mä puran nyt teille kiukkuani, jos vaikka löytys joku kohtalotoveri. siis, mä en todellakaan pysty nauttimaan tästä raskaudesta, tää on mulle nyt lähinnä rasite ja rajoittaa mun elämää. mulla on pitkään tullut jo supistuksia joiden takia täytyy kokoajan miettiä mitä voi tehdä ja mitä ei. esim seksi ei tule kuuloonkaan, kauppareissullakin saattaa olla yhtä tuskaa.
jatkuvat kivutkin rasittaa ja naama on kuin petolinnun p.
ärsyttää kun kaikki hokee että nauti nyt, ihanaa aikaa.mutta kun ei ole!!
lapsi on enemmän kuin tervetullut mutta tämä raskaus ei todellakaan ole mitään ihanaa.
vielä olisi 4 kuukautta odotusta jäljellä, enkä tiedä miten jaksan kun nyt masentaa jo niin paljon.
blaah :(
jatkuvat kivutkin rasittaa ja naama on kuin petolinnun p.
ärsyttää kun kaikki hokee että nauti nyt, ihanaa aikaa.mutta kun ei ole!!
lapsi on enemmän kuin tervetullut mutta tämä raskaus ei todellakaan ole mitään ihanaa.
vielä olisi 4 kuukautta odotusta jäljellä, enkä tiedä miten jaksan kun nyt masentaa jo niin paljon.
blaah :(
Vastaukset 7
Vanhimmat
aina pitään herkkua! Varmaan tuttavasi tarkoittavat, että nauti nyt ajastasi (saat nukkua pitempään tms.) ennen kuin lapsi tulee. Mutta se on tosi asia, et jos raskausaika on vaikeeta niin sitä ennemminki oottaa et se ois mahd.pian ohi. Jaksamisia! :)
Masennusta havaittavissa täälläkin ja aika pahasti vielä. Mulla menossa rv 27 ja kaikki on mennyt hyvin. Mieliala on vaan niin kovin maassa, lähinnä suhdeasioiden takia. Mieheni elää nyt kuin "viimeistä päivää". Hänellä on tavoitteena ehtiä tehdä kaikenlaisia "omia juttuja" ennen vauvan tuloa. Sitten ei kuulemma enää voi harrastaa jne. kuten nyt. Itse kuitenkin ajattelen, että tämä on "viimeinen" ihan kahdenkeskinen kesä ja olisi niin mukavaa tehdä kaikenlaista yhdessä, nauttia kasvavasta mahasta yhdessä ja olla onnellinen. Mutta ei niin ei. Eilisen itkeskelin kotosalla, ja tänään ei näytä paremmalta. Kaipaisin piristystä ja jotain muutosta tähän elämään. Tietenkin vauva on tärkein, mutta nämä mielialan vaihtelut ahdistavat... ja mies joka ei ymmärrä mitään :( Eipä kyllä varmaan ole tällä hetkellä helppoa elää kanssani. Mutta kai sitä saa olla välillä itsekäskin!?! Mieheni menot ovat mm. siirtäneet synnytysvalmennuksenkin niin myöhäiselle ajankohdalle, että saapa nähdä ehtiikö siellä laisinkaan käydä. En olisi uskonut, että olen näin surullinen odotusaikana... Aina ajattelin, että kuinka ihanaa se on kun masussa potkii pieni ihme. Ja onhan se, mutta tämä muu ei sitten olekaan. Olen kurkkuani myöten täynnä miestäni ja hänen ymmärtämättömyyttään. Pelkään, etten pääse pois tästä umpikujasta.
Aika paljon samalta kuulostaa meidänkin tilanne. Raskauden ajan suurin pettymys on ollut mieheni, joka on yleensä huomaavainen ja empaattinen, ja ollaan tosi läheisiä, yhdessä jaettu kaikki asiat. Nyt ollaan päästy jo keskustelemaan kunnolla tästä asiasta. Mulle vauva on jo olemassa, miehelleni se syntyy sitten syyskuun lopussa. Vanhemmaksi kasvaminen on sekä miehelle että naiselle elämän suurin muutos, kriisikin. Molemmat voi elää sen eri tavalla, omaan tahtiin. En silti tarkoita että sinun tarvis sulattaa miehesi menoja, mutta ehkä se auttaa jos ymmärtää syvemmin mistä voi olla kyse. Ei masenna niin paljon. Mieheni kuvasi, että hänelle tuli paniikki isyydestä, vaikka vauvaa on toivottu pitkään. Mies saattaa kokea raskasta vastuun painamista taloudesta jne. Kai se on jotenkin biologista et miehen pitää olla toimintakuntoinen, kyetä tuomaan rahaa ja turvaa jne. Ajattelen, että me naiset olemme etuoikeutettuja siinä että on mahdollisuus tutustua tulevaan lapseen niin hiljalleen, raskauden alusta asti. Eihän sitä voi unohtaa, koko ajan se vauva on jossakin mielen sopukoissa. Mutta miehen kasvaminen on paljon hankalampaa ku ei ole mitään sellaisia fyysisiä, hormonaalisia muutoksia jotka tukisivat kasvua. Pitäisi jaksaa luottaa toiseen että vaikka kasvumme olisi näinkin erilaista, ja siksi kaukainenkin olo, yhteen tullaan taas josakin vaiheessa. Kyllä puhuminen helpottaa, ja se, että antaa tilaa molempien tavalle kasvaa. Mutta ei mies voi silti koko ajan laukata, eikä nainen koko ajan vaatia miestä vierelleen vauvaa ihmettelemään. Molemmat puolitiehen vastaan, toisiaan kunnioittaen. Olen kuullut että tämä on usealle miehelle tyypillistä. Pidä huolta itsestäsi ja tarpeista miehenkin suhteen, mutta älä masennu.
Kiitos hyvästä näkökulmasta. Kyllähän se asia niin on, että jokainen valmentautuu tulevaan eri tavoin. Nyt vain mulla päällä tämä "vitutus", mutta jospas se se menisi ohi ja osaisin suhtautua tilanteeseen hieman aikuismaisemmin :) Miheni jälleen ollut menossa ja riidelty on paljon viime päivinä. Koska puhuminen ja asioiden setviminen siten ei meiltä nyt onnistu, kirjoitin hänelle piiiitkän kirjeen, jossa kerroin omista tunteistani. Saapa nähdä mitä hän tuumii, kun sen lukee. Ainakin omaa oloani helpotti suuresti, kun sai ajatuksia jäsenneltyä paperille.
Mutta kiitos vielä sinulle =) Päivä / olo tuntuu paljon paremmalta ja nyt on sängyssä makoilu ja pillitys lopetettava. Ryhdistäydyttävä. Surffailtava vaikkapa lastentarvikkeita myyvien nettikauppojen kotisivuilla ;)
Kyllä miehet osaa ärsyttää niin perusteellisesti, varsinkin näin raskausaikana! Nämä miehen ns.harrastus/harrastukset kun tuntuvat olevan elämää suurempi juttu ja siitä sitten vaahdotetaan koko ajan! Itse taidan olla myös vähän turhautunut tähän rajoitettuun elämään, vaikken onneksi ole sänkyyn sidottukaan, oma saamattomuus ja raihnaisuus vaan pääsee ärsyttämään ja mies on kai se ainut henkilö jolle kiukutella siitä ja samalla ärsyttää näemmä kaikki tässä henkilössä!
30 viikkoa takana. Luettuani kirjoittamianne ajatuksia huomaan, että itse olen pitänyt tätä raskausaikaa samalla tavoin masentavana ja todella rankkana kokemuksena monine huolineen ja ongelmineen. Nyt kuitenkin huomaan, että vaikka tunteet on monesti vielä pinnassa ja suren ihmeellisiä asioita, niin jollain tapaaa ajatus omasta mielentilasta ja olemuksesta ja siitä monenmoisesta kurjuudesta on pikku hiljaa vaihtumassa vauva-aiheisempaan ajatteluun. Viime aikoina olen miettinyt asiaa siltäkin kantilta, että olen lapseni puolesta onnellinen, kun se pääsee kropastani eroon. Niin paljon olen ollut masentuneena ja stressaantuneena, että mahtaa olla pienokainen onnellinen kun homma on ohi. Ihan säälittää, siis tuo taapero, joka on joutunut tämän ajan minua kestämään. Sen vuoksi olen yrittänyt hieman helpottaa oloani, yrittämällä stressata vähemmän ja huolehtimalla ja hemmottelemalla itseni tavoilla, jotka piristävät ja tuottavat vähän muutakin kuin masentuneen mielen. Miettikää mistä asioista pidätte, touhutkaa ja toteuttakaa omia mielihalujanne ja unelmianne, vielä kun voitte sen rauhallisin mielin tehdä. Sohvanpohjalle ei todellakaan kannata jäädä jokapäivä märehtimään. Mutta kunnollinen lepo on kyllä myös tärkeää. Itse olin samalla kertaa väsynyt ja masentunut. Nyt kun väsymys on vähentynyt olokin on parempi. Tsemppiä teille kaikille, toivon että pääsette kömpimään ylös tuosta suosta, mille välillä tuntuu, ettei voi yhtään mitään.
Yes, löysin kohtalotovereita. Olenkin miettinyt että mahdankohan olla ajatuksieni kanssa ainoa tällä maapallolla.
Näitä tunteita on jotenkin kamalan vaikea pukea sanoiksi. Tietyllä tavalla on maailman onnellisin ihminen siitä että on "voinut" tulla raskaaksi ihanalle ihmiselle ja saadaan yhteinen lapsi, mutta samaan hengen vetoon koen olevani oman kehoni vanki.
Aluksi raskaus tuntui mullistavan kovasti henkisesti. Vaikka raskaus oli saatettu alkuun ajatuksella "minä olen valmis äidiksi ja mieheni isäksi ja me haluamme yhteisen ihanan lapsen", jouduin kuitenkin käsittelemään asian uudelleen kun oikeasti tulin raskaaksi. Koin paniikkia siitä että mieheni jatkaa hauskanpitoa ja vipeltämistä (mitä yhdessä olimme harjoittaneet suhteen alusta saakka) ja minä joutuisin jäämään yksin kotiin.
Kun olin saanut tämän asian käytyä lävitte. Koin suurena mullistuksena kehoni muuttumisen. Hoikka vartaloni alkoikin pullistua aikamoisella tahdilla vatsan kohdalta. Olen ollut onnellinen hoikkuudestani, joka tietysti on ollut myös tärkeä oman seksuaalisen käyttäytymisen ja viehättävyyden, itsevarmuuden elementti.. yhtäkkiä aloin muistuttamaan toispuoleista päärynää.. ja tahti vaan jatkuu..
Eikä tässä vielä kaikki.. Myös minä olen sairaslomalla supistelujen suhteen.. minä joka olen oikea vipeltäjä ja kaikessa mukana.. Nyt istun päivät kotosalla, lepäilen, köpöttelen koiran kanssa aamulenkin ja joudun ottamaan rauhassa..
Huomaan myös että kehon muuttumisen myötä kaikki vaatteet jää pieneksi, ei ole kuin samat rytkyt joka päivälle kun äitiysvaatteitakaan ei kande ostaa niiden järkyttävän kalliin hinnan vuoksi.. Ja toisaalta, suomessa tehdyt äitiysvaatteet ei todellakaan ole mitään ihmeellisiä ihmiselle, joka on tottunut käyttämään Only-tyyppisiä pirteän värisiä ja reippaita vaatteita.. Nyt täytyisi pukeutua telttaan.
Oi, kun oli IHANA purkautua!!! Raskausviikkoja on nyt 26 4 ja enää vajaa 14 viikkoa laskettuun... aika vähänä siis ; )
Tsemppiä kaikille ja ihana kuulla että muutkin kokee tällain.