Iskä joka viettänyt talvet pattayalla heppinsä kanssa, on samalla lomaillut suomiperheidensä kanssa suomen lapissa ja nyt iskä on ottanut elämäntehtäväkseen olla iskä internetissä.
Aikamoista Iskäilyä iskältä jolla oli samaan aikaan kaksi eri kaatoaan rintaruokintaa antamassa ja nyt iskällä on kaksi internetimuroitus Korealaista kasvatuksessa.
Koska numerosensein on mahdotonta käsittää yksinkertaisiakaan asioita, iskä voi kertoa mikä on pääruoka, main course, จานหลัก.
Annoksilla ja ruokalajeilla on nimi ja kun sillä on nimi, sille on olemassa tietty resepti.
Massaman curry on perinteinen ruokalaji ja se kuuluu pääruokien joukkoon thaimaalaisessa menussa, eli ruokalistassa. Kun katsot resepteistä mitä siihen tulee, niin siinä on pieniä variaatioeroja, mutta perusainekset pysyvät samana.
Siihen ei tule spagettia. Jos syöt massaman curryn ohella tai seassa spagettia, riisiä, nuudelia tai leipää, niin ne ovat lisukkeita, sivuruokaa, side dish, กับข้าว.
Annos voidaan nimetä siten että siinä mainitaan pääruoka sekä sen lisukkeet, mutta lisukkeet eivät kuulu esimerkiksi massaman curryyn, koska massaman curry on massaman currya.
Sama koskee vaikkapa lihapullia. Lihapullat ovat lihapullia, syötiin ne sitten minkä lisukkeen kanssa tahansa.
T 2010
PS: Miksi pitää syödä tilausruokaa nyt muovipurkista, kun rajoitteet ovat poistuneet? Yhäkö se korona pelottaa vai mikä vaivaa?

Vastaukset 16
Vanhimmat
Iskä on elänyt elämää silmät auki ja nähnyt maailmaa. Sensei ei ole.
Miksi kaivelet ikivanhoja kirjoituksia uusiin ketjuihin? Eikö ne toimi parhaiten jos vastailet niihin niissä ketjuissa joissa ne on?
Sinähän tämän olet päivittänyt Urpå.
Kuka minä? Onko sulla taas menossa kausi jossa maailmassa ei ole kuin kaksi ihmistä, sinä ja rakkaasi? Minä en ole koskaan nostanut yhtään vanhaa kirjoitusta enkä pengo niitä, enkä laadi koosteita, en rakentele kuvia lauluja enkä runoja.
Pattayalle 11.4.
Miksi et rakentele kuvia ja lauluja, rakentelisit vaan, sehän on olennainen osa Pattayan rakkautta.
Miksi ilmoitit matka-aikasi, odotatko aiheesta jotain kommenttia?
Mainitsin sen koska se on Pattayan matkailua joka on palstan teema ja tiedän sen ärsyttävän sinua suunnattomasti.
Kuka minä olen, siinä sinulle arvoitus ja tiedoksi että minua ei ärsytä anonyymien idiotismit, päinvastoin, jos sinä saat tyydytystä anonyyminä ilmoitella päivämääriäsi tähän Pattayan rakkaiden päiväkirjaan niin onhan sinulla siihen toki omat syysi, kuten luulosi että ärsytät.
On ihmisiä joilla on tarve ärsyttää ja saavat siitä nautintoa, joten ole hyvä.
Minullakin on sinulle arvoitus, milloin päässäsi liikkuu jotakin ja, älykyys osamääräsi kasvaa 15 yksiköä?
Älykyys yksiköä ?
Kiitos arvoituksestasi, vastaan sitten kun päässäni liikkuu jotakin.
Kiitos tulipa jälleen selväksi kuka oireilee, joo matkustat sinä, etkä kirjoittele palstalle ... "enkä laadi koosteita, en rakentele kuvia lauluja enkä runoja."
Ole hyvä ja jatka oireiluasi.
Olet sensukka ollut nyt monta kuukautta palstalla joka aamuyö siellä Chiang Maissa tuonne 02-05 saakka, eli miltei auringonnousuun saakka. Kuinka monen arvelet uskovan että olet karateka, liikemies ja perheenisä Chiang Maista?
Tämä aikataulumuutos pistää miettimään että onko Pasanen enää Thaimaassa?
Kauanko olet ajatellut miettiä pohdintojasi?
Minä olenkin onnellinen Pupen nahkafakotin soittelija... slurp slurps !!
Kikkelis kokkelis pikku mursu muruseni...
ps. s s s slurps ;-)
Voi voi vaarini...
Miinulla on saari se traanisaari on, on, on, ja oon, slurps.
Sulla, senkin sulttaani, liikkuu päässäsi, silloin jotain...
kun sulla on, suussasi mun sanonko, mikä?
T Puppe ;-)
Ärsyttääkö Traanisaarea 5 viestiä jo poistanut...