Työ ja opiskelu yhdessä

Anonyymi

Opiskelen työn ohessa. Onko jollakin neuvoja miten tehdä opiskelusta sujuvampaa. Työantaja ei ymmärrä, että aikaa menee myös opiskeluun. Ylitöitä jårjestetään armotta. Tuli tiuskittua työantajalle, kun opiskelujen kotiläksyt oli vielä tekemättä. Opiskelu tapahtuu etänä teams ohjelman kautta. En tapaa vapaa-aikana toisia opiskelijoita,koska he ovat toisella paikkakunnalla.

12

1030

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos työnantaja ei ole vaatinut sinulta opiskelua, työnantajan ei tarvitse ymmärtää yhtään opiskelusi vaatimuksia.

      Ratkaisu voisi olla opintovapaa työstä. Tai jopa irtisanoutuminen. Tai sitten opiskelun lopettaminen. Riippuu siitä, mikä on sinulle tärkeää. Aika usein ihminen joutuu valitsemaan, kun kahta asiaa ei pysty hoitamaan eikä saamaan.

    • Anonyymi

      Olen keskustelun aloittaja. Työnantajalle hermostuminen ei johtunut pelkästään työn ja opiskelun päällekkäisyydestä. Työn ja opiskelun lisäksi aikaa on vienyt kaksi isoa juhlaa suvussa ja asunnon muuttoon liittyvien asioiden hoito. Nyt on vielä lisäksi jääkiekon maailmanmestaruus kisat. Suomen ottelu oli eilen myöhään(päättyi klo 23 )ja tänään oli aikainen herätys töihin. Ei todellakaan kiva juttu.

      • Anonyymi

        Jääkiekon mestaruuskisat on syytä jättää ihan muille, jos aiot käydä töissä ja samalla vielä opiskella. Vai oletko itse pelaamassa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jääkiekon mestaruuskisat on syytä jättää ihan muille, jos aiot käydä töissä ja samalla vielä opiskella. Vai oletko itse pelaamassa?

        En ole pelaamassa. Nyt on kiire ohi. Kurssitehtävästäkin tuli ihan hyvä arvosana.


    • Anonyymi

      kauheeta kerrassansa

    • Anonyymi

      Ylityö ei ole pakollista! Ylitöistä kieltäytymistä ei tarvitse selitellä ja jos työnantja "vaatimalla vaatii selitystä" voi sanoa että henkilökohtaiset syyt.

      • Anonyymi

        Joo, mutku jotkut nimenomaan haluaa vapaasta tahdostaan tehdä ylitöitä kun siitä saa rahaa!


      • Anonyymi

        Olen ketjun aloittaja. Tarkentaa täytyy se asiq,että työnantaja vaati palkatonta ylityötä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen ketjun aloittaja. Tarkentaa täytyy se asiq,että työnantaja vaati palkatonta ylityötä.

        vaihda firmaa. Nyt on työntekijän markkinat.


    • Anonyymi

      Palkatonta ylityötä? Tuskinpa.
      Ja jos totta olisikin, yhteyttä luottamusmieheen tai työsuojeluvaltuutettuun. Lakia ei tarvitse rikkoa.

      Muutoin; työnantajalla ei ole mitään velvollisuutta -ei edes moraalista sellaista- joustaa sinun opiskelujesi, lätkämatsiesi ja sukujuhliesi vuoksi.
      Olet töissä, sinun velvollisuutesi on työsi hoitaa kunnolla.

    • Anonyymi

      Olen keskustelun aloittaja. Nyt lomalla vasta tajuan miten ison haasteen otin vastaan. En enää lähde noin pitkään opiskeluun,jos pitää opiskella työn ohella. Ihan hirveästi meni aikaa opiskeluasioihin. Etäluentoja joka viikko, lisäksi tietokoneen ohjelmien päivitykset siloin, kun ei olisi aikaa ja kurssiläksyt.

    • Anonyymi

      Ylitöiden tekeminen on vapaaehtoista, firma ei voi vaatia mitään ylitöitä jos et halua tehdä. Jos firma alkaa asiasta jotenkin kostamaan niin kannattaa dokumentoida keskustelut ja pomojen käyttäytyminen ja ottaa yhtyttä lakimieheen siinä kohtaa kun alkaa savustus, tuolloin on varmaa että ovat päättäneet hankkiutua sinusta eroon.

      No tuossa kohtaa kannattaa jo viimeistään lähteä pois paskasta duunista ellei ole asiaa muuten tajunnut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      123
      1128
    2. 65
      1023
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      93
      803
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      77
      753
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      44
      699
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      37
      675
    7. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      614
    8. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      582
    9. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      498
    10. Luule ja ajattele minusta

      mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅
      Ikävä
      44
      467
    Aihe