Stressaavan pelkoagressiivisen(?) koiran koulutus?

Anonyymi

Ostin eläinsuojeluyhdistykseltä koiran (Espanjasta), tuli minulle kuukausi sitten ja hain suoraan lentokentältä. Koira on iso 10kk leikattu uros. Käsittääkseni ollut pienen ikänsä tarhalla, ei niinkään kadulla.

Koira on luonteeltaan todella arka, mutta utelias. Aloitin koiran kanssa aivan väärällä tavalla (mutta ikäväkseni en voi palata ajassa taaksepäin), olin 2vko lomalla ja oikeastaan vain ja ainoastaan koiran kanssa kotona (ja lenkeillä), mutta ei jäänyt yksin ja sai seurata vessaan ja nukkua sängyssä. Koira on todella upeakäytöksinen remmissä, osaa kävellä ja käyttäytyä, täysin sisäsiisti ja nukkuu yöt, MUTTA!!! Kun kahden viikon jälkeen lähdin takaisin työelämään ja jätin koiran yksin, asuntoni oli revitty kun palasin. Jätin koiralle radion päälle, rajasin tilaa, oli kaikenlaisia leluja ja puruluuta ja petiä ja vettä jne.. Koira on seonnut sukkiinsa kun olen päässyt ovesta, ja tämä on nyt jatkunut 2vko. Asuntoni on täysin remonttikunnossa siltä osin missä koira ollut. Syönyt seinää, lattialistaa, ovea, raapinut ikkunaa, repinyt verhot/matot ja kaapinovia järsinyt. Sen sijaan omiin luihin/leluihin tms ei ole koskenut, mutta heti kun itse tulen kotiin alkaa niillä leikkiä.

Toinen minkä takia olen nyt aivan loppu ja meinaan pillahtaa itkuun kokoajan, on että koirasta on tullut "aggressiivinen". Eli kun tulee kylään ihminen, niin ensin menee moikkaan innoissaan ja ottaa herkutkin, mutta sitten alkaakin murista ja haukkua ja puree vierasta. Ulkona esim. lenkillä niin karttaa ihmisiä ja pyrkii pakenemaan vieraita. Minulle on maailman ihanin, koska olen hänen laumansa, saan ottaa luut pois ja pusutella ja tehdä mitä vain, mutta vieraita pelkää niin että käy päälle kun ovesta tulevat.

Olen niin toivoton tilanteesta. Säästin koiraan rahaa ja sain sen hankittua, pesämuna on tilillä jos tulee esim eläinlääkärikäynti, mutta ei olisi ylimääräistä laittaa koirakouluttajaan, joka ei edes yhdestä kerrasta tee ihmeitä että saisi tuhlata koko elannon koulutukseen.

Mutta mikä avuksi. Ympäriltäni kaikkoaa viimeisetkin ihmiset kun eivät uskalla tulla kylään, enkä uskalla ketään kutsuakaan joten onko elämäni vain tuomittuna kotona koiran kanssa??

9

440

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihan KÄSITTÄMÄTÖNTÄ, miten kädettömät näitä helvetin rescuepiskejä itselleen hommaavat. Vähintään yhtä käsittämätöntä on, ettei yhdistykset tee adoptoijille harvinaisen selväksi, että piskin totaalinen sekopäisyys on niin odotettavaa, että ongelmakoirakouluttajan tarve on lähtökohtaisesti odotettavissa oleva menoerä.

      Ota opiksi ja jätä rescuepiskit jatkossa hankkimatta, kun et kerran niiden tuomiin riskeihin ollut valmistautunut tuon paremmin. Mitään elukkaa ei hankita ennen kuin juuri kyseisen elukan potentiaaliset riskit on tiedostettu. Nyt kun sen kerran olet kontollesi ehdoin tahdoin halunnut, niin ongelmakoirakouluttaja on ihan ehdoton. Itsepä halusit rescuepiskin ja nyt sitten kannat siitä vastuun.

      • Anonyymi

        Ei yhdistykset myy mitään tämmöisiä, ne on aina kivoja kotikoiria jotka sopeutuu kaikkeen. Jos aloittaja ottaa yhteyttä yhdistykseen, häntä syytetään koiran pilaamisesta koska olihan se tarhalla enkeli.


    • Anonyymi

      SUUREMPIEN VAHINKOJEN VÄLTTÄMISEKSI YHTEYS KOIRANKOULUTTAJAA. Muuten et saa apuja vaan khtamaksat koiran aijeuttamian lääkärilaskuja. Myös lähelllä asuva kokenut koirien omistaja voisi auttaa. Ensiavuksi, vieraiden tullessa koiralle kuonokoppa, samoin lenkillä ollessa, ihan vain yleisen turvallisuuden vuoksi ja vahinkjen minimoimiseksi, sillä totuus on, että KOIRAN OMISTAJA MAKSAA KOIRAN AIHEUTTAMAT VAHINGOT.
      Harmi kun hyvä tarkoituksesi meni pieleen. Nyt vaan sitä yksinoloa opettelemaan minuutti ensi ja sitten kaksi, sen ehtii tehdä iltasellakin töiden jölkeen

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      En ymmärrä miksi Suomeen tuodaan rescuekoiria ulkomailta kun kotimaassakin on hyvin paljon kodittomia tai kodinvaihtajia. Ulkomaalaisissa koirissa kun saattaa olla jopa meille tuntemattomia tauteja ja loisia, eikä niiden muustakaan terveystilanteesta, luonteesta, käyttäytymisestä ja alkuperästä välttämättä luotettavia tietoja ole.

      Jos nyt välttämättä haluaa ulkomaisen rescuekoiran, kannattaa ehdottomasti vierailla ko. koiratarhalla, tutustua koiraan nokakkain ja keskustella sen hoitajien kanssa, eikä ostaa "sikaa säkissä".

      Tosin tuokaan ei takaa onnellista lopputulosta ja siitä oma espanjalainen rescuekoirani on hyvä esimerkki. Tarhalla se oli ollut syötävän suloinen pikku koira joka kaipasi pelastajaa kovalta kohtalolta, mutta kotioloissa se osoittautui pikku paholaiseksi joka todellakaan ei palvonut pelastajiaan vaan käyttäytyi juuri siten mikä se olikin eli ihmisiin tottumaton, sosisaalistamaton kulkukoira joka oli saanut joka suupalastaan taistella muiden koirien kanssa. Eipä pikku rakki tosiaankaan ollut nöyrän kiitollinen ja uskollisuutta pelastajilleen osoittava, joten se vietiin lopetettavaksi. Ei lopetettu, minä otin sen itselleni ja voin kertoa, ei ollut helppoa ei, mutta se on jo toinen tarina.

      Jos todellakin haluaa pelastaa pelastamista oikeasti tarvitsevan koiran, on se espanjalainen galgo tai podenco. Nämä raakalaismaisesti kohdellut koiraparat kaipaavat rakastavia koteja, sillä niitä kotimaassaan kohdellaan äärimmäisen julmasti. Kannattaa googlettaa jos ko. koirat kiinnostavat.

    • Anonyymi

      Miten koiralla menee?

    • Anonyymi

      Oletko opettanut sen sietämään yksinoloa? Jos olet loman ollut vain kotona niin ei ihme jos säikähtää äkkinäistä muutosta.

    • Anonyymi

      Kyllä sen joku lopettaa talkoilla. Ei mene rahaa enempää hukkaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      280
      2898
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      48
      2284
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      347
      1987
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      114
      1723
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      105
      1654
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1365
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1307
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1243
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      55
      1179
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1161
    Aihe