Iisalmen ja Ylä-Savon kansanedustaja

Anonyymi

Kenestä saamme uuden ja valovoimaisen kansanedustajan Iisalmeen ja Ylä-Savoon? Nykyiset ovat olleet pettymys...

15

761

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kansanedustajaan ei kannata asettaa suuria toiveita. Vaatimattomat ovat kaikkien kansanedustajien vaikutusmahdollisuudet yksinään. Käytännössä he joutuvat olemaan puolustuskannalla. Siis olemassaolevan tilanteen säilyttämien on jo riemuvoitto.

      Nykyinen hallitus ajaa valtiontalouden niin ahtaalle, että ainakaan minä en voi enää kuvitella seuraaville hallituksille samanlaista ohjelmaa. Sipilä oli vielä kunnon mies. Hänen jälkeensä iskivät Rinne, Marin, korona ja Putin. Suomen asiat ovat pahasti hunningolla.

    • Anonyymi

      Ylä-Savon nykyiset kansanedustajat eivät ole saaneet mitään aikaan. Hannakaisa osasi tehdä johtopäätökset. Toivottavasti myös Eestilä ja Essayah osaavat tehdä saman johtopäätöksen, eli suosiolla jättäytyvät pois. Heistä ei ole ollut mitään apua Iisalmelle ja Ylä-Savolle. Ihan joutavaa jorinaa.

      • Anonyymi

        Eläpä hupata, Essayah yritti puolustaa Iisalmea sairaala ja käräjä asiassa mutta muut, Eestilä, Kääriäinen ja Hannakaisa painelivat nappeja niinkuin ISOT HERRAT käskivät.
        Kymmenet vuodet toiminut leikkaustoiminta pois sekä käräjöinti.
        Vaalipuheet kyllä olivat aivan toista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eläpä hupata, Essayah yritti puolustaa Iisalmea sairaala ja käräjä asiassa mutta muut, Eestilä, Kääriäinen ja Hannakaisa painelivat nappeja niinkuin ISOT HERRAT käskivät.
        Kymmenet vuodet toiminut leikkaustoiminta pois sekä käräjöinti.
        Vaalipuheet kyllä olivat aivan toista.

        Essayah on oppositiopoliitikko. Eli sieltä helppo huudella, mitä tehdä. Eli paljon puhetta, mutta ei mitään vastuuta. KD on minipuolue eduskunnassa. Ei ei mitään vaikutusvaltaa. Pitää äänestää Kokoomusta, Demaria, Kepua tai Persua jos haluaa tämän alueen äänen kuuluville.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Essayah on oppositiopoliitikko. Eli sieltä helppo huudella, mitä tehdä. Eli paljon puhetta, mutta ei mitään vastuuta. KD on minipuolue eduskunnassa. Ei ei mitään vaikutusvaltaa. Pitää äänestää Kokoomusta, Demaria, Kepua tai Persua jos haluaa tämän alueen äänen kuuluville.

        Siellähän on oli kokoomus ja kepu edustaja, mites kävi, äänestivät sairaalan ja käräjäsalin lakkauttamisen puolesta vaikka vaalipuheet olivat aivan toista.


    • Anonyymi

      Minä tietäisin pari hyvää tyyppiä, mutta tuskin asettuvat ehdolle.

    • Anonyymi

      Ketä?

    • Anonyymi

      Kärkkäinen Sonkajärveltä, tai Hirvonen Iisalmesta. Siinä ainoat joilla on järkeä päässä, ja halua toimia Ylä-Savon asukkaiden parhaaksi.

      • Anonyymi

        Valitettavasti molemmilta puuttuu taito ja verkostot. Eli ei mitään tsäänssiä. Mielipiteet eivät riitä. Pitää olla myös kyky vaikuttaa asioihin. Ei sinne napinpainajia tarvita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti molemmilta puuttuu taito ja verkostot. Eli ei mitään tsäänssiä. Mielipiteet eivät riitä. Pitää olla myös kyky vaikuttaa asioihin. Ei sinne napinpainajia tarvita.

        Erityisesti vuosi 2022 kannattaa muistaa, kuka toimi mitenkin ja mitä kukakin sanoi ja missävaiheessa planeetta jupiter milloinkin sekunnilleen olikin ja mistäjohtui mikäkin kahdentoistavuodenväleinkin. Päivittäinkin jopa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti molemmilta puuttuu taito ja verkostot. Eli ei mitään tsäänssiä. Mielipiteet eivät riitä. Pitää olla myös kyky vaikuttaa asioihin. Ei sinne napinpainajia tarvita.

        Sinne nimenomaan tarvitaan napinpainajia, jotka osaavat ajatella asioita laajemmalta kannalta ja meidän Ylä-Savolaisten hyväksi. Sitä nappia painamalla ja mielipiteitään/faktoja eduskunnassa esittämällä heillä on kyky vaikuttaa asioihin.


      • Anonyymi

        Mistä Hirvosen ajatuksia voi lukea?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä Hirvosen ajatuksia voi lukea?

        PS:n Kuntavaalien esittelyssä mies kirjoitti niin monta kirjoitusvirhettä että koulussa miehellä varmaan äidinkielestä…


    • Anonyymi

      Kiuruveeltä tulee hyvä ehdokas. Hannakaisan on tosiaan jo ihan hyvä keskittyä vaikka perheeseen.

    • Anonyymi

      Onkoon sellaista täällä edes tarjolla?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      52
      895
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      94
      864
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      776
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      3
      730
    5. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      74
      597
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      594
    7. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      64
      592
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      559
    9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      551
    10. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    Aihe