ihmeessä lakimiestä.

    Äänestä

  • Oikeusvaltion periaatteisiin kuuluu osapuolien kuuleminen . Nuo Te lausunnot toimivat suoraan Kelan päätöksenteon perusteena ja niitä ei ole valitusoikeutta, joten kyllä Te toimisto toimii juuri kuten haluaa, varmasti niin varsinkin jos sille myönnetään tuollainen toimivalta, joka ei ole oikeustoimikelpoinen.

    Oikeuspohja on oikeusvaltion perusta ja kun se menetetään oikeutta haetaan muilla keinoin ja ne ei ole sen laillisempia kuin ne keinot joilla sivuutetaan toimissa laki. Tuskin kukaan haluaa elää yhteiskunnassa jossa oikeutta saa vain ottamalla sen omiin käsiin. Sellainen yhteiskunta ei ole kovin turvallinen. Lait toimivat kansalaistemme suojaksi, myös tässä tapauksessa. Siksi lakeja ei voi säätää niitä käyttäen mielensä ja tarkoitusperiensä mukaisesti hyväkseen käyttäen.

    Äänestä

Toiminut työllistymissuunnitelman mukaan.
Määrästä voidaan poiketa esimerkiksi silloin, jos työnhakija on työkyvytön.
TE-palveluilta muistutuksen.
TE-palvelut antaa karenssilausunnon.
Esim..

Monta muuta miinaa, virkailijan luonne

Äänestä

Ei työtön tule saamaan mitään tukea. Se jota työkkärissä tueksi sanotaan on sellaista että ne kysyy osaatko käyttää tietokonetta. Osaatko lukea ja kirjoittaa, osaatko lähettä sähköpostia koska työtä haetaan pääasiassa sähköpostia lähettämällä. Jos sulla on huono tietokone niin et saa uutta tietokonetta.

Jos ei ole varaa nettiin niin et saa rahaa siihen joten et voi lähettää hakemuksia. Sitten sinun pitää mennä kaverin luokse tekee hakemuksia. Työkkärissä ne luulee että työttömät on tyhmiä eikä ne osaa lähettää hakemuksia.

Työkkärissä ne ei lähetä hakemuksia työttömän puolesta, ei ne soiyta työnantajalle. Ne voi väittää ettet ole hakenut töitä ja sitten ne antaa karenssin. Jos pyytää soittamaan työnantajalle ja kysymään että on varmasti hakenut töitä niin ei ne soita.Minusta ne väitti etten ollut hakenut töitä eikä ne halunnut soittaa työnantajalle. Sanoin että jos tulee karenssi niin teen välittömästi rikosilmoituksen.

Ei työkkäristä saa sellaista tukea että saisi työpaikan. Se tuki on sitä että ne voi antaa lappuja jossa on työpaikka ja sinne pitää hakea vaikka ei olisi osaamista. Minä sain niitä papereita ja töihin tarvittiin ajokortti jota minulla ei ole.

Silti piti hakea niihin töihin. Sitten soitettiin haastatteluun ja siellä sanoin että ei ole ajokorttia, ne vähän suuttui koska tuhlasin yrittäjän aikaa. Mutta haastatteluun on pakko mennä tai tulee karenssi ja pitää hakea vaikka ei ole ajokorttia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

näin se voi vaikuttaa Kelan etuuksien maksamiseen
Toukokuussa astuu voimaan uusi työvoimapalvelumalli, jonka tavoitteena on tarjota työttömälle työnhakijalle aiempaa enemmän yksilöllistä tukea etenkin työttömyyden alussa. Jatkossakin työnhakijan pitää hakea säännöllisesti töitä, jotta oikeus työttömyysetuuteen säilyy. Työttömyysetuuksien karenssit kuitenkin lyhenevät.

Uusi työvoimapalvelumalli astuu voimaan 2.5.2022. Jatkossa työttömän työnhakijan tilanne ja mahdollisuudet hakea töitä arvioidaan yksilöllisesti. Hänelle tehdään työllistymissuunnitelma, jota pitää noudattaa.

Kun henkilö jää työttömäksi ja ilmoittautuu työnhakijaksi, TE-palveluiden tai kunnan asiantuntija järjestää tapaamisen heti työttömyyden alussa. Yhdessä työnhakijan kanssa tehdään työllistymissuunnitelma. Tämän jälkeen tapaamisia on alkuvaiheessa kahden viikon välein. Tarkoitus on, että jokainen työnhakija saisi sellaista tukea ja sellaisia palveluita, joita tarvitsee.

Töitä pitää hakea sovitusti
Uudessa mallissa työttömän pitää hakea töitä suunnitelman mukaan, jotta oikeus työttömyysetuuteen säilyy. Työnhakija voi itse valita, mitä työpaikkoja hakee. Työttömyysetuutta ei voi menettää eikä sen määrä pienene, jos on hakenut riittävästi töitä ja toiminut työllistymissuunnitelman mukaan.

Perussääntö on, että työttömän pitää hakea neljää työpaikkaa kuukaudessa, mutta määrään vaikuttavat tarjolla olevat työpaikat ja henkilön toimintakyky. Määrästä voidaan poiketa esimerkiksi silloin, jos työnhakija on työkyvytön.

Työnhausta raportoidaan TE-palveluiden verkkoasiointipalvelussa säännöllisesti. Raportointijakso on yleensä kuukauden mittainen.

Karenssit kuitenkin lyhenevät
Jos työnhakija ei hae töitä sovitusti, hän voi saada TE-palveluilta muistutuksen.

Jos työnhakija ei tämänkään jälkeen hae töitä, TE-palvelut voi määrätä hänelle lyhyen karenssin, jonka aikana työttömyysetuutta ei makseta ollenkaan. Nykyisen 60 päivän sijaan karenssi kestää kuitenkin vain 5 tai 10 päivää.

Työnhakija voi menettää työttömyysetuuden toistaiseksi, jos hän toistuvasti ei hae töitä sovitulla tavalla. Jos työnhakija kieltäytyy varmasta työpaikasta, hän voi saada 45 päivän karenssin. Nykyään karenssi on 90 päivää.

Kela maksaa työttömyysetuutta TE-palveluiden tai kunnan työvoimapoliittisen lausunnon perusteella. Samoin Kela lopettaa työttömyysetuuden maksamisen, jos TE-palvelut antaa karenssilausunnon. Lyhyen karenssin jälkeen työttömyysetuutta ei tarvitse hakea uudelleen, vaan sen maksaminen jatkuu automaattisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu