se tunne ettei tuttu ihminen tuntunutkaan pelkältä kaverilta, koska en ollut ajatellut ketään romanttisessa mielessä moniin vuosiin. Sen takia kai sitten tietty elokuva ja musiikki lisäsivät romanttisuuden tarvetta. On vaikea sanoa olisiko niin voinut käydä jo useita vuosia sitten jonkun ihna uuden ihmisen kohdalla, jos hyvin tärkeä haave olisi toteutunut. Se kaikki mitä arjessa useamman vuoden aikana tapahtui, rikkoi ja vei hyvää energiaa todella paljon pois, koska elämä tuntui olevan selvitymistä jotenkin päivästä toiseen. Ehkä muiden on vaikea ymmärtää sitä, miten minä sen kaiken koin, mutta sana kauhu kertoo paljon. Olisin halunnut lopettaa sen kaiken nappia painamalla, mutta sitä mahdollisuutta ei koskaan ollut. Ei sellaisista vuosista opi mitään, eikä saa hyviä muistoja. Lopun elämää ne tulevat olemaan jonkinlaisena suruna sisällä minussa. Koin ettei minua ymmärretty eikä hyväksytty omana itsenäni, koska kaikki aloitettiin lupaa kysymättä, eikä kartoitettu sitä mitä minä pidän tärkeänä. Haluan että vihdoinkin tulee hiljaista ja saan rauhassa keskittyä voimaan paremmin. Tärkein asia on hiljaisuus ja saada tehdä itselle mielekästä työtä. Hiljaisuudessa ajatus lepää ja vain hiljaisuudessa pystyy löytämään sen tien mitä haluaa kulkea. Ei ole ollut hyvä asia se, että täysin tuntemattomat ikäänkuin tietäisivät jotain.
Oli yllätys
Anonyymi
0124
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.