Murhattavaksenne!:)
Lottovoittaja.
Se reissu oli liikaa.
Normaaliahan se aina oli ollut, varsinkin eron jälkeen.
Pöhköillään viikonloppu ja välillä viikkokin. Siinä mitään erikoista ollut. Miehet vaan ovat sellaisia.
Vaan sillä kertaa, Tapio Emäsuulista ei silloin tuntunut ollenkaan hyvältä kavereiden kutsu, ei nyt.
Toki hänkin piti juomareissuista, saihan niillä joskus koettaa vittuakin. Mutta kun hänelle oli tullut tunne siitä, että aina juuri hänen lompakkoaan kaivattiin silloin kun maksuja niistä reissuista maksettiin.
Ja kun krapulapäissään sitten, seuraavana päivänä naurettiin, niin kukaan ei muistanut velkojaan. Se Tapiota harmitti.
Tapio Emäsuuli oli aina ollut muuten vakaa mies. Perinnöksi oli tullut maatalo ja hulppeat viljelyksetkin. Metsät oli myyty, perillisten maksamiseksi ulos tilasta. Mutta muuten oli kaikki pedattu, kuten äiti vainaa aikoinaan sanoi; -Tapio nimikin jo kertoo sen, kuka on metsän poika ja jatkaa tätä tilaa.
Ei Tapio mikään vätys ollutkaan. Ei toki. Hänessä asui maan henki. Hän oli perinyt työnteon perinteen vanhemmiltaan. Tapio oli aikoinaan uuttera nuori mies.
Ja olihan Tapio aikansa naimisissakin.
Tuuli Erätuuli oli tullut hänen elämäänsä . Tapio oli silloin ollut niin hullaantunut. Ihana nainen oli suostunut tulemaan hänelle, hänen mitättömään elämäänsä. Ja olivathan he kokeneet yhdessä paljonkin. Rakastuneet. Vallankin aluksi kaikki oli tuntunut liiankin hyvältä Tuulin kanssa.
Sitten Tapio päätti perustaa yrityksen. Hieman epävarmasti tosin, mutt6a uskoen kuitenkin.
Yritys sinänsä, pankinjohtajan mukaan olisi vain ”harrastusmielessä” perustettu ajanviete. Kuten sen parhaiten Osuuspankin mies toi julki, -Tapiolle vähän harrastusta, talvi iltoihin.
- Takana aina vakavarainen maatila, ei siis mitään hätää. Pankinjohtaja vakuutteli aikansa.
Tapio taas ei ollut lainkaan varma, marssiessaan ulos pankinjohtajan huoneesta, mitä hän oli allekirjoittanut. Mutta luottihan hän siihen, ettei hänen vanhempiaan vuosikaudet palvellut pankki, nyt häntä pettäisi.
Lopultakin Tuuli ei ollut tyytyväinen mihinkään. Tapion mieskuntokin sai kuulla kunniansa
pahimpien riitojen aikana. Vaikka Tuuli itse ei ollut koskenut Tapioon, edes pitkällä tikulla aikoihin.
Tietysti Tapio tiesi lihoneensa. Ja varmastikaan hänen kaikki tapansa eivät olleet Tuulin mieleen.
Tuulille alkoi lopulta tulla pitkiä matkoja, milloin minkäkin sukulaisen luokse ja samoihin aikoihin Tapiolle alkoi tulla näitä ryyppyreissuja kavereiden kesken.
Onneksi he sentään olivat lapseton pariskunta.
Nyt kaiken sen jälkeen ja juuri tänä iltana, Tapion pää riippui keittiön pöydän yllä. Flanellipaita hänen päällään oli kastunut. Kastunut kyynelistä ja osin oksennuksesta. Keittiön pöydällä, kovassa suorassa valossa, näkyi oksennusta. HK:n sinisen kuoria oli. Loputtomasti kaljapulloja. Ryönää, jota varten siivoojat olivat. Tai olisivat olleet, jos asuntoon olisivat päässeet. Haju oli kammottava.
Tapio oli nyt tyhjä. Tullut lopultakin tyhjäksi.
Osin tietysti, luonteensa mukaisesti, hyvää hyvyyttään ja osaksi tyhmyyttään. Mutta kuitenkin ajatuksiltaan, niin ajatuksiltaan, kuin myös mieleltään. Hän oli remunnut kavereineen viimeiset 3000€ silusileäksi ja samalla Tapio tiesi mikä odotti. –Vainenkaan lotossa täyspotti voisi vielä pelastaa, mutisi Tapio oksentaessaan pöydälle. Niin se lottopotti kun osuisi. Monet haaveet siitä oli kavereiden kanssa viritetty ja useasti puhuttu.
Tapio Emäsuuli oli keksinyt kännipäissään, mielestään oivan ratkaisun velkojilleen ja omalle epäonnistumiselleen. Hän nieli kaikki Tuulin jättämät uni- ja rauhoittavat lääkkeet kerralla.
Niin Tapio teki.
Tapion Elimistö vastasi siihen oksentamalla, mutta liian myöhään. Tapio alkoi sortua huumeisiinsa. Vielä suolisto yritti, tyhjentämällä itsensä vieraista aineista, mutta Tapion hengitys oli jo lakannut.
Flanellipaidan rintataskussa oleva lottokuponki kastui ja muuttui samalla painomusteen tahrimaksi arvottomaksi paperinpalaksi.
Tapio ei muistanut edes ostaneensa koko lottokuponkia viime reissullaan.
Myöhemmin Iltalehti hehkutti lööpeissä ”Jättipotti nostamatta edelleen”.
Tapio haudattiin lähisukulaisten läsnä ollessa. Asiasta oli myös paikallislehdessä pieni lehti-ilmoitus.
Tuuli ei hautajaisiin ehtinyt.
Lottovoittaja.
Se reissu oli liikaa.
Normaaliahan se aina oli ollut, varsinkin eron jälkeen.
Pöhköillään viikonloppu ja välillä viikkokin. Siinä mitään erikoista ollut. Miehet vaan ovat sellaisia.
Vaan sillä kertaa, Tapio Emäsuulista ei silloin tuntunut ollenkaan hyvältä kavereiden kutsu, ei nyt.
Toki hänkin piti juomareissuista, saihan niillä joskus koettaa vittuakin. Mutta kun hänelle oli tullut tunne siitä, että aina juuri hänen lompakkoaan kaivattiin silloin kun maksuja niistä reissuista maksettiin.
Ja kun krapulapäissään sitten, seuraavana päivänä naurettiin, niin kukaan ei muistanut velkojaan. Se Tapiota harmitti.
Tapio Emäsuuli oli aina ollut muuten vakaa mies. Perinnöksi oli tullut maatalo ja hulppeat viljelyksetkin. Metsät oli myyty, perillisten maksamiseksi ulos tilasta. Mutta muuten oli kaikki pedattu, kuten äiti vainaa aikoinaan sanoi; -Tapio nimikin jo kertoo sen, kuka on metsän poika ja jatkaa tätä tilaa.
Ei Tapio mikään vätys ollutkaan. Ei toki. Hänessä asui maan henki. Hän oli perinyt työnteon perinteen vanhemmiltaan. Tapio oli aikoinaan uuttera nuori mies.
Ja olihan Tapio aikansa naimisissakin.
Tuuli Erätuuli oli tullut hänen elämäänsä . Tapio oli silloin ollut niin hullaantunut. Ihana nainen oli suostunut tulemaan hänelle, hänen mitättömään elämäänsä. Ja olivathan he kokeneet yhdessä paljonkin. Rakastuneet. Vallankin aluksi kaikki oli tuntunut liiankin hyvältä Tuulin kanssa.
Sitten Tapio päätti perustaa yrityksen. Hieman epävarmasti tosin, mutt6a uskoen kuitenkin.
Yritys sinänsä, pankinjohtajan mukaan olisi vain ”harrastusmielessä” perustettu ajanviete. Kuten sen parhaiten Osuuspankin mies toi julki, -Tapiolle vähän harrastusta, talvi iltoihin.
- Takana aina vakavarainen maatila, ei siis mitään hätää. Pankinjohtaja vakuutteli aikansa.
Tapio taas ei ollut lainkaan varma, marssiessaan ulos pankinjohtajan huoneesta, mitä hän oli allekirjoittanut. Mutta luottihan hän siihen, ettei hänen vanhempiaan vuosikaudet palvellut pankki, nyt häntä pettäisi.
Lopultakin Tuuli ei ollut tyytyväinen mihinkään. Tapion mieskuntokin sai kuulla kunniansa
pahimpien riitojen aikana. Vaikka Tuuli itse ei ollut koskenut Tapioon, edes pitkällä tikulla aikoihin.
Tietysti Tapio tiesi lihoneensa. Ja varmastikaan hänen kaikki tapansa eivät olleet Tuulin mieleen.
Tuulille alkoi lopulta tulla pitkiä matkoja, milloin minkäkin sukulaisen luokse ja samoihin aikoihin Tapiolle alkoi tulla näitä ryyppyreissuja kavereiden kesken.
Onneksi he sentään olivat lapseton pariskunta.
Nyt kaiken sen jälkeen ja juuri tänä iltana, Tapion pää riippui keittiön pöydän yllä. Flanellipaita hänen päällään oli kastunut. Kastunut kyynelistä ja osin oksennuksesta. Keittiön pöydällä, kovassa suorassa valossa, näkyi oksennusta. HK:n sinisen kuoria oli. Loputtomasti kaljapulloja. Ryönää, jota varten siivoojat olivat. Tai olisivat olleet, jos asuntoon olisivat päässeet. Haju oli kammottava.
Tapio oli nyt tyhjä. Tullut lopultakin tyhjäksi.
Osin tietysti, luonteensa mukaisesti, hyvää hyvyyttään ja osaksi tyhmyyttään. Mutta kuitenkin ajatuksiltaan, niin ajatuksiltaan, kuin myös mieleltään. Hän oli remunnut kavereineen viimeiset 3000€ silusileäksi ja samalla Tapio tiesi mikä odotti. –Vainenkaan lotossa täyspotti voisi vielä pelastaa, mutisi Tapio oksentaessaan pöydälle. Niin se lottopotti kun osuisi. Monet haaveet siitä oli kavereiden kanssa viritetty ja useasti puhuttu.
Tapio Emäsuuli oli keksinyt kännipäissään, mielestään oivan ratkaisun velkojilleen ja omalle epäonnistumiselleen. Hän nieli kaikki Tuulin jättämät uni- ja rauhoittavat lääkkeet kerralla.
Niin Tapio teki.
Tapion Elimistö vastasi siihen oksentamalla, mutta liian myöhään. Tapio alkoi sortua huumeisiinsa. Vielä suolisto yritti, tyhjentämällä itsensä vieraista aineista, mutta Tapion hengitys oli jo lakannut.
Flanellipaidan rintataskussa oleva lottokuponki kastui ja muuttui samalla painomusteen tahrimaksi arvottomaksi paperinpalaksi.
Tapio ei muistanut edes ostaneensa koko lottokuponkia viime reissullaan.
Myöhemmin Iltalehti hehkutti lööpeissä ”Jättipotti nostamatta edelleen”.
Tapio haudattiin lähisukulaisten läsnä ollessa. Asiasta oli myös paikallislehdessä pieni lehti-ilmoitus.
Tuuli ei hautajaisiin ehtinyt.
Vastaukset 8
Vanhimmat
"Tapio Emäsuulista"
Kamalan nimen keksit.
"Tuuli Erätuuli "
Jaa jaa.
"–Vainenkaan"
Murre sanan upotus ontui tässä.
Kerronta perustuu muisteluun, jospa tarina etenisi reaaliajassa, voisi toimia paremmin?
Mutta ihan luettava, vaikkakin käytetty tarina.
Arvoasteikolla 1-10
Tästä yrjön sekainen 6 varanumero
T. Sherlokki
Sherlokki, lähde meneen täältä palstalta. Täällä ei sinun pahansuopaisuuttasi kaivata.
Kukaan ei enää viitsi enää edes lähettää tänne mitään, kun sinä kaikkitietävä tekstit kuitenkin haukut.
Häivy. Hus.
Kaltaisiisi ruikuttajiin.
Pahansuopaisuus on oman pääsi sisällä, minä ainoastaan arvostelen tekstejä omalla tyylilläni.
Arvostelut aloitin, koska huomasin kuinka vähän kirjoituksia kommentoitiin, joten tuskin kommenttini ainakaan ovat vähentäneet intoa.
Päinvastoin, tuntuu että palsta on saanut jopa potkua kirjoituksistani.
Paljonko sinun olísi pitänyt saada tekstistäsi?
Ei se kansallinen aarre ole!
Muuten ehdotuksesi poistua palstalta.
EN TODELLAKAAN LÄHDE!
T. Sherlokki (C) like rock
minun tekstiäni arvostellut, kun en ole sellaista aikanasi palstalle lähettänyt.
Oletko muuten entinen Fucoo, katosi vähän ennen kuin sinä ilmestyit.
Levyä!
T. Sherlokki (C) like rock
päässyt jyvälle, mikä oli tämän kirjoitelman juju ja tarkoitus. Hivenen ontuvaa tekstiä lauseenrakentelun puolesta ja sitä myötä kovasti raskasta luettavaa.
Se mistä tässä pidin, oli tarinan loppu. Kuolleella miehellä lunastamaton voittolippu, ihan hyvä, joskin vähän kliseinen lopetus.
Paneudu oikeinkirjoitukseen ja lauseiden muodostamisen problematiikkaan, niin hyvääkin jälkeä saattaa syntyä.
-amatööriarvostelija vailla suurempaa ymmärrystä-
Virkistävästi erilainen teksti vaihteeksi.
Peesaan osin muita kommentoijia:
-Nimiä vielä ehkä miettisin (ainakin sukunimiä).
-Tarkista sana "vainenkaan". Onko varmasti tavoitelluun murteen mukainen. Omaan korvaan kuulosti jotenkin oudolta, liekö syynä sitten murrerajat.
-Juoni kliseisyydestätä huolimatta hyvä, mutta alleviivaamista voisi ehkä vähentää. (Esim. taskussa voisi vain mainita paperin suttaantuvan tms. ilman lottokupongin korostamista)
-Tykkäsin.
Minulla jäi suuhun oksettava maku tästä tarinasta. Muussa mielessä tarina oli hyvä ja täynnä kehuttavaakin ainesta.
Sukunimet tosin olivat minulle utopiaa...
(okei, on meilläkin niitä tyyppejä, joiden nimiä te kummaksuisitte, jos kuulisitte ne suomeksi)
Kuvailit lopussa hienosti ja sitä rataa.
Lottovoittokin oli lisäyksenä hyvä. Se toi lukijalle harmittavan tunteen.
Lisäksi lopetus lauseeseen
"Tuuli ei hautajaisiin ehtinyt"
oli nerokas keksintö.
Se siitä murhaamisesta... nyt yritän keksiä jotakin, jolla saan tämän oksettavan maun suustani...
Kunnioittavasti
Shiyo Chiji