Savon Sanomissa juttua Apajan ongelmista saada ensin liikkeitä torin alle, ja sitten niihin liikkeisiin asiakkaita. Yrittäjät sanovat jutussa että sinne on liian hankala tulla, eivätkä kaikki edes tiedä että siellä on ylipäätään jotain muutakin kuin autoparkit torin alla.
Muistan kuinka ennen rakentamista oli lehdessä havainnekuvia, miten torin alle tulee näyttävät sisäänkäynnit. Kuten tavallista, havainnekuvat ja todellisuus eivät olleet sama asia. Koko Apaja on virkamiesmäinen idea, ja siksi liiketoiminnan perusasiat jäivät unohduksiin; kauppa ei käy jos asiakas ei löydä liikkeeseen. Torilla pitäisi olla näkyvä ja iso pääsisäänkäynti alas, jotta torilla kävelevä voisi ihan ex tempore suunnatakin maan alle. Nyt Apajan liikkeet ovat piilossa ja unohduksissa, ihan sama kuin sijaitsisivat jossain kaupungin ihan laitamilla - jonne pitää ihan asioikseen lähteä.
Harmi juttu. Tätä toteutustapaa on hankala enää jälkikäteen korjata.
Apaja torin alla
21
233
Vastaukset
- Anonyymi
Koko kauppakäytävän idea on vähän puolitiehen jäänyt. Jotta homma toimisi, olisi se pitänyt toteuttaa huomattavasti suureellisemmin; just ne sisäänkäynnit niin isot ja näkyvät että torilla kävellessään suunnilleen vahingossa ajautuukin torin alle. Ja sitten itse tilat pitäisi olla avarammat ja ilmavammat. Mutta tämmöinen isompi toteutus olisi toki maksanut niin paljon ettei hommassa olisi ollut mitään järkeä. Hassua tässä on, että kun idea oli saatu, siitä sitten kuitenkin pidettiin kiinni ja toteutettiin puolivillaisesti.
- Anonyymi
Savon Sanomissa idean isäksi tunnustautuva silloinen kaavoituspäällikkö oivallisesti tuleekin kuvanneeksi miten koko homma oli ihan virkamiespäätös. Nyt tehdään tämmöinen kauppakäytävä kun kerran virkamies niin päätti, ja sitten sitä aletaan myydä liike-elämälle. Oikea järjestys olisi tietysti toisinpäin, liike-elämästä tulee bisnesidea ja virkamies antaa luvan sen toteuttaa.
- Anonyymi
Moneskohan aloitus samasta asiasta? Käytä sitä hakua!
- Anonyymi
Älä viitsi itkeä. Kyllä tänne keskustelua mahtuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä viitsi itkeä. Kyllä tänne keskustelua mahtuu.
Mutta sen keskustelun voisi käydä saman aloituksen alla.
Edellinen aloitus Kauppakeskus Apaja 101 vastausta. Nykyään täällä on 101 aloitusta samasta asiasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta sen keskustelun voisi käydä saman aloituksen alla.
Edellinen aloitus Kauppakeskus Apaja 101 vastausta. Nykyään täällä on 101 aloitusta samasta asiasta.Isot on sinun arjen ongelmat.
- Anonyymi
Hyvä aloittaa välillä uusi kommenttiketju, eivät hautaudu vanhojen kommenttien sekaan.
- Anonyymi
Keskustelujen haku
Voit etsiä keskusteluviestejä erilaisilla hakusanoilla
Keskustelun jokaisen sivun oikeassa yläkulmassa on hakukenttä. Kirjoita kenttään sana tai sanoja, joita haluat keskusteluista etsiä. - Anonyymi
poliitikot ja virkamiehet pilaavat kaiken mihin koskevatkin.
- Anonyymi
Kuopiossa ei herkästi haeta oppia muualla toteutetuista onnistuneista hankkeista. Virheratkaisuja riittää: Apajan pääsisäänkäynnin puuttuminen, esteettömän torin rakentamisen jättäminen puolitiehen pinnoituksen osalta, mutkaisen liikenneongelmia aiheuttavan Saaristokadun rakentaminen. Aikoinaan korpeen rakennettu 'tytärkaupunki' Petonen oli iso moka samoin kuin 10 km päähän keskustasta rakennettu kauppakeskus.
- Anonyymi
Puhumattakaan seuraavasta eli Neulamäen luolastoon piilotettavasta urheiilupaikkarakentamisesta, jonka kustannusarvio nousee nousemistaan, lienee kohta 50 miljoonaa euroa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhumattakaan seuraavasta eli Neulamäen luolastoon piilotettavasta urheiilupaikkarakentamisesta, jonka kustannusarvio nousee nousemistaan, lienee kohta 50 miljoonaa euroa.
Sinne rakennetaan väestönsuojaa kuten Puijonlaaksossa tai Kotkankallion alla.
Rajalan väestönsuoja sijaitsee Puijonlaaksossa. Väestönsuojasta löytyy voima- ja painonnostoon sopiva kuntosali sekä golfin harjoittelupaikka.
Kotkankallion väestönsuojan yleisurheilutila
Väestönsuojasta löytyy pitkä juoksusuora, joka sopii yleisurheiluharjoitteluun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhumattakaan seuraavasta eli Neulamäen luolastoon piilotettavasta urheiilupaikkarakentamisesta, jonka kustannusarvio nousee nousemistaan, lienee kohta 50 miljoonaa euroa.
Hyvä varautua tulevaisuuteen.
Azovstalin tehdasta, neuvostoaikaista teollisuuskompleksia, on kuvattu "kaupungiksi kaupungin alla" sen laajojen maanalaisten suojien ja tunneleiden vuoksi.
Syvällä maan alla on laaja kylmän sodan aikana rakennettu bunkkeri- ja tunneliverkosto, jonka avulla voidaan suojella terästehtaan 40 000 työntekijää ydinhyökkäyksen varalta.
- Anonyymi
Niin kyllähän tässä(kin) mentiin perse edellä puuhun kun piti virkamiehen idean perusteella mokoma ahdas bunkkeri rakentaa. Kyllä liike-elämä itse hoitaa ideoinnin ja kauppapaikkojen valinnan, kuten vaikkapa että S-ryhmä haluaa Maljalahteen paraatipaikalle rakentaa marketin.
- Anonyymi
Tuli tässä eräänä päivänä käytyä Apajassa, pitkästä aikaa. Ja kyllähän siellä kulkiessaan mietti että ei tässä ole menty bisnes edellä. Kyllä liikkeet pitää olla siellä missä ihmiset liikkuvat luonnostaan. Ei Kuopio nyt niin metropoli ole että ei muka liiketiloja saa enää aikaiseksi muuta kuin maan alle. Autot sinne voi laittaa parkkiin mutta ei muuta.
- Anonyymi
Kuopion tyyliä on rakentaa jää- ja urheiluhallit luoliin, monttuun tai kallion sisään ja kauppakeskus maan alle näkymättömiin maisemia pilaamasta. Kehittyvissä kaupungeissa ne rakennetaan näyttäviksi vetovoimatekijöiksi. Viimeisin neronleimaus on ollut täyttää Kuopionlahtea soralla ja rakentaa päälle asuntoja. Saaristokadun kustannusarvio oli vaarassa alittua niin tehtiin mutkia, että saatiin kulut nousemaan.
- Anonyymi
Kun nyt katselee noita Ukrainan tuhoja niin on hyvä että Kuopio rakentaa edes osan infrastaan maan alle ja mieluiten kallion sisään.
Samalla tulee luonnostaan väestönsuojelupaikkoja joissa urhoolliset kaupunkilaiset taistelevat viimeiseen asti viheliäistä vihulaista vastaan.
Puijon sisus on vielä hyödyntämätta ja sinne voisi kaivaa kokonaisen kaksoiskaupungin ja samalla kaupunki voisi myydä kalliomursketta hyvällä hinnalla louhimistaan luolista.
- Anonyymi
Muikkuapajako se torin alla! Jo tokkiisa pittää kaevoo vanha muikkunuotta aetasta, keluvenekkii on jo lahonnu mutta eepä torilla tarvii keluvenettä.
- Anonyymi
Moni poekanen se ei tiijäkkää mikä on keluvene, joutuvat kahtommaan vikipetiasta tiijot.
Minä se oon jo poekasena joutunna keluammaan keluvenneellä, muikkunuottoo ja tukkinippuletkoja. Voemille se otti kolometoestavuotijaasta poejanlopista mutta kyllä vian tulj ruista ranteisiin. Sinä ei tytöt paenannu mittää kun seorojentalolla tanssittiin.
- Anonyymi
Sitä että torille saakka kaivettava kanava. Voisi aivan torille saakka ajaa veneellä niin kuin Venetsiassa.
- Anonyymi
Eipä siellä oikein mittään ollut. Läksin sitten kotia.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.774542Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k112543- 1751725
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2601592- 1241460
- 1221347
Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik91277Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil721269- 761242
- 35996