Ahvenanmaa

Ahvenanmaan maakunnan hallituksen pääministeri Veronica Thörnroos : "Jos jotain tapahtuu Ahvenanmaalle –jos ahvenanmaalaisia vastaan hyökätään – on Suomen velvollisuus lähettää armeija tai mitä tahansa tarvitaankin Ahvenanmaalle, mutta ette voi tehdä sitä etukäteen"

Muistetaan, että suomalaisilla ei ole oikeutta ostaa maata Ahvenanmaalta. Se tekee ainakin itselleni saarimaakunnasta itselleni vieraan maan. Se ei ole kotimaatani. Kuitenkin Thörnroosin mukaan minullakin olisi velvollisuus mennä sinne vaikka kuolemaan saarelaisten vapauden eteen, samalla kun saarelaisilla ei itsellään ole mitään velvollisuuksia.

Jos taiston tuoksinoista sattuisi säilymään hengissä, mahtaisiko se antaa suomalaisille taistelijoille kotiseutuoikeutta? Ehkä palkinto olisi "tack so mycket", ja ilmainen paluulippu takaisin kotisuomeen?

Pakko sanoa, että motivaatio ahvenanmaan puolustukseen olisi sama kuin minkä tahansa ulkomaan puolustaminen. Ainoa ero olisi se, miten sotiminen suojaisi kotisuomea, esim merenkulkua pohjanlahdelle.

Toisaalta pitäisi miettiä, mikä on puolustuvoimain valmius puolustaa ahvenanmaata. Ainakin oma koulutukseni lähtee siitä, että toimitaan maalla. Autolla siirrytään paikasta toiseen joko tietä pitkin tai sitten marssitaan pitkin puskia. Se, että pitäisikin toimia sokkeloisessa saaristossa, on täysin tuntematon asia. Inttiaikanani en nähnyt edes soutuvenettä. Suomalaiset vierastaistelijoina ei pystyisi myöskään hyödyntämään kotiseututuntemusta. Homma jäisi kait rannikkojääkäreille, mutta riittääkö joukot?

Mats Löfstöm kehuu "Ahvenanmaalla ei olla naiiveja tai sinisilmäisiä". He suorastaan "näkevät" miten turvallisuus on heikentynyt, ja ovat huolissaan. Hienoa toimintaa. Ei vissiin mitään hätää, kun näkevät ja huolestuvat!!

5

322

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eikös siellä ole venäläisten valvonta komissio paikalla asumassa ja vahtii ettei siellä armeijan miehiä ole yhtään. Ihme riesa siitäkin saatu näin sotilaallisessakin mielessä. Eli siellä kaatuu suomlaisia paljon koska saari on vallattava takaisin jos se valloitetaan aluksi. Suomi säästäisi hirveesti, kun antaisi sen Ruotsille, joka mielellään sen huolineekin.

      • Kiinnostaisi, onko sopimus demilitarisoimisesta vielä voimassa. Kyse lienee tästä:

        https://finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1922/19220001

        §8 : "Tämän sopimuksen määräykset pysyvät voimassa tapahtukoonpa Itämeren nykyisessä status quossa mitä muutoksia tahansa."

        Siis ikuisesti voimassa? Epäilen suuresti, voiko mikään sopimus olla ikuisesti voimassa. Varsinkin tilanteessa jossa moni sopimuksen allekirjoittaja on lakannut olemasta, esim Tanska-Islanti, Italian kuningaskunta ja (varsinkin) kansainliitto.

        Sopimus viittaa usein "kansainliiton neuvostoon". Esim §7 jos Ahvenanmaalle hyökätään, on "Suomen on heti ilmoitettava tämä neuvostolle". Tätä sopimuskohtaa ei voida toteuttaa, koska kyseistä neuvostoa ei ole.

        Ja Venäjähän tätä sopimusta ei ole allekirjoittanut. Tietenkään.

        Mielestäni on sinisilmäisyyden huippu pitää tätä sopimusta vielä voimassaolevana.

        Sillä disclaimerillä, etten tiedä kansainvälisestä laista tuon taivaallista, mutta kommentoida saan. Paremmin asiaa tuntevat, pls korjatkaa.


    • Anonyymi

      Täysin totta puhut,Ahvenanmaa on ylimielisten päättäjien ,sekä Suomen kielen kieltäjien hurrimonaco. Aivan käsittämätön ikivanhaan sopimukseen perustuva omahyväinen saari.

    • Anonyymi

      Heheh, täällä kätketty jo maastoon huolellisesti naamioiden raskasta kalustoa ja muuta varustetta. Mm. Lahti-Saloranta -pikakiväärit täyssynteettisillä aseöljyillä ja kiihdyttimillä sekä valonvahvistimilla varustettuna. Ei taida Törmäruusu tietää, mitä mökkisaarilla puuhataan. Eikä tarvitsekaan.

    • Anonyymi

      Ehdotan että ahvenanmaan ankkuriköydet katkotaan pohjoismyrskyn aikana yön pimeydessä niin että päästään koko jengistä

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      2025
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1377
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      105
      1122
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      105
      952
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      914
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      795
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      672
    8. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      15
      602
    9. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      76
      563
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      511
    Aihe