Nyt kaikki kiusaamaan TE-toimistoa.

Anonyymi

Aktimalli kakonen kairaa taas työtöntä hanuriin ja TE-toimistolle palkataan uutta väkeä sitä varten. Nyt ainakin nollatuntisopimuksella työskentelevät (ja miksei kaikki muutkin) ilmoittakaa, ettei teillä ole puhelinnumeroa ja sähköpostia enää käytössä. Saavat TE-tantat duunia ja todistustaakka ei ole työttömän vastuulla jos TE-toimistolta lähetetty kirjaamaton kirje "häviää" matkalla.
Vastaukset kannattaa raaputella johonki vessapaperin kulmaan ja nakata toimiston vaksille määräajan puitteissa ku kylillä liikkuu.
Ja mitäkö tällä hyödytään? Ehkä se sana kiirii sieltä aikanaan päättäjille, että löivät nyt paskaa rupelliin ihan kunnolla.

65

1062

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Juu, tuollainen orjuuttaminen kuuluu sinne muinaisuuteen.
      Olemme jo kartoittaneet paikat ja mahdollisuudet, mutta ihmisen vihollinen on järjestelmä.
      Muutto ehkä edessä jonnekin sivistysvaltioon ja oikeusvaltioon missä ihminen saa mahdollisuuden ja sieltä sitten oikeusjutut ja muut hallituksen maanpettureita ja muita petostelijoita vastaan.

      Viesti tarkoitettu viholliselle.
      Saatte mitä ansaitsette.

    • Anonyymi

      Hyvä persut. Lindström loi mallin jossa luusereita hyppyytetään.

      • Anonyymi

        Malli oli silloisen sosiaali- ja terveysministeriön luomus


    • Anonyymi

      Aktiivimalli kakkosta ei perskeko onneksi saanut valmiiksi ja ykkönen on kuopattu. Olkaa työttömät asiallisia siellä, niin voi vaikka työpaikka irrota huomaamatta ja kyllä se mahdollista on sen tiedän ittestäni, kun en kans koskaan luullut työtä löytäväni ja nyt sitä on enempi mitä kerkee tekeen, eli ei muuta, kuin avoimin mielin eteenpäin, sillä ihminen se on te virkailijakin, luulisin.

      • Anonyymi

        Tänään voimaan tullut malli on käytännössä sama kuin Lindströmin pihvin esittämä aktiivimalli 2, tosin sillä erolla, että työkkärissä ravaaminen lisääntyy. Pihvin mallissa se olisi vähentynyt, ja omatoimisuus työnhaussa korostunut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänään voimaan tullut malli on käytännössä sama kuin Lindströmin pihvin esittämä aktiivimalli 2, tosin sillä erolla, että työkkärissä ravaaminen lisääntyy. Pihvin mallissa se olisi vähentynyt, ja omatoimisuus työnhaussa korostunut.

        Sipilän hallituksen Aktiivimalli II oli silloisen sosiaali- ja terveysministeriön aikaansaannos, jossa ministerinä toimi persujen Mattila. Lindström oli työministeri.


    • Anonyymi

      Eihän se virkailijan syy eikä ongelma ole , jos työttömällä ei ole puhelinta eikä tietokonetta.
      Se on voi voi. Silloin työttömän pitää raahata persus lähimpään te toimistoon ja hoitaa asia siellä.

      Miksi tehdä vaikeamman kautta?

      • Anonyymi

        Työttömissä on paljon masokisteja?


      • Anonyymi

        Näillä hiluilla kun tietokoneita hajoilee ei uusia ostele


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työttömissä on paljon masokisteja?

        Olen parempi kun muut , uuu , vaikka luottotiedotkin menny kauan sitten


      • Anonyymi

        Työttömät ovat tehokkaita hankkimaan itselleen lisää ongelmia


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näillä hiluilla kun tietokoneita hajoilee ei uusia ostele

        Käytetty älypuhelin riittää


    • Anonyymi

      Ei se ole työvoimatoimiston päätös tuo työn jaku vaan kokoomuksen vaatima työllistämistä oli jotta saadaan haltyövoimaa.

      • Anonyymi

        Työttömän velvoite hakea työtä on kirjattu työttömyysturvalakiin jo 20 vuotta sitten.


    • Anonyymi

      Perintään palkataan väkeä, tosin kaikille ei riitä.

    • Anonyymi

      Eikö vain riittäisi jos kertoisi ettei oma työnhaku ja suunnitelmat kuulu viranomaiselle. Kyse on yksityisasoista. Ammattitaito ja kontaktit tai niiden puute voi johtua terveysasoista, omista muun elämän suunnitelmista lähiomaisista eikä ammattitaidostaankaan voi kertoa henkilölle joka ei tunne alaa. Kaiken lisöksi TE-toimiston asiakashan on ilmoittaunut työnhakijaksi eli hän todella on työnhakija ja on antanut henkilötietonsa työnvälitrystä varten. Yleensä kansalaisilla ei ole mitään velvollisuutta kertoilla henkilökohtaisia asioitaan viranomaisille eikä omaa persoonaansakaan voi muuttaa sosiaalisemmaksi. Työnhakutiedotkin TE-toimistoissa ovat työnantajan käytössä.

      Nämä aktiivimallit ovat ns. yhdenasianliikkeitä jossa lainsäätäjä sivuuttaa kylmästi monet muut lait ja vähät välittää mielenterveydestä, ykstyisyydestä ja oman elämän hallinnan tunteesta. Oikeampi ja loogisempi tapa olisi rehellisesti evätä oikeus alimpaankin sosiaaliturvaan, mutta sen pitäisi kohdistua jokaiseen suomalaiseen.

      Ihmettelen Eduskunnan ylintä lainvalvojaa. Näissä lainsäädännön tason mataluus aiheuttaa jo vahinkoa asianomaselle sekä hänen lähiomaisilleen.

      • Anonyymi

        Oikeampi tapa olisi tietysti hyväksyä Perustulo jotta jokaisella olisi perusturva kunnossa. Sen jälkeen pitää tehdä työtä työnvälityksen kehittämiseksi kuten myös työtä ammattitaidon eteen. Lainsäädännön kannalta Perustulo on sopusoinnussa mm. sosiaali- ja terveydenhuollon tavoitteiden kanssa eikä Poliisinkaan tarvitsisi pohtia juurisyitä kohtaamalleen perheväkivallalle ja muulle rikollisuudelle.

        Perustulon mahdollisuudet on jätetty käyttämättä. Niukka mutta varma perusturva antaa paljon mahdollisuuksia mm. täsmäkoulutukseen, lyhyisiin työsuhteisiin, vaikuttaa maaseudun autioitum,isen ehkäisyyn, auttaa ikääntyvien vanhempien hoitamista, antaa mahdollisuuden suunnitella omaa elämäänsä, oikaisee epäaitojen ja keksittyjen työsuhteiden vääristymää, jne. Perustulolla ei tarvitse kuin korvata nykyiset saman suuruiset työttömyysturvat.

        Työtömien aktiivimallit ovat vanhaa poliittista ideologiaa sekä työväenliikeen että nykyajan porvaripuoleen taholta. He sekoittavat työn luonnollisen arvostuksen poliittiseen toimintaan ja ovat asenteellisia.


      • Anonyymi

        Sekoitat kaksi asiaa: työnhaun ja työttömyysturvan.

        Työnhakusi ei kuulu kenellekään, jos teet sen eläen omillasi, esim. säästöjen turvin tai sijoitusten tuotolla. Työkkäri auttaa silloinkin uuden työn tai koulutuksen hakemisessa, jos niin haluat. Pelisäännöt astuvat kehiin, jos haluat, että yhteiskunta tukee taloudellisesti sinua työnhakusi aikana.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekoitat kaksi asiaa: työnhaun ja työttömyysturvan.

        Työnhakusi ei kuulu kenellekään, jos teet sen eläen omillasi, esim. säästöjen turvin tai sijoitusten tuotolla. Työkkäri auttaa silloinkin uuden työn tai koulutuksen hakemisessa, jos niin haluat. Pelisäännöt astuvat kehiin, jos haluat, että yhteiskunta tukee taloudellisesti sinua työnhakusi aikana.

        En sekoita. TE-toimisto tekee suunnitelmia asiakkaan työnhausta asiakasta tuntematta. Heidän tekemänsä tai heille tehdyn suunnitelman lisäksi asiakkaalla voi olla oma suunnitelma. Eli siis kaksi suunnitelmaa. Outoa lainsäädännönkin kannalta. Aktiivisuuskaan ei ole lakitermi vaan subjektiivinen asia. Tai aktivointi.

        Eihän aikuinen insinööri tai vaikka lääkäri tarvitse toisen henkilön mielipidettä omasta ammatistaan ja yhteyksistään työnantajiin. On aika erikoista kun 25-ikäinen TE-toimiston työntekijä tekee suunnitelman vanhempansa ikäisille henkilöille. Jokainen ymmärtää järjettömyyden. Työnhakija voi myös olla esimerkiksi mielenterveyskuntoutuja, eikä hänen ole mahdollista kertoa asiasta kenellekään.

        Viranomaisille ei missään tapauksessa voi kuulua kenenkään yksityisasiat tai sen mukaan siltä osin elämän hallinta vaikka asiakas saisikin työttömyysturvaa. TE-toimiston työntekiujä on vain vieras henkilö ilman minkäänlaista kykyä auttaa. Työnvälitys olisi eri asia.

        Välttämättömän sosiaaliturva kyseenalaistamisella uhataan esimerkiksi kotia ja terveyttä. Jos viranomainen sen tekee, kyse on asiakkaan vahingoittamisesta. Hän ei tiedä mitä on saanut aikaan eikä edes sitä mikä vaikutus on ollut työkykyyn.

        Tukeminen ei ole tukemista jos asiakas voi koko ajan entistä huonommin. Tukea ja apua pyydetään. Työnantaja on se joka työllistää ja pyytää työhaastatteluun.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En sekoita. TE-toimisto tekee suunnitelmia asiakkaan työnhausta asiakasta tuntematta. Heidän tekemänsä tai heille tehdyn suunnitelman lisäksi asiakkaalla voi olla oma suunnitelma. Eli siis kaksi suunnitelmaa. Outoa lainsäädännönkin kannalta. Aktiivisuuskaan ei ole lakitermi vaan subjektiivinen asia. Tai aktivointi.

        Eihän aikuinen insinööri tai vaikka lääkäri tarvitse toisen henkilön mielipidettä omasta ammatistaan ja yhteyksistään työnantajiin. On aika erikoista kun 25-ikäinen TE-toimiston työntekijä tekee suunnitelman vanhempansa ikäisille henkilöille. Jokainen ymmärtää järjettömyyden. Työnhakija voi myös olla esimerkiksi mielenterveyskuntoutuja, eikä hänen ole mahdollista kertoa asiasta kenellekään.

        Viranomaisille ei missään tapauksessa voi kuulua kenenkään yksityisasiat tai sen mukaan siltä osin elämän hallinta vaikka asiakas saisikin työttömyysturvaa. TE-toimiston työntekiujä on vain vieras henkilö ilman minkäänlaista kykyä auttaa. Työnvälitys olisi eri asia.

        Välttämättömän sosiaaliturva kyseenalaistamisella uhataan esimerkiksi kotia ja terveyttä. Jos viranomainen sen tekee, kyse on asiakkaan vahingoittamisesta. Hän ei tiedä mitä on saanut aikaan eikä edes sitä mikä vaikutus on ollut työkykyyn.

        Tukeminen ei ole tukemista jos asiakas voi koko ajan entistä huonommin. Tukea ja apua pyydetään. Työnantaja on se joka työllistää ja pyytää työhaastatteluun.

        "Viranomaisille ei missään tapauksessa voi kuulua kenenkään yksityisasiat tai sen mukaan siltä osin elämän hallinta vaikka asiakas saisikin työttömyysturvaa."

        Jos mielii nostaa työttömyysturvaa, tulee toimia työttömyysturvalainsäädännön mukaan. Viranomaiset valvovat, että toimitaan lain puitteissa.

        Työttömyysturvalaki edellyttää työttömyysturvan saamiseksi työnhakua, joten työttömän tulee hakea töitä, saadakseen työttömyysturvaa. Ja viranomaiset valvovat sitä.


    • Anonyymi

      "...ilmoittakaa, ettei teillä ole puhelinnumeroa ja sähköpostia enää käytössä. Saavat TE-tantat duunia ja todistustaakka ei ole työttömän vastuulla jos TE-toimistolta lähetetty kirjaamaton kirje "häviää" matkalla."

      Ilman puhelinnumeroa määräaikaishaastattelut tapahtuvat paikan päällä toimistossa.

      Sähköpostiosoite on vain ei-velvoittavista kursseista yms. ilmoittamista varten.

      Jos paperinen kirje ei saavu ajoissa työttömälle, niin seurauksista kärsii vain työtön.

      • Anonyymi

        On muuten juuri noin.


    • Anonyymi

      Tuotetaan saatanallista ahdistusta ja häirintää, ihan sairasta kun muuta ei osata.
      Kun työpaikka aukeaa niin robotit hoitaa homman ja sopivan työntekijän.
      Tollaset teeskentelijät sadistiset luonteet riisto kapitalistin edustajat saa loisimispaikan, se on uskottavuudelle iljetys. Ilmaistyö orjapiiskurit.

      Valtiovallan koneisto siunaa pervoilla laeilla toiminnan. Sosiaalityöntekijät ja psykiatrit kiittää, työt riittää, kun saa riistää.

      Kun rakenteet on päin persettä. Kuuluu samaan saatanan sakkiin kun ei puhu eikä pukahda vääryyksistä.

      • Anonyymi

        Noinhan sen pitäisi olla, eli ohjelma parittaisi avoimet työpaikat ja työttömät, joilla on työtehtävien kannalta sopiva koulutus, osaaminen sekä uratoiveet.

        Jos työttömälle sopivia avoimia paikkoja ei aukea, niin työtön ohjattaisiin opiskelemaan. Ensin peruskoulun penkille, jos peruskoulun oppimäärä ei ole hallussa (selvitettäisiin tasokokeella), jonka jälkeen lukioon jne.

        Nyt työttömät lähettävät hakemuksia, joka on työttömien taustat huomioiden tehotonta.


    • Anonyymi

      Onneksi kaikkii työpaikkoihin pitää olla ajokortti. Katselin ilmoituksia niin ajokortti pitää olla 99% työpaikoista joten minun ei siis tarvii töitä hakea. Toiseksi, pitää olla jotain työkokemustakin moniin työpaikkoihin. No minulle ei ole joten senkään puolesta ei tarvii hakea.

      • Anonyymi

        Yleensä edes ajokortti ei riitä vaan pitäisi olla vieläpä autokin käytettävissä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yleensä edes ajokortti ei riitä vaan pitäisi olla vieläpä autokin käytettävissä.

        Pelkästä ajokortista on yhtä paljon hyötyä, kuin asentamattomasta pesukoneesta


    • Anonyymi

      Ihan hyvä jos tällä mallilla saataisiin kaikkiin työttömiin liikettä edes sen verran, että aika ajoin käyvät näyttäytymässä työvoimatoimistossa. Huomauttaisin, että jos keksii jonkun muun tavan elää ja kustantaa elämänsä, niin mikään pakko ei ole roikkua työvoimatoimiston listoilla ja "joutua työvoimahallinnon kyykytettäväksi".

      • Anonyymi

        Täysin laiton malli jonka kautta hallitus menee omavaltaisuuksiin. Lähtökohtaisesti asettaa kaikki työttömät kuntoutujiksi työttömyyteen perustuen. Toimet ovat oikeusvaltion toimitapojen vastaisia ja mielivaltaisia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täysin laiton malli jonka kautta hallitus menee omavaltaisuuksiin. Lähtökohtaisesti asettaa kaikki työttömät kuntoutujiksi työttömyyteen perustuen. Toimet ovat oikeusvaltion toimitapojen vastaisia ja mielivaltaisia.

        Työttömyysturvalaissa on ollut jo ainakin viimeiset 20 vuotta, että saadakseen työttömyysturvaa, tulee työttömän hakea työtä.

        Nyt työnhakua aletaan seurata, eikä se ole lainvastaista, koska asia kirjattiin lakiin.


    • Anonyymi

      Ilmaisia paskaämpäreitä jaetaan te-toimiston parkkipaikalla, kaikki mukaan

    • Anonyymi

      Vaihtoehto 1 =Hakea se 4 työpaikkaa kuukaudessa nöyristellen
      Vaihtoehto2=Ikikarenssi ja kuntouttavaan passitus päättymättömällä työsuhteella (uusitaan 3 kuukauden välein)

      • Anonyymi

        Vaihtoehto 1 ei ole ongelma suurimmalle osalle ( yli 90%) työttömistä. Valtaosa hakee joka kuukausi useampaa kuin neljää paikkaa.

        Vaihtoehto 2 on oikein sopiva niille kaikille mädillä omenoille, joista ei löydy oma-aloitteisuutta edes sen vertaa, että saisi aikaiseksi 4 työhakemusta kuukaudessa. Jos ei kykene hakemaan itsenäisesti töitä, kuntouttava työtoiminta tulee tarpeeseen.


      • Anonyymi

        Eikö pelkkä karenssi riitä.


      • Anonyymi

        Vaihtoehto 3 = Hakea kuukausittain niin moneen paikkaan, kuin virkailijan kanssa sovittiin. Tuet rullaa entiseen malliin.


    • Anonyymi

      T E TOIMISTO AUKI KOLMEEN VUOROON ET SAA VIRKAILJAT KIINNI KUN OVAT AINA MENOSS MYÖS VEROTOIMISTO

      • Anonyymi

        Kohta ei oo kun rauniot jäljellä.


      • Anonyymi

        1) Opettele kirjoittamaan
        2) Kerro asiasi selkeästi
        3) Lähetä viestisi sähköisten kanavien kautta


    • Anonyymi

      Ostan eläkkeellä' olutta. LÄÄÄH! Gul Gul Gul, röyh!


      167-176

    • Anonyymi

      On pakko olla vähintään puhelin. Muutoin eivät edes hyväksy asiakkaaksi, ainakin näin vaadittiin.

      • Anonyymi

        Missä niin sanotaan?


      • Anonyymi

        Taas on jotain uunoa höynäytetty puhelinpakolla 😬


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas on jotain uunoa höynäytetty puhelinpakolla 😬

        Jotain on höynäytetty muutoinkin


      • Anonyymi

        Mene takaisin Somaliaan, ellet opettele suomea


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas on jotain uunoa höynäytetty puhelinpakolla 😬

        Kuntouttava kutsuu


    • Anonyymi

      Haetaan kaikki te toimistolle,ruuhkautetaan se pska. Kosto elää 2 karenssista.

      • Anonyymi

        Kostetaan aiheuttamalla itselle lisää ongelmia


    • Anonyymi

      Jotain vuokratyö paikkoja? Ne vaikituiset on edelleen kiinassa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Vaatikaa Kuntouttavaa panotoimintaa

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/13673603/kuntouttava-tyotoiminta-yksityishenkilon-kotona#comment-79750556



      Joka aamu (maantai-perjantai) soi mulla herätyskello puoli seitsemän. Tämä siksi että kerkeen keittää aamukahvit ennen kun naapurin ukko lähtee töihin. Sen jälkeen mulla alkaa "kuntouttava panotoiminta" naapurin rouvan kanssa. Pari tuntia kun siinä paneskellaan niin alkaa jo hiki lentää, muista eritteistä puhumattakaan.
      Kun se naapurin ukko on käynyt ruokatunnilla kotona niin sen jälkeen alkaa iltapäivä "kuntouttava panotoiminta".
      Kaikki on tyytyväisiä järjestelyyn koska naapurin ukko ei jaksa enää illalla ja yöllä hoitaa aviovelvoitteitaan kun on niin tiukassa ”oravanpyörässä”ja mulla sitä energiaa riittää naapurin rouvallekin.
      Kyllä kaikille työttömille pitäs järjestää kuntouttavaa panotoimintaa!!

    • Anonyymi

      Lähetin te toimistoon 3 työhakemusta. Eivät ole soittaneet töihin vaikka siellä selvästi tarvii työntekijöitä.

      • Anonyymi

        Sinunlaista siellä tuskin kuitenkaan tarvitaan


      • Anonyymi

        Vedä lonkkaa muutama päivä 1 paikka jäljellä.


    • Anonyymi

      te toimiston virkailijat ovat entisiä koulu häiriköitä, jotka saa viran työttömien mitämöimisestä päivästä toiseen,

      • Anonyymi

        Virkamiesten ei tartte muuta kuin toimia annettujen ohjeiden mukaisesti. Ohjeet perustuvat lainsäädäntöön.

        Työttömiä ei tarvitse virkailijoiden mitätöidä, sillä sen työttömät tekevät ihan itse.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Virkamiesten ei tartte muuta kuin toimia annettujen ohjeiden mukaisesti. Ohjeet perustuvat lainsäädäntöön.

        Työttömiä ei tarvitse virkailijoiden mitätöidä, sillä sen työttömät tekevät ihan itse.

        "Ohjeet perustuvat lainsäädäntöön."
        Varsin usein eivät perustu ja niitä sitten tulkitaan asiakasvastaisesti täysin tahallaan tehdään laittomuuksia kun ei monikaan valita. Jos virkanilkki jää kiinni laittomuuksista niin ei silloin virkavastuu käytännössä toimi ollenkaan, tuo yllyttää asiakkaiden oikeuksien polkemiseen. Tuossa sama ilmiö kun Ukrainassa tapahtuvat vänäläissotilaiden tekemät joukkoraiskaukset jotka venäjän johto hiljaisesti hyväksyy.


    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1625
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      80
      1265
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      91
      1170
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1096
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1092
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1039
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      980
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      877
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      761
    Aihe