Tärkeintä on

että kaikenlainen ns. esittäminen loppuu, ethän lähesty bussipysäkilläkään, vaikka et juuri se tietty henkilö oliskaan. Aina kun näkee paljon nuoremman se tuo mieleen huonot muistot monilta vuosilta. Muutto ja viimeistään ensi vuoden alkupuolelta vakituinen vähintään osa-aikainen työ ovat tärkeitä asioita. Yhteenkään itselle tuntemattomaan ei ole halua tutustua.
282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jatkossa kävellään bussirahat säästäen.

Äänestä

Kannattaa jo hakeutua johonkin terapiaan. milloin mikäkin muistuttaa sinua muinaisista traumoista mm. koiran haukkuminen, yläkerran naapurin kävely, työpaikka, toisen ihmisen nuoruus jne. Ei ihan täysjärkisen touhua kaikesta mahdollisesta syvästi reagoiminen ja aikamatkalle lähteminen muinaiseen nuoruuteen sinne dinosaurusten aikaan traumojensa kera.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

että kaikenlainen ns. esittäminen loppuu, ethän lähesty bussipysäkilläkään, vaikka et juuri se tietty henkilö oliskaan. Aina kun näkee paljon nuoremman se tuo mieleen huonot muistot monilta vuosilta. Muutto ja viimeistään ensi vuoden alkupuolelta vakituinen vähintään osa-aikainen työ ovat tärkeitä asioita. Yhteenkään itselle tuntemattomaan ei ole halua tutustua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu