Aggressiivinen skitsofreenikko

Huoh. Suvussani on skitsofreniaa. Itselläni on, mutta käytän lääkkeitä ja olen hoidossa, joten olen oireeton. Perheenjäsenelläni on myös, mutta hän pakoilee hoitoa eikä käytä lääkkeitä. Josta syystä hänellä on paljon vainoharhoja. Kenties niiden vuoksi häneltä on nyt mennyt asunto ja työpaikka. Joku kämppä hänellä on, mutta ei voi asua kämppäkaverinsa kanssa koska hänellä on epäluuloja tästä.

No tapasimme nyt ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Kun päädyimme puhumaan skitsofreniasta, hän suuttui. Huusi ja alkoi paiskomaan tavaroita. Se oli pelottavaa. Jälkikäteen olin ihan järkyttynyt.

Keskustelussa tuli esiin lisää harhoja. Ja se, että oli hänen kenen kanssa tahansa tekemisissä, niin päätyy pitämään tätä ärsyttävänä henkilönä, joka tahallaan tekee kiusaa jne. Ja rupeaa vihaamaan kaikkia.

Rupesi puhumaan, kuinka ärsyttäviä ihmisiä pitäisi tappaa. Ja tämä on hänen mielestään normaalia tunteiden purkua.

Päätyy usein pakkohoitoon tämän takia. Vartijat tai poliisit ottavat kiinni vähän väliä, koska käyttäytyy väkivaltaisesti.

Toimivaa lääkettä ei kuitenkaan ole löytynyt ja hän välttelee hoitoa.

Mutta on niin harhojen vallassa, että normaali elämä ei enää suju.

Olen järkyttynyt tästä kaikesta. En tiedä miten hänelle saisi toimivan lääkityksen, koska sairaus ajaa hänet ongelmiin. Kiistää voimakkaasti olevansa sairas.

Näen pakkohoidon ainoana vaihtoehtona. En ymmärrä ihmisiä, jotka kauhistelevat psykiatrista hoitoa ja pitävät vaihtoehtona elää harhojen vallassa, että ketä se haittaa jos on vähän sekaisin.

Hänellä nyt kuitenkin harhojen vuoksi menee asunto ja työ ja on ahdistunut luuloistaan ja saattaa käyttäytyä väkivaltaisesti ihmisiä kohtaan. Oli yrittänyt paeta ulkomaille, mutta poliisi oli sielläkin ottanut kiinni ja vienyt lepositeisiin. Käyttäytyy niin sekavasti, että päätyy vähän väliä pakkohoitoon. Katsoo tämän vain vainoamiseksi eikä näe omassa toiminnassaan mitään omituista.

No joka tapauksessa olen järkyttynyt ja peloissani omasta puolestani ja huolissani hänen takiaan.
0260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu