Peliteltan nostalgiaa

Muistaako paimiolaiset vielä vierailevan peliteltan, joka joskus 70-luvulla oli pystytetty talvisin Kinon tontille? Maahan alle oli levitetty sahanpurua ja tunnusomaista oli paksu tupakansavu. Tunnelma oli aikaansaatu petroolilämmittimillä ja Katri-Helenan musiikilla. Pelit olivat siihen aikaan yleensä mekaanisia. Esim. yksikätisiä rosvoja, joiden kiekot olivat painotettuja siten, ettei juuri mitään voinut voittaa. Pelaamiseen käytettiin rautaisia poletteja, joita kassa vaihtoi käypää rahaa vastaan. Siksi myös sopivat prikat olivat suosittuja nuorison keskuudessa. Siihen aikaan ei ollut ikärajoja ja koululaiset siellä enimmäkseen pelailivatkin. Sai myös vetää narusta ja voi voittaa markkinapallon. Heittopelistä puolestaan sai nuken, kun oli tarkkana. Ilmakiväärillä ammuntaakin voi harjoitella. Olipa jo flippereitäkin käytössä.
1667
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Se haittapuoli siinä oli, kun oikein innostui pelaamaan, että hävisi helposti bussirahatkin ja joutui täten kävelemään koululta kotiin, kun ei matka ollut kuin 7 km.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Muistaako paimiolaiset vielä vierailevan peliteltan, joka joskus 70-luvulla oli pystytetty talvisin Kinon tontille? Maahan alle oli levitetty sahanpurua ja tunnusomaista oli paksu tupakansavu. Tunnelma oli aikaansaatu petroolilämmittimillä ja Katri-Helenan musiikilla. Pelit olivat siihen aikaan yleensä mekaanisia. Esim. yksikätisiä rosvoja, joiden kiekot olivat painotettuja siten, ettei juuri mitään voinut voittaa. Pelaamiseen käytettiin rautaisia poletteja, joita kassa vaihtoi käypää rahaa vastaan. Siksi myös sopivat prikat olivat suosittuja nuorison keskuudessa. Siihen aikaan ei ollut ikärajoja ja koululaiset siellä enimmäkseen pelailivatkin. Sai myös vetää narusta ja voi voittaa markkinapallon. Heittopelistä puolestaan sai nuken, kun oli tarkkana. Ilmakiväärillä ammuntaakin voi harjoitella. Olipa jo flippereitäkin käytössä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu