Että sen ei tarvitse pelätä kaikkia suurempia koiria kuin se on itse. Kirjoitin siitä jo kertaalleen muttaa nyt on vaikeaa ennen niin kaikkien kanssa toimeentulevan koirani ja toimeen se tulee kyllä vieläkin mutta siitä hyökkäyksestä jäi pelko.
Sehän meni niin että kävelin omani kanssa kadun toisella jalkakäytävällä ja vastaikkaisella puolella tuli vastaan mies jonka koira ärisi jo kaukaa. Siis siellä kadun toisella puolella. Ei oltu edes vielä kohdakkain ja olihan siinä katu välissä.
Mies sai runtattua sitä koiraansa valjaista eteenpäin ärinän saattelemana jonkun matkaa ja he jäivät pysäköidyn auton taakse. Ajattelin että onneksi menivät, en voinut käsittää että se koira ärisi jo kaukaa omalleni vaikka eivät koskaan olleet edes tavanneet.
Omani on pienempi kuin tämä ärisijä koira.
Kun menivät sen auton taakse ajattelin että hyvä. Koirani haisteli siinä jotain ja yhtäkkiä tämä ärisijä oli koirani kimpussa. En ehtinyt edes tajuta sitä.
Jesse oli siinä maha taivasta vasten sen alla mutta tilanne oli nopea. Hyvin pian tämä isäntä tuli siihen mutta siaan että olisi käskevällä äänellä sanonut jotain, hän vain hoki hennolla äänellä että valtteri, valtteri.
Ajattelin että ääni on juuri sellainen jolla koiralle puhutaan aina.
No sai sitten valjaista kiinni ja raahattua sen kadun toiselle puolelle. Tarkistin omani sen verran kuin pystyin mutta mistään ei valunut verta.
Sanoin tälle isännälle että näyttää että ei olisi sattunut mitään ja kysyin että onko tuo hullu tuo sinun koirasi.
Hän vastasi että nyt se on ihan hullu. Oisko ollu vaan vähemmän hullu aiemmin.
Sanoin vielä että ilman kuonokoppaa tollaista koiraa ei saa yleisellä paikalla ulkouluttaa , jos koirani asemassa oli ollut sihu niin mennyttä olisi ollut.
Joitain rupia olen rapsuttanut jessen nivusissa, se on vaan fyysistä.
Mutta nyt se pelkää kaikkia isoja koiria jotka eivät ole tuttuja. Siitä ei ole tullut yhtään agressiivinen koska sellainen se ei ole koskaan ollut.
Se painaa mihin tahansa pusikkoon tai niin pitkälle kuin hihna antaa periksi nähdessään sellaisen ja isomman yrittäessä tehdä tuttavuutta.
Eli pelko jäi varsinkin jos koira on musta niin kuin oli tämä hyökkääjä. Nyt tiedän tämän pariskunnan. Kun näen sen miehen ehdotan kuntosaliharjoittelua että pysyy hihna käsissä.
Itse naisena olen kulkenut kahden sakun kanssa ilman mitään ongelmia.
Pitäiskö Valtteri panna kouluun.
Miten saan koirani uskomaan
1
348
Vastaukset 1
- Anonyymi
Kannattaa googlettaa kouluttajia ja kysellä neuvoja:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS672007Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13850Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.52756Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke43682- 43651
- 47614
- 80606
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35564Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29546- 48531