Ultrasonic Weaponry

91237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat
  • Eihän se mikään salaisuus ole. Niitä on kehitelty ja käytettykin. Minulla on tallessa aiheesta uutinen jo 80-luvun Hesarista.

    Äänestä

  • SWAPO kirjoitti:

    Eihän se mikään salaisuus ole. Niitä on kehitelty ja käytettykin. Minulla on tallessa aiheesta uutinen jo 80-luvun Hesarista.

    Tuo tekniikka näyttääkin nykyisin olevan melko huolettomassa käytössä. Sen käyttöä ei kontrolloida. Huolestuttavaa onkin, että sen avulla käytetään valtaa suomalaisessakin yhteiskunnassa kulissien takana. Sillä voidaan vaientaa toisinajattelijoita. Elitistit voivat tuhota sillä uhkaksi katsomiensa osaajien urat!

    Järjetöntä, että tekniikkaa käytetään nykyisin tuollaisiin, tuhoaviin tarkoituksiin.

    Ultraääniaseen lisäksi on toki käytössä muitakin aseita, joilla ihmistä voidaan manipuloida.

    Eräs kaikkein pahimmista asioista on, etteivät psykiatrit ja psykologit ota puheita tuollaisista aseista tosissaan, vaan väittävät niiden uhria paranoidiseksi ja pakkolääkityttävät, koska luulevat uhrilla olevan psykoosin! Ainakin osa heistä kuitenkin pitää sisällään tätä valtiosalaisuutta laitteen käytöstä, eli siis kuuluvat samaan ketjuun valheellisten vallanpitäjien kanssa.

    Äänestä

  • Melko moni potentiaalinen u... kirjoitti:

    Niin, teknologian käyttö on kiinni viimekädessä sitä käyttämään pääsevän eettisestä ajattelumaailmasta. Ultraääniteknologiaa, jota aseessa käytetään, voitaisiin ainakin teoriassa käyttää apuna myös terapeuttisessa mielessä.

    Se, miten se käytännössä tapahtuu, onkin melko pitkä juttu, vaikka siitäkin melko monella jonkinlainen idea onkin. Parhaimmillansahan se voisi tarjota erään mahdollisuuden kollektiivisen terapian käyttöönottoon.

    Ongelmana onkin, kuinka erotella oikea ja väärä käyttö. Rajaviivan vetäminen onkin todella vaikeaa. Ainakin laitteen käyttö terapeuttisessa mielessä pitäisi asettaa voimakkaaseen valvontaan.

    Myös Suojelupoliisin tulisi ehdottomasti tiedottaa laitteen omasta käytöstään kaikille kansalaisille!

    Äänestä

  • SWAPO kirjoitti:

    Eihän se mikään salaisuus ole. Niitä on kehitelty ja käytettykin. Minulla on tallessa aiheesta uutinen jo 80-luvun Hesarista.

    Joutuiko Kari Kairamokin vaistymaan tavisten urakehityksen tielta? ”Kohtalona Nokia” kirjasta saa sen vaikutelman, etta niin siina taisi tosiaankin kayda.

    Äänestä

  • Jormaa kirjoitti:

    Joutuiko Kari Kairamokin vaistymaan tavisten urakehityksen tielta? ”Kohtalona Nokia” kirjasta saa sen vaikutelman, etta niin siina taisi tosiaankin kayda.

    Ohessa eräs linkki Kairamoon.

    http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_2000/29.syyskuu/kair3900.htm

    Oleellista tässä on se, että ennen suomalaisessa uutisoinnissa ei johtavan henkilön itsemurhaa paljastettu. Tämä hyssyttely on varmastikin ollut ositain tarkoitushakuista, koska näin jää mahdollisuus erilaisiin lavastuksiin, kuten vaikkapa lavastettuun itsemurhaan.

    Itsemurhauutisoinnissa näkyy vieläkin jälkiä tästä hyssyttelystä. Kansainvälisessäkin uutisoinnissa tulee esiin tuon tuosta tapauksia, joita todellisuudessa tulisi tutkia lavastettuina itsemurhina.

    Äänestä

Nyt pitäisikin saada tietoutta tuollaisten laitteiden ja teknologian olemassaolosta. Olisiko muita lähteitä, jotka viittaavat ko. teknologian olemassaoloon.

Erinäisiä viitteitähän maailmassa löytyy, jotka viittaavat ainakin tuon teknologian olemassaolon mahdollisuuteen. Jos ko. teknologiaa todella on olemassa, on kyse todella maailmanlopun teknologiasta. Jos ihmistä todella voidaan manipuloida avausviestissä kuvatulla tavalla, on sillä todella kauaskantoiset seuraukset.

Mutta kuinka asiaa voisi lähteä selvittämään? Tuollaisesta puhumistahan ei monikaan ymmärrä. Muut ihmiset leimaisivat hulluksi ja lääkärit väittäisivät uhrilla olevan psykoosin!

Juuri tämän vuoksi epäilyjä ei saa leimata vainoharhaisiksi! Jos todella tuollaista teknologiaa on olemassa, niin silti kestäisi kauan, ennen kuin asiasta syntyisi riittävän laajaa julkista keskustelua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

VALPO kirjoitti:

http://www.freeinfosociety.com/science/ultrasonic.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu