Siun soten johtajavalinta.

Anonyymi

Uusi aluevaltuustomme tekee piakkoin tärkeän päätöksen valitessaan pahoinvointialueellemme uuden johtajan.
Ilkka Pirskanen on antanut vahvan näytön osaamisestaan,- myyntikelpoinen omaisuus on myyty, henkilöstö on ajettu piippuun järjettömillä työvuoro-
järjestelyillä, kannustamattomalla palkkauksella, huonolla kohtelulla jota täydennetään armeijakurilla, vaitiolovaatimuksilla.
Lääkärit jättävät laivan samoin hoitajat jotka mieluummin kouluttautuvat
muihin ammatteihin.
Johtaja-armeija kasvaa. ja pari heistä on valittu tekemään Pirskasen valinnan
puolesta töitä ehdokkaitten haastattelijoinakin.
Vanhassa esikunnassa on myös tehtäviinsä pätemättömiä muitakin johtajia,
Sosiaalipuolella Korhonen ja vanhusten puolella Rieppo. Nämä istuvat viroissaan
vain siksi että sattuivat olemaan suurimman kunnan, Joensuun peruspalveluissa
Kuosmasen päällikkyydessä saneeraamassa sitä uuteen sotekuntoon, mikä
olikin heidän asenteillaan mieluinen tehtävä.
Nämäkin paikat pitäisi panna uuteen hakuun kuten olisi vaihdettava koko
Pirskasen luoma esikunta, josta puolet joutaa lakkauttaa kokonaan.

Kremlin muurilla pitäisi ison luudan lakaista.

27

1166

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Muistaako kukaan aikaa jolloin meillä ei ollut terveyskeskusmaksuja, lääkäriin pääsi jos ei samana päivänä, niin ainakin seuraavana. Oli iän myötä määräaikaistarkastukset ja monenlaisia projekteja terveyden edistämiseksi.

      Mitä sitten tapahtui ?

      Päästettiin paha henki vapaaksi, Kokoomus vallankahvaan !
      Tämä tuli valinnanvapausvouhotuksineen ja pilasi hetkessä erään
      maailman parhaista julkisista terveydenhuoltojärjestelmistä. Kokoomus
      oli kateellinen amerikkalaisten rikkaita varten syntyneestä järjestelmästä
      ja amerikkalaiset kateellisia meidän koko kansan hyväksi rakennetusta
      järjestelmästä. Jos valta seuraavissa vaaleissa siirtyy taas kokoomukselle,
      heidän veronalennustavoitteensa vievät loputkin tuhkat pesästä.

      • Anonyymi

        Kokoomuksen apteekissa on kaksi lääkettä; NATO, ja sen myötä valmius jopa
        ydinaseisiin ja veronalennukset.
        Veronalennuksilla ei totisesti hoideta terveydenhuoltomme ongelmia.
        Kaikki kuvitelmat siitä että tämä terveydenhuollon kokonaisuudistus toisi miljardien säästöjä, on pelkkää toiveajattelua. Lähtökohtana pidettiin sitä että hallinto kevenisi ja tämä toisi ne säästöt. Jos tämä runsaasti kehuttu Siun sote otetaan esimerkiksi, on kaikki mennyt juuri toisinpäin.

      • Anonyymi

        Johtajan paikkaa näyttää hakeneen myös Kokoomuksen ex-kansanedustaja Knaapi,
        joka on kutsuttu myös haastatteluun.

        Miettikääpä mikä mandaatti on kokoomuslaisella yksityisten palvelujen suosijalla,
        tulla julkisen terveydenhuollon huippuvirkaan ?
        Kokoomus orpopoikineen oli jo vähällä tuhota koko järjestelmän edellisen
        hallituskauden yksityistämisvouhotuksilla muka valinnavapauden nimissä.

        Jos Knaapi valitaan on edessä täystuho.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On todellakin mietinnän paikka voiko yksityisbisnekseen sitoutunut kokoomuslainen toimia julkisen terveydenhuollon johtajana kun tavoitteena on kaiken yksityistäminen.

        Kuulostaa samalta kuin pyromaani valittaisiin palopäälliköksi !

        Todellakin.

    • Anonyymi

      Kyllä muistetaan toisenlainenkin aika. Ei tarvitse mennä kuin parikymmentä vuotta taakse päin. Silloin terveydenhoito toimi. Ei ollut kymmenien kallispalkkaisten johtajien armeijaa. Ei pidetty tarpeettomia seminaareja eikä lähetelty kyselyjä vanhuksille. Oikeasti sairaat ihmiset eivät tule seminaareihin kuuntelemaan hömppämaisterien lätinää eivätkä kaipaa kulttuurilähettejä vaan oikeaa hoitoa ja apua.

    • Anonyymi

      Siun soten nykyjohtajista ei yhdenkään pitäisi saada jatkaa.
      Missään asiassa eivät ole onnistuneet.
      Koronarokotusten aloituksen olisivat lapset hiekkalaatikolla osanneet
      organisoida paremmin, jälkikäteen työnnetään eetteri täyteen
      tyytyväisyystiedusteluja.

    • Anonyymi

      Panu Peitsaro tai Eija tai Sosterin Johtaja tai Siun Soten Johtaja

      • Anonyymi

        Joensuun Keskussairaalan Säilyttäminen Joensuussa 2022-2031

    • Anonyymi

      Kaikkien kunnallisessa hoidossa olevien vanhusten ja sairaiden vähäinen omaisuus sosialisoidaan SiunSotelle, jotta saadaan tulevan hyvinvointijohtajan ja hänen esikuntansa palkat, palkkiot ja luontaisedut maksettua.

      • Anonyymi

        Pirskasen esikunnalle kelpaa kaikkien rahat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pirskasen esikunnalle kelpaa kaikkien rahat.

        Eivätkä nämä häpeä viedä vaikka viimeinen leipäpala köyhän suusta.

    • Anonyymi

      Pirskanen esikuntineen rientää katastrofista toiseen ja yrittää
      hilata omat etunsa tappiin saakka.
      Tuomiopäivän aurinko nousee !

      • Anonyymi

        Pirskasen jäljiltä ei jää mitään säilytettävää. Koko terveydenhuolto on tämän johtajan toimesta ajettu katastrofin partaalle ja kaikki joudutaan aloittamaan alusta tämän katastrofaalisen johtamisen jäljiltä.
        Onni onnettomuudessa on kuitenkin se, että oikein toteutettuna terveydenhuollon kulut puolittuu ja potilaan hoito paranee.

      • Anonyymi

        Kyllä on Pirskanen taas säästänyt, vuoden -22 tulos jo tässä vaiheessa n 15 milj.euroa alijäämäinen! Vielä kerkiää itselleen ja lakeijoilleen tehdä parit takautuvat palkannostot. Työntekijäthän, ne vähät jotka enää on, uuvutetaan työkyvyttömiksi. Miettikääpä kuinka käy kun hyvinvointialueen valtiolta saatava korvaus määritellään tuon mukaan?

        Tuon korvauksen betonoinnissa ovat vielä innokkaina puuhamiehinä
        touhunneet samat kuntapoliitikot jotka nyt ovat siirtyneet jakamaan
        aikaansaamaansa niukkuutta aluevaltuutettuina, - niukkuudesta
        poisluettuna Kremlinsä muurilla pönöttävä virkamiesjohto.

    • Anonyymi

      Me itse, kaikkien alojen asiantuntijat olemme vaaleissa äänestäneet parhaiksi katsomamme edushenkilöt hoitamaan Soten asioita, mm valitsemaan Siun sotelle johtajan ja kukaties muitakin.

      Nuo valitsijat ovat siis parhaat päättämään. Ei ole huutoäänestysmahdollisuutta.
      Ja "kansalaiskeskustelua" on käyty ihan riittävästi näilläkin palstoilla.

      • Anonyymi

        Valinta ei ole osoitus siitä että he ovat "parhaita", vaan ainoastaan siitä että
        äänestämään on vaivautunut pieni vähemmistö, mikä on tietysti varsin ikävä asia.
        Aikanaan kauan isossa vaalilautakunnassa toimineena tiedän että varakkain ja
        koulutetuin kansanosa on äänestysaktiivisin ja valitettavasti juuri ne joitten
        elämää Siun sotenkin ratkaisut eniten koskettavat jättävät vaikutusmahdollisuutensa
        toisten käsiin.
        Kansalaiskeskustelulle on tarvetta paljon enemmänkin kuin nyt on käyty.

        Ja taitaapa asia olla vielä niinkin, että tuo varakkain ja koulutetuin kansanosa vähiten käyttää julkisen soten palveluja itse. Heillä kun on mahdollisuus ja varaa käyttää yksityisen sektorin palveluja. Johtajavalinnoissa joskus sopiva ohittaa parhaan.

        Ensinnäkin kaikki on menetetty jo ehdokasasettelu vaiheessa kun ei ole kunnon ehdokkaita. Joka puolue hakee puolueelle sopivimmat ehdokkaat joilla ei ole mitään osaamista minkäänlaisten asioiden hoitoon.
        Jokainen työelämässä ollut tietää, että politiikkaan hakeutuu kaikkein heikoin aines työntekijöistä ja toimihenkilöistä ja sama koskee myös yrittäjiä.
        Sitten nämä heikkoimmat koettaa päteä tekemällä päätöksiä joilla ei ole mitään tekemistä osaamisen kanssa ja siksi kaikki on mennyt kirjaimellisesti päin persettä kuten Siunsotessa ja tulevassa aluevaltuustossa.
        Eihän siellä ole yhtään henkilö jonka töistä olisit valmis maksamaan jos maksu pitäisi tehdä suoraan omasta pussista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja taitaapa asia olla vielä niinkin, että tuo varakkain ja koulutetuin kansanosa vähiten käyttää julkisen soten palveluja itse. Heillä kun on mahdollisuus ja varaa käyttää yksityisen sektorin palveluja. Johtajavalinnoissa joskus sopiva ohittaa parhaan.

        Näinhän se menee, kun tuollainen kokoomuslainen päästetään vielä
        sotkemaan julkinen terveydenhuolto yksityisten hyväksi, saavat
        köyhät kuolla, ellei aika paranna haavoja.

      • Anonyymi

        Tuo on totta, keskustelua ei pitäisi sallia täälläkään kuten sitä ei saa käydä
        ainakaan Siun soten sisällä, keskustelijat saavat siellä kenkää.

    • Anonyymi

      Tuomiopäivän auringonnousu lähenee.

      • Anonyymi

        Tänään illalla tai viimeistään huomenna on selvillä kenestä johtaja. Toki voi tulla valituskierros, mielenkiinnolla odotellaan :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänään illalla tai viimeistään huomenna on selvillä kenestä johtaja. Toki voi tulla valituskierros, mielenkiinnolla odotellaan :)

        Pirskasen valitsevat. Huonoimman vaihtoehdon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pirskasen valitsevat. Huonoimman vaihtoehdon.

        Pirskasen myötä sotelle tulee oma tunnussävel; "Tuhon tietä kuljen --".

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      69
      6806
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4420
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2833
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2100
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1663
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1457
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      305
      1135
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1134
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1101
    Aihe