Kuhmoisten Sanomat - paikallis-vallan sylipuudeli

Anonyymi

Ennen lehdistöä pidettiin vallan vahtikoirana. Nykyään se itse usein hurskastelee sanan vapaudella joka on kuitenkin käytännössä täydellistä sananhelinää. Surullista todeta että edes omalla nimellä ei lehteen oteta nykyään vastaan kirjoituksia jotka arvostelevat kunta-eliitin; hallituksen, valtuuston tai kunnanjohtajan toimia ja toiminta-tapoja; salailuja ja suoranaista valehtelua. Sen sijaan lehden omistajan lähipiirissä pyörivä, entinen eli kansan pudottama eläkeläis-poliitikko saa laajasti tilaa esim. vanhan koulun purun puolesta kiihottamalla, kirjoittamalla valheita rakennuksen ilman tilasta kirjoitellessaan. Samainen, alunperin ulkopaikkakuntalainen, on jo aiheuttanut kuntalaisille mittavat miljoona-vahingot laajakaista-yhteyksiin liittyen. Yllättäin tästäkin aiheesta lehteen oli saatu mahtumaan ”tyytyväisen kesä-asukkaan myntipuhe”. Seuraavaksi saamme varmaan lukea saman entisen poliitikon menestys-tarinan veden puhdistamoon liittyvistä uudistuksista, Nokialle ajetun jätteen maksut kuntalaisille jäävät toki mainitsematta. Näistäkö veroja maksetaan ? Nuo kolme vain esimerkkinä miten näitä aiheita vastustavat ja arvostelevat kommentoinnit ovat nykyään täysin kielletty aihepiiri lehdessä. Aiemmin lehden omistajan lähipiirin vaikutukset oli ulotettu myös Jämsän lehteen. Ei olisi uskonut että tämä vaikutus sielläkin vaan edelleen jatkuu. Niinkuln valtion itä-naapuristamme on nyt nähty; ”valta sokaisee, täydellinen valta sokaisee täydellisesti”.

16

165

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Et paremmin olisi voinut asioita kiteyttää, koska näin asioiden laita todellisuudessa on !! Paikallislehti ei ole puolueeton, eikä sitä koskaan ole ollut.

    • Anonyymi

      Hyvä kun joku uskaltaa sanoa asiat ääneen niin kuin ne on.

    • Anonyymi

      Oisko syy ihan siinä nimessä...?

      • Anonyymi

        "Oisko syy ihan siinä nimessä...?"

        Syy mihin? Missä nimessä?


    • Anonyymi

      Tiukkaa asia. Se on just noin. Laittakaa jokainen, joka olette samaa mieltä, viesti tähän ketjuun.

    • Anonyymi

      Neljä vastauskommenttia ja jo yksi poistetu eli poistoprosentti 25%

    • Anonyymi

      Niin - no…voiko nk puolueettomuutta odottaakaan, jos katsoo vastaavien toimittajien listaa?
      Yksi heistä istuu monella pallilla - valtuutettu, yrittäjäyhdistyksen pj, yrittäjä ja vielä lautakunnat päälle.
      Onko kellään vastaavista toimittajista tehtävään soveltuvaa koulutusta/aikaisempaa työkokemusta?
      Päivi näin mutulla tehtävään soveltuvin.

      • Anonyymi

        "Onko kellään vastaavista toimittajista tehtävään soveltuvaa koulutusta/aikaisempaa työkokemusta?"

        Siinäpä kysymys, joka on villakoiran ydin. Kauhanen sai potkut, kun uskalsi kirjoittaa ja antaa lukijoiden kirjoittaa. Koivu sai lähteä, kun lehti julkaisi asioita, jotka eivät olleet päättäjien mieleen. Julkaisulupa annettiin vain kunnasta ja se ei ole oikein, että toimittaja joutuu puhutteluun, jos kertoo totuuksia. Eihän siitä mitään tule, että kunnanvirastosta määrätään mitä paikallislehti saa julkaista. Venäjä, Venäjä, Venäjä, ei sen niin kuulu mennä kuten Itä naapurissa ja mihin se johtaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Onko kellään vastaavista toimittajista tehtävään soveltuvaa koulutusta/aikaisempaa työkokemusta?"

        Siinäpä kysymys, joka on villakoiran ydin. Kauhanen sai potkut, kun uskalsi kirjoittaa ja antaa lukijoiden kirjoittaa. Koivu sai lähteä, kun lehti julkaisi asioita, jotka eivät olleet päättäjien mieleen. Julkaisulupa annettiin vain kunnasta ja se ei ole oikein, että toimittaja joutuu puhutteluun, jos kertoo totuuksia. Eihän siitä mitään tule, että kunnanvirastosta määrätään mitä paikallislehti saa julkaista. Venäjä, Venäjä, Venäjä, ei sen niin kuulu mennä kuten Itä naapurissa ja mihin se johtaa.

        "ei sen niin kuulu mennä kuten Itä naapurissa ja mihin se johtaa"

        Toivottavasti johtaa kuntaliitokseen Kangasalan kaupungin kanssa mahdollisimman pian.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "ei sen niin kuulu mennä kuten Itä naapurissa ja mihin se johtaa"

        Toivottavasti johtaa kuntaliitokseen Kangasalan kaupungin kanssa mahdollisimman pian.

        "Toivottavasti johtaa kuntaliitokseen Kangasalan kaupungin kanssa mahdollisimman pian"

        Tämä olisi ehdottomasti paras ratkaisu


    • Anonyymi

      Mitähän huru henkilöitä täällä kirjoittelee? Harhaisia spekulointeja. Auttasko Muistola muistokirjottelu?

      • Anonyymi

        "Mitähän huru henkilöitä täällä kirjoittelee?"

        Jos et vielä ole oivaltanut, täällä fokus on asiassa eikä sen arvuuttelussa, KUKA kirjoittelee....


      • Anonyymi

        Kauhistuttavaa käytöstä!

        Jos Kuhmoisissa uskaltautuu ilmaisemaan mielipiteensä kunnan toimista, ei henkilö voi olla terveellä järjellä varustettu, hän on "huru-harhainen-mielisairas-kovakallo-idiootti" jne.. .


    • Anonyymi

      Vihdoin kaiken ytimessä.

      • Anonyymi

        Hyvä 👏👏


    • Anonyymi

      Eipä ole moneen vuoteen ollut kirjoittelu tasapuolista paikallislehdessä. Täysin samaa mieltä. Varsinkin eri yrittäjiä kohtaan niin epätasa-arvoista.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      172
      4990
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      15
      1600
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1585
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1441
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1253
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      93
      1046
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      48
      1026
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      932
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      178
      889
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      757
    Aihe