Puolison vaihdevuodet=helvetti?

Puolisollani on alkanut vaihdevuodet ja hän on muuttunut suoranaisesti hirviöksi. En tiedä johtuuko tämä vaihdevuosista, mutta asuminen hänen kanssaan on piinaava ja liki mahdotonta.

1. En tee mitään oikein. Hengitä kun väärin. Saan monet kunnon haukut päivässä absurdeista syistä. Syy voi esimerkiksi olla se, että käyn treeneissä ennen töitä eikä normaalit ihmiset tee sellaista!

2. Sotkuisuus ja poissaolevuus. Ennen siististä ihmisestä on tullut kamala sottapytty. Aluksi korjasin hänen jälkiään, siivosin ja pyykkäsin, päätin ettei minusta tule nalkuttajaa. Nyt siivoan vain oman osuuteni. Haukkuu sitten minut päivittäin laiskaksi.

3. Mitään rakkauselämään tai läheisyyteen viittaavaa ei ole. Olen yrittänyt, mikään ei auta ja jos yritän puhua, saan taas raivarit niskaani.

Hän saa jo jotain hormonikorvaushoitoa ja se tuntuu vain pahentavat tilannetta. En halua elää näin. Hän on niin ilkeä ja kamala. Tuntuu, että en jaksa enää.
332348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Ei vaihdevuodetkaan oikeuta tuollaista käytöstä. Tuo on henkistä väkivaltaa. Parisuhteessa ei kannata sietää mitä tahansa. Menkää pariterapiaan.

1Äänestä

Olet puolisollesi liian hyvä. Sun kaltaisille ois vapailla markkinoilla kysyntää ;)

1Äänestä

Olen itse 51v ja käytän hormonikorvauslääkettä. Ei tuollainen käytös liity vaihdevuosiin, nyt on jotain muuta ongelmaa.

Äänestä

JA kun joskus kaik on ohitettu niin henkilö voi funtsia miten hän onkaan käyttäytynyt ja tehnyt . Ollut kuin toinen käsittämätön ihminen . Joten anna aikaa hänelle jos katsot hänet sen arvoiseksi .

Äänestä
  • Huono neuvo. Kuutio aloituksen ja ettei ilkeän käytöksen kohde jaksa enää. Jäämällä antaa käytöksen jatkua.

    Äänestä

  • Vaihdevuosien aiheuttamat muutokset eivät palaudu/korjaudu.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Vaihdevuosien aiheuttamat muutokset eivät palaudu/korjaudu.

    Todellakin palautuu. Vaihdevuodet kestää noin 10 vuotta, ei loppuelämää.

    Äänestä

  • Miksi tulee antaa aikaa, sillä sanottuja sanoja ei voi ottaa takaisin ne ovat jo nyt pilanneet paljon, niitä ei mikään uusi liekki suhteessa saa muistista pois ävaan jäävät ainaiseksi kytemään loukatun sisimpään.
    En antaisi aikaa enää tippaakaan vaan lähtisin , sillä elämää ei kannata tuhlata odottamalla jos sattuis että toinen muuttuisi hyväksi, kun on haukkumisen aloittanut niin tulee sitä jatkamaan jos toinen jää suhteeseen

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Vaihdevuosien aiheuttamat muutokset eivät palaudu/korjaudu.

    Ei vaihdevuodet nyt niin kamalat ole ja jos on niin miksi ei hae apua, vai eikö itse ole edes tietoinen miten hän loukkaa toista .
    Ei saa olla liian kiltti , siinä on ainoastaan itse häviäjä .

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Todellakin palautuu. Vaihdevuodet kestää noin 10 vuotta, ei loppuelämää.

    Aaah 10 vuotta ! Helvatin helvattu. Sitä ollaan vasta puolessa välissä oireilua sitten. Kamalaa tämä on. Otin tupla annoksen hormonikorvausta. Hormonilaastarit vielä mahaan ja selkään niin helpottaa ehkä. Hikoiluttaa niin kamalasti ja tulee raivokohtauksia minuutin välein. Korvissa soi ja tinnituttaa jatkuvasti.

    Äänestä

Tähän ei ole kuin yksi neuvo. Jätä se!

Äänestä
  • Ihan niin

    Äänestä

Samaa mieltä. Ihan vaan katoat sanomatta sanaakaan.

Äänestä

Jos yhteinen asunto ja vuosia yhdessä eloa niin hankala varmasti vain kadota mitään sanomatta, jos tuore suhde niin helpompi sitten lähteä omille teilleen.

Jospa mainitset ohimennen eroaikeista ja katsot muuttuuko sen jälkeen ääni kellossa vai pahentaako vain tilannetta?

En ole itse vielä siinä iässä, että olisi mitään kokemusta vaihdevuosista, mutta juttuja aina kuulee kuumista aalloista jne., mutta ei kait tuo nalkuttaminen saisi suoranaisesti vaihdevuosiin liittyä.

Äänestä

Voi ei.. Ymmärrän tuskasi. Itse olen vasta 34, mutta mulle tehtiin kemiallisesti vaihdevuodet pari vuotta sitten kun endometrioosi meni niin pahaksi. Tein vaimoni elämästä helvettiä. Olin kuin toinen ihminen. Aivan hirviö. Mulle tuo sekoitti pään totaalisesti. Onneksi vaimo jaksoi olla vierellä ja ymmärsi mistä johtuu. Nyt asia on jo parempaan päin. Jos rakastat vaimoasi ja halua löytyy jatkaa, odota ja ymmärrä. Tiedän että se on vaikeaa ja paljon pyydetty.

Äänestä
  • Siis sinä meinaat että hänen pitäisi vaan kuuliaisena ottaa vastaan kaikki mistä haukutaan, eiköhän se joka muuttaa käytöksensä voisi edes keskustella asiasta hänen kanssaan.

    Ei kai kukaan uhraa ainoasta elämästään vuosia odotellen josko toinen muuttuu. Sanottuja sanoja ei voi ottaa takaisin, ne jää vaivaamaan ainiaaksi mieleen.
    Joten tämä piikittelijä vois itse tajuta mitä aiheuttaa käytöksellään toiselle ja kuka sen tietää edes jos ei tule edes muuttumaan koskaan .

    Itse sanoisin että nyt tulee pitkä tauko suhteeseen ja muuttaisin pois, kai sitä löytää ystävällisimmin ihmisiä joiden kanssa on hyvä,olla.

    Äänestä

  • Eiköhän siinä rakkaus katoa jos toinen haukkuu laiskaksi ja puuttuu asioihin millä ei ole hönen elämässään mitään merkitystä . Minun olisi ainakin vaikea jatkaa kaiken sanomiseen jälkeen , miten ne koskaan voi unohtaa , ja vaihdevuodet tässä on ollut jokaisella ei silti ole tarvinnut muuttua hirviöksi.

    Äänestä

Minusta on kohtuutonta pyytää ketään pilaamaan pari vuotta elämästään sen vuoksi että itsellä on vaihdevuodet.

Äänestä
  • No ei se ollut yhtään sen paree tai helpompi täällä. Kun mulla oli viihdevuodet, se oli toiselle ihan yhtä paha paikka kuin aloittajalle vaimon vaihteet. - Nm. Auttaisiko asennoituminen

    Äänestä

Minkä ikäinen puolisosi on? Onko yleensä ollut herkkä hormonien vaihteluille ennen vaihdevuosia?

Yleisesti hormoneiden vaikutusta psyykkiseen puoleen ei kannata aliarvioida eikä väheksyä. Se voi pahimmassa tapauksessa olla PMDD tasoista hurjuutta, mihin ei PMS mielen tasolla millään lailla yllä.

Äänestä
  • Aikeille ei hormonit edes tehoa, joten siinä 10 vuotta sitten sais kuunnella piikittelyä, niin että lopulta alkaa itsekkin luulemaan että vika on hänessä eikä nalkuttajassa.

    Äänestä

Aina sopiva annostus ei löydy heti. Uusi käynti lääkärille ja joku toinen yhdistelmä kokeiluun.

Äänestä
  • Mitä kaikkea siellä on tarjolla? Haluan suuremman annoksen, kun hikoiluttaa niin kovasti. Keltarauhashormoneita ja estrogeenia ja geelejä, voiteita ja hormonilaastareita menee jo tuplat ja joskus triplat. Pitää saada lisää, kun näistä saa niitä kelakorvauksiakin hyvin. Vaihdevuodet on niin raskasta aikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Mitä kaikkea siellä on tarjolla? Haluan suuremman annoksen, kun hikoiluttaa niin kovasti. Keltarauhashormoneita ja estrogeenia ja geelejä, voiteita ja hormonilaastareita menee jo tuplat ja joskus triplat. Pitää saada lisää, kun näistä saa niitä kelakorvauksiakin hyvin. Vaihdevuodet on niin raskasta aikaa.

    Otin aamulla vielä ehkäisypillerit, vaikka olen 50++,kun niissä on niin hyvät määrät hormoneita. Tuntuu, että miehet kiinnostaa taas paljon enemmän, kun käytän ehkäisypillereitä. Naishormonit saa jotenkin halut heräämään ja hyrräämään eri tasoille. Suosittelen lesboja kokeilemaan ehkäisypillereitä, jos haluatte kiinnostua taas uudestaan miehistä. Ihanaa olla taas hetero. Onneksi en ehtinyt tulla kaapista lesbona.

    Äänestä

Vaikea sanoa mistä moinen raivoaminen ym. luonneongelmat tulevat. Ehkä hormonitoiminnan muutos aiheuttaa jollekin sellaista. Mulla ei ole mitään luonteenmuutosta, vaikka on todella pahoja fyysisiä oireita. Tietysti jossain määrin vaikuttaa mielialaan, mutta ei sitä muut huomaa.

Äänestä

Jätä se kiukuttelemaan yksin ja muuta, ei kannata uhrata ainutta elämää kuuntelemalla haukkuja.mitäs väärää siinäkin on jos käy treenaamassa ennen töitä , monet muut käyvät myös , toisille sopii aamut ennemmin kun illat .
Tuntuu etsimällä etsivän vikoja ja sitten laukoo lapsellisuuksia. Selvästi epätyytyväinen elämäänsä ja se menee sinun piikkiin ilkeyksillä . Jos et jätä niin huomaat kohta että alat itsekkin luulemaan että sinussa on vikaa, niin on monelle jankuttaja uhrille käynyt

Äänestä

Multa on mennyt vuosi sitten tää ketju täysin ohi, mutta mielenkiintoista asiaa. Tuossa ap:n tilanteessa molempien puolisoiden elämä on helvettiä. Tuskin vaihdevuosissa kärvistelevä vaimo nauttii yhtään sen enempää kuin ap. Eli takaisin gynelle ja sitten pariterapiaan, on mun ratkaisuehdotus. Parempi hormonikorvaushoito löytyy kyllä ja ainakin parempi tapa kommunikoida jos ei muuta.

Mulla itsellä on ollut pari vuotta estrogeenit käytössä ja ihan ihmisiksi tässä ollaan elelty. Vaimo on 10 vuotta nuorempi, että saa sitten nähdä, mitä sieltä on vielä tulossa…

Äänestä

Ei välttämättä ole vaihdevuosien vika. Esim. Alkava muistisairaus voi tehdä persoonallisuusmuutoksia.

1Äänestä

Jätä ja lähde. Ei ole mikään pakko kuunnella haukkumisia aaioista joita teet itsenäisenä ihmisenä . Treenaat kuten se sinulle sopii ja missään ei ole sanottu että treeni pitää hoitaa töiden jälkeen . Sotkupytty joka ei välitä itsestään on sairas , mutta vaikka sen ymmärtää niin hänen oikeutensa ei ole haukkua .
Itse lähtisin , en jäisi ottamaan haukkuja ja tuhlaamaan turhia vuosia häneen .wlämä on liian lyhyt siishen että uhrautuu asumaan toisen kanssa luullen että se on joku velvollisuus jotenkin . Mitä äkkiämmin pääset eroon sitä paremmaksi muuttuu elämä, ja sitten on muitakin jotka voivat rakastaa sinua ihan; sellaisena kun olet .

Äänestä

No ei kyllä kusipäistä käytöstä voi selittää vaihdevuosilla ja hormonitoiminnalla.
Normaali ihminen pystyy tunnesäätelyyn ja osaa hillitä itsensä vaikka vituttaisikin.
Toi on huonoa kohtelua ja persoonallisuushäiriöistä reagointia.

Äänestä
  • Odota, kun olet 50++ ja tule sitten sanomaan, että pystyt muka hillitsemään itsesi. Paskapuhetta.

    Äänestä

Näytä sille raivoajalle tämä ketju!

Äänestä

Kiinnostaa...mikä on nyt AP tilanne?
Onko tullut muutosta puolison käytökseen?
Oletteko edelleen yhdessä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Puolisollani on alkanut vaihdevuodet ja hän on muuttunut suoranaisesti hirviöksi. En tiedä johtuuko tämä vaihdevuosista, mutta asuminen hänen kanssaan on piinaava ja liki mahdotonta.

1. En tee mitään oikein. Hengitä kun väärin. Saan monet kunnon haukut päivässä absurdeista syistä. Syy voi esimerkiksi olla se, että käyn treeneissä ennen töitä eikä normaalit ihmiset tee sellaista!

2. Sotkuisuus ja poissaolevuus. Ennen siististä ihmisestä on tullut kamala sottapytty. Aluksi korjasin hänen jälkiään, siivosin ja pyykkäsin, päätin ettei minusta tule nalkuttajaa. Nyt siivoan vain oman osuuteni. Haukkuu sitten minut päivittäin laiskaksi.

3. Mitään rakkauselämään tai läheisyyteen viittaavaa ei ole. Olen yrittänyt, mikään ei auta ja jos yritän puhua, saan taas raivarit niskaani.

Hän saa jo jotain hormonikorvaushoitoa ja se tuntuu vain pahentavat tilannetta. En halua elää näin. Hän on niin ilkeä ja kamala. Tuntuu, että en jaksa enää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu