O.M kysymys

"....kristillisyydessämme usein kehotetaan....."

Velvoittavuus?

Mielessäni kirjoitti:

"....kristillisyydessämme usein kehotetaan....."

Velvoittavuus?

Ymmärrän asian niin, että inhimillisesti joidenkin syntien anteeksiuskominen on vaikeaa ilman niistä ripittäytymistä. Esim. lähimmäisen loukkaaminen on sellainen rikkomus, että se olisi hyvä käydä sopimassa ihan rikotun itsensä kanssa. Jos ne kuitenkin voi uskoa anteeksi muiden syntien kanssa sovintosaarnassa, ne ovat anteeksi myös taivaassa.

"Totisesti, totisesti sanon minä teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo sen, joka minun lähetti, hänellä on ijankaikkinen elämä, ja ei hän tule tuomioon, vaan menee kuolemasta elämään." (Joh.5:24)

O.M kirjoitti:

Ymmärrän asian niin, että inhimillisesti joidenkin syntien anteeksiuskominen on vaikeaa ilman niistä ripittäytymistä. Esim. lähimmäisen loukkaaminen on sellainen rikkomus, että se olisi hyvä käydä sopimassa ihan rikotun itsensä kanssa. Jos ne kuitenkin voi uskoa anteeksi muiden syntien kanssa sovintosaarnassa, ne ovat anteeksi myös taivaassa.

"Totisesti, totisesti sanon minä teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo sen, joka minun lähetti, hänellä on ijankaikkinen elämä, ja ei hän tule tuomioon, vaan menee kuolemasta elämään." (Joh.5:24)

ymmärrä. Itsestäni on jotenkin kummallista opetusta se ettei ole välttämätöntä sopia hänen kanssaan jota vastaan on rikottu, vaan voi sopia sen yhtenä könttänä muiden syntien kanssa anteeksi.

Mielestäni aina on pyydettävä häneltä anteeksi jota vastaan olemme rikkoneet. Me emme muuten vapauta sitä rikottua, vaan hän jää kiinni siihen tekoon. Vaikka hän olisikin antanut anteeksi jo sydänmessään, niin vapautus tulee vasta sitten kun hän huomaa toisen katuvan ja haluavan anteeksiannon. Me emme voi elää siten, että kun itsellä on hyvä olla niin muista ei tarvitse välittää.

En ymmärrä miten Jumalakaan voisi hyväksyä sitä, että jätämme anteeksi pyytämättä häneltä jota vastaan olemme rikkoneet. Lähinmäisen rakkaus tulisi meidän aina pitää mielessä.

en oikein kirjoitti:

ymmärrä. Itsestäni on jotenkin kummallista opetusta se ettei ole välttämätöntä sopia hänen kanssaan jota vastaan on rikottu, vaan voi sopia sen yhtenä könttänä muiden syntien kanssa anteeksi.

Mielestäni aina on pyydettävä häneltä anteeksi jota vastaan olemme rikkoneet. Me emme muuten vapauta sitä rikottua, vaan hän jää kiinni siihen tekoon. Vaikka hän olisikin antanut anteeksi jo sydänmessään, niin vapautus tulee vasta sitten kun hän huomaa toisen katuvan ja haluavan anteeksiannon. Me emme voi elää siten, että kun itsellä on hyvä olla niin muista ei tarvitse välittää.

En ymmärrä miten Jumalakaan voisi hyväksyä sitä, että jätämme anteeksi pyytämättä häneltä jota vastaan olemme rikkoneet. Lähinmäisen rakkaus tulisi meidän aina pitää mielessä.

No, jos järjestys on se, että ensin pyytää anteeksi uskovaiselta, ovat synnit anteeksi myös taivaassa. Tämän jälkeen olisi hyvä käydä pyytämässä anteeksi myös rikotulta, jotta teko olisi anteeksi myös rikotun edessä. Uskovaiselle tuleekin automaattisesti sellainen mieli, että haluaa sopia asian myös rikotun kanssa. On kuitenkin tilanteita, jolloin tähän ei ole mahdollisuutta.

Sen sijaan jos asian sopii ensin loukatun kanssa, joka on epäuskoinen, rikkomus on anteeksi loukatun edessä, mutta taivaallisen anteeksiannon saa vain Pyhän Hengen papeilta eli uskovaisilta ihmisiltä. Molemmat sopimiset ovat tärkeitä, toinen ajallisen elämän kannalta ja toinen iänkaikkisuuden kannalta.

Kaikkia loukkauksiamme emme edes tiedä. Itse voisin sanoa inhimillisesti hoitavani "pahimmat" nimellisinä. Kaikkein lähimmäisteni kanssa kynnys on sitä matalampi, mitä läheisempi ihminen. Jos meidän pitäisi ihan kaikki loukkaamisemme käydä lävitse, ei varmasti löytyisi yhtään, jolla viimeisellä tuomiolla olisi kaikki synnit anteeksi. Emme ole katolisia pakkoripittäjiä.