Maustetytöt

Vaivuin lähes koomaan kun ensikerran kuulin autoradiosta upeaäänisten Maustetyttöjen laulua. He ovat parasta mitä tämänhetken maamme naislaulajat pystyvät esittämään, Minusta heidän versionsa laulusta Kaksi vanhaa tukkijätkää on loistava ja jopa ainutkertainen. Onko toinen alunperin lähtöisin porilaisista vanhemmista, tietääkö kukaan? Terveisin Hermanni.
11264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

On porilaisia. Tummia ovat. Lain väärällä puolella.

Äänestä
  • Ne porilaiset on eri maustetyttöjä, näillä muusikoilla ei ole hameissa maustetaskuja.

    Äänestä

Luin jostain että heille oltaisiin luomassa kansainvälistä uraa, muutama yhdysvaltalainen levy-yhtiö on jo kiinnostunut heistä. He ovat Maija Vilkkumaan arvion mukaan kuulemma jopa uusi naispuolinen Simon and Gartfunkel.

Äänestä
  • Ekan singlen tekstityksen on laatinut Maija, muisteloiden merkeissä, Maijan ensikosketus mieheen tapahtui 6-vuotiaana seurakunnan päiväkodissa pastorin lempeällä opastuksella.

    Biisin nimi on: Urani halkeaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ekan singlen tekstityksen on laatinut Maija, muisteloiden merkeissä, Maijan ensikosketus mieheen tapahtui 6-vuotiaana seurakunnan päiväkodissa pastorin lempeällä opastuksella.

    Biisin nimi on: Urani halkeaa

    Ai siitäkö se ikihymy naamalla johtuu? On kuin batmanin jokeri olisi levittelemässä ikeniään kun maija hiukan hymyää televisiossa.Mielisairaalapotilaissa usein nähty killittävä lasittunut katse silmissä kertoo älyn haihtumisesta aivoista ja vihervassariuden ottaneen vallan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ekan singlen tekstityksen on laatinut Maija, muisteloiden merkeissä, Maijan ensikosketus mieheen tapahtui 6-vuotiaana seurakunnan päiväkodissa pastorin lempeällä opastuksella.

    Biisin nimi on: Urani halkeaa

    No ei haljennut, mutta sitko hävisi. Kylmää veretöntä haljasnahkaa.

    Äänestä

  • Kalojen päälle styroxlaatikkoon laitetaan säilymisen vuoksi jäähilettä, ehkä hänelläkin oli pakkasen puolella jotta ei haisisi niin paljoa, pieni haju kuitenkin on hileistä huolimatta

    Äänestä

Maija kuolaa enemmän kuin hikeen itsensä juossut ajokoira.

Äänestä

Se pistää naiset kuolaamaan kun ne näkee läheltä Toni Wirtsasen ja Sipe Kantapukin.

Äänestä

Kun suuntautuneet Jari Sillanpää ja Antti Tuisku esiintyvät yhdessä niin kutsutaanko heitä Maustepojiksi?

Äänestä

Kun muijano vittuilee ja nalkuttaa jotain mulle niin soitan sille tunnin putkeen Maustetyttöjä kostoksi. Loppuu nalkutus ja alkaa tuskainen poru.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vaivuin lähes koomaan kun ensikerran kuulin autoradiosta upeaäänisten Maustetyttöjen laulua. He ovat parasta mitä tämänhetken maamme naislaulajat pystyvät esittämään, Minusta heidän versionsa laulusta Kaksi vanhaa tukkijätkää on loistava ja jopa ainutkertainen. Onko toinen alunperin lähtöisin porilaisista vanhemmista, tietääkö kukaan? Terveisin Hermanni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu