olisko mulla sielunsisaruksii tai veljii täällä?? mul on niiin huono itsetunto, on ollu aina. joskus kauan sit se huono itsetunto oli vaa sitä et ajattelinetolen iha hirveen ruma, niin ruma että ku ihmiset katsoo mua ni ne saa iänikuiset traumat. sen jälkee oli pieni väli et ei ollu mitään itsetunto ongelmia, mut nyt nre on taas tullu, ja sen ulkonäön rinnalle ontullut se että ajattelen et kukaan ihminen ei oikeesti halua olla mun kans missään tekemisis ku ne ajattelee et olen tyhmä, outo ja muutenkin ihan paska ja arvoton. tämä raastaa mua niin paljon nimittäin en enää pysty pitämää hauskaakaan koska epäilen kaikkia ihmisiä. onks kellään samaa??
mua raastaa niin paljon...
PikkuPeikkoNeiti
7563
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mulla on aika pitkälle sama ongelma kuin sulla. Tuntuu koko ajan että oon hirveen ruma enkä osaa tehä mitään kunnolla ja oikein enkä oo oikeen missää hyvä tai muita parempi. Kaveri asioissa tää vasta muodostuukin ongelmaksi. Yritän koko ajan ajatella et "ei ne niin ajattele" ja et "ei ne olis mun kanssa jos eivät haluis" mut silti tuntuu vaan koko ajan et ne puhuu musta p*skaa selän takana ja eivät haluis olla mun kaa. Uskosin tän johtuvan siitä kun mua on kiusattu nuorempana aika paljon. Nykyisin ei onneksi enää, mutta kenenkään ei tarvi sanoo mulle kun vähän pahemmin niin oon ihan maassa. Haluisin vaan päästä eroon tästä huonosta itsetunnosta mutta miten?
Tiedän ton tunteen,musta on jo monta vuotta tuntunu tolta..välil tuntuu välil taas ei..ja niin pois päin..mutta sitte kun mä kerran kokeilin rukoilemista,se autta ihan hirveesti!!mä sain siitä kauheesti voimaa,mä en tiedä uskotteko te jumalaan,mutta mäkään en sillon uskonu,ja nyt uskon.suosittelen!voimia!
Uskon Jumalaan, mutta en niin vahvasti mitä jotkut. Rukoilen usein mutta kaverit eivät tiedä tästäkään. Pitävät muutenkin uskovaisia aina ihme hihhuleina niin en ole kehdannut kertoa. Heidän suhtautumisensa saattaisi muuttua.
Mutta silti vaan on vaikeaa. Yritän koko ajan ajatella positiivisesti mutta läheskään aina se ei onnistu. Tämänkin takia tykkään olla yksikseni ja rauhassa jota muut monesti ihmettelevät. Mutta kun olen yksin, ei tarvitse miettiä ja huolehtia siitä mitä muut musta ajattelevat ja mitä he musta puhuvat.
Voi kun pääsisin eroon tästä huonosta itsetunnosta joka on varjostanut elämääni melkein koko ikäni.
missä oot hyvä ja jossa tehdään porukalla jotain muiden kanssa. Silloin pääset näyttämään kykysi jonkun asian tekemisessä ja ulkonäöt ja luonteenpirrteet unohtuu.
Vaikka jotain ihan tavallista harrastusta, askartelua, valokuvasuta tms tyai meet johkun kurssille. Siitä saa itsetuntoa ihan sikana kun onnistuu jossain asian tekemisessä , tuntee ittensä tärkeeks kun osaa jotain .
mulla myös on hirvee stressi siitä miltä näytän..joskus ei ees kouluun voi mennä ku näyttää muka niin rumalta vaikka oikeesti oon ihan kivan näkönen..aina vaan itse ajattelee että oon läski ja ruma ja kaikkee,mutta mä luulen et se kuuluu tähän ikään ja kun ikää tulee lisää oppii myös arvostamaan itseään enemmän.ja tosiaan kannattaa harrastaa vaikka jotain tai puuhastella jotain siel kotonakin, muutaku kattoo vaikka telkkaria..telkusta ei nää muutku kauniita ja laihoja ja täydellisen olosia ihmisiä, mutta muistetaan se ettei se kauneus tuo onnea vaan se lähtee sydämmestä ja jokainen on ihana omana itsenään!tsemppiä ja mukavaa kesää
ajattele että olet ruma kun et ole. Sinä vain luulet jostain syystä niin. Et ole kelvoton et arvoton et outo/tyhmä. Katso peiliin niin näet totuuden. Luulen että joku on joskus loukannut sinua liittyen ulkonäköösi/luonteeseesi, mutta tiedäthän sinä kateelliset ihmiset.
Olet varmaan hyvin nuori vielä.Sielunsisaria ollaan vaikkakin olen jo päässyt ongelmastani.Minulle hoettiin pienestäpitäen että olen ruma ja kamala pentu.Minä aloin uskoa siihen ja menin kuoreeni.Tulin hyvin ujoksi ja tarkkailin ihmisten reaktioita minuun jatkuvasti.Sain entistä enemmän höykytystä kun olin sellainen sisäänpäin kääntynyt.Nuorena olin peilin edessä jatkuvasti salaa ja mietin olenko ruma vai mikä minussa on.menetin viimeisetkin rippeet itsetunnostani.En syönyt paljoa mitään että olisin ainakin laiha.Meikkasin paljon ja hankin jatkuvasti uusia vaatteita.Paineita vaan tuli lisää siinä iän kanssa kun en ollutkaan sellainen perinteinen naisen kuva.Sellainen joka rakastaa kotitalous töitä ja palvelee muita yms.Halusin lukea,maalata, harrastaa ,paeta omasta ikävästä elämästä siihen mikä tuntui antavan minulle sisältöä.Uskoin että koko elämäni menee rakentaessa itsetuntoani ja vihatessa niitä jotka sen nakerteli.Tietysti murrosikä on jokaisella sellainen vaihe että ei tiedä mikä on ja mieli kuohuu ja myllertää.Siihen lisättynä kaikki kokemani,elämä tuntui liian raskaalta.Usein ajattelin että menetän järkeni.Päiväkirjan sivuilla pohdin elämääni vuosikaudet.En pystynyt keskittymään mihinkään kun olin niin yksinäinen ja peloissani.Nyt vuosia jälkeenpäin voi naurahtaa nille nuoruuden kriiseille miten niistä monet oli ihan hömppää mutta niin totta silloin.Aloin huomata että ihminen joka toista kiusaa on itse jotain vailla.Vähitellen sain itseni uskomaan että olen ihan tavallinen niin kuin muutkin.Koulukuvia katsellessa huomaan että naamani on siistimpi kuin yhdelläkään kaverilla ja hiukset hohtaa pitkinä hartioilla.En ole ruma ollutkaan.
Kannattaa tutustua uusiin ihmisiin.unohtaa itsensä ja mennä mukaan kaikkeen mikä tuntuu omalta ,kokeilla uusia asioita,matkustaa yksin vaikka kotimaassa.Matkalla tapaa aina mukavia ihmisiä joiden kanssa puhua.Alkoholi ja muut keinotekoiset konstit ei ratkaise eikä paranna asioita.Olla rehellinen itselleen ja muille,olla kohtelias ja huomaavainen muita kohtaan niin kohta huomaa miten elämä alkaa tuntua jotenkin mielenkiintoiselta kun sinut huomataan positiivisella tavalla.Ja oli sitä tyhmä tai viisas sama pätee aina.