Lain mukaan miehellä ja naisella on oltava vastuu lapsen tekemisestä, jotta yhteiskunta voisi toimia normaalisti.
Uskonnollisen näkemyksen mukaan ihminen on jälkikasvustaan vastuussa jumalalle.
Lait ovat syntyneet yhteiskuntaan korvaamaan uskonnollista järjestystä, eivätkä lait noudata perinteistä uskonnollista moraalikäsitystä muuttuvassa maailmassa.
Ennenkuin lapsi on syntynyt maailmaan ja saa omat oikeutensa yhteiskunnassa, on vanhempien kannettava oma vastuunsa.
Lain mukaan naisen vastuu alkaa lapsen kehityksen aikoihin ja miehen vastuu alkaa lapsen syntymän jälkeen.
Naisen ja miehen vastuu lapsen syntymästä ja kasvamisesta ovat erilaiset ja ajoittuvat eri aikajaksoille, ja siten vastuukysymykset noudattelevat luonnon aikataulua.
Yhteiskunnan lait määrittävät äidin aborttioikeuden tapauskohtaisesti, koska aina lapsi ei ole vanhempien yhteisesti toivoma.
Äidillä on lain mukaan oltava mahdollisuus ei-toivotussa tapauksessa aborttiin, koska vanhemmilla on luonnon ajoituksen mukaan määräysvalta lapseen eikä toisinpäin.
Äiti ei voi olla täysin vapaa vastuustaan lapsen syntymisestä, koska silloin isänkään ei tarvitsisi kantaa vastuutaan lapsen kasvamisesta, ja tästä seuraisi se, että yhteiskunta ei voisi toimia normaalisti.
Aborttioikeus
40
1576
Vastaukset
- Anonyymi
Ja kannattaa taaskin muistaa, että ihmisen elämä alkaa hedelmöityksestä ja jokaisella yksilöllä on ennen ja jälkeen syntymänsä oikeus omaan elämäänsä. Lähde YKn Lastenoikeuksien julistus, jonka Suomikin on ratifioinut lainsäädäntöömme.
- Anonyymi
Ja lisäksi kannattaa muistaa, että Suomessa ei ole aborttioikeutta, vaan on oikeus hakea aborttia anomuksen täyttämällä ja päätöksen tekijänä on lääkärit! Sen sijaan ihmisykislöllä on tosiaan oikeus elämäänsä ennen ja jälkeen syntymänsä lakiemme mukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja lisäksi kannattaa muistaa, että Suomessa ei ole aborttioikeutta, vaan on oikeus hakea aborttia anomuksen täyttämällä ja päätöksen tekijänä on lääkärit! Sen sijaan ihmisykislöllä on tosiaan oikeus elämäänsä ennen ja jälkeen syntymänsä lakiemme mukaan.
Kyllä tuo käytännössä on yhtä kuin aborttioikeus. Yhtä lailla voitaisiin viranomaisilta anoa oikeutta vaikka pankkiryöstöön, petokseen tai pahoinpitelyyn.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tuo käytännössä on yhtä kuin aborttioikeus. Yhtä lailla voitaisiin viranomaisilta anoa oikeutta vaikka pankkiryöstöön, petokseen tai pahoinpitelyyn.
Ei ole Suomessa aborttioikeutta, vaikka kuinka yrittäisit liberalisoida sanojen tai käsitteiden määritystä!
Kun naisen joka tapauksessa pitää täyttää lupapaperit ja kaksi lääkäriä virkavastuulla sitten päättävät, niin eihän tuo ole käytännössäkään mikään aborttioikeus. Päätös on siis viranomaistoimintaa!!! Se, että asia on tehty naiselle helpoksi, ei merkitse mitään aborttioikeutta, käytännössäkään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole Suomessa aborttioikeutta, vaikka kuinka yrittäisit liberalisoida sanojen tai käsitteiden määritystä!
Kun naisen joka tapauksessa pitää täyttää lupapaperit ja kaksi lääkäriä virkavastuulla sitten päättävät, niin eihän tuo ole käytännössäkään mikään aborttioikeus. Päätös on siis viranomaistoimintaa!!! Se, että asia on tehty naiselle helpoksi, ei merkitse mitään aborttioikeutta, käytännössäkään.Onpas ja sille et mahda mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja lisäksi kannattaa muistaa, että Suomessa ei ole aborttioikeutta, vaan on oikeus hakea aborttia anomuksen täyttämällä ja päätöksen tekijänä on lääkärit! Sen sijaan ihmisykislöllä on tosiaan oikeus elämäänsä ennen ja jälkeen syntymänsä lakiemme mukaan.
Kun naiset sanovat, että heillä on oikeus kehoonsa, niin luulisi heidän pitävän siitä niin hyvää huolta, ettei ei toivottuja raskauksia pääse syntymään!!
Nyt on huudettu läpi maailman suureen ääneen tästä aborttioikeudesta, mutta ei ole näkynyt kommentteja naisten omasta vastuusta raskaaksi tulemisessa. Sillä heillä se vastuu on eikä kenelläkään muulla. Jos olisi kyse vain oikeudesta abortoida lääketieteellisin perustein, raikaustapauksissa yms. niin huuto ei olisi läheskään yhtä kova kuin nyt.
Ilmeisesti aborttia pidetään ehkäisykeinona johon on oltava lain suoma oikeus!
Tällaisessako maailmassa nyt elämme?
- Anonyymi
Ihmisillä on eri näkökulmat uskonosta ja sodasta saa aina ison ridan. Minut on väkisin maattu ja sen serauksena raksaus ja aportti .Päiväkään en kadu.
- Anonyymi
Ei ole. Abortti ei ole murha.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole. Abortti ei ole murha.
Vaan mitäs se ihmisen suunnitelmallinen tappaminen sitten on? Joko saadaan vastauksena muutakin kuin radiohiljaisuutta, nälvintää ja pikaista hätärunkutusta? XD
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaan mitäs se ihmisen suunnitelmallinen tappaminen sitten on? Joko saadaan vastauksena muutakin kuin radiohiljaisuutta, nälvintää ja pikaista hätärunkutusta? XD
Sikiö ei ole ihminen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sikiö ei ole ihminen.
Biologian faktojen mukaan sikiö on ihmisyksilö sikiövaiheessa. Wikipedia: "Sikiö on monisoluisen eläimen hedelmöittyneestä munasolusta kehittymässä oleva uusi yksilö, jonka useimmat elimet ovat jo muodostuneet, mutta joka ei ole vielä syntynyt tai kuoriutunut munasta."
Jos jätetään todelliset faktat huomioimatta, niin voihan silloin väittää mitä tahansa ja perustella väitteensä valikoimillaan asioilla ja kieltää faktat, jolloin väitteestä tuleekin mutu!!! Tästä hyvä esimerkki on aborttitrollien viljelemä mutu, että sikiö ei ole ihminen. Sikiö on ihmisyksilö sikiövaiheessaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sikiö ei ole ihminen.
Aina vaan sama säälittävä valheyritelmä!
Vaan mitäs ihmeen lajia se ihmisen kohdussa kasvava olento sitten on jollei ihminen? XD
Lapsia murhaavista moraalivajeisista hirviöistä en olisin niinkään varma.. ainakin ansaittu ja inhimillinen ihmisyys on valunut lapsiuhrien mukana haisevaan viemäriin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aina vaan sama säälittävä valheyritelmä!
Vaan mitäs ihmeen lajia se ihmisen kohdussa kasvava olento sitten on jollei ihminen? XD
Lapsia murhaavista moraalivajeisista hirviöistä en olisin niinkään varma.. ainakin ansaittu ja inhimillinen ihmisyys on valunut lapsiuhrien mukana haisevaan viemäriin.Näin nujerrettiin taas kerran abortinvastustaja vastaanpanemattomalla totuudella ja vastauksena oli pelkkää mielipuolista älinää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin nujerrettiin taas kerran abortinvastustaja vastaanpanemattomalla totuudella ja vastauksena oli pelkkää mielipuolista älinää.
Nujertelet vain harhaisissa valhekuplan kuvitelmissasi yhtikäs mitään ja siksi joudut pakonomaisesti hourimaan mielipuolisia suosijatrollin ulostuksiasi.
- Anonyymi
Nujertelet vain harhaisissa valhekuplan kuvitelmissasi yhtikäs mitään ja siksi joudut pakonomaisesti hourimaan mielipuolisia suosijatrollin ulostuksiasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sikiö ei ole ihminen.
Missä vaiheessa raskautta sikiö muuttuu ihmiseksi?
- Anonyymi
Olen adoptioon annettu aikuinen lapsi. En oikein voi puhua abortin puolesta. Siis silloinhan en tätä olisi tänne kirjoittamassa.
Arvostan omaa elämääni hyvin paljon. Taas lähden ulos katselemaan kevättä ja luontoa. Ongelmia on kaikenlaisia, mutta sisukaasti pitää ne murheet kohdata.
Elämänhalu on suuri. Siinäpä se.- Anonyymi
Murhasakin ininät ei tosiaan kiinnosta ketään.
- Anonyymi
Vain kaltaisellesi sontaväen murhamielikölle lapsia suojelevat ovat "roskasakkia". Onneksi olet marginaalista, vaikka sitäkin häiriintyneempää vähemmistöä, ja sellaisena pysyt.
- Anonyymi
Niin juuri, olet tosiaan murhanhinkuisen roskaväen kuningas, alhaisista alhaisin pohjasakkapaskainen kuvotus.
- Anonyymi
Ja sinä olet maasta viinayrjöä litkivä spurgurunkku, jolle maistuu punkku.
- Anonyymi
Jos ihminen on riittävän harhainen uskoakseen jonkun vitun jumalan olemassaoloon, hän on liian harhainen tekemään varteenotettavia päätöksiä.
- Anonyymi
Minkälainen jumala on vitussa?
- Anonyymi
Ei pitäisi paneskella, jos on valmis tapattamaan vauvansa kohtuun.
- Anonyymi
koivupuu55 kirjoitti:
Ei muuten kuulu kenellekään mitä ei-toivotulla solumöykyllä tekee.
Ottiko taas liian koville ja kysymyskin ylikiperä kun hätärynkky kävi? :)
No sitten varmaan sinäkin maksoit lapsesi m.urhalystin ihan itse joka pennin omasta pussistasi, vai kärtitkö sittenkin yhteiskunnan varoja ym. apuja haaskattavaksesi?
Kuuluuko muiden m.urhauhrien kohtalot kellekään muulle kuin tekijälle? Anonyymi kirjoitti:
Ottiko taas liian koville ja kysymyskin ylikiperä kun hätärynkky kävi? :)
No sitten varmaan sinäkin maksoit lapsesi m.urhalystin ihan itse joka pennin omasta pussistasi, vai kärtitkö sittenkin yhteiskunnan varoja ym. apuja haaskattavaksesi?
Kuuluuko muiden m.urhauhrien kohtalot kellekään muulle kuin tekijälle?Osoita hätärynkky kommenttisi sille jolle se kuuluu.
En ole murhannut ketään joten lopeta tyhjänpäiväinen valehtelusi.En ole syytellyt ketään kuten sinä, olet joka käänteessä haukkumassa murhaajaksi.
Onneksi sun höpinäs eivät liikuta pätkääkään. Johonkinhan sun täytyy pahaa oloasi purkaa. Pahaolo sulla on sen vuoksi kun et voi kenenkään abortteja estää.- Anonyymi
koivupuu55 kirjoitti:
En ole syytellyt ketään kuten sinä, olet joka käänteessä haukkumassa murhaajaksi.
Onneksi sun höpinäs eivät liikuta pätkääkään. Johonkinhan sun täytyy pahaa oloasi purkaa. Pahaolo sulla on sen vuoksi kun et voi kenenkään abortteja estää.Niin, koska naurettavasti kiellät tosiasioita joka välissä ja kuvittelet että muutkin lähtee tuohon itsepetokselliseen huijaukseesi. Joka välissä joutuu tosiaan muistuttamaan ikävistä faktoista. Kummallista, oma valittu tekosi "haukkuu" sinua. Osoitettavissa olevat tosiasiat ei kuitenkaan ole haukkumista.
"eivät liikuta pätkääkään."
:D Ihan muuten vaan joka välissä on jotain vastaan kinistävää..
Kyllä se paha olo näkyy olevan jossain ihan muualla kuin lapsiaan tappamattomien luona. Minulla katsos on jotain mitä sinulla ei ole ollut enää vuosikymmeniin: putipuhtoinen omatunto ja tämän vuoksi Laatuelämä.
Paha olo sinulla on siitä kun tiedät syvällä syyllisyystraumaisen kallosi uumenissa itsekin mitä teit lapsellesi, mutta aina vaan joudut jauhamaan loputtomia kiistovalheitasi tuulimyllyjä vastaan. Ilmeisesti pelkäät huteran korttitalosi romahtavan lopullisesti jos myöntäisit vihdoin tekosi ja kipeät tosiasiat. Pikemminkin se voisi olla helpotus tuossa suurimman osan elämästäsi jatkuneessa piinassasi.
Paha olosi kumpuaa myös siitä kun et saa nykyistä useampia vajoamaan sinne onnettomien valheiden mutusuolle kanssasi, vaan suurin osa lapsista saa syntyä ja jatkaa elämäänsä. Anonyymi kirjoitti:
Niin, koska naurettavasti kiellät tosiasioita joka välissä ja kuvittelet että muutkin lähtee tuohon itsepetokselliseen huijaukseesi. Joka välissä joutuu tosiaan muistuttamaan ikävistä faktoista. Kummallista, oma valittu tekosi "haukkuu" sinua. Osoitettavissa olevat tosiasiat ei kuitenkaan ole haukkumista.
"eivät liikuta pätkääkään."
:D Ihan muuten vaan joka välissä on jotain vastaan kinistävää..
Kyllä se paha olo näkyy olevan jossain ihan muualla kuin lapsiaan tappamattomien luona. Minulla katsos on jotain mitä sinulla ei ole ollut enää vuosikymmeniin: putipuhtoinen omatunto ja tämän vuoksi Laatuelämä.
Paha olo sinulla on siitä kun tiedät syvällä syyllisyystraumaisen kallosi uumenissa itsekin mitä teit lapsellesi, mutta aina vaan joudut jauhamaan loputtomia kiistovalheitasi tuulimyllyjä vastaan. Ilmeisesti pelkäät huteran korttitalosi romahtavan lopullisesti jos myöntäisit vihdoin tekosi ja kipeät tosiasiat. Pikemminkin se voisi olla helpotus tuossa suurimman osan elämästäsi jatkuneessa piinassasi.
Paha olosi kumpuaa myös siitä kun et saa nykyistä useampia vajoamaan sinne onnettomien valheiden mutusuolle kanssasi, vaan suurin osa lapsista saa syntyä ja jatkaa elämäänsä.Ei minua liikuta kenenkään abortit, jokainen saa tehdä omassa tilanteessaan kuten haluaa. Synnyttää tai abortoida. Sinua tuntuu kovasti haittaavan jos joku päätyy aborttiin. Miten se päätös vaikuttaa sinun elämääsi? Minä en ajattele kuin sitä mikä on minulle parasta, en sitä mikä on muille parasta tilanteessani.
- Anonyymi
koivupuu55 kirjoitti:
Ei minua liikuta kenenkään abortit, jokainen saa tehdä omassa tilanteessaan kuten haluaa. Synnyttää tai abortoida. Sinua tuntuu kovasti haittaavan jos joku päätyy aborttiin. Miten se päätös vaikuttaa sinun elämääsi? Minä en ajattele kuin sitä mikä on minulle parasta, en sitä mikä on muille parasta tilanteessani.
"Minä en ajattele kuin sitä mikä on minulle parasta"
No se on kyllä huomattu.. koska et ajattele muuta edes silloin vaikka omanapaisuutesi tietäisi toisen hengen menetystä. Oletko itse mielestäsi kuinka oikeutettu elintärkeään apuun jos joskus sellaista sattuisit tarvitsemaan?
Ei sinua kuten muitakaan lastenvihaajia liikuta heidän väkivaltaiset kohtalonsa, se nyt ei yllätä taas mitenkään. Anonyymi kirjoitti:
"Minä en ajattele kuin sitä mikä on minulle parasta"
No se on kyllä huomattu.. koska et ajattele muuta edes silloin vaikka omanapaisuutesi tietäisi toisen hengen menetystä. Oletko itse mielestäsi kuinka oikeutettu elintärkeään apuun jos joskus sellaista sattuisit tarvitsemaan?
Ei sinua kuten muitakaan lastenvihaajia liikuta heidän väkivaltaiset kohtalonsa, se nyt ei yllätä taas mitenkään.Teitä abortinvastustajia ei kiinnosta muu kuin se että jokainen vahingonlaukaus synnytetään. Sen jälkeen kun lapsi on syntynyt, teille ei ole paskankaan väliä miten heitä kohdellaan tai saavatko tarpeeksi ruokaa tai hoivaa. Narkkarit ja alkoholistit ovat teistä ihanneäitejä koska he eivät välitä lapsistaan tuon taivaallista. Pääasia kun he vaan synnyttävät koska abortti on murha. Sikiön abortointi on teille kauhistuttavampi kuin jo syntyneen kaltoin kohtelu.
- Anonyymi
koivupuu55 kirjoitti:
Teitä abortinvastustajia ei kiinnosta muu kuin se että jokainen vahingonlaukaus synnytetään. Sen jälkeen kun lapsi on syntynyt, teille ei ole paskankaan väliä miten heitä kohdellaan tai saavatko tarpeeksi ruokaa tai hoivaa. Narkkarit ja alkoholistit ovat teistä ihanneäitejä koska he eivät välitä lapsistaan tuon taivaallista. Pääasia kun he vaan synnyttävät koska abortti on murha. Sikiön abortointi on teille kauhistuttavampi kuin jo syntyneen kaltoin kohtelu.
"Sen jälkeen kun lapsi on syntynyt, teille ei ole paskankaan väliä miten heitä kohdellaan"
Ja taas vetoillaan täysin mutuja ym. perättömiä syytäksiä vailla mitään tietoa. Tietenkin myös yrität epätoivolla kääntää huomiota muualle tappavasta lapsivihastasi, jonka puitteissa on äärimmäisen tekopyhää paatostella muille mistään lasten huonoista hoivista ym.
"Narkkarit ja alkoholistit ovat teistä ihanneäitejä"
Sinulle ne on palvonnan kohteita koska heidät saadaan usein viekoiteltua aborttiin.
"Sikiön abortointi on teille kauhistuttavampi kuin jo syntyneen kaltoin kohtelu."
Silkkaa valhepaskaa. Kukaan muu ei halua lapsille mitään väkivaltaa ja kuolemaa. Paitsi sinun kaltaisesi. Syntyneillä lapsilla on sentään lainsäädäntökin turvanaan, jotta et uskalla tehdä heillekin kuolettavia verenhimoisia temppujasi.
- Anonyymi
Jos siis nainen ja mies eivät ota yhteisesti vastuuta syntyneestä, se voidaan murhata?
Ja miksi mies ei saa olla päättämässä abortista? Jos kieltäytyy, kantakoon äiti kaiken vastuun.
Ketjusta on poistettu 30 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62463- 1161628
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361366Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1571205- 521115
- 1161101
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051054- 571051
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46929- 60892